Avainsana-arkisto: kulttuuri

Aladdin ja taikalamppu – maailman paras teatteri

29.10.2021
Vastaa

*liput saatu

”Siis äiti, tämä oli maailman paras teatteri mitä olen nähnyt” julisti kuopukseni eilen illalla. Tampereen Komediateatterissa uusinta ensi-iltansa saanut Aladdin ja taikalamppu upposi siis 5-vuotiaaseen täysillä. Tykkäsin kyllä itsekin ja ylistän kovasti nuorisoa lavalla. Heistä ei paistanut mitenkään se, että ovat vielä opiskelijoita!

Aladdin ja taikalamppu Komediateatterissa

Kyseinen esitys pyöri viime vuonna jo Komediateatterissa, mutta muun muassa kaikki koululaisesitykset jouduttiin perumaan pandemian vuoksi. Eilen esitys saikin uuden ensi-illan ja näyttelijäporukka on vaihtunut. Rooleissa nähdään nyt Suomen Teatteriopiston Näyttelijätyön Jatkolinjan opiskelijoita. Porukka, jota en osaa ylistää tarpeeksi, he olivat huikeita! Ajattelin ensiksi, että ylistän velhon roolissa loistanutta Sonja Haapamäkeä. Sitten ihastuin sulttaanina kumiankalleen jutustelevaan Harry Mäkisaloon. Seuraavaksi kolme lampunhengen roolissa loistanutta naista ihastutti energisyydellään. Iisa Lehtinen, Sofia Rajamäki ja Sanni Saikkonen putkahtelivat ympäri näyttämöä saaden lapset hihittämään. Lopulta totesin, että koko joukko on aivan loistava, mahtava porukka!

Aladdin ja taikalamppu noudattaa esikuvaansa Tuhannen ja yhden yön tarinoista jonkin verran, mutta hyvin paljon uuttakin on saatu mukaan. Sanailu on Komediateatterille luontaista ja lapset kikattivat useampaan otteeseen yleisössä. Christian Lindroosin kirjoittama ja Panu Raipian ohjaama esitys tempaisee mukaansa niin lapsen kuin vanhemman ja on kestoltaan 1,5 tuntisena väliaikoineen juuri sellainen, että pienetkin sen jaksavat istua.

Jännittävä luola ja henget

Esityksen ikäsuositus on yli 3-vuotiaille ja sanoisin tämän riippuvan pitkälti lapsesta. Meidän lähempänä kuutta oleva neiti nimittäin säpsähti pari kertaa ja eläytyi niin täysillä, että yhdessä kohdassa täytyi ottaa äitiä kädestä kiinni. Sen verran hurja oli velho ja savu näyttämöllä. Siitä kuitenkin kiitos, että kovia ääniä tai räpsyviä valoja ei ollut lainkaan.

Puvustus ja lavastus oli tehty täydellisesti Tuhannen ja yhden yön henkeen ja viritti meidät loistavasti tunnelmaan. Lasta mietitytti ennen esitystä kovasti miltä henki näyttää, onkohan se sininen. Olihan se tai ne, sillä henkiä oli kolme. Ei kuitenkaan mikään Will Smith-kopio, kuten näytelmässäkin sanottiin. Lapselle ei muuten auennut, että henkiä oli kolme, sen verran samalta näyttivät ja putkahtelivat sujuvasti näyttämölle eri aikaan.

Ihastuttava näytelmä kiitos aiheen, sitä esittävän porukan ja tyylin. Lämmin suositus äidiltäkin ja lapselta toteamus parhaasta teatterista ikinä!

Villi kone – kun tietokoneesta tulee ongelma

17.5.2019
2

*liput näytökseen saatu ilmaiseksi

Pakko tulla heti kertomaan teille, kun olimme aamulla teatterissa. Jännitin, miten pieni 3-vuotias elohiiremme jaksaa 1h 20 minuuttia (väliajan kanssa) kestävän näytöksen paikallaan istuen ja ilahduin valtavasti siitä mitä näin. Hän istui lähes kaiken ajan sylissäni, mutta hihkui siitä esityksen mukana, taputti tarmokkaasti aina kun huomasi että muutkin ja sanoi näytöksen olleen todella mukava. Itse asiassa takanamme istunut kaverin 3-vuotias sanoi, että haluaisi tulla uudelleen katsomaan näytöksen. Päinvastoin ennakko-oletuksiani meni siis ihan loistavasti ja oli niin kiva reissu, että tulin heti kertomaan siitä!

Kyseessä oli siis tiistaina Tampereen Komediateatterissa ensi-iltansa saanut lastenteatteri, Risto Räppääjä ja Villi kone. Suositusikä on kolmesta vuodesta eteenpäin. Kävin maanantaina näytöksen lehdistötilaisuudessa nappaamassa muutamia kuvia ja tapasin muun muassa näytelmän ohjaajan, Rauli Jokelinin. Hän oli silminnähden innostunut näytöksestä ja kertoi, että tykkää kovasti Nopoloiden tarinasta, joka on kirjoitettu jo vuonna 2006. Musikaaliversio teoksesta on nähty vuonna 2009 ja nyt vuorossa on lastenteatteri, joka sopii kyllä ihan yhtä lailla aikuisille ja kaikille kasvattajille – sen verran vauhdikas ja viihdyttävä teos on kyseessä!

Näytelmä kertoo siitä, mitä tapahtuu kun Risto saa ensimmäisen koneensa ja pelimaailma imaisee hänet. Rauha-täti onkin aluksi tyytyväinen, että Risto on ajan hermolla ja ruokaakaan ei tarvitse laittaa, tilataan vain pizzaa koneen viereen. Nopeasti homma kuitenkin eskaloituu ja koneriippuvuus iskee. Aihe on valtavan ajankohtainen, vaikka tarina on jo 13 vuotta vanha ja Nopolat ovat olleet selkeästi ajan hermolla sitä kirjoittaessaan. Kuten ohjaaja Jokelin kommentoi, esitys toimii varmasti keskustelunherättäjänä lapsen ja aikuisen välillä siitä, mitä liiallinen älylaitteilla roikkuminen voi tehdä mielelle ja kaveruussuhteille.

Esitys pyörii kuuden esittäjän voimin ja nuorista ei millään tapaa huomaa, etteivät ole vuosikausia teatterinlavalla viettäneet. Ihan huikean hyvin kaikki vetävät roolinsa. Minä ihastuin ihan täysillä Lennartiin (Kalle Uurto), joka oli syötävän suloinen ujoutensa kanssa, kun Rauha täti olisi ehkä halunnut pussata. Minäkin olisin halunnut pussata hellyttävää Lennartia! Nelliä esittävä Annika Junno sekä Ristona nähtävä Antti Heinonen vetivät roolinsa loistavasti ja koko tarinaa kannatteleva näyttelijä oli selkeästi Jenna Pukkila, joka nähtiin Riston Rauha-tätinä. Musiikkoperheestä ponnistava Eero Alatalo sai puolestaan tehdä monta erilaista roolia ja loisti erityisesti nuorison musiikkitähtenä, Ville Pyrynä.

Teatteri kiinnosti pientäkin ihan eri tavalla kuin esimerkiksi elokuvat. Hän oli haltioissaan kaikesta mitä lavalla tapahtui, eikä se haitannut, ettei tietokonemaailma auennut hänelle samalla tapaa. Hipsimme katsomoon lähes ensimmäisten joukossa valitsemaan paikkoja ja itse asiassa tyhjiä paikkoja ei jäänyt loputa ollenkaan, koululaisia oli sali täynnä. He taputtivat ja nauroivat ääneen niin monessa kohdassa, ettei palaute jäänyt näyttelijöiltäkään varmasti huomaamatta – lapset nauttivat täysillä. Näytelmä on niin suosittu, että siitä pidettiin jopa kuusi ennakkonäytöstä! Ja ei haittaa ollenkaan, jos Ristoa ja muita hahmoja ei tunne etukäteen, tarinaan pääsee kyllä sisälle. Meillä ei vielä ole Ristoja kirjoina luettu, mutta leffoja on katseltu. Villin koneen tarina oli etukäteen siis kaikille kolmelle vieras.

Nautimme kaikki ihan todella paljon esityksestä ja minulla tuli liikutuksen kyyneleet silmiin, kun näin miten teatteri sai lapset nauramaan, taputtamaan ja tempaisi heidät mukaansa ihan eri tavalla kuin esimerkisi telkkari tai elokuvat. Tietokoneen ukot eli örkit, kuten pienempi sanoi olivat hetkellisesti jänniä, mutta silloin onneksi saattoi kiivetä syliin katsomaan. Missään nimessä hurja esitys ei ole! Onneksi uskalsin mennä 3-vuotiaan kanssa, kannatti! Lämmin suositus lapsille kulttuurielämykseksi!

Kuka on nähnyt tämän? Mitä pidit? Tai onko aikomus mennä katsomaan?

Hurja pääsiäis-Dumbo

26.4.2019
2

Olin pitkään luvannut mennä lapseni kanssa elokuviin. Aina vaan tuntuu, että aika lentää ja kun mahdollisuuksia mennä molempien lasten kanssa leffaan ei ole, on ajan löytäminen haasteellista. Hän oli odottanut näkevänsä Räyhä Ralf kakkosen, sillä siinä on myös prinsessoja! Lupasin viime viikonloppuna, että nyt mennään vihdoin katsomaan se, lupaan. Sovimme, että pääsiäismaanantaina teemme saman kuin viime pääsiäisenä, brunssille Pella’s cafesen ja leffaan. Hämmästys oli suuri, kun Räyhä Ralf ei enää pyörinytkään. Häh? Luulin että leffat vaihtuvat perjantaisin, mikä juttu tämä oli? Miten selitän tämän lapselle kun lupasin jo?

Ehdotin sitten Dumbo-leffaa. En ollut nähnyt siitä trailereita ja luulin, että kyseessä on sama tarina kuin Disneyn Dumbo oli, mutta vain näyteltynä versiona. En ollut kauhean innostunut tutusta leffasta ja tarinasta varsinkaan dubattuna (Colin Farrell puhumassa suomea, en kestä). Kun otin lippuja, naapurintyttö vielä varoitti leffan olevan pelottava. No, K7 se oli niin kuin lähes kaikki lasten leffat, eikä Dumbossa mielestäni ole mitään kovin hurjaa. Mennään sinne.

Istuimme alas viimeisen mainoksen kohdalla, tuli vähän kiire, kun viihdyimme brunssilla Annan ja perheensä kanssa ja päälle räpsittiin vielä nämä kuvat. Tuo ylikasvanut tukka on kyllä jatkossa laitettava aina, karmean näköinen noin. No, se ei ole oleellista, sainpahan lisää pääsiäisnarsisseja kuviin! Tiedättekö mikä se vika mainos oli? Pätkä leffasta, joka tulee teattereihin kesällä 2019. Oma all time-lempparini, Leijonakuningas leffaversiona. APUA! Aloin lähes itkeä kuullessani Circle of Lifen ensisävelet. Mahtavuutta!

Mutta Dumboon. Dumbo alkoi ja alkoi ihan eri tavalla kuin Disneyn versio. Hiiri oli heivattu tarinasta menemään kokonaan, ne humalaiset vaaleanpunaiset norsut sentään olivat mukana (tosin tässä tarinassa eivät olleet humalanäkyjä). Tarina kaikkinensa oli aivan eri kuin alkuperäinen. Toki siinä oli lentävä norsu, jolla oli sukla nokassa, mutta lähes siihen yhtäläisyydet loppuivatkin. Kiinnostuin itsekin leffasta ihan eri tavalla, kun en tiennyt tarinaa. Se oli ehkä vähän yllätyksetön, mutta todella mukaansatempaava. Ihan huikeita juttuja voikin toteuttaa tietokoneella nykyään, koneella tehdyt eläimet eivät häirinneet yhtään.

Puolivälistä tarina alkoi oikeasti muuttua vähän hurjaksi ja kehiin tuli mm. painajaissaari. Siinä vaiheessa lapsi mönki kainalooni ja pysyi siellä hyvin tovin kertoen, että on vähän jännittävä elokuva. No niin oli, siis itseänikin jännitti jotkut kohdat! Mietin, että leffahan on varsinkin alkuperäiskielellä enemmän aikuisten kuin lasten leffa. Se oli hyvin näytelty, hyvin tehty ja visuaalisesti aivan upea. Tarina tempasi mukaansa ja säpsähdin muutamassa kohtaa, samoin kuin nauroin muutamia kertoja jutuille, jotka eivät taas lapselle auenneet.

Yritin keskustella fiiliksistä jälkikäteen ja huomasin, ettei 6-vuotiaalle vielä aukea ihan kaikki asiat, jotka itsestään olivat esimerkiksi surullisia. Hän ei yhtään ymmärtänyt, miksi esimerkiksi kädetöntä miestä voisi säikähtää, kyllä ihmisiltä voi puuttua raajoja. Miksi kädettömän miehen piti pitää tekokättä? Pointsit pikkuneidille ennakkoluulottomuudesta! Samoin yhdellä lauseella kuitattu ”hän kuoli talvella influessaan” sai lapsen kyselemään yhden hahmon puuttumisesta. Tuo lause ei siis avannut hänelle asiaa. Olin tyytyväinen, että istuimme ns. treffipenkeillä Plevnassa, eli reunassa olevilla penkeillä, joissa voi istua vain kaksi ihmistä. Niin paljon kysymyksiä heräsi jo leffan aikana ja siellä sai kuiskuttaa vastauksia häiritsemättä muita.


mekko NOSH ORGANICS/ neule ja huivi VILA/ kengät MINNA PARIKKA/ korvikset CORUU (saatu)

Summa summarum. Minun mielestäni pääsiäisenä nähty Dumbo oli ihan huikea leffa, joka kannattaa mennä katsomaan ihan aikuispoppoolla ja englanninkielisenä. Sen sijaan mitään 3-4-vuotiasta en sinne veisi, todella pieniä katsojia meidänkin näytöksessä oli. Vai onko niin, että vasta isommat alkavat pelkäämään ja suremaan? Ihan mieletön versio Dumbosta eri tarinalla. En odottanut mitään ja sainkin ihan todella hyvän leffaelämyksen.

Pääsiäis-Dumbo oli varmasti Räyhä Ralfia parempi (ainakin äidin mielestä), joten meidän onni, ettei se pyörinytkään. Mutta oikeasti, miksi ohjelmisto vaihtui maanantaina? Kuka tietää? Ja kuka on nähnyt Dumbon? Aurinkoista alkavaa viikonloppua!