*liput näytökseen saatu

Olipahan viikonloppu! En tiedä mistä lähtisi tätä purkamaan. Oli puihin kiipeilyä, saunaa, ravintolaa, synttäreitä Helsingissä ja oli rock-musikaali Hamlet. Päätin aloittaa siitä, vaikkakin näkemäänsä on vaikeaa pukea sanoiksi. Lauantaina kävin äitini kanssa ensi-illassa numero 2 (niitä oli tuplana vallitsevan tilanteen vuoksi), enkä oikein osannut etukäteen aavistaa mitä on tulossa. Rockia ja Hamletia? Nolona vielä tunnustan, että en tunne Shakespearen tarinaa Hamletista, Tanskan prinssistä, joten näytelmässä oli valtava määrä elementtejä omaksuttavaksi. Puvustus, musiikki, liike, laulut ja se tarina taustalla. Välillä ei tiennyt mihin suuntaan katselisi, sillä näytteljät liikkuivat niin monessa kerroksessa sulavin liikkein pukujen hulmutessa, että tuntui siltä, kun omien aistien kapasiteetti olisi loppunut!

Hamletin traaginen tarina suomalaisena musikaalina

Hamlet on Shakespearen pisin näytelmä ja alkujaan noin vuodelta 1600. Se kertoo Tanskan prinssistä Hamletista, joka kohtaa isänsä haamun. Haamu kertoo Hamletille veljensä, Hamletin sedän myrkyttäneen tämän päästäkseen valtaistuimelle. Tarina kertoo kostosta ja niistä vaikeista tunteista, joita nuoren prinssin mielessä myllertää.

2020-luvun musikaalin on ohjannut Tampereen Työväen Teatterin johtaja Otso Kautto. Nuorta Hamletia näyttelee Saska Pulkkinen, joka saa koko teatterin haukkomaan henkeään veikkaisin. Niin upeasti hän käyttää kehoaan, seisoo niskaseisonnassa, kiipeilee pitkin Pentti Helinin esittämää Poloniusta ja laulaa mennessään. Vasta kolmekymppinen Pulkkinen on upea roolissaan ja vieressä istuva äitini ei lakkaa kehumasta häntä. Kuinka taitavasti ihminen voi kehoaan käyttää! Silmät eivät kyllä irtoa hänestä! Mietin, että haluan saada hänen joogaopettajansa yhteystiedot, musikaalin liikeidentiteetin takana ovat Tero Saarinen sekä Satu Halttunen.

Toinen silmiinpistävä ja huomion vievä juttu on puvutus. Se väritykittely on upeaa pinkin ja oranssin sävyissä ja mekot taipuvat ihan todella monenlaisiin kohtauksiin. Mielessäni ajattelen alakerrassa sijaitsevaa puvustamoa ja niitä taidokkaita naisia, jotka työskentelevät siellä. Miten vangitsevat asut musikaalissa onkaan!

Entä se laulu? Se on myös upeaa kuultavaa. Mieleeni painuu erityisesti Petra Karjalaisen vahva suoritus kuningattarena, hänen lauluaan olen monesti aiemminkin ihaillut. Räppibiisi jää eniten mieleeni, sillä on niin yllättävä veto 1600-luvun maailmassa. Inke Koskinen laulaa Ofeliana upeasti ja milloin olisi tullut tuijoteltua bändin jäseniä näin tarkkaan! Varsinkin kitaristit Varre Vartiainen sekä Jarmo Saari saavat lavan etuosassa ison roolin ja miekkailevat sekä tanssivat kitaroineen koko pitkän esityksen läpi. Ei muuten mikään helppo rooli! Shakespearen tekstit taipuvat lauluihin ja Lontoossa musiikkiteatteria opiskellut Eeva Kontu on tehnyt huikean työn sävellyksissä.

Mikä Hamletissa oli parasta?

Väliajalla keskustelemme äitini kanssa esityksestä. Molemmat kehuvat Pulkkisen suoritusta sekä puvustusta, mutta molemmilla on vähän hämmennys siitä tykittelystä mitä lavalla tapahtuu. Pari päivää myöhemmin olimme sitä mieltä, että esitys pitäisi nähdä uudelleen. Välillä jäin vain tuijottamaan Jussi-Pekka Parviaisen esittämää Laertesta, Ofelian veljeä. Vaikka hänellä ei repliikkejä ollutkaan tuossa hetkessä, hän liikehti selkä yleisöön päin niin vangitsevasti pitkän aikaa, että tuijotin ja mietin, miten rankka esitys on fyysisestikin näyttelijöille. Siinä meni monta muuta juttuja ohitse. Ehdottomasti esityksen voisi katsoa uudelleen ja saisi taas eri asioita siitä irti!

Teatterissa korona-aikaan

Niin, tämä vähän mietitytti aluksi – kuinka turvallista teatterissa on nyt? Astuimme sisään teatteriin ja ihmismäärästä huomasi heti, että salia ei oteta täyteen. Käytävillä oli väljää, henkilökunnalla oli visiirit kasvoilla, narikka oli suljettu ja samoin puolet väliaikaravintolasta oli kiinni – ennakovaraus siis kannattaa tehdä väliaikatarjoiluihin. Käsidesitelineet olivat vastassa ja ilahduin paikalleni istuessani (lipussa olevat paikat eivät muuten pitäneet paikkaansa), että lähes kaikilla katsomossa näkyi maski. Hautausmaakohtauksessa sellaiset olivat muuten näyttelijöilläkin, mikä jotenkin ilahdutti. Yhtä lailla oli ihan absurdia katsella ympärilleen ja nähdä se maskien kirjo, mutta samalla tuntui turvallisemmalta, ihmiset välittivät toisistaan teatterin seinien sisällä.

Lopulta esityksen päättyessä katson kelloa, joka on 22.15, eli reilut kolme tuntia (normaalia pidemmällä väliajalla tosin) on teatterissa mennyt. Täytyy sanoa, että meinasin lopussa olla jo vähän tuskainen, ei se maski naamalla lämpöisessä teatterissa istuminen herkkua ole, vaikka väliajalla sai riisua ja vaihtaa sen puhtaaseen maskiin. Olisin itse hieman tiivistänyt teatterin kestoa, se jäi ehkä ykkösenä näistä huonoista puolista mieleen.

Ehdottomasti kyllä uskallan suositella teatteriin menoa, muista varautua maskilla ja nauti, aika mieletön tykitys lavalla tämä musikaali pitkän teatteritauon jälkeen!

P.S. Tänään ehdit vielä mukaan arvontaan, klikkaa tästä!