Otsikossa on lainaus lempijoulubiisistäni, jonka lauloimme Lasten kauneimmissa joululauluissa viime viikonloppuna. Itkemättä ei mennyt tälläkään kertaa, se biisi putoilee jonnekin todella syvälle. Muistojen virta lapsuuden sadut, sanoma joulun on uusi mahdollisuus…! Kirkossa oli paljon tuttuja, mikä oli ihanaa. Siellä tunsi yks kaks kuuluvansa johonkin kaupunginosaan ja kaikki tutut ovat muuten tulleet lapsien, perhekerhojen, päiväkodin ja naapuruston myötä. Kurkkua kuristi niin hyvässä kuin huonossa mielessä, kun mietin mikä tulevaisuutemme on.
Mutta tällä hetkellä syksyn lohduttomuus on jäänyt taakse. Vaikkei perusongelmat ole muuttuneet mihinkään ja muun muassa työttömyys vie aikaa ratkoa, ne on helpompi kestää nyt kuin marraskuussa. Joulukuussa on ollut aikaa pysähtyä. Marraskuussa viipotin liian tukka putkella, pimeyttä vastaan, kelloa vastaan ja yritin olla jotain parempaa koko ajan. Yritin tsempata uudessa blogikodissa, blogin päivittäminen ahdisti, kyttäsin kävijälukuja ja stressasin ihan kaikesta maan ja taivaan väliltä. Taapero ei nukkunut ja jos nukkui, minä en nukkunut. Unenpuutteen myötä alkoi mieliala ja jaksaminen laskea. Mikään ei sujunut ja ahdisti niin, ettei saanut kunnolla henkeä.
Joulukuun menoja katsellessani katselin aika tyhjää kalenteria ilolla. Ja ilolla se on mennytkin. On ollut pitkiä yhteisiä lenkkejä, on ollut aikaa ulkoilla nelistään ja nähdä ystäviä. Olen tehnyt blogia taas enemmän ilolla hermostumatta niin hirveästi lukijatilastoista. Olen viuhtonut hakemuksia sinne tänne ja toivon taas, että jostain kuuluisi. Olen nukkunut paremmin. Olen varmasti ollut parempi vaimo. Kun minä nukun, meillä on kyllä selkeästi eri ilmapiiri.
Ja entä sitten se lumi! Se on kirkastanut mieleni entisestään! Aivan ihanaa kun ei tarvitse ulkoilla ravassa ja saa nauttia pakkasesta, ekat liukurimäetkin on jo testattu. Juoksu on sujunut lumella ja mieli on nauttinut lumisesta maisemasta. Lasten onnesta puhumattakaan! Olimme maanantaina metsäretkellä kolmisin ja pienten into ihan vaan metsästä ja lumesta oli käsinkosketeltava.
Joulumieli on siis tarttunut lauluista, lumesta ja lasten odotuksesta sekä innosta ihan väkisin. Eilen saatiin ihana lisä joulumieleen, kun lapset avasivat kummitädin tekemän kalenterin pussukat. Molemmille tuli niistä kaksi suklaata. Ensin ojensi esikoinen toisen mummille, että hänelle riittää yksi. Sitten perään kuopus luopui toisestaan sanoen, että sen voi viedä ukille. Neuvoivat vielä minua matkalla päiväkotiin, että pitää ajatella aina toisia (en siis antanut mummille toista lakua minun ja miehen yhteisestä kalenterista, paha äiti!). Tämä ihana pieni ja täysin spontaani lasten ele lämmitti mieltä ja sydäntä koko päivän. Ja ehkä vielä tämänkin.
paita & takki VILA/ housut PART TWO/ kengät SO WHAT/ panta H&M/ korvikset WOODMIND
Ihana fiilis siis, enemmän kuin joulusta on siitä hirveimmästä stressistä ja ahdistuksesta ja unettomuudesta taas hetkeksi pääsy. Josko asiat järjestyvät. Kun muistaa rauhoittua ja nukkua ja hengittää, sillä pääsee jo pitkälle. Kaikki on ihan hyvin, ehkä paremmin kuin hyvin. Elämän pienistä hetkistä täytyy iloita ja niistä iloitsee enemmän kun on nukkunut. Tänään fiilistellään talvea ja tyhjempää kalenteria lyhtyluistelussa ja huomenna Onnelin ja Annelin ennakkonäytöksessä.
Ehkä musta marraskuu sai minut otteeseensa, vaikka luulin että ei. Tunsitko sinä sen puristuksen? Alkaako helpottaa kun on valkoista maassa ja valoa näkyvissä? Minä tajusin, ettei ole sen arvoista suorittaa ihan henki hieverissä.
Ja tunsin, että se helpotus, ilo ja vaalenneet silmänaluset näkyivät näissä kuvissakin. En hymyillyt koko marraskuussa niin vapautuneesti, kuin näissä kuvissa. Nauratti, sillä avantouimarit katselivat kiinnostuneena puuhiamme ja minä tuijottelin heitä yhtä kiinnostuneena. Sinne vain humpsahtivat uimaan, apua! Minäkin haluan!
Lempeää keskiviikkoa kaikille!
