Täsmätuotteet talvi-iholle Cliniquelta sekä Biothermilta

Tässäpä postausaihe, jota ei olla hetkeen nähty blogissani, eli kosmetiikka! Olen monista suosikkituotteistani kirjoittanut vuosien varrella ja niitä tulee usein tilattua lisää netistä tai ostettua laivoilta tai lentokentiltä mahdollisuuksien mukaan. Kivaa on silti bongailla uusiakin tuotteita kaupungilla käydessä. Siis missä? Niinpä, kun ei siellä kaupungilla tule tällä hetkellä lähes ollenkaan käytyä. Kävin kuitenkin vuoden alussa keskustassa verikokeessa ja piipahdin sen myötä Stockmannilla, missä oli hurjasti kosmetiikka -40% alennuksessa. Bongailin vaikka mitä ihanuuksia, joista pari pakettia kotiutin. Olen niin vakuuttunut ja ihastunut, että halusin kertoa muillekin näistä tuotteista!

Clinique Smart Clinical Multi-Dimensional Age Transformer Duo

Apua mikä nimihirviö! Mutta tämä tuote on ihan mahtava ja iho kimmoinen. Kannattaa muuten tsekata tarjoukset, sillä pelkästään tämän tuotteen hinnalla oli alkujaan myynnissä kolmen tuotteen paketti ja tuosta paketista lähti vielä se -40%. Aika edullinen löytö.

Mutta itse tuote! Voiteessa on kaksi osioita, joista toinen on kimmoisuuden puutteeseen ja toinen juonteisiin. Näitä kai on tarkoitus käyttää niin, että laittaisi juonteisiin toiselta puolelta voidetta ja toiselta puolelta esimerkiksi leuan alueelle parantamaan kimmoisuutta, mutta minä olen aika vapaasti vaan hieronut koko naaman läpi. Ei ole kiristänyt vaikka on pakkasia, eli kosteuttaa minusta myös hyvin. Täältä näkee myös hyvin tuon purkin kahtia jaon. Olen käyttänyt erityisesti öisin, mutta on mennyt myös meikin alle.

Clinique Fresh Pressed Vitamin C

Tämä kolmen tuotteen pakkauksessa ollut tehotippatuote on mielestäni ihana aamuisin! Varsinkin nyt, kun aamut ovat olleet vielä suht pimeitä ja iho monesti samea, olen tykännyt raikastaa ihoa näillä tipoilla herätessäni. Kun tuote otetaan käyttöön, siinä oleva C-vitamiinipuuteri sekoitetaan emulsioon. Helppo homma, kunhan painaa pakkauksen päästä. Ohjeiden mukaan nämä tehotipat voi sekoittaa päivävoiteeseen, minä olen vähän tällainen ”ronskimpi” kosmetiikankäyttäjä, eli olen laittanut tipat suoraan kasvoille. Tehotipat olisi hyvä käyttää viikon kuluessa, mutta en ole huomannut eroa, vaikka on ollut minulla jo useamman viikon. Kirkastaa mielestäni hyvin! Täällä tuotteesta lisää.

Clinique Smart Custom Repair Eye Treatment

Tämä pieni puteli tuntuu olevan mielettömän riittoisa! Tippa riittää, tuote imeytyy valtavan hyvin ja silmät eivät ole aamuisin turvoksissa. Olen tehnyt niinkin, että silmänympärysvoiteet ovat lähteneet lapasesta ja aamulla silmänaluset ovat aivan turvonneet. Tästä todellakin riittää tippa ja se on hetkessä imeytynyt ihoon.

Kaikissa näissä tuotteissa suuri plussa on muuten myös tuoksu – todella mietoja ja miellyttäviä, eli esimerkiksi voimakas tuoksu ei ole se, mikä näissä tökkäisi.

Biotherm Life Plankton Ampullit

Tämä on ehkä nyt se ykkösihastukseni kokeiluistani! Ihanat pienet ampullit, yhdestä riittää kahteen kertaan. Yritin saada miehen jakamaan iltaisin kanssani yhden ampullin, mutta vähän nihkeää se oli. Joten olen välillä käyttänyt puolet illalla ja puolet aamulla. Täällä muuten hyvässä tarjouksessa (linkit eivät ole mainoslinkkejä, kunhan intoilen).

Tuotteesta sanotaan seuraavaa ”Ampullit sisältävät luonnollisia ainesosia, kuten Biothermin ainutlaatuisen ja uudistavan sydänainesosan, Life Plankton™ probioottifraktion, sekä C-vitamiiniyhdistelmän ja kosteuttavaa hyaluronihappoa”.

Kyseessä on 8 päivän tehokuuri, mutta taas – käytän paljon tuotteita sekaisin ja kun yhdestä ampullista piisaa kaksi kertaa, ei se kyllä minulla ole niin äkkiä mennyt. Jo ensimmäisen käyttökerran jälkeen olin kuitenkin ihastunut! Ihoni todellakin hehkui. Katselin vielä seuraavana päivänä kasvojani salin peilistä ja mielestäni ihoni näytti todella hyvältä. Loput ampullit siis pakkokeinoin puoliksi miehenkin kasvoille, heh! Näiden ainoa miinus on hieman tympeä tuoksu, joka ei kyllä imeytyessään kauaa vaivaa.

Nämä olivat joulualen löytöjäni, joita löytää kyllä hyvin netistäkin alesta, jos jaksaa vähän googletella. Ikääntyvän talvi-ihon ihania täsmätuotteita! Kai nelikymppisestä ihosta jo puhutaan ikääntyvänä? Huih! Kuivasta ihosta olen kärsinyt aina ja nämä ovat auttaneet kestämään pakkasissa, kun itsekin vietän paljon aikaa ulkoillen, juosten ja lautaillen pihalla.

Toivottavasti saitte vinkkiä! Älyttömän harvoin tulee kirjoitettua kosmetiikkavinkeistä, kun niistä höpisee Instassa. Mutta toisaalta saa sitten paljon kysymyksiä ”mikä se olikaan se”, eli blogissa nämä ovat pysyvämmin nähtävissä.

Onko joukossa tuttuja tuotteita sinulle? Aurinkoista viikon alkua!

Arvontalaulun aika!

Terveisiä mummilasta! Onpahan viikko mennyt äkkiä ja lapsille on kertynyt aivan hervoton määrä ulkoilutunteja erilaisilla komboilla kavereiden, vanhempien ja isovanhempien kanssa. Hiihtoa, laskettelua ja lautailua sekä saunaa joka ilta, eikö se kuulosta ihan hiihtolomalta! Ennen Jyväskylän reissumme olivat aikamoisia ryntäilyjä kylästä toiseen, mutta nyt tilanne tietenkin toinen. Isomummoa on tavattu reissuillamme hänen pihallaan ja anoppi tuli eilen juttelemaan laskettelurinteen alle. Ystäviä ei olla Jyväskylässä tavattu aikoihin eikä käyty missään sisällä. Se rauhoittaa näitä reissuja aika paljon ja toisaalta nyt kun mies töissä, hyvä senkin kannalta.

Helmikuu pakettiin

Helmikuu on takanapäin ja sehän oli aivan mieletön kuukausi talvikelien kannalta. Tuli ennätysmäärä rinnetunteja, luistelua ja hiihtoa. Nuorin hylkäsi helmikuun lopulla lastenrinteet ja siirtyi kanssamme ankkuri- sekä tuolihissiin ja isoihin mäkiin. Kehitys kehittyi, kun kelin puolesta oli mahdollisuus mennä usein.

Helmikuun luetuin ja ehkä kivoin tehdä oli tämä postaus, jossa kerroin Tampereen loma-aktiviteeteista. Toivottavasti siitä oli apua teille! Maaliskuu on alkanut samalla tavalla kuin viime vuonna, ihmeellisen epävarmoissa tunnelmissa, epäuskoisissa ja harmillisissa. Töitä on alkanut peruuntua kuten vuosi sitten, edelleen jännitän miten käy lasten kaverisynttäreiden (siirtyivät vuosi sitten toukokuulle lopulta) ja entä mitä tapahtuu meidän talvilomalle?

Helmikuussa älysin jättää myös minua paljon kuormittaneen, mutta erittäin alipalkatun työn. Siinä piti olla saatavilla joka ikisenä arkipäivänä vuodessa ja etenkin kesällä tai jouluna se alkoi rassata. Kun palkka oli vielä minimaalisen pieni, jätin homman ja huomasin, että vaikutti fiilikseen todella paljon näin maaliskuun alussa. Se oli hyvä päätös, vaikka tietenkin pelottaa jättää mitään töitä.

Saaren Taika sekä The Body Shop arvontapalkinnossa

Ja sitten! Neljä asua saatu ulos helmikuussa! Koko viikko on ollut nytkin mielessä kuvata asua, mutta kalsareissa, hiihto- tai lautailukamoissa menty. Ja juoksukamoissa. Tätä tämä elämä herkästi on. On niin kiva asu mielessä, että vielä sen kuvaamme!

Mutta helmikuun neljästä asusta luulisi ainakin olevan helppo tehdä valinta! Siis kerro minulle, mitä sinulle kuuluu nyt tilanteen keskellä (ei pakko tietenkään! <3) ja mikä on suosikkiasusi helmikuulta. Kommentillasi osallistut alla olevan paketin arvontaan, jossa on The Body Shopin hellävarainen meikinpoistoaine, ripsirväri sekä kahvikuorinta ja Saaren Taian karitevoi sekä saippuateline.

Jätä siis kommenttikenttään viestisi ja olet mukana arvonnassa, joka on auki 10.3.21 klo 12 asti. Yhden arvan saat kommentilla blogissa ja arvonta on auki myös IG:n puolella (@optimismia_katja), joten tuplaa mahdollisuutesi ja osallistu myös siellä!

Kaikkea hyvää maaliskuuhunne vaikeasta tilanteesta huolimatta ja onnea arvontaan!

Noughty Pumped Up – pelastus suomalaiselle lättätukalle

*tuotteet saatu pressinäytteenä

Käsi ylös kuinka monella on samanlainen hius kuin minulla? Eli varmasti perin suomalainen – hiuksia on paljon, mutta yksittäinen hius on hyvin ohut. Hius on värjätty (ja usein vaalennettu) ja se kaipaa kosteutta sekä hoitoa, mutta yhtään liian hoitavat tuotteet saavat sen valumaan päätä pitkin. Pipokausi on edessä, joten hoitoainetta tarvitaan, mutta esimerkiksi jätettävät hoitoaineet ovat minulle täysi mahdottomuus. Tukka valuu päätä pitkin, vaikka yrittäisi laittaa hoitoainetta vain latvoihin ja käyttää maltilla jätettäviä. Tunnistatko ongelman? Lue pidemmälle, sillä suorastaan pelästyin kuin aloin höpöttämään Instagrammiin videolle – mitä tukalleni on tapahtunut? Sehän oli pöyheä kuin mikä. Ei yhtään päätä pitkin valuva, vaan sellainen muhkea ilman laittamista!

Pumped up – for limp hair: oma pelastukseni

Suhtaudun uusiin tuotteisiin aina vähän varauksella, sillä yleensä ne lupaavat sata ja yksi asiaa ja pettymys on valtava, jos ehtii innostua ja toteaa, ettei ollut oman tukan tai ihon juttu. Ollessani pressipäivillä Helsingissä, vieressäni ollut nainen höyrysi aivan täysillä, että nämä ovat parasta mitä hän on tukalleen testannut, kokeile!! Olin aivan hämilläni hänen innostuksestaan, sillä hän ei ollut paikalla esittelemässä tuotetta vaan selkeästi todellakin rakastunut niihin. Purnukoiden ulkomuoto lupasi hyvää, sillä rakastan kaikkea pinkin ja liilan sävyistä. Otan nämä mielelläni kylppäriini! Ja sitten lähti testikerrat. Pakkauksissa kehotetaan vaahdottamaan runsaasti, jotta tuote alkaa toimia, mutta olen käyttänyt ihan ns. normaalisti, enkä ole mitenkään erityisen paljon käyttänyt vettä.

Tuoksu on ihana, hyvä, muttei supervoimakas. Rypäleuute tulee hieman läpi viikunan lisäksi, mutta tuoksu ei ole missään nimessä öklö. Koska Pumped up sisältää 97 % luonnollisia ainesosia sanotaan, että sitä tulisi käyttää vähintään kahdeksan kertaa, jotta hiukset tottuvat luonnollisempaan shampooseen. Olin itse kahden kerran jälkeen myyty. Poissa on lättänä tukka ja tilalla paljon muhkeampi suomalainen hius! Mutta neljän kerran jälkeen totesin, että sen verran kuiva oma hiukseni on, että tämän rinnalla voisi käyttää aika ajoin aina tehohoitoa. Ihanan ilmava tukka sen liimaletin sijaan!

Noughtyn hiustuotteet ovat voittaneet useita palkintoja

Brittiläinen Noughtyn hiussarja oli minulle taas (miksi tuntuu että tulen kaikessa ihan jälkijunassa) aivan uusi sarja, mutta maailmalla se on niittänyt jo monia palkintoja ja Suomessakin sarjaa voi ostaa monista eri paikoista kuten Kicksistä, Sokokselta, Stockmannilta tai verkkokaupoista. Sarjan on perustanut vuonna 2016 kaksi brittiläista pitkän ajan ystävätärtä.

Bongasin muuten, että osa tuotteista tulee 3+1-päivien aleen ensi viikolla! Hinta-laatu-suhde on minusta loistava! Sarjaan kuuluu erilaisia hiustuotteita eri tyyppisille hiuksille. Tuote on vegaaninen eikä sitä testata eläimillä.

Se ei myöskään parabeeneja, sulfaatteja tai tai silikonia, eli tämän puolesta shampoon pitäisi ensinnäkin pitää paremmin hiusäväri tukassa eikä pestä sitä pois. Samoin näitä tuotteita voi huoletta käyttää lapsillekin, ovat sen verran pitkälle luonnonmukaisia. Se on nykyään suuri plussa tuotteissa! Noughty on myös luvannut, että tammikuuhun 2021 mennessä kaikki heidän pakkauksensa ovat täysin kierrätettäviä. Jes!

Niin pahasti ihastuin kaikkeen tuoksusta koostumukseen, luonnonmukaisuuteen ja söpöihin purkkeihin, että jäänee varmasti kylppärin vakkariksi. Haluan vielä hommata tämän rinnalle, jotta välillä saa kuivaan tukkaan apua.


Hiukset eilen iltapäivällä, mitään en ole tehnyt niille koko päivänä ja pesusta pari päivää. Silti eivät viistä päätä!

Tein muuten elokuussa taas yhden sellaisen shampoo + hoitoainehankinnan, jotka eivät sitten sovi ollenkaan omille hiuksilleni ja hiukset näyttävät siltä, kuin niitä ei olisi pesty pariin viikkoon. Ihan pahimpia kokeiluja, mitä teen niille lähes täysille purkeille? Ääh! Pitäisiköhän kirjoittaa tästäkin kokemuksesta ja lahjoittaa purkit eteenpäin.

Mutta Noughty vei sydämen! Kenelle tuttuja? Nämä tai jotkin muut osat sarjasta?

HAIR SO GOOD YOU CAN BE NOUGHTY