Avainsana-arkisto: teatteri

Kadonneen maun metsästys ja upea Tuulensuun Palatsi

30.9.2022
Vastaa

*liput saatu

Keskiviikkoilta oli Tampereella sateisen harmaa, kun kävelin kohti Hämeenkadulla sijaitsevaa Tuulensuun Palatsia. Vuonna 1929 valmistunut talo on jo ulospäin loistelias ja arvokas, mutta ihan henkäisin ihastutuksesta, kun astuin sisälle. 21 vuotta Tampereella ja ensimmäinen kerta koko paikassa! Paikassa on toiminut elokuvateatteri aina vuoteen 1991 asti ja nykyään siellä on erilaisia tapahtumia tai paikan voi vuokrata omaan käyttöönsä. Piti ottaa vessaselfiekin, kun vessakin oli niin hieno! Kuvattavaa riittäisi loputtomiin. Täältä näet, mitä kaikkea ohjelmassa on luvassa, laitoin itselleni kalenteriin tuon 11.12. olevan leffabrunssin, minkä haluaisin kokea.

Show & Dinner – Kadonneen maun metsästys

Minulle oli myös aivan uusi kokemus tämä show & dinner-setti, jonka saimme keskiviikkona kokea. Ensi-iltansa sai Kadonneen maun metsästys-näytelmä, jossa loistavat Satu Silvo, Anna Hanski sekä Veeti Kallio. Luulin, että ruokailu tapahtuu esityksen aikana, mutta esitys taukosikin aina syömisen ajaksi ja valoja laitettiin enemmän päälle. Todella kiva näin, pystyi keskittymään molempiin, sekä syömiseen että esitykseen. Näytelmä kertoo nimensä mukaisesti siitä, mitä tapahtuu, kun kokki menettää makunsa. Entä miten jatkaa eteenpäin, jos on mennyt maku ihan kaikesta elämässä? Laulujen siivin käydään niin Italiassa kuin lapsuuden muistoissa ja laulut kertovat ruokamuistoista. Myös ateriassa on huomioitu laulujen sanat. Oma suosikkini oli parsaövereistä kertova kappale.

Vedetään parsaöverit, varsia maan alta.
Parsaöverit, keväältä maistuvalta.

Esitys soljui kivasti eteenpäin ja ruokailuille oli jätetty mielestäni juuri sopvasti aikaa. Kun laulu taukosi, aukesivat ovet ja tarjoilijat astuivat lautasien kanssa sisään. Erittäin täydellisesti ajoitettu näytelmän sekä keittiön toiminta. Paikan hovimestari Tapio ansaitsee myös erityiskiitoksen, hän oli aivan fantastisen ihana ihminen ja pitää kyllä asiakkaista huolta! Ylipäätään Palatsin henkilökunta oli kyllä äärettömän ystävällistä sekä palvelualtista.

Illallinen Tuulensuun Palatsissa

Illallinen sisälsi kaksi kokin tervehdystä (pidän salaisuutena mitä olivat, mutta oikeasti kyllä yllätti!) sekä kolmen ruokalajin menun. Söin itse kasvismenun, jossa alkuruokana oli blini, pääruokana baba ganoush eli munakoisoa, kesäkurpitsaa, paprikaa ja salaattijuustoa. Jälkiruoka oli se isoin juttu, joka vei minut lapsuusmuistoisin. Tarjolla oli Charlotte-leivos ja maku oli hyvin samanlainen, kuin äitini tekemässä. Hän teki joskus 1990-luvulla tuon leivoksen (tai kakku se enemminkin oli) joulupöydän jälkkäriksi. Muistan hyvin vahvasti, miten hyvää se oli ja miten taitava äitini mielestäni oli, kun tuollaisen teki. Kuvakin kakusta isäni sen taustalla on piirtynyt vahvasti mieleeni. Maistelin siis jälkiruokaa äitiä ajatellen!

Blini oli minusta vähän liian rasvainen, mutta pääruoka erinomaisen maukas. Annoskoot olivat myös kohdillaan! Valittavana on kasvisvaihtoehdon lisäksi ahventa tai häränrintaa.

Konsepti oli valtavan kiva ja mielelläni menisin kyllä uudelleenkin tällaiseen dinner & show-esitykseen. Tarjolla olisi lokakuussa Murhamysteeri tällä samalla kaavalla, se täytyy myös laittaa kalenteriin.

Oletko itse käynyt Tuulensuun Palatsissa? Paikka oikein tihkuu vanhan ajan glamouria! Muuten, tämä esitys pyörii tänään ja huomenna ja seuraavan kerran marraskuussa, eli jos sinulla viikonloppuna vapaata, kannattaa lähteä kohti Palatsia!

Ja kiitos seurasta jälleen Marina!

Aladdin ja taikalamppu – maailman paras teatteri

29.10.2021
Vastaa

*liput saatu

”Siis äiti, tämä oli maailman paras teatteri mitä olen nähnyt” julisti kuopukseni eilen illalla. Tampereen Komediateatterissa uusinta ensi-iltansa saanut Aladdin ja taikalamppu upposi siis 5-vuotiaaseen täysillä. Tykkäsin kyllä itsekin ja ylistän kovasti nuorisoa lavalla. Heistä ei paistanut mitenkään se, että ovat vielä opiskelijoita!

Aladdin ja taikalamppu Komediateatterissa

Kyseinen esitys pyöri viime vuonna jo Komediateatterissa, mutta muun muassa kaikki koululaisesitykset jouduttiin perumaan pandemian vuoksi. Eilen esitys saikin uuden ensi-illan ja näyttelijäporukka on vaihtunut. Rooleissa nähdään nyt Suomen Teatteriopiston Näyttelijätyön Jatkolinjan opiskelijoita. Porukka, jota en osaa ylistää tarpeeksi, he olivat huikeita! Ajattelin ensiksi, että ylistän velhon roolissa loistanutta Sonja Haapamäkeä. Sitten ihastuin sulttaanina kumiankalleen jutustelevaan Harry Mäkisaloon. Seuraavaksi kolme lampunhengen roolissa loistanutta naista ihastutti energisyydellään. Iisa Lehtinen, Sofia Rajamäki ja Sanni Saikkonen putkahtelivat ympäri näyttämöä saaden lapset hihittämään. Lopulta totesin, että koko joukko on aivan loistava, mahtava porukka!

Aladdin ja taikalamppu noudattaa esikuvaansa Tuhannen ja yhden yön tarinoista jonkin verran, mutta hyvin paljon uuttakin on saatu mukaan. Sanailu on Komediateatterille luontaista ja lapset kikattivat useampaan otteeseen yleisössä. Christian Lindroosin kirjoittama ja Panu Raipian ohjaama esitys tempaisee mukaansa niin lapsen kuin vanhemman ja on kestoltaan 1,5 tuntisena väliaikoineen juuri sellainen, että pienetkin sen jaksavat istua.

Jännittävä luola ja henget

Esityksen ikäsuositus on yli 3-vuotiaille ja sanoisin tämän riippuvan pitkälti lapsesta. Meidän lähempänä kuutta oleva neiti nimittäin säpsähti pari kertaa ja eläytyi niin täysillä, että yhdessä kohdassa täytyi ottaa äitiä kädestä kiinni. Sen verran hurja oli velho ja savu näyttämöllä. Siitä kuitenkin kiitos, että kovia ääniä tai räpsyviä valoja ei ollut lainkaan.

Puvustus ja lavastus oli tehty täydellisesti Tuhannen ja yhden yön henkeen ja viritti meidät loistavasti tunnelmaan. Lasta mietitytti ennen esitystä kovasti miltä henki näyttää, onkohan se sininen. Olihan se tai ne, sillä henkiä oli kolme. Ei kuitenkaan mikään Will Smith-kopio, kuten näytelmässäkin sanottiin. Lapselle ei muuten auennut, että henkiä oli kolme, sen verran samalta näyttivät ja putkahtelivat sujuvasti näyttämölle eri aikaan.

Ihastuttava näytelmä kiitos aiheen, sitä esittävän porukan ja tyylin. Lämmin suositus äidiltäkin ja lapselta toteamus parhaasta teatterista ikinä!

PUNK – tämä täytyy kokea!

20.10.2021
Vastaa

*liput saatu

”Punkkarit huolehtivat heikoimmistaan, toisistaan, ympäristöstä, eläimistä, luonnosta, kulttuurista, jopa ulkonäöstään. Kaikkien kannattaisi olla vähän punkkari.” Anni Lötjönen, Huora-yhtyeen laulaja.

Eletään vuotta 1991. Tanja Vienonen on valittu missiksi, Boris Jeltsin on Venäjän ensimmäinen presidentti. Tähän aikaan sijoittuu eilen ensi-iltansa saanut Tampereen Työväen Teatterin näytös PUNK. Mietin pitkään mitä siitä sanoisin, kertomatta liikaa, paljastamatta yllätyksiä, mutta samalla saaden jokaisen vakuuttuneeksi, että tämä kannattaa nähdä. Varsinkin meidän nostalgiahakuisten nelikymppisten, kuten vieressä istunut nainen kuvaili väliajalla tuttavalleen. Meille tämä sopi täydellisesti, olin itsekin ysärillä se vihainen nuori.

PUNK – rytinää ja asennetta valtionosuusteatterin lavalla

Näytelmän käsikirjoittanut ja ohjannut Marko Järvikallas miettii, kuoleeko punk, kun se tuodaan teatterilavalle. Voiko se edes toimia valtionosuusteatterissa? Vastaan tähän ponnekkaasti voi voi ja voi ja se toimii kuin häkä. Odotin paljon lempeämpää esitystä ja jo alusta asti sai hämmentyä, millainen määrä asennetta ja rytinää lavalle on tuotu. Punk-biisit rytisevät kuin parhaimmalla keikalla konsanaan, kun Jari Leppänen, Hiski Grönstrand ja Juha Junttu veivaavat menemään. Lopussa saa riehua ja pomppia lavan edessä, mutta rauhallinen tiistai-illan katsojakunta ei oikein repeä. Mieli teki kyllä ja kovasti!

PUNK saa parituntiseen mahtumaan uskomattoman hyvän kuvan ajasta, jota elettiin vuonna 1991. Vähän yhden jos toisen vanhempi oli työtön. Samalla se kertoo siitä ulkopuolisuuden tunteesta, jota moni nuori tuntee. 30 vuotta sitten ulkopuolisuus oli erilaista kuin nykyään, mutta siitä tunteesta kasvukipujen kanssa saa varmasti kiinni. Lavalla on uskomaton määrä energiaa, vihaa ja punk-aatetta. Rakastin itse tuota genreä ysärillä (ja edelleen) ja näytelmä palauttaa nuoruuden tunteet ja muistot vahvasti mieleen. Mietin farkkuja, jotka laitoin täyteen hakaneuloja, mietin, että ysärillä loppui myös oma lihansyöntini, kun näytelmässä esiin tulee banderolli, jossa lukee ”meat is murder”. Oliko se lähtöisin punk-aatteesta? En ole koskaan ajatellutkaan! Ihan mieletön energia- ja muistolataus tulee mieleeni kahden tunnin aikana ja tekee mieli hyppiä tasajalkaa. Tämä on mahtavaa!

Uskomattomat näyttelijäsuoritukset – Suvi-Sini Peltola loistaa roolissaan

10 näyttelijän voimin pyöritetään esitystä lavalla ja näyttelijät yltävät toinen toistaan upeampiin näyttelijäsuorituksiin. Missä ajassa vaatteet vaihtuvat, miten nopeasti tunnelma vihaisesta nuoruudesta saadaan muutettua näiden nuorten keski-ikäistymiseen ja taas takaisin nuoruuteen. Lavalla näkyy verta ja… No vaikka mitä, mitä en halua paljastaa, teidän on nähtävä itse!

Suvi-Sini Peltola on äärettömän vakuuttava roolissaan miehenä, vihaisena Petenä, jonka tarina ei juuri onnellisemmaksi muutu ajan kuluessa. Eriikka Väliahde on Tinden roolissaan puolestaan niin vaikuttava, että välillä ei uskoisi hänen näyttelevän. Jokainen ilme ja ele viedään loppuun asti.

Auvo Vihro, joka esittää rauhallista isää tarjoilee ehkä parhaimman yllätyksen näytelmän puolivälissä. Minkä, se teidän täytyy nähdä itse. Mikä attitude, en voi muuta sanoa. Puhumattakaan Janne Kallioniemen hahmon Sakan tuskasta ja muutoksesta keski-ikään mennessä. Siinäkin on komea roolisuoritus!

Joskus teatterissa miettii, että mitä en nyt tässä tajunnut tai joutuu tekemään kovasti töitä pysyäkseen kärryillä tai yrittäessään tulkita tapahtumia. Tämä oli jotain aivan muuta. Tarina vei mennessään, siinä pysyi mukana, se toi oman nuoruuden mieleen ja laittoi laulamaan vielä seuraavanakin aamuna. Lavalla kiroiltiin, huudettiin ja oltiin todellakin niin sanotusti takki auki. Mietin, että mummoni kanssa en ehkä tulisi katsomaan tätä, mutta itse olin aivan fiiliksissä. Kotona kuunneltiin vielä Terveiden käsien biisejä aiheesta innostuneena. Korvissa soi jotenkin punk-biisit kiteyttävä esityksessäkin kuultu biisi ”Mulla on liian lyhyt sänky”.

Mene ja koe, jos rakastat punkia. Mene ja koe jos olit nuori ysärillä. Mene ja koe vaikket ollutkaan, punk-aatteeseen pääsee hyvin sisälle näytelmän myötä. Kuten lopussa sanottiin, räp-musiikki ei ole aikansa punk.

Mieletön veto, ihanan erilaista ja ilahduttavaa. Kiitos koko porukalle ensi-illasta!

P.S. Eniten jäin kaipaamaan biisilistaa käsiohjelmaan, kaikki biisit eivät olleet tuttuja allekirjoittaneelle.