Aika juoksee ihan hirveää kyytiä – minun on pitänyt kirjoittaa ylös Kreetan juttuja ja yhtäkkiä tajusin, että siitäkin on jo neljä viikkoa kun sinne lähdin! Tarinahan meni siis niin, että olin lähtemässä kirjoituskurssile Kreetalle apurahan voimin, mistä olin hyvin iloinen. Kurssin piti olla toukokuussa, mistä se siirrettiin elokuun loppuun. Maksoin tuolloin lentojen siirtämisestä. Kun kurssiin oli elokuussa kaksi viikkoa aikaa, se peruttiin kokonaan. Harmitti ihan kamalasti, olin odottanut niin kovasti. Päätinkin sitten vain lähteä matkaan (toki apurahaa ei voinut omaan matkaan käyttää) ja nappasin lennosta jonkun majoituksen. Osoittautui muuten todella kivaksi ja sijainti täyskymppi!
Olen suhteellisen vähän matkaillut yksin, sillä olemme olleet mieheni kanssa yhdessä pari vuosikymmentä ja onneksemme päässeet yleensä yhdessä matkaan. Mutta tässä muutamia mietteitä yksinään matkustamisesta.
Yksin Tansianiassa, Thaimaassa ja Kreetalla
Matkaan yksin lähteminen ei jännittänyt yhtään, kun kyseessä on vielä tuttu paikka, jossa pärjää mainiosti englannilla. Minusta hyvin turvallinen matkailukohde, jossa ihmiset ovat pääsääntöisesti äärimmäisen ystävällisiä.
Olen matkaillut yksin Tansaniassa, jossa tein töitä graduni eteen sekä Thaimaassa, jonne lähdin matkaoppaaksi kaksi kuukautta ennen kuin mies lensi perässä. Tuo kaksi kuukautta on muuten pisin eromme 21 vuoden aikana. Vähän tulkinnanvaraista toki, onko se yksin matkaamista, kun on matkaoppaana töissä. Siinähän on kollegoja ympärillä koko ajan, vain yöt olet yksin. Mutta noin periaatteessa, lentelin sentään Thaimaahan yksinäni.
Tansaniassa yksin ollessa oli vähän ”orvompi” olo. Ensimmäinen majoitukseni oli maan tasalla oleva talo keskellä ”ei mitään”. Suihku oli jääkylmä noro, vessa ei toiminut ja kämpässä juoksi useampi hiiri. Siirryin hotelliin aika pian ja sain toimivan vessan, suihkun sekä olin vähän ylempänä maan tasosta ja alhaalla respa. Minua nimittäin kiellettiin kulkemasta yksin päiväaikaankaan valkoisena naisena, joten yksin oleminen talossa tuntui vähän pelottavalta. Elettiin vielä aikaa, kun wifejä ei ollut sen enempää kuin Facebookia tai videopuheluita, eli siellä tuli oltua kyllä todellakin yksin. Sairastuin rajuun vatsatautiin ja sillä hetkellä oli ehkä eniten ikävä läheisiä, mutta onneksi oli se toimiva vessa ja suihku!
Thaimaassa olin asunut jo kaksi edellistä talvea lähtiessäni oppaaksi, joten monet maan tavat olivat tuttuja, samoin kuin paikat Phuketissa. Naapureissa asui opaskollegoita ja tunsin oloni siellä hyvin turvalliseksi.
Kreetalla ollessani juttelin paikallisen naisen kanssa, joka haaveili, että lähtisi joskus yksin reissaamaan, muttei millään uskalla. Yritin rohkaista häntä, että hyvin se menee ja hän vannoi, että jonain päivänä hän toteuttaa aikeensa. Olen hyvin harvoin osannut pelätä matkaillessa, hurjin tilanne sattui taksissa Thaimaassa, kun kuski iski ovet lukkoon eikä päästänyt ulos. Silloin olin mieheni kanssa kyydissä, mutta kyllä meitä pelotti hetkellisesti oikeasti.
Hämmentävintä reissussa oli ekana iltana tullut sähkökatkos, joka jatkui seuraavaan aamupäivään asti. Pilkkopimeys oli täydellinen, asunto vieras ja kännykästä akku loppu. Se pimensi koko Plataniaksen!
Tehokasta yksinmatkailua – ei kun…
Ajattelin, että nyt kun suuntaan Kreetalle yksin, teen kaikkea, mitä lasten kanssa on haasteellista tehdä. Patikoin Vagabondablogin Terhin neuvomaa reittiä ja menen beach clubille, jonne en kuvittelisi meneväni lasten kanssa. Mikään rotkovaeltaja en ole, eli se oli poissa laskuista. Olin ensi kertaa yksin reissussa aikataulutta. Tansaniassa työt ohjasivat aikataulua, samoin Thaimaassa. Otin tavoitteeksi yhden jutun joka päivälle. Maisemaravintolan Haniassa jne. Ajattelin olla hirrrrmuisen tehokas.
Toisin kävi. Itse asiassa minulle sattui kesän jälkeen ehkä kiireisin työviikko, joten istuskelin kaskaiden sirittäessä tekemässä puhelinhaastattelua. Kirjoitin juttuja. Se oli jotenkin niin ihanaa siinä lämmössä istuskellessa, ettei tuntunut edes töiltä. Kellon ollessa 14 yhtenäkin päivänä suljin läppärin ja totesin, etten enää mihinkään retkelle lähde, vaan nautin merestä, rannasta yms. loppupäivän.
Lisäksi meinasin hullaantua ihan täysin vain siitä, ettei kukaan tarvitse minua. Ei tarvitse vahtia uimareita, pitää kiinni ruoka-ajoista tai mistään muustakaan. Oli ihan uskomattoman kivaa vain tuijottaa ihmisiä tai merta, lukea kirjaa ja kuunnella kivoja biisejä. Olin usein ainoa läheisellä altaalla. Se rauha vei aivan mennessään.
Yksin kreetalaisissa ravintoloissa
Näin Terhin sekä miehensä useampana päivänä ja kävin niin kivoja keskusteluja paikallisten sekä muiden turistien kanssa. Se on asia, mikä usein omassa porukassa jää. Kävin kahdesti Haniassa, kerran Vamoksessa, ajelin paikallisbussilla ja kävin Terhillä kylässä. Kävin siellä beach clubilla! Elokuun lopulla oltiin vielä 35 asteen lämmöissä, joka sekin kyllä vaikuttaa siihen, mitä huvittaa tehdä.
Tylsintä oli syöminen. Annokset ovat usein valtavia, enkä jaksa edes yhtä annosta kokonaan yksin. Usein tilasin pari alkupalaa. Parasta olikin syödä Terhin ja miehensä kanssa, kun pystyi maistamaan useampaa asiaa. Kävin myös lounaalla kahden suomalaisrouvan kanssa, sillä tapasin heitä juttukeikan puitteissa. Se lounas rannalla oli kyllä reissun parhaita!
Yksin matkaamisesta olisi ihan loputtomasti sanottavaa, mutta tässä nyt joitain mietteitäni. Mekkokuvat ovat otettu syyskuussa Suomessa, täällä on ollut huikean lämpimät kelit! Mekko oli ainoa ostokseni matkalta itselleni ja Dressvoicella oli vaikka mitä ihastuttavaa myynnissä!
Nyt muuten tuntui muuten ensi kertaa, että ikävä ei ollut niin kova, kun lapset ovat 6,5- ja 9,5-vuotiaita. Heilläkin on jo niin tutut arkikuviot ja paljon kavereita, että oli helpompi olla kotoa pois kuin vuosi sitten.
Tykkäätkö tai uskallatko sinä matkailla yksin? Missä kaikkialla olet käynyt? Onko toiveita, mitä kirjoittaisin Kreetalta? Yleistä, ravintoloista, majoituksesta…?
P.S. Soimasin itseäni hirveästi, kun reissusta kertyi vain 400 kuvaa, mutta mitä sitä samaa uima-allasta monta kertaa kuvaamaan. Viikon reissusta 400 kuvaa, neljän päivän pressireissusta tyhjensin juuri 1400 kuvaa. No, muistot säilyvät kyllä!
