Siinä me istuimme pöydän ääressä, minä ja neljä ystävääni, joihin sain tutustua ripari-ikäisenä. Aikaa on kulunut lähes 20 vuotta ja nuo ihmiset ovat nähneet aika pitkän pätkän elämästäni ja minä heidän. On juhlittu toistemme häitä ja polttareita, on oltu babyshowereissa ja treffattu aina jouluna kotikaupungissa. On nähty kaikkien muuttavan eri kaupunkeihin ja vierailtu toistemme kodeissa. Yksi porukasta on kuopukseni kummitäti, yksi opetti minulle Juppihippipunkkarin sanoja lämpöisenä kesäiltana 19 vuotta sitten, pari heistä lensi 8000 kilometriä luoksemme Thaimaahan. Porukasta kahden lakkiaissa vierailin, kun en itse käynyt lukiota kolmessa vuodessa. Näiden ihmisten edessä olen ollut aina oma itseni, heille ei tarvitse selitellä omituisuuksiaan, esittää mitään tai kysellä perhetaustoja. Ihmiset, jotka ovat nähneet teiniaikojen kipeät kasvunpaikat  ovat jotenkin niitä, kenelle ei tarvitse asioita selitellä. Nämä ovat niitä ihmisiä, kenen kohdalla kyselen heidän vanhempiensakin kuulumisia. Kun muutin Tampereelle ja olin yksinäinen, lähettelin kahdelle heistä välillä kirjeitä. Kyllä, luit oikein, sähköpostia minulla ei vielä ollut ja monesti soittaminen jäi, silloin ilmaisin kirjeitse, että minulla on ikävä. Minun on aina ollut helpompi kertoa asioita kirjoittamalla kuin puhumalla. Mietin pala kurkussa, miksi olemme kaikki eri kaupungeissa ja miten saisin oman elämäni alkuun Tampereella?

Ikävä minulle iski taas kesän vaihtuessa syksyksi. Osaa heistä olen nähnyt useammin, osaa harvemmin. Ehdotin, että järjestän synttäreiden ”varjolla” naistenillan meillä, jos mies jaksaa mennä lasten kanssa mummilaan ja naisporukka saapua Tampereelle. Ilokseni kaikki vastasivat heti joo ja näin he saapuivat luokseni lauantai-iltana.

Siinä he taas istuvat kaikki. Mietin illan alkaessa kuinka vähän ja toisaalta paljon aikaa siitä on, kun juhlimme lukion ensimmäisen luokan päättymistä Jyväskylässä. Harmi, kun emme silloin ääneen puhuneet, missä näemme itsemme tulevaisuudessa. Ovatko haaveet toteutuneet? Olisinko minä tuolloin vastannut, että uskon olevani kahden lapsen kotiäiti? Oli miten oli, pääasia on, että yhteys on säilynyt. Vaikka mekin olemme miehen kanssa asuneet ulkomailla, vaikka olemme olleet eri kaupungeissa ja välillä vähemmän tekemisissä, silti he ovat kaikki taas siinä. Tunsin itseni erittäin onnekkaaksi sillä hetkellä ja kiitin mielessäni jälleen kerran myös miestäni ja vanhempiani, jotka osaltaan mahdollistivat illan.

Miettiessäni mitä haluaisin naisille tarjota tuli mieleeni yksi Tampereen suosikkikahviloitani, Koskipuiston kulmalla sijaitseva Pella’s Cafe. Oletteko käyneet siellä ja kurkanneet kakkutiskiä? Herkkuja on vaikka minkälaisia ja kakut ovat aivan ihanan näköisiä. Pella’s cafessa olemme käyneet niin aamiaisella kuin brunssilla ja kesällä se oli yksi meidän vakkaripaikkojamme. Oltuamme Pikku Kakkosessa pari tuntia söimme esikoisen kanssa puoliksi ison uuniperuna-annoksen vauvan vielä nukkuessa tuolloin. Sijainti, ruoat ja iso lastenhoitohuone ovat saaneet minut tämän kahvilan vakkariasiakkaaksi.

Toivoin iltaamme herkkuja ja jotakin suklaista, koska sitähän naiset rakastavat ja voi että, herkuista ei todellakaan ollut pulaa. Suolaisena söimme salaatin kera vuohenjuusto-pinaattipiirakkaa sekä kana-fetapiirakkaa. Molemmissa oli gluteeniton pohja, joka oli muuten todella herkullinen ja mielestäni paljon maukkaampi kuin perusjauhopohja. Tosin kuten kaverini totesi, pohja jäi aika sivurooliin, niin runsaasti täytettä oli, mutta sehän on vain positiivinen ongelma.

Makeana olikin sitten vaikka mitä. Talon suklaakakku Daim-kuorrutuksella, kahden suklaan moussekakku, amerikkalainen minttusuklaakakku, mangopassionmoussekakku, vadelmamoussekakku sekä britaleivos saivat vatsat aika pullolleen ja kotijoukoillekin piisasi maistiaisia seuraavana päivänä. Kyselin mielenkiinnosta suosikkia ja eniten ääniä taisi saada kahden suklaan moussekakku, se oli kirjaimellisesti suussa sulavaa. Myös kirpsakka vadelmamoussekakku oli monen mieleen, itse rakastin daim-kuorrutusta. Miehen maistellessa seuraavana päivänä kakkuja hän nosti suosikikseen amerikkalaisen minttusuklaakakun sekä britaleivoksen. Ihania olivat lopulta ihan kaikki ja meillä oli makeakiintiö täynnä!

Yksi parhaita hetkiä näissä illoissa ovat mielestäni yövieraat ja yhteiset aamut. On kivaa viettää vielä seuraavakin päivää yhdessä, me aloitimme sen rauhallisella sunnuntaikävelyllä ja aamusaunalla. Kun kaikilla pyörii arki kiireisenä lasten, töiden ja muiden velvollisuuksien takia, jää joskus ottamatta aikaa ystäville. Minä olen onnellinen, että sain aikaiseksi, kiitos kaikille osallisena olleille ja kiitos Pella’s Cafe mahtavista herkuista!

Onko sinulla elämässä vanhoja ystäviä? 

*tarjoilut saatu blogin kautta