Itkettävän hyvää teatteria

*liput esityksiin saatu

Viime vuonna sain kokea upeita teatterielämyksiä, joista mieleen jäi erityisesti Anastasia ja sen mieletön puvustus. Toisaalta, kaikki ne esitykset jäivät mieleen ja olivat toinen toistaan upeampia. Syksyn kokemuksista kirjoitin tänne, nuo esitykset pyörivät edelleen. Muutaman viikon kuluttua äitini vie esikoiseni joululahjaksi katsomaan Anastasiaa, saa nähdä mitä hän esityksestä tuumaa.

Katrinan matkassa Ahvenanmaalla

Jos oli viime vuosi hieno Tampereen teatteritarjonnassa, niin Työväen Teatteri räjäytti pankin heti alkuvuodesta näytelmällään Katrina. Sen ensi-ilta oli viime viikolla ja en muista itkeneeni niin paljon teatterissa ikinä. Katrina kosketti syvästi. Ja kaikki meni taas niin nappiin työryhmällä. Ennen esitystä pääsin jo ajatuksissani Ahvenanmaalle, niin hieno lavastus oli. Siellä oikein tunsi meren tuulahduksen katsellessaan askeettista mökkiä.

Katrina oli aikanaan Sally Salmisen käännetyin suomalainen kirja heti Sinuhe egyptiläisen jälkeen. Salminen oli itse lähtöisin Ahvenanmaalta ja hän kuvaa niin yhteisön hyviä kuin nurjiakin puolia.

Katrina muuttaa miehen perässä Ahvenanmaalle, mutta koska mies on merimies, on hän pitkiä aikoja poissa. Lapsia syntyy ja Katrinan on taisteltava paikastaan yhteisössä. Seuraa kyllä löytyisi miehen ollessa merillä. On traagisia kohtaloita, on ystävyyttä ja rakkautta. Jonna Järnefelt tulkitsee Katrinan elämän nuoresta vaimosta aina vanhuuteen asti täydellisen upeasti. Hän on näytelmän ehdoton tähti, jota on ilo seurata. Lapsinäyttelijät ihastuttavat ja saavat kyyneleet silmiin. Ylipäätään koko työtiimi on tehnyt upeaa työtä. Myös laulut koskettavat sisintä!

Bongasin muuten, että keväälle myydään pakettia, jossa pääsee nauttimaan Katrina-esityksestä ja matkaamaan Ahvenanmaalle teatterin maisemiin! Aika ihana ajatus, joka olisi kivaa kokea! Tämä vinkkinä, jos et ole bongannut matkaa vielä.

Pienen hauen pyydystys – mitä tästä tulisi ajatella?

Juhani Karilan Pienen hauen pyydystys oli aikamoinen tapaus kirjana. Siitä tehtiin uusia painoksia ja sitä sai kirjastosta jonottaa. Kaikki tuntuivat lukevan sen. Minä myös muiden joukossa. En tiennyt mitä odottaa ja ehkä odotin liikaakin, sillä luin kirjan aivan huuli pyöreänä. Se meinasi olla vähän liian pitkäveteinen itselleni, enkä tiennyt mitä ajatella peijooneista, näkistä ja lappilaisista loitsuista.

Niinpä meninkin mielenkiinnolla katsomaan kirjasta tehtyä näytelmää. Miten tuo kaikki saadaan teatterilavalle? Miten näytelmä aukeaa? Kellariteatterissa esitettävä näytelmä sopii paikkaan täydellisesti, sillä Kellariteatterin tunnelma on jotenkin mystinen ja näyttelijät tulevat hyvin lähelle siellä. Siinä missä kirja oli varsinkin alussa minusta pitkäveteinen, ei näytelmä ollut. Siinä hypättiin suoraan asiaan ja Lappiin.

Elina Ylijaako palaa kotimaisemiinsa Lappiin aina kerran vuodessa ja hänen on saatava ongittua hauki, jotta kirous ei veisi häneltä henkeä. Toimintaa estää suolla asuva näkki ja peijooni syö nakkisopat tuvassa. Homman keskelle tulee etelästä naispoliisi, jota pohjoisen ihmiset karttavat. Syö varmaan hunajamarinoitua kanaleikkelettä, he toteavat.

Pienen hauen pyydystyksen dramatisointi on valtavan onnistunut. Aivan sujuvasti tuodaan fantasia lavalle, näkki on sinitukkainen nykyaikainen ja omahyväinen otus. Nukketeatteri kulkee rinnalla loistavasti ja näyttelijät tekevät valtavan hyvää työtä. Teos naurattaa, se koskettaa ja samalla se hämmentää. Ville Seivon esittämä seonnut kunnanjohtaja (kunnanjohtajan sisälle meni hattara, siis kyllä, hattara) naurattaa yleisöä ihan tosissaan.

Kuuntelin muita salista poistujia ja ainakin kuulin sanat ”hervottoman hauska” ja että ”aukesi vaikkei ole lukenut kirjaa”.

En tiedä mitä muut ajattelivat, mutta itselleni noitahattu päässä esiintyvät pohjoisen ihmiset vs. nahkatakkiset eteläsuomalaiset pisti hieman silmään. Se ei hypännyt kirjasta niin esille kuin näytelmästä, että stereotypiat kulttuureista on nostettu näin äärimmilleen esiin. Mutta tästä varmasti voi olla montaa mieltä ja olisi kivaa kuulla muiden mielipiteitä!

Jos kirja oli myös sinun mielestäsi vähän hämmentävä, niin on esityskin. Mutta siihen on täydellisesti napattu parhaat palat kirjasta ja luotu niin hyvin tunnelmaa, että suolla vaeltavat sielut suorastaan ahdistavat, niin todellisia ne ovat.

Aikamoinen aloitus teatterivuodelle 2023! Onko suunnitelmissa mennä katsomaan jompi kumpi näistä näytelmistä tai näitkö jo?

Tampereen teattereiden mieletön musikaalisyksy

*liput esityksiin saatu

Tänä syksynä on tullut nähtyä niin mielettömiä musikaaleja Tampereella, että niitä on täytynyt jälkikäteen sulatella. Jokainen musikaali kantaa upeaa tarinaa ja syyskuussa ensi-iltoja on ollut todella monia. Hienoa, että kaikki siirretyt musikaalit saadaan nyt esitettyä! Tampereen tarjonta on upeaa ja vinkkaan, että meilläkin on jo mummi ostanut joululahjaksi lapselle teatteriliput. Kiva aineeton lahja, mutta täyttä oli, eli kannattaa varata liput ajoissa!

Momentum 1900 Tampereen Työväen Teatterissa

Tämä musikaali lähti käyntiin sellaisella mahtipontisuudella, että leuka loksahti auki. Työryhmä on työstänyt Momentumia viiden vuoden ajan ja sen kantaesitys nähtiin muutama viikko sitten Tampereella. Musikaali on myös TTT:n 120 juhlavuoden pääteos.

Tarina sijoittuu Pariisin maailmannäyttelyyn edellisen vuosituhanteen vaihteeseen. Aikaan, missä Suomi haluttiin itsenäiseksi ja Venäjällä oli mahtipontinen valtias. Kuulostaako tutulta? Historia ehkä toistaa itseään.

Näytelmän on käsikirjoittanut Sirkku Peltola, musiikit on kirjoittanut Heikki Salo ja säveltänyt Eeva Kontu. Laulut ovat mielettömiä ja niiden sanoitukset todella mielenkiintoisia, joita oli ilo kuunnella. Esityksessä meni kaikki nappiin – musiikki, puvustus ja koreografiat. Hyvin vaikuttavia.

Martti Suosalon puolivälissä esittämä kappale päiden putoamisesta naurattaa ja samalla usea kohta on traaginenkin tarinassa. Loppu on kuin Disney-sadusta. Taustalla näkyvä ilmakuva Pariisista lennättää mielikuvissakin tuohon ikoniseen kaupunkiin, jossa Eiffelin tornin ei ollut tarkoitus olla kuin muutama kymmenen vuotta. Ehdottoman suositeltava musikaali, mieletöntä työtä työryhmältä!

Niin ja kannattaa myös maistaa musikaalin nimileivos, ihastuttava!

Anastasia Tampereen Teatterissa

Anastasia on vanha satu, josta Disneykin on tehnyt leffan. Sanoisin sen sopivan todella hyvin juuri noin 10-vuotiaille lapsillekin, tänne on odotettavissa joululahjalippu. Lavalla nähtävä näytelmä on jotain niin upeaa, että alusta asti sitä vain huokailee ja ihastelee. Puvustus, musiikki, näyttelijöiden suoritukset. Pia Peltz on upea Anastasia ja Sinikka Sokka loistaa roolissaan.

Tarinan alussa Romanovien perhe teloitetaan, mutta huhujen mukaan yksi perheestä, Anastasia, selviää tuosta tapahtumasta muistamatta kuitenkaan, kuka oikeasti on. Tämäkin näytelmä menee Pietarista Pariisin, kuten Momentum 1900.

Samuel Harjanteen ohjaama näytelmä on ihastuttava kokemus, jossa myös käytetään digitaalisia efektejä. Näin saadaan lavalle luotua hyvin aidon oloinen junakohtaus.

Tämä kannattaa mennä katsomaan koko perheen voimin, joskaan ei ihan pienimpien.

Come From Away Tampereen Työväen Teatterissa

Tällä viikolla ensi-iltansa saanut Come From Away on sekin Harjanteen ohjaustyö. Tarina oli itselleni aivan vieras, mutta onneksi tutustuin siihen. Kun 11/9 terroristi-iskut tapahtuivat, lentokentät suljettiin ja koneet pakotettiin alas. Näin 7000 ihmistä päätyi pieneen Gandenin kaupunkiin, jossa asui vain 11 000 ihmistä. Hetkessä kaupungin väkiluku lähes tuplaantui. Lisäksi ihmiset olivat hädissään, he eivät tienneet mitä tapahtuu eivätkä saaneet ottaa edes matkatavaroita koneesta mukaansa.

Tarina kertoo kylän hyvyydestä ja siitä, miten ihmiset otettiin vastaan katastrofin keskellä. Se on toiveikas ja iloinen, mutta samalla se itkettää. Petra Karjalainen soittelee hädissään poikansa perään, joka on ollut pelastusjoukoissa, muttei koskaan enää löydä häntä. Myös se ahdistus, mikä ihmisillä on koneessa, kun he eivät tiedä miksi se laskeutuu Kanadaan saatiin näyteltyä todella aidosti. Ihan ahdistuin, kun en muutenkaan lentämisestä välitä.

Nina Tapio tulkitsee Amerikan ensimmäistä naispilottia upeasti. Tarina tulee ehkä enemmän iholle, kun tietää sen olevan totta. Edelleen on yhdessä pariskunta, joka tutustui toisiinsa tuon viiden päivän aikana Kanadassa.

Tässä näytelmässä on kaikki kohdallaan, musiikki toimii ja bändi on mieletön. Ihanaa, kun orkesterin jäsenet tulivat lopussa lavalle tanssimaan! Tämä kosketti ja oli silti niin iloinen ja toiveikas.

Mieletöntä teatteria meillä Mansessa tehdään, upeaa on ollut nähdä nämä kolme esitystä. Oletko itse nähnyt tai menossa katsomaan näitä musikaaleja?

P.S. Kiitos teatteriseurasta Dioriina!

PUNK – tämä täytyy kokea!

*liput saatu

Punkkarit huolehtivat heikoimmistaan, toisistaan, ympäristöstä, eläimistä, luonnosta, kulttuurista, jopa ulkonäöstään. Kaikkien kannattaisi olla vähän punkkari.” Anni Lötjönen, Huora-yhtyeen laulaja.

Eletään vuotta 1991. Tanja Vienonen on valittu missiksi, Boris Jeltsin on Venäjän ensimmäinen presidentti. Tähän aikaan sijoittuu eilen ensi-iltansa saanut Tampereen Työväen Teatterin näytös PUNK. Mietin pitkään mitä siitä sanoisin, kertomatta liikaa, paljastamatta yllätyksiä, mutta samalla saaden jokaisen vakuuttuneeksi, että tämä kannattaa nähdä. Varsinkin meidän nostalgiahakuisten nelikymppisten, kuten vieressä istunut nainen kuvaili väliajalla tuttavalleen. Meille tämä sopi täydellisesti, olin itsekin ysärillä se vihainen nuori.

PUNK – rytinää ja asennetta valtionosuusteatterin lavalla

Näytelmän käsikirjoittanut ja ohjannut Marko Järvikallas miettii, kuoleeko punk, kun se tuodaan teatterilavalle. Voiko se edes toimia valtionosuusteatterissa? Vastaan tähän ponnekkaasti voi voi ja voi ja se toimii kuin häkä. Odotin paljon lempeämpää esitystä ja jo alusta asti sai hämmentyä, millainen määrä asennetta ja rytinää lavalle on tuotu. Punk-biisit rytisevät kuin parhaimmalla keikalla konsanaan, kun Jari Leppänen, Hiski Grönstrand ja Juha Junttu veivaavat menemään. Lopussa saa riehua ja pomppia lavan edessä, mutta rauhallinen tiistai-illan katsojakunta ei oikein repeä. Mieli teki kyllä ja kovasti!

PUNK saa parituntiseen mahtumaan uskomattoman hyvän kuvan ajasta, jota elettiin vuonna 1991. Vähän yhden jos toisen vanhempi oli työtön. Samalla se kertoo siitä ulkopuolisuuden tunteesta, jota moni nuori tuntee. 30 vuotta sitten ulkopuolisuus oli erilaista kuin nykyään, mutta siitä tunteesta kasvukipujen kanssa saa varmasti kiinni. Lavalla on uskomaton määrä energiaa, vihaa ja punk-aatetta. Rakastin itse tuota genreä ysärillä (ja edelleen) ja näytelmä palauttaa nuoruuden tunteet ja muistot vahvasti mieleen. Mietin farkkuja, jotka laitoin täyteen hakaneuloja, mietin, että ysärillä loppui myös oma lihansyöntini, kun näytelmässä esiin tulee banderolli, jossa lukee ”meat is murder”. Oliko se lähtöisin punk-aatteesta? En ole koskaan ajatellutkaan! Ihan mieletön energia- ja muistolataus tulee mieleeni kahden tunnin aikana ja tekee mieli hyppiä tasajalkaa. Tämä on mahtavaa!

Uskomattomat näyttelijäsuoritukset – Suvi-Sini Peltola loistaa roolissaan

10 näyttelijän voimin pyöritetään esitystä lavalla ja näyttelijät yltävät toinen toistaan upeampiin näyttelijäsuorituksiin. Missä ajassa vaatteet vaihtuvat, miten nopeasti tunnelma vihaisesta nuoruudesta saadaan muutettua näiden nuorten keski-ikäistymiseen ja taas takaisin nuoruuteen. Lavalla näkyy verta ja… No vaikka mitä, mitä en halua paljastaa, teidän on nähtävä itse!

Suvi-Sini Peltola on äärettömän vakuuttava roolissaan miehenä, vihaisena Petenä, jonka tarina ei juuri onnellisemmaksi muutu ajan kuluessa. Eriikka Väliahde on Tinden roolissaan puolestaan niin vaikuttava, että välillä ei uskoisi hänen näyttelevän. Jokainen ilme ja ele viedään loppuun asti.

Auvo Vihro, joka esittää rauhallista isää tarjoilee ehkä parhaimman yllätyksen näytelmän puolivälissä. Minkä, se teidän täytyy nähdä itse. Mikä attitude, en voi muuta sanoa. Puhumattakaan Janne Kallioniemen hahmon Sakan tuskasta ja muutoksesta keski-ikään mennessä. Siinäkin on komea roolisuoritus!

Joskus teatterissa miettii, että mitä en nyt tässä tajunnut tai joutuu tekemään kovasti töitä pysyäkseen kärryillä tai yrittäessään tulkita tapahtumia. Tämä oli jotain aivan muuta. Tarina vei mennessään, siinä pysyi mukana, se toi oman nuoruuden mieleen ja laittoi laulamaan vielä seuraavanakin aamuna. Lavalla kiroiltiin, huudettiin ja oltiin todellakin niin sanotusti takki auki. Mietin, että mummoni kanssa en ehkä tulisi katsomaan tätä, mutta itse olin aivan fiiliksissä. Kotona kuunneltiin vielä Terveiden käsien biisejä aiheesta innostuneena. Korvissa soi jotenkin punk-biisit kiteyttävä esityksessäkin kuultu biisi ”Mulla on liian lyhyt sänky”.

Mene ja koe, jos rakastat punkia. Mene ja koe jos olit nuori ysärillä. Mene ja koe vaikket ollutkaan, punk-aatteeseen pääsee hyvin sisälle näytelmän myötä. Kuten lopussa sanottiin, räp-musiikki ei ole aikansa punk.

Mieletön veto, ihanan erilaista ja ilahduttavaa. Kiitos koko porukalle ensi-illasta!

P.S. Eniten jäin kaipaamaan biisilistaa käsiohjelmaan, kaikki biisit eivät olleet tuttuja allekirjoittaneelle.