Lauantaina tuli kuluneeksi tasan 10 vuotta siitä kummallisesta tammikuisesta päivästä, jolloin sain päähäni perustaa blogin. Ihan hetken mielijohteesta, sen enempiä miettimättä, nimeä jaksoin miettiä ehkä pari tuntia. Hyvin Katja-tyyliin sai siis blogi alkunsa! Oli tarve perustaa joku höpötyskanava omille jutuilleni, sillä sen hetkisessä työpaikassa olin suht uusi ja hain edelleen paikkaani Mansessa Thaimaan-vuosien jälkeen. Kaverisuhteet olivat muuttuneet, koti oli muuttunut ja halusin jonkun pulinakanavan.

En koskaan ikinä uskonut, että hetken päähänpisto elisi 10 vuotta, siitä tulisi osa elinkeinoani ja se osaltaan siivittäisi minut yrittäjyyteen. Minä vain satunnaisina iltoina kirjoittelin ajatuksiani ylös erinäisistä asioista. 10 vuotta on valtavan pitkä aika ja blogit ja niiden ammattimaisuus on muuttunut valtavasti sinä aikana. En enää perustaisi blogia. En uskaltaisi. Minun vahvuus oli ja on kirjoittaminen ja nykyään blogit ovat valtavan visuaalisia ja ammattimaisia, aiheet monella tarkkaan mietittyjä. On filtterit ja photoshopit. Tämä juuri harmittaa siinä, että sisällöt ovat paljolti siirtyneet Instagramiin, kun se oma vahvuus on kirjoittamisen puolella. Sanotaan, että blogien aika on ohi, mutten usko tähän. Google nostaa tasaisesti juttuja esiin ja kävijävirtaa riittää. Instasta on jälkikäteen raskasta kaivaa esiin esimerkiksi ravintolasuositusta. Mitä 10 vuoteen on mahtunut?

kuva Saara/Mimi & Nöde Photographykuva Marina/ MR Photokuva Reija Vilmi

Blogin nimi ja kehityskaari – muotiblogista perheblogiksi

Moni on vuosien varrella miettinyt, mistä blogini nimi juontaa, kun en selkeästi ole mikään superpositiivinen ihminen. Olen tämän pariin otteeseen kertonutkin, mutta kerrotaan vielä, jos joku lukeekin vaikka vain tämän tiivistelmän. 10 vuotta sitten rakkauteni Desigualin vaatteisiin oli aivan ylitsepursuavaa. Rakastin ihan kaikkea heiltä ja reissuissa kolusin liikkeet läpi, New Yorkissakin niitä käytiin kolme läpi. Mietin kuumeisesti nimeä blogilleni ja olin lukenut Desigualin perustajan Thomas Meyerin sanoneen, että haluaa luoda ihmisille ”optimismia ja energiaa vaatteilla”. No siinä se! Blogistani tuli parin tunnin harkinta-ajan myötä tuon niminen. Voitte arvata, olisiko nimi tuollainen, jos nyt bloggaamaan alkaisi. Ei ikinä. Jossain välissä pudotin perästä pois tuon vaatteilla, kun totesin, että blogin suunta alkaa muuttua.

Blogi siis lähti käyntiin paikkana, jossa halusin höpötellä vaatteista ja ajatuksista niiden takana. Nostin ahkerasti muun muassa Nanson vaatteita esiin, sillä olin töissä Nokialla tuohon aikaan. Bloggaaminen oli hyvin rentoa, blogiin höpöteltiin niitä näitä päivän kuulumisista koiran kuulumisiin tai tehtyihin ruokiin. Treffeihin kaverin kanssa. Siis vähän sellaista päiväkirjamaista touhua. Jos kommentoit jonkun blogiin, hän riensi kommentoimaan yleensä takaisin. Niin vähän blogeja kuitenkin vielä oli. Samanhenkiset löysivät pian toisensa, jokaista postausta kommentoitiin ja parhammillaan oli 50 viestiä postauksen perässä. Ihmisiin alkoi tutustua ja blogin kautta tuli jopa ystäviä. Aivan hämmentävä ajatus nykyään, kun blogeja pidetään enemmänkin informaatiokanavana ja kommentointi on pudonnut lähes täysin pois. Kaipaan hirveästi kyllä tuota 10 vuoden takaista yhteisöllisyyttä!

Kamalaa oli myös ajatus siitä, että joku tietäisi missä asun (asuimme Pispalassa tuolloin), tietäisi oikean nimeni tai näkisi naamani! Alussa olin siis päätön kuvissa (tämäkin oli ihan yleistä tuolloin) ja nimeni oli Amanda (marsuni mukaan, joka minulla oli lapsena). Ensimmäisessä blogitapaamisessa, johon päädyin vuonna 2014 ihmiset luulivat minun oikeasti olevan Amanda ja se oli hämmentävää. Taisin aika pian tuon jälkeen paljastaa, että olen oikeasti Katja. Naama oli tullut mukaan jo paljon aiemmin.

Vaatehommista perheblogiksi – kunnianhimo kasvaa

Blogin startatessa olin lapseton, työssäkäyvä koiranomistaja. Asuin rivitalossa, vietin suht ”huolentonta” elämää. Reissasimme paljon. Halusin jotain omaa ja en koskenut pitkällä tikullakaan kategoriaan perheblogit. Minua ei kiinnostanut tippaakaan mikään vauvoihin tai lapsiin liittyvä. Meille oli povattu lapsettomuutta lääkärissä jo kuusi vuotta aiemmin ja elin itseäni suojellen elämää, jossa lapset olivat taakka ja lapseton elämä kivaa.

Mutta. Elämä päätti toisin, enkä voisi nyt olla mistään sen onnellisempi. Vain seitsemän kuukauden bloggaamisen jälkeen tajusin hämmästyksekseni olevani raskaana. Paljastin asian tässä postauksessa, kun olimme lähdössä ystäväpariskunnan kanssa villille Barcelonan reissulle täyttäessämme 30 vuotta. Tuo reissu oli kaikkea muuta kuin villi, olin viikolla 16 ja hirvittävän väsynyt ja huonovointinen. Kivaa oli silti. Ostin kyseiseltä reissulta Disney storesta mm. lapseni rakkaimman unilelun (siis edelleen on, hän täyttää kohta 9 vuotta) sekä Ihaa-aamutakin, jota edelleen käytän ahkerasti.

Näin hitaasti alkoi siis kelkka kääntyä. Blogitutut olivat valtavan ihanasti mukana odotuksessa. Kun vauva syntyi ja jäin kotiin, huomasin, että blogista alkoi tulla yhä tärkeämpi. Vauva nukkui pitkiä päikkäreitä (yöt sitten valvoimme) ja oli aikaa kirjoitella. Mutta. Kesällä alkoi meidän painajainen, joka on edelleen vähän kesken (kodissa ei onneksi enää mitään vikaa). Avasin asiaa enemmän vasta vuosia myöhemmin, siitä voit lukea täältä. Koska kaikki oli niin levällään – kuka tekee remontin, mihin muutamme, mistä saamme ison koiran kanssa vuokra-asunnon, mistä asianajaja yms., en voinut enkä halunnut kirjoittaa mitään blogiin. Jouduimme tekemään elämämme raskaimman päätöksen ja etsimme sairastelevalle koiralle uuden kodin (hän muuten on edelleen hengissä ja se koti aivan täydellinen!). Syyskuussa 2013 olin kyllästynyt esittämään blogissa, että kaikki on hyvin, kun todellisuudessa itkimme yöt miettien miten meidän, vauvan ja koiran käy ja pakkasimme uuden kotimme laatikoihin. Sanoin heippa, tämä oli tässä, lopetan blogini 1,5 vuoden jälkeen.

Vaan kuinkas sitten kävikään. Elämäni raskaimman talven jälkeen alkoi keväällä 2014 paistaa aurinko. Kodin remontti edistyä. Vauvavuosi oli takana. Reilun 7 kuukauden hiljaiselon jälkeen palasin ja ajattelin, ettei kukaan muista minua enää. Vielä mitä! Heti tuli kommentti postaukseen ja perään Annamarian kutsu blogitilaisuuteen, elämäni ensimmäiseen toukokuussa 2014. Ai että miten piristi, mahtavaa! Tutustuin ensi kertaa livenä ihmisiin ja se oli huikean ihanaa hirveän talven ja yksinäisen vauvavuoden jälkeen.

Kunnianhimo kasvaa syödessä – blogiportaalit tavoitteena

Kesällä 2014 muutimme 8 kuukauden jälkeen takaisin korjattuun kotiimme. Kesä meni onnellisissa tunnelmissa ja syksyllä mietin, että haluaisin jotain omaa kotiäitiyden rinnalle. Pääsin opiskelemaan Helsinki Design Schooliin muotitoimittajaksi. Ensimmäinen viikonloppu opinnoissa täällä, piti toki olla tuollainen bloggaajahattu ja… Tiedätte. Se entisestään innosti minua päivittämään blogia, ottamaan kuvia ja kehittymään tässä hommassa. Läsnäoloa oli vain kaksi päivää kuussa ja tuon yhden yön olin aina mummollani Helsingissä yötä. Sain uusia tuttuja ja samalla sain olla kotiäiti. Se oli ihanaa.

Lokakuussa 2014 pääsin aveciksi Indiedays Inspiration-tilaisuuteen ja jännitin hirveästi! Siellä ovat kaikki ammattilaiset ja sitten minä, mitä sanon, mitä teen, apuaaa! Päivä oli aivan fantastinen, yhteisö tiivis ja tuntui, että kaikki tuntevat kaikki. Haluan myös olla osa Indiedays inspiration blogeja päätin. Vimmatusti kehitin blogiani, hain mukaan ja alkuvuodesta 2015 työ tuotti tulosta – pääsin mukaan. Kevään 2015 inspiraatiopäivillä en ollut enää avec. Olin ylpeä tästä pienestä saavutuksesta.

Mutta nälkä kasvaa syödessä. Kun Helsinki Design Schoolin vuosi oli ohitse, huomasin pian odottavani kuopustamme. Yritin hakea töitä, mutten onnistunut siinä, joten päätin laittaa kaikki paukkuni blogiini. Mielessäni välähti, voisiko blogista saada tulojakin joskus. Päivitin blogia päivittäin ja se vei hurjasti aikaa. Silmissäni kiilui silloin Bellablogit. Siinä ei ollut hirveää määrää blogeja mukana, ehkä saisin paremmin näkyvyyttä ja niin edespäin. Tein töitä valtavasti (ja ilmaiseksi kaiken) tavoittaakseni seuraavan pykälän. Syksyllä 2016 kuopuksemme ollessa puolivuotias minä siirryin Bellablogeille. Olin saavuttanut päämääräni ja tässä portaalissa ollessani tein myös ensimmäisen laskuni bloggaajana. Tässä ensimmäinen postaukseni Belloilla, blogi alkoi selkeästi muuttua myös perheblogiksi.

Bellablogit loppuivat kaksi vuotta myöhemmin ja pääsin vähän takaportin kautta bloggaamaan Suomen Blogimediaan eli myöhemmin Bablerille, johon meidät halukkaat siirrettiin. Olin liian pieni tekijä päästäkseni sinne suoraan, joten olin tästä mahdollisuudesta todella otettu. Missä seurassa olinkaan! Wau! Ihan jännitti tehdä yhtäkään postausta! Tässä porukassa olin mukana noin kaksi vuotta, kunnes kesällä 2020 tein ratkaisun lähteä itsenäiseksi. Tiesin menettäväni lukijoita ja kävijävirtaa, mutta päätöksen ratkaisi se, että saan itsenäisesti tehdä kaikki blogiini liittyvät päätökset.

Blogin kautta tulleet asiat ja luetuimmat postaukset

10 vuoden aikana olen kirjoittanut valtavan määrän postauksia. Olen suurimman osan tästä blogista tehnyt täysin ilmaiseksi, käyttäen tuhansia työtunteja. Kirjoittanut öisin, matkoilla, hotelleissa, junissa ja busseissa, päiväuniaikaan, HopLopissa, terassilla… Lista on loputon. Se on ollut yksinkertaisesti intohimo, ei sitä olisi muuten jaksanut.

Mies on kuvannut satoja asujani. Blogi on vienyt minut muotinäytösmalliksi kuopuksen vauvavuonna, Kööpenhaminaan muotinäytökseen, olen saanut lainata autoa missä oli blogini teippaukset, olen viettänyt erilaisia lomia, joista tämä oli yksi parhaista. Olen päässyt juoksulähettilääksi ja testaamaan ensimmäisten joukossa erilaisia asioita. Olen rasittavuuteen asti kuvannut aina kaiken esimerkiksi lasten synttäreillä, mutta katsokaa miten ihania muistoja meillä on! Lasten synttärit ovat olleet ihania kuvaamisen aiheita. Blogin kautta minut on pyydetty muutaman kerran televisioon esiintymään. Olen saanut haastaa itseäni eri tavoin. Kääntöpuolena olen kyllä kokenut useasti olevani huonompi kuin moni muu bloggaaja, sitä tahtomattaan vertailee esimerkiksi kuvia ja kävijälukuja.

Olen kirjoittanut hyvinkin henkilökohtaisista asioista. Koulukiusaamisesta, vaikeasta parisuhteesta, talostamme, valvomisesta, vaikeasta anemiasta. Olen niellyt tyhjää ensimmäisten negatiivisten kommenttien myötä, kun alussa tottui siihen ihanaan pieneen yhteisöllisyyteen.

Olen osaksi bloggaamisen myötä päätynyt yrittäjäksi. Saanut todella monta tuttua ja kaveria tätä kautta. Käynyt lukuisia kertoja Helsingissä. Ollut aivan liikaa koneella verrattuna siihen, miten homma näkyy tililläni. Toki perheeni on päässyt mukanani moneen todella kivaan juttuun.

kuva Saara/ Mimi & Nöde Photographykuva Saara/ Mimi & Nöde Photography

10 vuotta on suhteellisen pitkä aika elämästä. Se on 1/4 tähän asti eletystä. Suunnilleen puolet siitä, mitä olen ollut mieheni kanssa yhdessä. Blogi on nähnyt uskomattoman paljon. Se on nähnyt, kuinka minusta tuli äiti, ensin kerran, sitten toisen kerran. Se on nähnyt epätoivoni ja suuret innostukseni. Bloggaaminen on pistänyt minut tekemään täysillä aina, en edes ymmärrä, miten kahden pienen kotiäitinä sain sen päivittymään lähes joka päivä. Blogi on nähnyt lasteni kasvun, se on nähnyt esimerkiksi molempien veljieni häät, se on nähnyt kasvuni perhe-elämää vastustavasta naisesta oikeaksi leijonaemoksi.

Vasta viime aikoina olen alkanut arvostaa tekemistäni. Pitkään tämä oli kamalan noloa touhua, ehkä vieläkin. Te olette kuitenkin moni kulkeneet matkassani pitkään. Ferritiini- sekä infuusiopostauksia on luettu tuhansia ja taas tuhansia kertoja. Kotimaan matkailujutut, kuten kesä-Ruka tai talvinen Kuusamo ovat keränneet pandemian myötä hurjasti Google-osumia. Yksi aina vaan luetuimpia postauksia kertoo Tampereen parhaista lounaista. Ja yksi hurjasti luettu on onnettomuus Kreetalla-postaukseni!

Ehkä osaksi myös blogin ansiosta saavutin viime vuonna sen yhden suurimmista haaveistani ja pääsin kirjoittamaan juttuja Aamulehteen. Te jaoitte senkin kanssani ja iloitsitte puolestani. Vaikka negatiivisuus somessa on selkeästi kasvanut viime vuosina, enemmän kuitenkin sitä positiivisuutta täällä on. Kiitos siitä. Olen teille hurjan kiitollinen, kun olette jaksaneet matkassani ja iloinneet kanssani.

kolme edellistä kuvaa kuva Saara/ Mimi & Nöde Photography

10 v arvonta

Blogi on päivittynyt selkeästi harvemmin viime aikoina. Insta vie siltä tilaa, lapset kasvavat ”ulos” blogista ja toimittajahommat vievät mennessään. Mutta en minä ainakaan vielä ole mihinkään poistumassa.

Halusin kiittää teitä arvonnalla näistä lukuisista vuosista ja jaetuista ajatuksista, oikein sellaisella suurella ja mahtavalla. Aika loppui kesken ja arvonta on nyt vähän pienempi, mutta jotain kuitenkin! 10v postauskin tulee viikon myöhässä, kun en koronassa jaksanut kerta kaikkiaan kirjoittaa yhtään mitään. Nytkin jouduin kysymään mieheltä, mikä se sana on, kun intohimo jotain juttua kohtaan kasvaa…? Kunnianhimo, vastasi hän. Aivosumu taudista on siis todellinen kyllä.

kuva Saara/Mimi & Nöde Photography

Arvontaan laitan jättipullon The Body Shopin suihkusaippuaa, sekä kolme levyä Fazerin uutuusmakua banaani-toffeeta, jota ei vielä saa kaupoista, vain laivoilta ja lentokentiltä.

Mukana olet, kun jätät tähän postaukseen kommentin ja kerrot, onko jokin postaus jäänyt erityisesti mieleesi? Jos vasta tulit, huikkaa että ekaa kertaa täällä! Arvonta on auki ensi keskiviikkoon 9.2.2022 klo 18 asti.

Arvonta on päättynyt ja arpaonni suosi nimimerkkiä Tikma!

Katja ja 10 v tekele kiittävät ja kumartavat! Iloista viikonloppua!