Olen voinut mahastani huonosti taas alkuviikon. Analysoin jo, että minulla on joku vakava tauti, tutkailin luomiani (niitä on varmaan tuhat) peilin edessä ja epäilin jotain etäpesäkettä mahassa. Myös stressistä johtuvaa vatsahaavaa epäilin samoin kuin olen todennut, ettei mahani vaan kestä oikein ruisleipää, mikä on ihan hirveää, sillä en tiedä parempaa kuin Lidlin ruispalat. Apuaaa!
No, kun mutisin miehelle nukkumaan mennessä mahastani ja kaikista mahdollisista sairauksistani hän totesi, että taas mennään. Köh, ai olen ennenkin vetänyt tätä jaarittelua? Sanoin, että hermostuttaa, ettei maha voi hyvin ja siihen sattuu koko ajan. Tähän mies tokaisi, että ei oo kivaa jos ei tunnu hyvältä ja nukahti.
Aamulla mietin hyvin nukutun yön jälkeen, että haluan hyvän olon mahaani. Päätin siis jättää tuona aamuna ottamatta nestemäisen raudan ja ruisleivän syrjään, syödä monipuolisesti ja hyvin, välttäen nopeita hiilareita. Ja PING! Olo oli ihan superhyvä ja energinen koko päivän. Mahani siis selkeästi on alkanut pistää vastaan jopa sille nestemäiselle raudalle, mutten pysty olemaan ilman. Hemoglobiini ei vain pysy. Yritän nyt joka toinen aamu taktiikkaa. Infuusiota pyydettäessä minut on naurettu lääkäristä ulos – ferritiinien ollessa 3 ja hbn 90 en ole kuulemma vieläkään ”sairas”, jos olen käynyt lenkeillä ja elänyt normaalielämää. Että niitä infuusioita annetaan oikeasti sairaille. Ymmärrän, että niissä on isot riskitkin, mutta en tiedä miten pärjään, kun maha tekee rautastopit.
Hyvään oloon liittyen katsoin eilen Veera Biancan jakson Olet mitä syöt-ohjelmasta. Muutos, minkä hän koki kasvispainotteisella, hyviä hiilareita ja rasvoja sekä liikuntaa sisältävällä ruokavaliolla oli huikea. Ja mikä erityisesti pisti korvaan, oli se, että hän kommentoi jaksavansa ihan todella paljon paremmin ja palautuminenkin öisin oli muuttunut hetkessä ja paljon.
Hyvä olo koostu monesta asiasta. Niin ruoasta, unesta kuin liikunnasta, mutta myös henkisestä puolesta. Perheestä, siitä mikä määrä stressiä ja huolia on. Vaikka mahani on ollut alkuviikosta kipeä, olen voinut tällä viikolla todella hyvin. Palautunut öisin, syönyt järkevästi ja ollut perheestäni onnellinen. Ennen kaikkea hokenut, että kyllä elämä kantaa. On vain pakko tottua tähän epävarmuuteen ja säätämiseen, mikä yrittäjyyteen liittyy. Tällaisella kontrollifriikillä se on ajoittain haastavaa!
Monesti sitä saa vähän sellaisen nipottajan maineen, kun ei halua mennä kakulle tai haluaisi syödä salaattia. Mutta ihmiset ovat erilaisia. Siinä missä toisen maha vetää kakunpalan ongelmitta, itselleni tulee väsymys ja kipeä maha. Täytyy siis kuunnella itseään sen kanssa, mikä on hyvä juuri sinulle. Mikä auttaa pitämään verensokerin tasaisena niin ettei tule kiukkupiikkejä tai väsymystä.
Enkä minäkään ole mikään terveyden perikuva, ei sinne päinkään! Mutta jos edes sellaisen 5:2-suhteeseen pystyy, senkin jo huomaa hyvinvoinnissaan. Arki on paljon miellyttävämpää, kun ulkoilee, liikkuu, syö hyvin ja nukkuu tarpeeksi. Istahtaa rauhassa teen ääreen tekemään hommia ja iloitsee jokaisesta uudesta toimeksiannosta, jonka saa.
Hymyilytti, kun Veera Biancakin sanoi ohjelmassa, että kroppa ei enää tykkää, jos ei lähde lenkille. Kun liikunnasta tulee elämäntapa, siinä käy juuri niin. Se olo mikä iskee jos ei liiku on tahmea. Pää kaipaa tuuletusta, hengästymistä ja hikoilua. Ja taas jaksaa paremmin! Olen itse kiitollinen, että liikunnan siemen on istutettu syvälle sisälleni. Olen pyöräillyt lenkkejä lapsena isäni juostessa (ja kiitos tämän, sain aikanani idean kysyä omaa tytärtä mukaan pyörällä juoksulenkille) ja istunut piirtämässä jumppasalin takaosassa 1980-luvulla naisten vetäessä jumppaliikkeitä edessäni (se oli aikaa ennen lapsiparkkeja). Katselin tiiviisti kun he menivät edes takaisin grape winea vetäen ja mietin, että kohta minäkin. Ja 12-vuotiaana aloitin nuorisoaerobicilla.
Ei ole kivaa kun ei voi hyvin, mieheni oli oikeassa. Mutta kun muistaa pysähtyä ja kysyä itseltään mikä hätänä, niin usein sen syyn löytää. Työt olivat rästissä alkuviikosta, kun kuopuksella oli vapaata. Rauta sattui mahaan. Mutta niin sekin alkoi ratketa. Hyvinvointi ei ole itsestäänselvyys, sen eteen täytyy nähdä myös vaivaa.
Ja tiedättekö! Näissä kuvauksissa oli ihan huikean hyvä olo! Olin ensi kertaa Mimi & Nöde Photographyn Dilanin kameran edessä ja hän oli ihana ilopilleri. Tiedättekö mikä fiilis tulee, kun kameran takana hihkutaan ”ai miten ihana” ”tästä tulee tosi kiva” ”oi miten nätti”. Sitä ihan syttyy liekkeihin! Oli todella kiva hetki Dilanin kanssa Tallipihalla. Pienestä hetkestä jää isot muistot. Siksipä mietinkin, kuinka moneen minikuvaukseen vielä varaankaan ajan ja millaiset kuvat lapsista kun heillä on kohta synttärit ja ja… Ensimmäinen haave on kuvat minusta ja miehestä, meillä on muutaman viikon kuluttua 18-vuotis kihlapäivä ja haluaisin siitä muiston. Saara ja Dilan kuvaavat minikuvauksia joka kuussa, suosittelen tsekkaamaan heidän FB-sivunsa!
Lähtipäs ihan laukalle tämä oman hyvän olon miettiminen. Hörpin tällä hetkellä teetä junassa ja hymyilen – oli kiireinen mutta ihana aamu. Olemme saaneet tarrasysteemillä jo 20 rauhallista iltaa putkeen. MAHTAVAAAAA ARGH! <3 Ja hei, hyvään oloon ja eiliseen blogisyntymäpäivään liittyen on IG-tililläni @optimismiakatja ensimmäinen arvonta käynnissä, käy osallistumassa!
Mahtavan energistä hyvän olon torstaita sinulle! Kuinka monen muun lemppariviikonpäivä? Ainakin minun on!
*Kuvat Dilan / Mimi & Nöde Photography
