Pysähdys.

Puolitoista viikkoa meni kuin siivillä ja on aika taas puhallella pölyjä blogistakin! Minulla on listattuna monia aiheita, mistä haluaisin kirjoittaa ja yritän saada niitä pian ulos, sillä joukossa on esimerkiksi kesälomatekemiseen vinkkejä. Nyt alkanut viikko on ainakin täällä ja varmasti monella muullakin aikamoinen metatyöviikko – koulu on joka päivä normaalista poikkeavaan aikaan, on kevätjuhlia, harrastusten päättäjäisiä, opettajien muistamisia ja leipomista kevätjuhlien kahvilaan. Sitten alkaakin pitkä kesäloma, joka on vielä vähän arvoitus sen suhteen, miten hoidetaan työt ja lasten loma. Mutta ainapa tuo on järjestynyt!

Pysähtyminen on tärkeää

Toukokuu alkoi paluulla Rukalta ja sisälsi puolimaratonin Helsingissä, reissun esikoisen kanssa Kööpenhaminaan, Masked Singerin nauhoitukset Helsingissä ja muuta pientä. Kaikki todella ihania juttuja (kuten partioparaati ja päivä Särkänniemessä sen jälkeen), mutta kyllä sitä uuvahtaa, kun koko ajan on liikkeessä. Huomasin, että väsymys alkoi taas hiipiä salakavalasti elämään. Niin paljon kuin rakastankin puuhata ja olla menossa, kotiviikonloput ovat välillä aivan mielettömän tärkeitä. Jännitin myös pientä operaatiota ja jännitän sen tuloksia, joten sekin söi yöunia. Välillä on pakko pysähtyä ja olla vain rauhassa. Huomasin, että aloin olla superäreä, joten se on myös merkki siitä, että väsymys vie mennessään.

Viikonloppuna olikin ihanaa istuttaa kesäkukkia, urheilla rauhassa, käydä leffassa ja siivota! Meillä ei ollut kotiviikonloppua ehkä kuuteen viikkoon, joten tuntui, että joka paikka alkaa vähän repsottaa. Sain esikoiselle eilen onneksi hetkeksi kaverinkin, sillä lauantaina hänellä meinasi käydä aika tylsäksi. Isomman kaverit asuvat valitettavasti vähän kauempana kaikki, kun kuopuksen kaverit ovat korttelin ympärillä. Toivottavasti kesällä löytyy kavereita!

Mikä maadoittaa?

Ehkä tiedätte, ehkä en ole koskaan kertonut, etten tykkää yhtään tehdä käsilläni. Askarteleminen, piirtäminen, neulominen… Kaikki ovat täysin ei ei-listalla. En osaa, eikä ole innostusta opetella. Mutta! Olen löytänyt tarpeeksi simppelin asian, mitä tykkään tehdä! Esikoinen on saanut paljon partiomerkkejä kevään aikana ja niiden ompeleminen on tarpeeksi yksinkertaista, mutta samalla puhelin pysyy poissa käsistä.

Huomasin lauantaina onnellisuustasojeni kohoavan ja väitän, että siihen vaikutti oleellisesti se, miten paljon puhelin pysyi poissa käsistä. Juoksin 16 kilometrin lenkin, jolloin ei voinut selata ”muiden upeita elämiä”, istutin kädet mullassa kukkia ja katselin Pieni Merenneito-leffaa. Liian usein se puhelin eksyy käteen ja liian usein iskee se olo, että ”kaikilla muilla on asiat paremmin”, vaikka se on vain suuri somen luoma illuusio. Kaikilla on vaikeutensa, mutta selkeästi, kun keskittyy elämään somen ulkopuolella, voi paremmin.

Asia, mikä pitää myös pois somesta, ovat kirjat. Ne ovat parasta rauhoittumista itselleni ja olen koko ikäni rakastanut lukemista. Luin samalta istumalta alusta loppuun Kotiapulainen-kirjan ja nyt on hyvin paljon vaikeuksia laskea käsistäni Huonetoveri-kirjaa. Molemmat sellaisia psykologisia trillereitä, joista tykkään eniten.

Toukokuu on mennyt kauheata vauhtia ja nyt kun sitä miettii taaksepäin, onhan siihen mahtunut kaikkea aivan ihanaa. Äitienpäiväristeilystä reissuihin. Vähän on harmittanut, etten ole revennyt kirjoittelemaan blogiin raporttia puolimaratonista tai perinteistä äitienpäiväpostausta, mutta toisaalta tuntuu, että ne ovat asioita, jotka on jo ns. sanottu. Katse eteenpäin ja juoksuvalmentajan avulla kohti seuraavaa puolikasta!


mekko PAPU DESIGN/ neule VILA/ kengät CONVERSE/ korvikset MAMAKORU/ aurinkolasit GINA TRICOT/ rannekoru BY PIA’S

Ajattelin kirjoitella teille jotain Kööpenhaminasta ja pitkään olen halunnut kertoa Ruotsin Korkearannikosta, jonne suosittelen lämpimästi kesäreissua. Ne siis ainakin tekoon seuraavaksi!

Oikein hyvää uutta viikkoa, onko ruudun takana sellaisia, joilla alkaa kesäloma tämän viikon jälkeen! Hei ja pysy kuulolla, vinkkaan ainakin Instan puolella ns. kesätyöstäni, joka julkistetaan tällä viikolla!

P.S. Mielelläni otan vastaan kirjavinkkejä tai postaustoiveita jälleen!

Asioita, joita en elämässäni haluaisi muuttaa

Viikonloppu oli aivan ihana. Oli aikaa perheelle, oli partioparaati sekä päivä Särkänniemessä. Urheilua ja huonoja leffoja (mm. Se vuodelta 2017). Mietin jo viikonloppuna, miten onnekas olen ja tunne vahvistui maanantaiyönä, kun kuopus nukkui vieressäni ja sanoi kesken unien ”nuku hyvin äiti”. Kyllä läikähti sisälläni.

Usein sitä miettii elämäänsä taaksepäin ja kelaa asioita, joita olisi halunnut tai olisi pitänyt tehdä toisin. Niitähän riittää varmasti aivan jokaisella. Mietiskelin koko viikonlopun kuitenkin otsikkoa asioista, joita en haluaisi muuttaa tai jotka ovat menneet nappiin. Otsikkohan on loputtoman laaja ja pitää tietenkin sisällään niin oman kuin läheistenkin terveyden, kodin ja muut isot asiat. Listaan voisi laittaa vaikka mitä ja siitä varmasti unohtuu jotain hyvin oleellista, mutta yritetään! Josko tämä pitäisi positiivista kehää yllä ja saisi muitakin ajattelemaan, mitä meni hyvin, eikä pyörittämään niitä, mitä olisi voinut tehdä toisin.

Lapsuus

1. Turvallinen lapsuus, perhe ja ihana yhteisö Helsingin kodissa.
2. Koti Jyväskylässä, jossa asuimme 10 vuoden ajan. Sinne jäi valtava määrä hyviä muistoja. Ylipäätään turvallinen asuinympäristö ja kaverit. Samalla matkustimme aika paljon ja sain jo lapsena nähdä niiin maailmaa kuin kotimaata. Kesän kotimaan reissut ovat vahvasti mielessäni!
3. Veljet ja myöhemmin heidän myötään elämääni tulleet kälyt ja lasten serkut.
4. Mahdollisuus harrastaa, oma hevonen puoliksi ystävän kanssa opetti valtavasti vastuuta.
5. Ihana lähikirjasto! Olin suurkuluttaja!

Nuoruus

1. Selkeä päämäärä siitä, että haluan joskus kirjoittaa työkseni.
2. Kolmas sija Keskisuomalaisen reportaasikilpailussa yläasteella, josta olen vieläkin ylpeä.
3. Elämääni syvästi vaikuttanut rippikoulu ja sen myötä tulleet ystävät, joista yksi on kuopukseni kummitäti.
4. Jo nuorena minulle tuli oma tyyli. Punainen pystytukka ja Nirvana-paita. Tyyli on elänyt sen jälkeen, mutta olen aina mennyt ns. omaa polkuani ja olen siitä hyvin ylpeä.
5. Kesätyöt ja se, miten opin hyvin varhain työnteon merkityksen ja sen, ettei sillä ole väliä mitä tekee. Mainosten jakaminen oli esimerkiksi hurjan hauskaa!

Varhaisaikuisuus

1. Turvallinen parisuhde, jossa sain olla oma itseni, vaikken sitä vuosiin osannut. Mieheni jaksoi silti alusta asti kannustaa ja tukea.
2. Muutto Tampereelle. Elämään on tullut valtava määrä uusia tuttuja, kavereita ja kontakteja.
3. Opiskelu yliopistossa. Rakastin tiedotusopin luentoja. Opin valtavasti.
4. Vaihto-opiskelu Englannissa. En olisi uskaltanut lähteä, mutta mieheni innostamana menimme ja tuo aika oli korvaamatonta!
5. Matkustelu. Kuinka lyhyessä ajassa näimme esimerkiksi Afrikan, Australian, Thaimaan, Amerikan. Kuulostaa siltä, että näimme mantereet kokonaan, emme toki, mutta monessa paikassa on seikkailtu.

Aikuisuus

1. Thaimaassa asuminen. Jälleen ihan ex tempore-asia, josta tuli korvaamattoman paljon muistoja ja tuttavia ympäri Suomen. Asia, mitä en ikinä vaihtaisi pois.
2. Sukeltaminen. Mieheni avulla opin sen, vaikka pelkäsin hirveästi. En ikinä vaihtaisi pois vapaapäiviä pinnan alla ja kaikkea, mitä näimme.
3. Meillä on ollut miehen kanssa valtavasti kivoja juttuja kaksin, olemme aina puuhanneet todella paljon kaksin. Se on kerryttänyt kasan muistoja, joita ei arvosta sillä hetkellä, mutta jälkeenpäin tajuaa, miten arvokkaita muistot ovat.
4. Liikunta. Se on aina ollut osa elämääni, mutta parikymppisenä otin esimerkiksi ensimmäisen salijäsenyyden, joka onkin ollut sitten aina olemassa Thaimaan vuosia lukuun ottamatta. Liikunta on osa elämää siinä missä ruoka ja unikin. Se on todella tärkeä juttu.
5. Koti. Vaikka siinä on ollut haasteensa, siinä on paljon hyvää. Olemme valinneet kaikki pinnat itse, tehneet kodista näköisemme. Tuoneet tähän taloon kaksi vastasyntynyttä. Se on nähnyt tyttöjemme kehityksen.

Vanhemmuus

1. Luulin, etten saa kokea sitä. Kun se yllätyksenä tapahtui, jännitti kauheasti. En ikinä arvannut, miten paljon lapset tuovat elämään hyvää ja kaunista. Kuinka heidän kauttaan aukeaa täysin uusi maailma, johon sukelsin täysillä.
2. Vanhemmuuden myötä on elvytetty vanhoja harrastuksia vuosien tauon jälkeen, kuten hiihtoa ja lumilautailua. Olisi varmasti jäänyt tekemättä!
3. Joka päivä oppii jotain uutta lasten kautta.
4. Lasten kanssa on hirveän kivaa puuhata iästä huolimatta. Vauvauintia, perhekerhoa, pyörälenkkejä, lautailureissuja, uimarantareissuja, palapelien tekoa, lautapelejä, leipomista, huvipuistoilua… Olen iloinen, että meillä on yhteisiä juttuja, joita jaamme.
5. Jaettu vanhemmuus on todella arvokasta. Oli ihanaa esimerkiksi Rukalla kaksin ollessa jutella lapsista mieheni kanssa. Myös vanhempani tuntevat lapset todella hyvin, joten iloja ja murheita voi jakaa useamman aikuisen kesken.

Perhe

1. Perhe on minulle kaikki kaikessa. Siitä olen äärettömän kiitollinen.
2. Vanhempieni tuen määrä kaikessa on ollut korvaamatonta.
3. Minulla oli lapsuudessa neljä isovanhempaa, mikä ei ole todellakaan itsestäänselvyys. Edelleen kaksi heistä elossa, mikä on valtava rikkaus, sillä tyttärenikin tulevat muistamaan isomummot aina.
4. Pitkä parisuhde. Parin viikon kuluttua olemme olleet yhdessä 22 vuotta. Enemmän kuin puolet elämästäni. Olemme molemmat hyvin temperamenttisia ihmisiä, mikä tekee sen, että rakastamme ja tappelemme täysillä. Luin jo teininä SinäMinästä, että oinas ja skorpioni ovat huono yhdistelmä. Minusta me täydennämme toisiamme.
5. Kotiäitiys. En olisi ikinä arvannut, että minusta tulee vuosikausiksi kotiäiti, toki kevytyrittäjyys rinnalla teki sen erilaiseksi. En arvannut myöskään sitä, miten valtava ikävä tulee tuota aikaa, kun tytöt ovat koko ajan vieressä ja näen kaiken mitä he tekevät ja oppivat. Meillä on omat juttumme päivien aikana. Koulun ja kaverien myötä perheen dynamiikka on nykyään niin erilainen, mutta tässäkin on paljon hyvää.

Työ

1. Kaikki työt, joita olen saanut tehdä, ovat opettaneet minulle valtavasti.
2. Vaikka matkaoppaana työskentely oli rankkaa, nyt jälkikäteen en vaihtaisi sitäkään mihinkään.
3. Jokaisesta työpaikasta on jäänyt ystäviä elämään. Se on valtava rikkaus. Olen iloinen, että jaksoin esimerkiksi koko opiskeluajan tehdä töitä Hesen vuoropäällikkönä. Se oli arvokas kokemus ja ihana yhteisö.
4. Saan tehdä tällä hetkellä unelmatöitäni. Se ei todellakaan ole tullut helpolla ja kotiäitiaikana kerrytetyt verkostot ovat nyt vuosia myöhemmin olleet apuna. Tein määrätietoisesti vuosikaudet töitä, että pääsin tähän, missä nyt olen.
5. Yrittäjyys on ihanaa. Se on rankkaa kyllä, mutta tuntuu, että sopii parhaiten luonteenlaadulleni.

Musiikki

1. Aloitin pianonsoiton 6-vuotiaana. Oli tylsää joo, mutta opin nuotit, mikä on ollut hyvä taito ja musiikista tuli päivittäisen harjoittelun myötä osa elämää.
2. Aloin kiertää 13-vuotiaana keikkoja. Apulantaa ja Juustopäitä aluksi, mutta livekeikat ovat jotain fantastista, joita toivottavasti on jatkuvasti elämässä.
3. Festarit. Niistä nyt on kaikenlaisia muistoja, mutta monta Provinssikesää on onnellisena mielessä. Sellaisia telttailureissuja, mihin ei enää lähtisi.
4. Musiikin tuomat muistot ovat itselleni todella tärkeitä.
5. Musiikin siivitys urheiluun. Musat korvilla on painettu mm. ennätys puolimaratonilla, sillä on merkitystä mitä musiikkia korviin tulee viimeisillä kilometreillä.

Mitäköhän sitä vielä osaisi listata? Näitä riittäisi varmasti loputtomiin 40 vuoden ajalta, mutta tässä päällimmäisenä mielessä liikkuneet aiheet. Mitä sinä listaisit elämästäsi?

Kuvat ovat Rukan Wappulounaalta, joka oli jotenkin aivan ihana tapahtuma livemusineen ja meininkeineen. Vaikka tapahtumasta on vasta viikko, tuntuvat kuvat aika talvisilta, kun nyt katsoo ulos!

Viikko nelikymppisenä

Kamalan pitkä postaustauko ollut! Tiedättekö, mitä pidempään on kirjoittamatta tänne, sitä korkeammaksi rima kasvaa. Mikä olisi kiinnostava aihe? Tuon kerroin jo Instagrammissa, tämä ei varmaan kiinnosta ja niin edespäin. Lokakuu oli aika haipakkaa, sillä kävimme muun muassa Vuokatissa ja olin myös Kööpenhaminassa. Lokakuussa oli myös lasten syysloma, jolloin hoidin vain ns. pakolliset työt, eli tämä harrastuspuoli jäi hiljaisemmaksi.

Nyt olen tasan viikon verran makustellut elämää nelikymppisenä. Samaan aikaan hirvitti uudelle vuosikymmenelle siirtyminen ja toisaalta odotin ihan hirmuisesti, että saan sitä juhlistaa. Pyöreissä vuosissa on jotain maagista verrattuna muihin synttäreihin, eikö olekin? Vai onko niiden ympärille vain luotu sellainen ”tätä täytyy juhlia isollaan”-myytti?

Jonkinlaisilta rajapyykeiltä ne tuntuvat ja tässäpä muutama miete siihen liittyen.

40 ikävuotta. Missä olen onnistunut?

  • Sanomattakin on selvää, että suurimpana onnistumisena, saavutuksena tai onnenani ylipäätään pidän lapsiani.
  • Onnistuminen tai mäihä (että on jaksanut minua), mutta saman miehen rinnalla olen juhlinut niin 20-, 30-, kuin 40-vuotispäivääni.
  • Olen saanut viimeisen vuoden ajan tehdä työkseni erilaisia artikkeleja ja tekstejä. Haaveilin toimittajan hommista alle 10-vuotiaasta asti.
  • Tämä kuulostaa vähän tyhmältä, mutta on oikeasti iso juttu – 20 vuoden jälkeen en käy enää joka aamu vaa’alla. En ole itse asiassa käynyt pariin vuoteen! Jonkinlaista armoa osaa vähän itselleen antaa.
  • Olen huomattavasti itsevarmempi kuin vaikka 30-vuotiaana. Mitä sitten, jos hiusvärini on vähän erikoinen tai tyylini tai… Se olen minä!
  • Olen saanut nähdä maailmaa paljon. Paljon on näkemättä, mutta aivan älyttömästi olen saanut kokea. Ulkomailla asumista en vaihtaisi ikinä pois.
  • Voin juosta 10km heti, jos siltä tuntuu. Eli olen jaksanut kuntoilla.
  • Olen rakentanut mielestäni ihan hyvät verkostot. Minulla on ystäviä ulkomailla ja tuttuja monella alalla.

40 ikävuotta. Missä olen epäonnistunut?

  • Olen edelleen useasti sitä mieltä, että kukaan ei voi tykätä minusta ja olen huonoin kaikessa. Eli vaikka itsetunto on kohonnut, olisi siinä vielä paljon kehitettävää.
  • En ole luonut mitään merkittävää uraa, vaikka olen tehnyt töitä 15-vuotiaasta asti. Työurani on yhtä sillisalaattia.
  • Olen edelleen aika huithapeli. Kaapeissa kaikki sikin sokin, edelleen onnistunun kohnottamaan ihme asioita. Ei kai se perusluonne muutu.
  • En ole saanut ympärilleni ystäväporukkaa, eikä minulla ole yhtä sydänystävää, kenelle soittaisin. Kaikkia asioita kun ei tee mieli miehen kanssa käydä läpi.
  • En oikein tykkää itsestäni. Luulin, että tähän ikään mennessä yhtäkkiä vain hyväksyn itseni ja alan pitämään itsestäni. Ei se käynytkään yhdessä yössä.
  • Pidän liian vähän yhteyttä kehenkään. Toki tämä voi olla monella ongelma tässä iässä. On lapset läksyineen, harrastuksineen, naamiaisiasuineen ja muine metatöineen, on koti, ruokahuolto ja sirpaleinen työ. Omat urheilut. Aikaa jää liian vähän tai jaksaminen loppuu.
  • En edelleenkään osaa neuloa yhtään mitään, en ole hyvä leipuri, piirtäjä tms. Kädentaitoni ovat onnettomat!

Mistä olen eniten kiitollinen 40-vuotiaana?

  • Terveydestä. Ainakin nyt olen suht perusterve, vaikka esimerkiksi anemia vaivaa koko ajan ja aiheuttaa erinäisiä ongelmia. Vatsakipuja piisaa ja niitä pitäisi ehkä tutkia. Periaatteessa kuitenkin perusterve, se on kaiken edellytys.
  • Perheestäni, toki. Terveistä lapsista ja miehestä.
  • Muustakin perheestäni. Vanhemmistani, jotka jaksavat edelleen mennä ja puuhata. Pienistä serkuista, joita lapseni ovat saaneet.
  • Kodista. Vaikka minulla on kotiimme viha-rakkaussuhde historiastamme johtuen, on se silti hyvin tärkeä. Koti, minne olen tuonut kaksi vastasyntynyttä tytärtä ja ympäristö, missä heillä on hyvä olla.
  • Naapurustosta. Vaikkemme ole aktiivisesti yhteyksissä, on lapsilla naapureissa tärkeitä kavereita. Maanantain Halloween-kierroksella oli ihanaa yhteisöllisyyttä havaittavissa ja nautin aivan älyttömästi!
  • Kotimaastani. Täällä on hyvä olla. Kyllä, meillä on harmaata ja mitä lie, mutta ulkomailla asuminen on osoittanut, kuinka upea kotimaa meillä on.

Näitä listoja voisi jatkaa varmaan loputtomiin, tässä ensimmäisiä, mitä nousi mieleeni. Sitten vaan käydään tätä viittäkymppiä, kuten isäni totesi. Huih! Ja miettikää, kun aloitin blogini, ikäni alkoi kakkosella!

Iloista keskiviikkoa jokaiselle! Muita nelikymppisiä ruudun takana?