Ailahtelvainen viikonloppu sekä ihana Flow

Olipahan viikonloppu. Mentiin hirveästä ketutuksesta onnellisiin tunnelmiin vauhdilla. Lähdimme perjantai-iltana ajelemaan kohti mummilaa ja autosta hajosi ilmeisesti se sama osa kuin syyskuussa ja se jätti meidät puoliväliin matkaa. Siinä istuimme sitten tunnin autossa bussipysäkillä pimeässä soitellen vakuutusyhtiöön ja lopulta taksiin. Taksi tuli viemään meidät lähimmälle huoltoasemalle, jossa sitten istuimme odottamassa hinausautoa ja vara-autoa. Tampere-Jyväskylä väliin paloi siis 4,5 tuntia aikaa tällä tavalla. Harmitti erityisesti se rahanmeno, minkä tuo korjaus vie. Täytyy kyllä sanoa, että tytöt jaksoivat tilanteen mahtavan hyvin, miettikää nyt istumista kahden pienen elohiiren kanssa tien varressa. Tunti on pitkä aika. Ja voin kertoa, että laukusta löytynyt huulirasvatuubikin viihdytti pienempää yllättävän hyvin. Kaikki keinot käyttöön!

Pääsimme perille ja kuopus ei nukahtanut kuin vasta puoliltaöin, mikä kiristi vanhempien hermoja. Myös yö oli huono. Väärinkäsitysten takia kuulimme perillä, että lauantai-iltamme meno ja seura peruuntuivat, olimme odottaneet sitä todella. Sosiaalista elämää kun ei liiaksi ole. Siis tatti otsassa joskus aamuyön tunneilla pääsi nukkumaan.

noshorganics+flow+jyväskylä noshorganics+flow noshorganics+elvari

Mutta lauantaista tulikin todella kiva. Kävimme tyttököörillä mummi mukanamme muun muassa joulumarkkinoilla, miehen kanssa juoksimme Jyväsjärven ympäri ja lähdimme lopulta kaksin Jyväskylän iltaelämää tutkimaan. Oli ihanaa käydä syömässä ja jutella ja jutella vain rauhassa. Ja tiedätte, kuopus oli mennyt nukkumaan isovanhempien kanssa jollottamatta tuntikausia. Tietenkin. Välillä helpottaa sekin, että tuo nukutusstressi jäi.

Sunnuntai oli ilmeisen kiva mummilassa, sillä kuopus itki ei kotiin, haluan mummilaan, kun saavuimme myöhään eilen kotiin. Onnellisen näköisiä tyttöjä olivatkin mummilassa puuhatessaan. Eli lopulta jäätiin henkisesti plussan puolelle! Mietin myös kotimatkalla mikä rikkaus on, että vanhempani ovat niin vahvasti läsnä elämässämme, vaikka eivät ihan lähellä asukaan. Tärkeä tuki meille kaikille.

nosh+flowmekko nosh+perttipalmroth

Ja tämä Flow-mekko sitten! Se on ehkä maailman mukavin ja nätein. Nosh-edustaja Satu toi sen minulle lauantaina ovelle, sillä mallisto vaihtuu ja näytekappaleet myydään nyt pois. Minä olin omilla kutsuillani varannut tämän mekon, kun Satu antoi emännän etuna, että yhden vaatteen saa puoleen hintaan rekiltä. Nyt sain sen käyttööni ja rakastan tätä syvää sinistä väriä sekä taskuja! Näissä Noshin leikkauksissa ja pääntiessä on jotain todella minulle sopivaa, vaatteet istuvat erittäin hyvin!

noshorganics
mekko NOSH ORGANICS/ kengät PERTTI PALMROTH/ korvikset ELVARI/ huivi PIECES

Sellainen viikonloppu takana, onneksi auto hinattiin takaisin Tampereelle niin ei tarvitse sitä hakea mistään niin kuin viimeksi. Me suuntaamme nyt tarmolla perhekerhon viimeiseen kertaan. Haikea olo, olemme olleet lähes joka maanantai paikalla ja nyt tulee kuukauden tauko.

Miten oma viikonloppusi sujui? Mitä pidät mekosta? Reipasta uutta viikkoa kaikille, muistakaa että tämän viikon ajan ehtii vielä osallistua biotiini-arvontaan!

Laidasta laitaan ja Noshin ensimmäinen hankinta

Olipa vauhdikas viikko ja sen myötä kyllä iski väsymyskin. Tiedättekö, olin eilen lopulta niin uuvahtanut, että osa juoksulenkistä piti ensimmäistä kertaa ikinä kävellä. En jaksanut sitten meikatakaan ja suoriutua niin kivalle asukuvauspaikalle Jyväskylässä, minkä olin etukäteen päättänyt. Join teetä, vierailimme isomummolla ja vedin henkeä. Väsytti. Painoimme vielä illalla takaisin Jyväskylästä Tampereelle ja automatkat ovat ihan hirveitä 1,5veen kanssa. Olivat esikoisenkin kanssa, nyt ovat kuopuksen kun hän on the iässä. Ei tullut mummilaan mennessä uni päiväuniaikaan ja hän huusi koko matkan, paluumatkalla saimme jollain tapaa järjissämme ajella, kun Late Lammas ja suomalaiset lastenlaulut tekivät kaikkensa. Kiitos YouTube.

Väsymystä on siis ollut ilmassa, mutta olen kyllä vuodattanut onnenkyyneleitäkin viikonloppuna. Perjantai-iltana itkin onnesta muun perheen jo nukkuessa, kerron tästä heti lisää kun saan luvan! Lauantaina sain niin ihanan palautteen (Instasta varmasti huomasittekin), että taas meni onnenitkuksi. Itketti sekin, kun pienet tytöt halasivat isomummoaan ja mummon kasvot loistivat onnesta. Sydäntä sykäytti myös se, että takapenkiltä kuuluu nykyään Taakse jää kaksiäänisenä. Fiilikset ovat siis menneet laidasta laitaan viikonloppuna!

noshorganics+poolouusinosh+kielo

Kovassa käytössä ovat olleet tällä viikolla uudet ihanat farkkuni sekä toinen Noshin  paketissa tullut hankinta, Kielo-poolo. Se on unelmapehmeä päällä ja rakastuin noihin hihoihin, jotka korostavat ranteita. Ajatuksena oli laittaa tähän neuletakkia ja jotain väripilkkua, mutta sitten tulikin vain fiilis, että mennään mustalla ja äärettömän simppelillä. Joskus niinkin! Tausta sai hoitaa kuvien väripilkun tällä erää, edelleen niin rakastan siististi tehtyjä graffitteja kuvataustoina!

nosh+vicamakielo+viaminnet+noshuusinosh+kielopoolo
poolo NOSH ORGANICS/ farkut LINDEX/ saappaat VAGABOND/ takki VILA/ korvikset VIA MINNET (saatu)

Kielo-poolo taipuu niin farkkujen kuin hameen kanssa, niin neuletakin kuin jakun alle, eli on todella monikäyttöinen. Ainoa miinus on kohtuu tiukka kaula, joka ei päällä tunnu, mutta miten se riisutaan meikit naamassa mitään sotkematta? Voi morjens! Satu taivutteli minua kutsuilla kokeilemaan rekissä ollutta valkoista pooloa ja kieltäydyin, kun pelkäsin sotkevani. Hän lupasi olla nirhaamatta minua ja lopulta kokeilin – ruskeaahan siihen jäi riisuessa. Voi että hävetti, mutta mustassa tämä ei onneksi niin näy/alan oppia paremman riisumistekniikan! Heh!

Nyt vaan toivon hyviä öitä, niin saisi virtaa tehdä kaikkea! Huomenna odottaisi Helsinki-päivä ja blogin joulukalenteri odottelee tekijäänsä, kaikkea kivaa tiedossa teillekin!

Muita kenellä on tämä Noshin poolo, tykkäätkö? Onko siellä väsymystä ilmassa, syökö pimeä voimat? Tsemppiä alkavaan viikkoon!

World of TRE

Käsi ylös, kuinka moni ajatteli otsikon nähdessään, että nyt kirjoitan jotain Tampereesta? Se minulle tuli aina mieleen, kun näin sähköpostin otsikossa tuon tekstin. Kyse ei kuitenkaan ole millään tapaa kotikaupungistani, vaan jostain ihan muusta.

worldoftre+helsinki

Sain kutsun aamiaiselle World of TRE-liikkeeseen, joka on avattu viime elokuussa Helsinkiin Mikonkadulle. Kyseinen liike myy 95 prosenttisesti suomalaista designia niin kivijalkakaupassa kuin netissä, mikä on aivan mahtavaa. Oli jotenkin kivaa tutkia valikoimia, kun tiesi tukevansa kotimaista työtä. Valikoima on hurjan laaja kosmetiikasta vaatteisiin ja huonekaluihin. Joukossa on omia suosikkeja Papu Designista Uhanaan ja Metsolaan, on Coston pipoja, Klaus Haapaniemen tyynyjä ja tarjottimia, niin valtavasti kaikkea, ettei niitä kannata edes yrittää luetella. Kurkkaa brändilista täältä, niin huomaat, miksen luetellut enempää!

worldoftre+breakfast worldoftre+kosmetiikkaworldoftre+aamiainen neilikka+worldoftre gluteenitonbrownie

Viime viikolla pääsin siis nauttimaan aamiaista World of TREn tiloihin ja tutustuin ihanan ystävälliseen henkilökuntaan liikkeen takana. Heillä oli päällään nimikoidut colleget, joita myös saa tilata haluamallaan tekstillä. Ihan mahtavaa, sillä jos asiaa oli, pystyi huutelemaan sujuvasti ihmistä nimeltä, vaikka oli juuri tavannut heidät ensimmäistä kertaa. Paidat olivatkin kuulemma alkujaan henkilökunnalle ja tulivat sitten myyntiin, kun niiden perään niin paljon kyseltiin. Aika hauska lahjaidea esim. äitienpäivälahjaksi tai valmistuvalle! Paitaan voi kehitellä vaikka minkä sanan, maksimimitaksi suositellaan 8 kirjainta. Minä visioin jo mielessäni muun muassa isosisko-paitaa tyttärelle kultaisin kirjaimin, olisipa aika söpö!

annakaisa+worldoftre klaushaapaniemi+worldoftre costo+worldoftre

Tutustuin liikkeeseen kaikessa rauhassa aamupalan jälkeen ja vaikka yritin kuinka olla tekemättä hankintoja, oli pakko ostaa matkaan Poola Katarynan korvikset. Heidän lintukorviksensa ovat olleet yksiä käytetyimpiä, nämä uudet ovat puolestaan jotain ihan muuta ja päässeet jo asukuviinkin, joten näette pian!

Suomalaista työtä ja designia ei voi liiaksi tukea ja tämä liike on ihan Helsingin ytimessä, toivottavasti sen löytävät hyvin esimerkiksi kesällä vierailevat turistit!

Niin ja se nimi. Se ei liity millään tapaa Tampereen kaupunkiin vaan kumpuaa kolmen perustajan nimestä sekä siitä, että idea kaupasta sai alkunsa Design Forum Shopista, joka sijaitsi kolmikulmassa (TREkanten) ja se suljettiin muutama vuosi sitten. Nimen takana on myös ajatus, että TREn maailmassa asiakas, designer ja kauppa ovat saman arvoisia ja yhtä tärkeitä, muodostavaan ikään kuin kolmion.

Mutta en kuulemma yllättäen ollut ainoa, kenelle oli tullut tämä Tampere-mielleyhtymä, ei ainakaan heti unohdu tämän liikkeen nimi!

Oletko sinä kuullut paikasta tai käynyt paikan päällä? Hyvää alkavaa viikonloppua!

TRE
Mikokatu 6

Avoinna
ma-pe 11:00–19:00
la 11:00–18:00