Avainsana-arkisto: synttärit

Ihana Lontoo. Afternoon tea-vinkki ja muuta mukavaa!

20.4.2022
4

Onpa ollut taas vauhtia ja puuhaa, mutta välillä blogin puolella. Ette usko, miten monesti teki mieli kysyä vinkkejä Instagrammissa Lontooseen tai suosikkejanne, mutta piti olla viime vuodesta asti hiljaa miehen 40-vuotissynttäriyllätyksestä. Hän ei halunnut suuria juhlia, joten loppuvuodesta päätin sitten napata lennot Lontooseen ostoskoriin.

Koska olemme asuneet Englannissa ja käyneet Lontoossa useamman kerran, ajattelin että otetaan tämä reissu rennosti. Nautitaan siitä, että päästään paikan päälle (sekin jännittää näinä aikoina), nautitaan maisemista, keväisestä säästä, kävelystä ja ihmettelystä. Välittömästä brittiläisestä tunnelmasta, pubeissa istumisesta. Sellaisesta lorvailusta. Ei oteta paineita, suurimmat nähtävyydet on ainakin jo kerran käyty. Päätin miettiä jokaiselle päivälle (meille jäi noin kolme vuorokautta paikan päälle) yhden ohjelmanumeron, joka vähän rytmittäisi päivää, muuten vain nautittiin. Sellaisesta turistista menosta, kuten kaksikerrosbussissa istumisestakin. Voi olla, ettei tässä postauksessa ole mitään hirveän uutta, mutta kerrotaan muutamia vinkkejä. Jätän omaan postaukseensa vaikka hotellin missä olimme, sekin ehdottoman suositeltava!

Koronarajoitukset Lontoossa

Niitähän ei käytännössä ole enää. Mitään ei kysytty sinne lentäessä, missään ei näkynyt maskeja. Ihan satunnaisia maskeja oli pääasiassa turisteilla, paikallisilla ei. Kaksi rokotusta oli vaatimuksissa, mutta ei niitä kukaan kysellyt koronapassin perään. Sama Norwegianin lennolla, ei edes henkilökunta käyttänyt maskeja. Kaikki sujui muuten todella sujuvasti Gatwickin lentokentällä, josta juna vie puolessa tunnissa mm. Victorian asemalle, mistä voi jatkaa metrolla.

Raha, metrot ja puhelin

Siis nyt ehkä vähän nolottaa. Englannissa asuessa toki oli paikallinen liittymä ja viime aikoina on tullut reissattua pääasiassa EU-maissa. Onnistuin somettamaan aika äkkiä datapakettini loppuun, kunnes pysähdyin ajattelemaan, että nyt ei ollakaan enää EU-maassa ja sama surffailu ei onnistu kuin vaikkapa Kreikassa. Joka paikassa ei todellakaan ole wifiä, mutta rajoittipa somettamistani, oikeastaan ihan hyvä! Ainoa mikä harmitti, oli etten saanut lasten viestejä vastaanotettua illalla, vaan vasta aamulla hotellissa, missä wifi toimi hyvin.

Rahaa emme vaihtaneet ollenkaan, emmekä ostaneet Oyster-kortteja julkisiin. Sillä – kortti, jossa on lähimaksuominaisuus toimii suoraan! Sillä pääsee sisälle metroon ja se tulee leimata ulos mennessä, jotta kortille määrittyy matkan pituus. Bussissa lähimaksua käytetään vain noustessa kyytiin. Olipa näppärää. Vähän hirvitti, ettei perässä seuraa mikään megasuuri lasku, mutta ei, hyvin se toimi! Ei enää kertalippujen ostoa, hyvä edistys!

Muuten, adapterit olivat mukana, mutta esimerkiksi hotellissa oli suoraan usb-liitin seinässä sekä pistorasia, johon ei adapteria tarvinnut. En tiedä onko yleistä, mutta uudistusta tämäkin.

Ihana ilmainen nähtävyys – Sky Garden

Lontoo on kallis kaupunki ja onkin ihan mahtavaa löytää sieltä ilmainen nähtävyys. Vieläpä sellainen, joka aiheutti sekä minulla että miehellä ”wau!” fiilikset. Bongasin paikan pikkuserkkuni Tommin Isyyspakkaus-blogista aikoinaan. Sky Garden oli hyvin lähellä hotelliamme ja sieltä näkyi moneen ilmansuuntaan upeasti. Sinne täytyy varata liput pääsyä varten, mitkä saat varattua täältä. Niihin tulee määrittää kellonaika ja kannattaa varata ajoissa! Minua ihan hymyilytti, miten vaikuttunut mies oli. Hän ei ollut kuullutkaan kyseisestä paikasta ja kiitteli kovasti, että olin sen keksinyt ja paikat varannut. Jonottaa ei tarvinnut ollenkaan, lippu, hissillä ylös ja ihastelemaan. Paikka on sisältäkin ihastuttavan rehevä ja kaunis. Ehdottomasti käymisen arvoinen!

Ylhäältä löytyy siistejä ravintoloita, jotka olivat vierailuaikanamme aivan täynnä. Alemmalta tasolta löytyy baari, jossa nautimme yhdet juomat ja jatkoimme matkaa. Eli jos mielit syömään, pöytävaraus kannattaa myös tehdä!

Electric Ballroom ja Camden

Aiemmilla reissulla on tullut käytyä pari kertaa musikaalissa. Mietin sitä nytkin yhdeksi vaihtoehdoksi, sillä onhan se nyt the juttu Lontoossa. Mieheni ei ole kuitenkaan ihan musikaalityyppiä ja tiesin, että kaipaa ehtaa rokkikeikkaa kuten minä itsekin. Tutkailin, mitä olisi tarjolla oleskelumme aikana ja huomasin Therapyn keikan. Ei kummallekaan mikään ykkösbändi vaan vähän vieraampi, mutta hyvää asennetta ja hyvä poljento. Kuuntelimme bändiä hotellihuoneessa mukanamme olleesta kaiuttimesta ja sitten suuntasimme kohti Camdenia, josta löytyy Electric Ballroom. Järjestävät paljon klubikeikkoja. Lipussa luki, että ovet auki kello 19 ja Suomessahan se tarkoittaa, että pääbändi soittaa joskus klo 22 ja lämppärikin on.

No, yllätyimme päästessämme ovelle muutamaa minuuttia yli 20 ja Therapy soitti jo, lämppäri oli jo mennyt. Oho! Onneksi missasimme vain ensimmäisen biisin. Paikka oli kiva ja siisti, järjestelyt toimivat ja mitään tönimistä, läikkyviä juomia tms. ei ollut, vaikka aika sumpussa lavan edessä olimme. Ihmiset jättivät kohteliaan välin toisiinsa ja keikalla oli todella helppo olla. Olimme niin fiiliksissä! Sai heilua ja nautin aina siitä, miten brittiläiset osaavat hyvin sanat, fiilis on hieno kun kaikki laulavat mukana. Suosittelen tsekkaamaan keikkatarjonnan!

Camden on muutenkin hieno alue, jonne olisimme voineet kai mennä aiemminkin käyskentelemään, mutta minusta oli kivempaa kuunnella rauhassa bändiä hotellilla pitkän shoppailupäivän jälkeen. Mutta tutki sinä enemmän aluetta, sieltä löytyy mm. Amy Winehousen patsas.

Syöminen Lontoossa

Me olemme vähän sellaisia ”menemme minne nenä näyttää ja syömme kun siltä tuntuu”-tyyppejä miehen kanssa. Söimmekin siis Oxford Streetilla ostostellessa pubissa, erittäin kelpo salaatti ja miehellä hamppari oli. Tavoitteenamme oli etsiä Wetherspoonin ketjun pubeja, olivat suosikkejamme Englannissa vaihto-opiskellessa. Perinteiset fish ’n’ chipsit oli tietenkin pakko ottaa hotellin läheisyydessä. Camdenissa söimme thaimaalaisessa, joka oli puitteiltaan hieno, mutta ruokaa en voi kehua. Eli… Varauksia parempiin ravintoloihin kannattaa ehdottomasti tehdä, tällä kertaa menimme yksinkertaisen mukaan. Sohon intialaiset ravintolat ovat aiemmin ihastuttaneet.

Sen sijaan tämä pitää vinkata! Osuimme ihan vahingossa suht lähellä Tower Bridgeä olevaan Brewdogin panimoravintolaan. Emme syöneet siellä, sillä olimme menossa muualle, mutta katselimme huuli pyöreänä 36 oluen listaa. Paikka on iso, henkilökunta oli mukavaa ja oluita sai maistaa ennen tilaamista. Lämmin suositus!

Hotellimme lähellä oli puolestaan The White Hart Pub, jonka takapihalta oli löytynyt aikanaan nainen murhattuna. Sanottiin Jack the Ripperin tekosiksi. Vierestä lähti opastettuja kierroksia murhaajan jäljille ja itse baarissa näytettiin laajalti urheilua. Mielenkiintoinen löytö tämäkin paikka!

Memorial Park

Sunnuntain hiljaisuudessa kävelimme hotellilta Tower Bridgeä kohti vähän kiertäen ja kaartaen sen mukaan, mikä näytti hienolta. Matkalle osui Memorial Park, joka vaikutti kyllä ajankohtaisuudellaan. Sitä ennen aivan London Dock-alueen nurkilla oli tarjolla ihanan vehreä puisto, jossa oli kahteen puuhun laitettu lintujen nimiä ja kysymys, montako bongaat. Oli kukkia ja puistonpenkkejä ja kaikkea ihanaa. Rauha tuolla nurkalla oli mieletön, vaikka Tower Bridge on aivan kulman takana! Siitä en sitten sano mitään, millaista sen läheisyydessä on kävellä… No, mahtui sekaan!

Afternoon tea London Marriot Hotel Park Lane

Afternoon tea on Englannissa niin the juttu. Oli pakko saada sellainen ohjelmaan. Googlettelin vimmatusti ja törmäsin useaan blogeissa suositeltuihin iltapäiväteepaikkoihin, joita ei enää ollut. En edes muista, mitä kautta päädyin lopulta varamaan Park Lane-hotelliin Hyde Parkin viereen meille iltapäiväteen. Sitä tarjoillaan kello 12-16 välisenä aikana ja jos mukaan haluaa ”free flowing bubbles” eli kuohuviinitarjoilun, hinnaksi sanotaan nettisivuilla tällä hetkellä 75 puntaa/henkilö. Me emme kyllä maksaneet noin paljoa, nousiko hinta juuri? Ja ilman kuohuviinitarjoilua yhdellä samppanjalasillisella hinta oli 20 puntaa vähemmän/henkilö.

Joka tapauksessa, onhan se suolainen hinta teestä, pienistä (mutta aivan ihanista!) syötävistä ja kuohuviinistä. Jota tosin sai rajattomasti, mutta ei sitäkään rajattomasti kykene nauttimaan. Mutta, ajattelin, ettemme ihan heti mene uudelleen Lontooseen tai mies täytä pyöreitä, joten tämän kerran.

Paikka oli hyvin arvokas ja olimmekin miettineet vähän siistimpää päälle. Ruuhkaa ei ollut. Ensimmäinen tarjoilija oli mielettömän ystävällinen ja hän esitteli, millainen teemenu tulee olemaan. Aloitus hibiscuksella, sitten mustaa ja niin edespäin. Teet oli mietitty tarjoilujen kanssa. Tarjoilusta tuli tarina, oli munia, joista tuli pikkuhiljaa perhonen, se oli ihana juttu!

Harmiksemme tällä ensimmäisellä tarjoilijalla loppui vuoro ja sen jälkeen olikin kommenttina vain ”saa tilata mitä teetä haluaa”. Ai, no selvä sitten. Maistelin erilaisia mustia läpi ja ai että oli oikeaoppisesti haudutettua. Aivan ihanaa. Paikka oli ihanan rauhallinen, näkymä kaunis ja tuntui, kuin olisimme olleet siellä lähes kaksin. Todella kiva kokemus.

Herkut olivat ensiluokkaisia. Oli skonsseja ja hilloa, oli upeasti tehtyjä leipiä, joista löytyi mm. ankkaa, kasvispiirasta ja kaviaaria. Todella upeat raaka-aineet. Makeista tehty lintuhäkki perhostarinoineen oli ihastuttava, mutta syötävät minusta vähän liian tuhteja suklaakönttejä. Suolainen puoli sen sijaan oli täydellinen. Upea hetki, jota varmasti muistelee vielä monesti!

Kävele ja nauti

Tämähän oli meidän ykköstavoite. Joka päivä askelia kertyi vähintään 18 000 kappaletta, vaikka käytimmekin paljon metroja ja busseja. Mehän emme siis ole ihmisiä, jotka nukkuvat päiväunia ikinä tai nukkuvat aamulla pitkään. Täpi täpi vaan koko päivä!

Mutta oli ihanaa vaan fiilistelläkin ja katsella. Vettä ei satanut pisaraakaan, joten senkin puolesta oli kivaa käyskennellä. Astua sisälle kivan näköiseen pubiin jos siltä tuntui, vailla aikatauluja. Sehän se on tällaisessa kahdenkeskisessä reissussa melkein parasta, ei ole niin justiinsa mitä syö ja milloin, milloin nukkuu ja paljonko tarpoo menemään. Unohduimme useampaan kertaan vain istumaan ja juttelemaan kaksin, se oli niin kivaa. Niin joo ja pakko oli käydä myös Raphan pyöräliikkeessä hämmästelemässä. Siellä oli porukkaa kypärät päässä kahvilla, kaikki hirveän kallista, seinäkoristeena rapainen pyörä ja… En vain selkeästi ymmärrä. Mies osti juomapullon ja huokaili, kun pyöräilijät paahtoivat ohitse, että hänkin haluaa pyöräillä. Siis pyöräharrastajille ilmeisen hieno paikka!

Siinäpä mitä ensimmäisenä tuli mieleen reissustamme. Mitä lisäisit? Mikä on oma ykkösjuttusi Lontoossa?

Kiitos paras matkaseura ja kiitos vanhemmilleni reissun mahdollistamisesta lastenhoidollisesti!

Tiedekan tiedesynttärit etänä!

18.3.2021
Vastaa

Jatketaan vielä toinen päivä synttäriteemalla! Täytyy sanoa, että niiden megabileiden jälkeen on ollut älyttömän leppoisaa järjestää kahdet pienet lastenkemut. Enemmänhän sitä aina on leiponut esimerkiksi aikuisia varten ja keittänyt kahvia ja laittanut hopeita pöytään. Lasten kanssa menin ilman pölyjen pyyhkimistä, leipomista, itse olin paljain jaloin ja molemmat tykkäsivät juhlistaan kovasti!

Sekin pienissä juhlissa oli kivaa, että yleensä olen paahtanut huoneesta toiseen, vaihtanut sanan yhden vieraan kanssa, sitten joku lapsi on tarvinnut apua, joku on keittiöstä loppu ja lahjojen avausta en ehdi näkemään. Eilenkin tytöt istuivat pienessä piirissä ja avasivat lahjat porukalla niitä ihastellen ja jutellen. Ehdin nähdä mitä lahjoissa on ja kysellä vähän erinäisistä leluista, alan pudota jo kärryltä koululaisten jutuista!

Oli myös hauskaa ehtiä tarkkailemaan ekaluokkalaisia pöydässä. Vitsi ne ovat jo ”isoja”. Se rauha millä istuivat pöydän ympärillä jutellen oli ihan uskomaton. Katselin heitä vallan sydän pakahtuen. Ja pikkusisko siellä seassa oli mainio. Kun koululaiset juttelivat ”mä oon nähnyt youtubessa sellaisen” ”joo niin mäkin, tehdäänkö silleen” niin kuopus suureen ääneen osallistui ”mä en kyllä ole mitään sellaisia juutuubista katsonut, mutta mä voin kertoa että…!”. Pidäteltiin taustalla isänsä kanssa naurua. Ihanat tytöt!

Tiedekan tiedesynttärit – kotikemiaa keittiössä

Viime vuonna esikoinen oli kaverinsa tiedesynttäreillä Tiedekan tiloissa Ilvestiellä ja niistä riitti juttua kotona pitkäksi aikaa. Oli todella innoissaan. Ajattelinkin tutkia, olisivatko ne sopivat synttärit meillekin ja teemoja löytyi monta erilaista, myös sankarin mukaan teemaa voidaan räätälöidä. Juhlat voi järjestää Ilvestiellä tai ohjelman voi tilata kotiin. Päädyin jälkimmäiseen vaihtoehtoon, helpompi ehkä laittaa kotona tarjoilut esille kuin viedä niitä muualle. Toki tarjoilut voi tilata heiltäkin suoraan, tasoja on erilaisia. Kurkkaa lisää täältä!

Niinhän siinä kävi, että juhlia edeltävän iltana siirtyi Pirkanmaa leviämisvaiheeseen ja vetäjä Soile viestitti, siirretäänkö juhlat vai haluatteko esimerkiksi Zoomin kautta. Mietin asiaa hetken, kakku oli jo jääkaapissa, lapset kuitenkin koulussa keskenään… Siirto vaikutti vähän huonolta vaihtoehdolta, joten valitsimme Zoomin. Mietin jaksavatko lapset keskittyä olemaan niin hiljaa, että kuulemme ohjeet.

Kun eilen synttärijuhlia ennen tulin kotiin lenkiltä, oli mieheni kantanut telkkarin keittiöön. Pisti tietokoneen siihen kiinni ja itse asiassa saimmekin niin isolle näytölle ohjaajan ja äänet kovalle, että toimi älyttömän hyvin. Lapset olivat rauhallisia ja jaksoivat katsoa ja kuunnella ja me miehen kanssa autoimme heitä kokeissa, kaksi aikuista riitti ihan hyvin avustamaan. Sen sijaan kemiaosuudesta ei kertynyt kauhean hyviä kuvia, sen verran täynnä kätemme olivat auttaessa lapsia.

Mitä tarvitaan tiedesynttäreille?

No tässä tapauksessa ei yhtään mitään! Soile toimitti päivällä ovelle ison kassin, jossa oli pipettejä, koeputkia, valmiiksi pilkottua punakaalia, sokeria, elintarvikevärejä ja ihan kaikki tarvittava. Meidän piti ne huuhtaista juhlien jälkeen ja pakata takaisin ja Soile haki ne pois. Siis kuinka älyttömän helppoa ja toimivaa! Etäjuhlien hinta oli alempi kuin se, että ohjaaja olisi paikalla ja itse asiassa jäin tätä vähän pohtimaan – hän joutui käymään ovellamme kahdesti ja yhtä lailla olemaan koneen ääressä ohjaamassa, aikaa ja vaivaahan meni suorastaan enemmän kuin että olisi ollut itse paikalla. No kuumaa vettä tarvittiin minkä keitin vedenkeittimessä, mutta onnistuuhan tuo liedelläkin tarvittaessa!

Teimme noin tunnin ajan erilaisia kokeita, söimme herkkuja ja tytöt tutkivat lahjoja. Meni todella äkkiä parituntinen ja mielestäni oli todella kiva ilta. Voin lämmöllä suositella! Mitään ei hajonnut tai kaatunut, ainoa vahinko oli tippa elintarvikeväriä yhdellä juhlamekolla. Tajusin vasta jälkikäteen, että kutsussa lukenut ”tiedesynttärit” ei välttämättä kerro mitään, olisi ollut parempi kirjoittaa kutsuun, että ei parhaita vaatteita päälle tai essu mukaan tms. Tämä siis vinkiksi, jos innostut teemasta. Voi muuten myös olla, että isät innostuvat touhusta ja kovasti. ;)

Tiedekakun juhliin loihti tietenkin Anna ja muuten mentiin hyvin samoilla tarjoiluilla kuin edellisenä päivänä pikkusiskon juhlissa.

Mitä lahjaksi 8-vuotiaalle?

Koulusta alkaa tulla niin omia juttuja, etten itsekään ole täysin kärryillä kaikesta, mikä on nyt pinnalla. LOL-nuket toki, esikoinen oli erityisesti toivonut poikaa, että saisi perheellä leikkiä. Oli poni, jonka mukana tuli slime (apua, näillä varmaan jotain virallisiakin nimiä) ja oli Blume, josta kasvaa joku trolli-tyylinen hahmo kun sitä kastelee. Huomaatteko miten pihalla jo olen? Mutta tytöt auliisti selittivät kun kyselin mikä tämä on ja mitä tällä tehdään? Soivia vihkoja tuli kaksi ja lisäksi ihka ekat korvikset, jotka päästään sitten vaihtamaan kun harjoituskorvisten aika on ohi. Tuli karkkia, pääsiäismuna ja kirjepaperia sekä -kuoria. Todella mieleisiä kaikki ja oli suhteellisen vaikeaa saada lapsia luovuttamaan leikkejä illalla tai malttamaan kouluun aamulla.

Iloisista tytöistä on kuvia ja leikit jatkuvat tänään, joten ehkä me onnistuimme synttäreissä. Voin todella lämmöllä suositella Tiedekaa ja toimi ainakin tällä porukalla hyvin Zoominkin kautta. Siellä pyörii myös tiedekerhoja synttäreiden lisäksi.

Miltä vaikuttaa, innostaisiko järjestää tiedesynttärit?

Väsynyt pelkäämään

24.2.2021
4

Voi vitsi miten kaunis oli Jyväskylän talvi viikonloppuna, kun kävin hiihtotreeneissä Laajavuoressa valmentajani Idan kanssa. Aivan mieletön määrä lunta, valkoisia puita ja kaunista talvea. Yllättävää kyllä, Jyväskylä on juurikin se paikkakunta, joka pitelee ykköspaikkaa tällä hetkellä Suomen lumimäärissä. Ja sen kyllä huomasi, kun mieheni teki lumitöitä vanhempieni pihassa viikonloppuna. Ei oikein löydy enää paikkaa mihin laittaa niitä lumia ja lisää on kuulemma tullut. Wau, onpa ollut talvi!

Yllätys oli suuri, kun luulimme, että Tampereellakin tulee lunta ja kun sunnuntaina palasimme kotiin, satoi lasiin loppumatkan vettä. Vettä, vaikka auton mittari kertoi, että ulkona on -4 astetta pakkasta. No, tiedätte ilmiön alijäähtyneestä vedestä, siitä oli sen jälkeen paljon juttua lehdissä, mutta uskomaton ilmiö se on ollut ja eteläinen Suomi on saanut eriskummallisen kuorrutteen.

Mielen aaltoliike – olen väsynyt pelkäämään, kuten moni muukin

Siitä ihanasta talven ihmemaasta siirryimme kotiin vesisateeseen ja arkeen ja jotenkin se iski taas päin kasvoja. Tämä poikkeustila. Se, että ihmisiä pitää pelätä. Se on älyttömän raskasta. Se, ettei näe ollenkaan ystäviä. En ole soittelijatyyppiä, joten sosiaaliset kontaktit ovat tasan tarkkaan perheessä ja ulkona satunnaisesti naapurien kanssa vaihdetuissa sanoissa. Se alkaa painaa vuoden jälkeen ihmisessä, joka on sosiaalinen, rakastaa höpöttää, järkätä juhlia ja kutsua ihmisiä yökylään. Olen huomannut, että nuo parit hiihtotreenit valmentajan kanssa ovat olleet mielettömiä henkireikiä – saan puhua jollekin muulle kuin perheenjäsenelle, paljon ihan niitä näitä, samalla olla ulkona ja treenata metsässä, vailla pelkoa tartunnasta. Se on äärettömän virkistävää ja jos olisi mahdollista, toivoisin, että näkisin häntä viikoittain. Ja kohta kun hiihtomaraton on ohi, emme tapaa ollenkaan!

Eilen arvoin useamman tunnin sitä, miten treenaisin. Tiet olivat liukkaita ja ladunkin kunto vähän arvoitus, joten lopulta menin juoksemaan salille juoksumatolle. Mökkiydyin sinne nurkkaan paikalleni matolle kaukana muista ja 2 minuuttia ennen tunnin täyttymistä joku tuli viereiselle matolle. Lopetin ja lähdin pois. Olen niin äärettömän väsynyt pelkäämään ihmisiä.

Ja huomasin viikonloppuna, että muutkin ovat. Olimme pari tuntia Himoksessa laskemassa ja menimme sinne heti avaamisaikaan, itse asiassa ensimmäinen tunti oli ihan hyvä, kun ei tarvinnut mennä vuokraamoon ja hissiliput ostimme netistä ennakkoon. Samalla kun kävelin kuopuksen kanssa kohti lastenmaailmaa, huomasin yhden äidin huutavan alakouluikäiselle lapselleen, että siirry, me olemme liian lähellä ihmismassaa (= vuokraamon jonoa)! Lapsi ei saanut suksea jalkaansa ja äiti huusi vähän jo hepulin omaisesti. Ehkä hiihtokeskus hiihtolomalla on väärä paikka, jos ihmiset ahdistavat, mutta ymmärrän hyvin, että halutaan tarjota lapsille edes ns. jotain normaalia ja yritetään viettää mahdollisimman normaali loma, samalla kun kaikki tuntuu kaatuvan niskaan. Itselleni tuli ihan itku silmään sitä katsoessa ja jälleen kerran miettiessä, kuinka huonosti moni voi.

Maaliskuisten synttärit, maaliskuun lomamatkat ja muut – jääkö haaveeksi?

Olen itse yrittänyt myös lasten takia elää niin normaalisti kuin tässä tilanteessa voi. Uskon, että ilman heitä olisin mökkiytynyt vielä pahemmin ja vielä enemmän lukenut uutisia ja ahdistellut. Heidän takiaan sitä lähtee joka päivä ulos, saa itsekin pulkkamäestä tai metsästä virtaa, tekee eväitä ja yrittää nauttia kaikesta, mitä voimme tehdä nyt poikkeusaikana. Mutta eilen tuli joku ihmeellinen romahduspiste, kun teimme lasten synttärikutsuja. Niin pieneen asiaan kulminoitui oma jaksamiseni tilanteessa. Juuri oli viime maaliskuu, kun peruin lasten synttäreitä ja nyt niiden järjestäminen tuntuu taas todella epävarmalta.

Päätimme siis, että mitään sukulaiskemuja ei yritetä eikä kutsuta kummeja tai mummeja, mutta molemmat saavat pitää omat juhlansa, joihin saivat kutsua 6 kaveria. Niitä päikky/luokkakavereita, joiden kanssa ovat päivittäin tekemisissä. Silti mietitytti niitä jakaessa, että petänkö lapseni taas. Uutiset huutavat Suomen loistavan punaisena tartuntatilanteessa ja rajoituksia lisätään ja kaikki on…. Epävarmaa. Sama meidän niin odottaman Rukan reissun kanssa. Olemmeko samassa tilanteessa kuin viime maaliskuussa? Tekemässä puskapissoja, ehkä perumassa reissua kokonaan, entä syntymäpäivät? Lapset ovat heikko kohtani ja ajatus heidän ns. pettämisestään tuntui liian pahalta. Katselin kuinka Lähiömutsin Hanne mietti viime viikolla, voivatko he lähteä Uudeltamaalta mummilaan hiihtolomalle ja itki, kun joulukin jo oltiin kotona. Hänellekin oli iso asia sanoa lapsille, että ei, ei taaskaan mennä kun he jäivät kotiin.

Meillä jokaisella on oma murtumispisteemme

Lueskelin aamulla tätä Maaret Kallion kolumnia ja tajusin siitäkin, miten hirveän tärkeitä nuo hiihtotreenit ovat olleet minulle. Tämän pandemian vaikutukset ovat kauaskantoisia ja jo itsessään niin hirveän pelottavia. Itkin, kun luin viime viikolla lehdestä abista, joka sanoi, että muu perhe haluaisi hiihtolomalle, mutta hän ei lähde, jotta kirjoitukset eivät mene ohi sairastumisen tai karanteenin takia. Hän sanoi haastattelussa, että ”kaikki on jo viety, elämänsä tärkeimpiä päiviä (eli kirjoituksia) en aio vaarantaa”. Kaikki on jo viety. Kuinka pahalta tuntui lukea 18-vuotiaan abin, jolla elämä on edessä sanovan niin. Miten toivottomalta meistä monesta tuntuu.

Jokaisessa kohdassa, jos itse romahtaa ja väsyy tilanteeseen pitää muistaa sanoa, että meillä on kaikki ihan hyvin. Niin kuin onkin. Mutta kyllä minä olen henkisesti välillä aika lopussa. Tunnen, niin kuin moni muukin teistä varmasti, sellaista yleistä maailmantuskaa ja pelkoa ihmisten pahoinvoinnista, että tuntuu kuin pitäisi oksentaa. Taloudelliset vaikutukset, henkiset, sosiaaliset. Olen niin tottunut pelkäämään ihmisiä. En osaa halata edes äitiäni enää, vaikka olemme nähneet ja olleet yökylässä ja hän välillä kysyy, enkö saa halia. En osaa enää halata. Sosiaalisuus on karissut kovaa vauhtia ja tilanteet, joissa kohtaat ihmisen ovat hämmentäviä välillä.

Ehkä kun vuosi tulee täyteen tätä poikkeuseloa, sekin kulminoi jotenkin asian. Niin vahvasti on vielä muistissa viime maaliskuu ja toivo siitä, ettei tämä kauaa kestä. Nyt on jäljellä vain ahdistus ja hämmennys ja tietty olo siitä, että sitä vanhaa normaalia ei enää ole. Millainen on uusi normaali, aika näyttää ja täytyy elää päivä kerrallaan parhaansa mukaan. Tulevaisuudensuunnitelmat ovat monella jäissä.

Tuntuu välillä, että elämä on sellaista tiettyä kulissien ylläpitoa lasten kanssa, kun heitä ei halua huolestuttaa yhtään enempää kuin on pakko. Heissä on oma murtumispisteeni ja koin hirveän ahdistuksen synttärikutsujen myötä. Illalla rasvasin jälleen itkevän lapsen käsiä, kun kirvelee niin kovin rasva rikkipestyissä käsissä. Salilta tuli myöhään illalla mies, joka totesi, ettei mene enää kuin seiskalta aamulla, liikaa ihmisiä. Kaikkia ahdisti omalla tavallaan.

Halasin ja pyysin, että koita jaksaa, kevätkin helpottaa kun ei pakkanen pure käsiä.


islantilaisneule Maaritin neuloma/ pipo PAJUKNITS neuloma/ farkut BY PIA’S/ kengät Prahasta/ muumilapaset äidin kaapista lainassa

Millaisia fiiliksiä itselläsi tänään?