50 + 3 asiaa, joita minulla ainakin on ikävä

6 viikkoa siitä, kun lapseni ovat viimeksi olleet hoidossa tai eskarissa tai meillä on ollut miehen kanssa hengähdyshetki. 6 viikkoa nelistään ja tällä viikolla tuli ensimmäistä kertaa totaalinen väsymyminen tilanteeseen. Eilen kuuntelin Marinia A-Studiossa selittämässä, että kyllä täytyy varautua siihen, että vielä syksylläkin täytyy eristäytyä. Sydän pamppaili kauhusta. Oikeasti? Vasta kuusi viikkoa takana ja tuntuu pieneltä iäisyydeltä. Istuin miettimään asioita, joita on eniten ikävä ja nämä asiat pulpahtivat mieleen random-järjestyksessä. Samaistutko? Minulla on ikävä…

1. Kaupan maistiaisia. Miten ihanalta ne tuoreet leivät maistuvat!
2. Junamatkoja ja jo tutuksi tulleita konnareita.
3. Sitä, miten junamatkoilla syntyy tekstejä maisemien vilahdellessa.
4. Päivää yksin. Siis ihan yksin. Vaikka neljä tuntia putkeen rauhassa! (Tämä tuntuu väärältä toiveelta, kun moni kärsii yksinäisyydestä)
5. Koko perheen uimahallireissuja.
6. Hetkeä teen parissa Teeleidissä.
7. Sitä riemua lapsen kasvoilla, kun hän onnistuu harrastuksissa ja nauttii. Esimerkiksi uimista on nyt mahdoton järjestää.
8. Pieniä ihmisiä meillä kylässä. Heitä oli aiemmin joka päivä, kukaan ei ole käynyt meillä kahteen kuukauteen.
9. Yövieraita. Rakastan yövieraita. Oli se sitten mummi, kummi tai ystävä, yövieraat ovat parasta.
10. Festareiden odotusta.
11. Sitä, että voi surffailla vertailemassa lentojen hintoja ja miettiä, onnistuisiko miehen kanssa pieni loma kaksin.
12. Sitä, että voin palkata meille pariksi tunniksi lastenvahdin ja pääsisisimme vaikka lenkille miehen kanssa. Kuusi viikkoa täysin nelistään.
13. Sitä, että mies lähtee aamulla töihin, puhuu kuulumisia työkavereiden kanssa ja palaa illalla. Ihmiset tarvitsevat tilaa! Olemme pärjänneet mielestäni aika hyvin, mutta nyt tuntuu, että siitä puolisostakin kaipaavat molemmat taukoa. Ja muita ihmisiä kenelle puhua!
14. Pressitilaisuuksia ja erilaisia blogitilaisuuksia. Minulla ei ole hirveän läheisiä ystäviä, joten yhtään puhelua ystävälle tai mitään videopuhelua ei ole lähtenyt tässä parin kuukauden aikana. Olen puhunut perheelleni ja naapureille. Kaikki pressitilaisuudet olivat henkireikäni, missä näin paljon tuttuja kasvoja, inspiroiduin ja höpötin. Rakastan höpöttää!


15. Sitä, että jos lapseni tarvitsevat esimerkiksi kevätkengät, voin tuosta vain lähteä heidän kanssaan kauppaan ne hankkimaan. Lapset eivät ole käyneet kaupassa eivätkä yhtään missään muuallakaan kuuteen viikkoon.
16. Sitä, että siellä kaupassa voin laittaa lapsen autokärryyn ja tarttua itse kärryyn paljain käsin.
17. Sitä, että voimme laskea päiviä Särkänniemen aukeamiseen (kevään mainoksissa on muuten kuopuksemme, tulevatkohan koskaan julki? Onpahan muistona itsellä ainakin!).
18. Reissuja mummilaan. Reissuja Helsinkiin. Reissuja mihin vain. Rakastan olla liikenteessä.
19. Huoltoasemia. Kuinka ihanaa on pysähdellä uusille huoltoasemille ajomatkoilla, katsella niillä pörrääviä ihmisiä ja perheitä ja arvailla, mihin kukakin on menossa.
20. Sitä tunnetta, että saisin sanoa lapselle ”kyllä, pääset toivomallesi kesäuintileirille ja pääset myös seurakunnan yöleirille, jota niin hartaasti odotit”.
21. Sitä, että mies pääsee uimatreeneihin ja on selkeästi tyytyväisempi niiden jälkeen.
22. Mummolaa, jolle piti heittää hyvästit, mutta jonne en koskaan enää päässyt. Se myytiin rajojen ollessa kiinni Uudellemaalle. Sattui.
23. Päiväkodin ihmisiä. Sitä, että olemme olleet hetken lapsen kanssa erossa ja lapsen kanssa on ihanaa juosta vastakkain ja rutistaa.
24. Kohtaamisia. Niitä pieniä eskarin ihmisten kanssa vaihdettuja lauseita tai vanhempien kanssa höpöttelyjä vientitilanteissa.
25. KIRJASTOJA! Iltasadut on luettu niin puhki ja perinteiset kirjastoreissut uupuu. Sähköiset kirjat eivät ole millään tapaa sama asia.
26. Powaun salaatteja.
27. Kevään vakkareita virstanpylväitä. Helsinki City Runia toukokuussa, toukokuun lopun etelän matkaa.
28. Halaamista.
29. Töitä. En jaksa murehtia päivästä toiseen taloutta, se on kuluttavaa.
30. Luottoa siihen, että kyllä tulevaisuus kantaa ilman jatkuvaa pelkoa ja ahdistusta.
31. Vappubrunssia jossain ravintolassa.
32. Hammaslääkäriä (!!). Oli oikeasti asiaa lapsen hampaista, mutta 7v tarkastus peruttiin.
33. Sitä, että höpötän kaikille kaupan kassoista posteljooniin, ilman, että jokainen ihminen on ”mahdollinen tartuttaja” ja mietin olenko tarpeeksi kaukana.
34. Leffateatteria. Odotin kovasti uuden Petteri Kaniinin näkemistä nelistään.
35. Erilaisia perhetapahtumia, joissa on kuhinaa, näkee tuttuja ja tuntee kuuluvansa johonkin.
36. Sitä, että lapset pääsevät yökylään eikä joka yö herätetä.
37. Sitä, että saan kaivaa kesävaatteita esiin ja suunnitella reissua.
38. Kaukajärven yleistä saunaa ja hyvin alkanutta avantouintiharrastusta, joka sai tylyn lopun sekin.
39. Eskarin valokuvausta, joka piti olla maaliskuussa vihdoin, mutta näyttää siltä, että lapselle ei jää muistoa eskariporukasta.
40. Sitä tunnetta aamulla, että on selkeät rytmit, paikat ja menot. Kaikki tietävät mitä tehdään, ei ole norkoilua, tuskailua kaverin puutteesta ja puolille päivin venyneitä yöppärihetkiä.
41. Mummoja. Luin itkien jostain väläytyksen, että ikäihmiset pitäisi eristää loppuvuoteen ainakin. Samalla kun soitan mummolle, hän sanoo voivansa nyt jo todella pahoin eristyksessä.
42. Veljentyttöä. 1,5-vuotiaat kasvavat silmissä. Olemme nähneet viimeksi jouluna.
43. Veljiä ja kälyjä, äitiä ja isiä.
44. Ihmisiä, ihmisiä, ihmisiä. Samalla kun haluaisin olla hetken rauhassa ilman tappeluita, haluaisin järjestää isoimmat bileet ikinä ja nähdä ihmisiä! Olen sosiaalinen olento!
45. JUMPPASALIA! Vaikka kuinka yritän ajatella positiivisesti, en pääse yli siitä, että kotitreenaus on helvetin tylsää. Ei ole tilaa, joku keskeyttää tai kiukkuaa joka kerta, ei ole sopivia painoja, ei ole ryhmän tsemppausta. Olen aina vihannut kotitreenejä, tämän jälkeen ehkä vielä enemmän, hah!
46. Nyssejä. Sitä, että voidaan lasten kanssa hypätä bussiin, ajella keskustaan ja mennä vaikka jätskille torille tai uuteen leikkipuistoon. Kahteen kuukauteen ei niissäkään ole oltu.


toppi NOSH ORGANICS/ hame POMP DE LUX/ kengät CONVERSE/ korvikset CORUU/ takki ONLY/ aurinkolasit H&M

47. Turvallisuuden tunnetta.
48. Sähköposteja! Niitä tulee nykyään ihan älyttömän vähän. Työtarjouksia, kutsuja tilaisuuksiin, mitä tahansa sähköposteja, jotka saavat tuntemaan itseni ”halutuksi”.
49. Sitä, ettei tarvitse joka päivä katsoa Pikku Kakkosta.
50. Sitä, että viikonlopuksi voi suunnitella muutakin kuin siivotaanko sisällä vai myllätäänkö kotipihaa.
51. Sitä, että äitienpäivänä ollaan yhdessä saman pöydän ääressä. Vähintään oman äitini kanssa.
52. Sitä, että uutisissa tulee muutakin kuin korona sitä ja korona tätä ja talous kyykkää ja kaikki irtisanotaan ja lapsiperheet voivat pahoin ja kodittomat ne vasta voivatkin ja kaikki auttavat puhelimet ovat täynnä ja Business Finland on ihmisten mielestä mokannut ja ne 5 miljoonan maskit… ARGH.
53. Sitä, että olisin erilainen ihminen. Etten kaipaisi maisemanvaihtoa usein, viihtyisin kotona ja paikallani, minusta olisi oikeasti todella kivaa leipoa eikä tuntuisi tukahdetulta. Olisinpa kotihiiri.

Tiedän, ei ole muuta vaihtoehtoa kuin keskittyä hyvään ja olla kiitollinen siitä, että olemme terveenä vaikka kuinka pahalta tuntuisi. Eilen näimme puistossa eskarikaveria ja melkein itkin kuunnellessani 7-vuotiaita tyttöjä juttelemassa ”mulla on ollut tosi ikävä sua” ”ja mulla sua” ”halataan ilmaan oikein iso etähali”. Illalla tuli kuopuksen rakkain kaveri pihaamme leikkimään ja tytöt keinuessaan juttelivat ”eikö ole ihanaa, että voidaan edes joskus olla yhdessä vaikka on koronaa?” ”Niin on, mulla on ollut sua ikävä”. Onpahan pienten ystävyyssuhteita ainakin hoidettu eilen.

Tällaisissa tilanteissa sitä huomaa, kuinka etuoikeutettu on ollut, mihin kaikkeen sitä on tottunut ja kuinka helppoa Suomessa on ollut, kun on saanut mennä ja olla vapaasti. Edelleen saamme liikkua aika vapaasti, mutta silti arki tuntuu aika erilaiselta kuin ennen. Millaista se on monessa muussa maassa, ihan normaalistikin? Tai maissa, joissa on ollut pitkään ulkonaliikkumiskielto?

Mihin kohtiin samaistut listallani? Oletko kotihiiri vai teettääkö vaikeuksia kuten allekirjoittaneella? Tsemppiä kovasti torstaihin! Meillä alkaa taas viikonloppu, sillä huomenna miehen seuraava lomautuspäivä ja minulla yksi videopalaveri, voi siis olla että toiveeni tunnista yksin toteutuu!

Mieletön Marjaana – kehu nainen päivässä

Onko sinun vaikeaa heittää kehu ilmoille? Onko helpompaa kehua miehiä kuin naisia? Lapsia kuin aikuisia? Muita kuin itseään? Vieraita kuin tuttuja?

Minä myönnän, että kehut jäävät monesti sanomatta. Sitä saattaa ajatella vaikka somea selatessaan, että wau, onpa upea saavutus tuolla, kaunis kuva ja upea ihminen, muttei saa aikaiseksi heittää viestiä. Pikafiiliksiä käytän Instassa usein, kyllä se sydänhymiökin jotain kertoo! Vielä enemmän pitäisi muistaa sanoa naamatusten kehuja aikuisille. Mikä siinä onkin, että lapsia kehuu ihan ”villinä”, mutta unohtaa sanoa äidilleen kiitos avusta ja tuesta? Ja miten hyvältä tuntuu, kun kuulee että joku on saanut inspiraation siitä mitä teet? Minä saan kuukaudeksi virtaa siitä, kun joku kertoo innostuneensa esimerkkini myötä lenkille tai avantoon tai kiittää hyvästä vinkistä.

Somessa on vuosia elänyt Kehu nainen päivässä-juttuja ja olen joskus ajatellut, että yhden viikon ajan nostan jonkun naisen somesta esiin ketä ihailen. Sitten se aina jää. Mutta suuria oman alansa esikuvia, joita katselen vähän suu auki ovat muun muassa Martina Aitolehti treenimotivaationsa kanssa tai Anni siinä, mihin on leipomisellaan päässyt. Ihan huikeita naisia! Noora on ihan omaa luokkaansa kunnianhimonsa ja työmotivaationsa kanssa ja se sitten näkyy tuloksissa ja asiakkaiden määrässä. Seuraan muuten varmaan 99 prosenttisesti naisia somessa ja nostan heitä ns. jalustalle, jonne haluaisin itsekin päästä. On ihan huikeaa millaiseen määrään ihmisiä sitä on tutustunut somen ja erilaisten tilaisuuksien kautta viime vuosina. Mieletön rikkaus!

Mutta keskitytään nyt yhteen naiseen, joka teillekin monelle varmasti tuttu ja joka on kuvien puseron takana. Vuoden 2017 Plus size-missi, lähes samanikäinen nainen itseni kanssa ja kahden lapsen äiti Marjaana Lehtinen on sellainen ilopilleri, etten ymmärrä mistä ammentaa kaiken hyvän olonsa ja positiivisuutensa. Mieletön inspiraatio ja esikuva! Olen nähnyt häntä useasti Helsingissä erilaisissa pressitilaisuuksissa ja aina hymy on ulottunut korviin asti. Kun lähdimme kuukausi sitten Changen reissulle Kööpenhaminaan, Marjaana oli juuri saapunut yöllä Elloksen kuvauksista Tukholmasta. Oli kuulemma nukkunut pari tuntia. Silti oli yksi aurinko ja naamansa loisti. Ihmettelin mihin hän peittää väsymyksensä.

Marjaana on kokenut suuren painonpudotuksen ja sen, miten eri tavalla häneen on alettu suhtautua. Hän on puhunut hyvin avoimesti erilaisista painoon liittyvistä kipupisteistä ja on todellakin malliesimerkki kehopositiivisuudelle. Hän jos kuka tuntuu viihtyvän nahoissaan ja se säteilee ulospäin. Marjaana on muun muassa kirjoittanut kirjan, päässyt Elloksen nettisivujen etusivulle ainoana suomalaisena ja… No, suunnitellut esimerkiksi tämän oman malliston yhteistyössä Noshin kanssa. Ihan huikeita saavutuksia ja tuntuu, että hänen energiallaan ja positiivisuudellaan pystyy mihin vain!

I love me-messuilla onnittelin Marjaanaa hänen nimeään kantavasta Noshin mallistosta, joka oli juuri silloin tullut uunista ulos. Sanoin, että näin heti minkä vaatteen minä haluaisin mallistosta: SADE-puseron rusetilla. ”Sinulle kyllä sopisi se valkoinen” vastasi Marjaana. MITÄ, valkoinen! En käytä ikinä valkoista, kun kuolasin sen vaaleanpunaisen perään!

Viikkoa myöhemmin sain sähköpostin, että saisin valita Marjaanan mallistosta vaatteen. No, ei tarvinnut miettiä. Arvoin ainoastaan koon puolesta, sillä monesti Noshilta XS-koko on hyvä, mutta pelkäsin sen olevan parin pesun jälkeen liian tiukka ja valitsin sitten S-koon. Kuvissa vielä pesemätön, eli uskon olevan juuri hyvä koko! Pari päivää valintani jälkeen otin yöppärissä paketin vastaan ovelle ja ihastelin tuota vaaleanpunaisen sävyä, juuri oikea. En tiedä pitäisikö marraskuussa pukeutua mustaan, mutta minä kyllä aloitan nyt sen väri-iloittelun kun luonto on harmaa. Pastellisävyissä oli niin hyvä mieli, että omakin hymy ulottui korviin asti kuvia ottaessa. Ja hämmästyin muuten miten paksua trikoota pusero on, pystyy erittäin hyvin käyttämään ilman mitään aluspaitaa. En voi olla koskaan hämmästelemättä miten paljon Nosh on kasvanut yrityksenä sen jälkeen, kun kävin ekoilla Nosh-kutsuilla vuonna 2014. Huikea kasvu! Asustin paidan kahden muun suomalaisen merkin, Coruun ja Palmrothin kanssa.


paita NOSH x MARJAANA (saatu)/ neuletakki ESPRIT/ kengät PALMROTH (saatu)/ korvikset CORUU/ panta H&M/ farkut CUBUS

Ketä muuta ihastuttaa vaaleanpunainen rusetti-paita? Kiitos Marjaana kun olen saanut tutustua sinuun ja kiitos, kun olet niin sydämellinen ja iso inspiraatio monelle!

Tehdäänkö yhdessä Kehu nainen päivässä-viikko someen? Tietäisitkö sinä heti kenet kehuisit ensimmäisenä?

P.S. Nosh x Marjaana-mallistoa on saanut jo edustajilta, huomisesta eteenpäin tilattavissa myös verkkokaupasta!

Mitä oivalsin vuonna 2018? Mikä ahdisti eniten?

Vuoden viimeinen Me Naiset-lehti sisälsi listan hauskoja kysymyksiä vuodesta 2018, jotka jäivät mieleen. Että mitä tuli oivallettua? Mikä ahdisti eniten? Ja oivallukseksi riittää vaikka, että valkoviini ei sovi homejuuston kanssa. Tai joku muu vastaava pieni juttu. Oli pakko kokeilla summata vuotta noiden kysymysten kautta!

1. Mitä oivalsit vuonna 2018?

Katselin jonkun (?) Instastoriesia ja siellä todettiin hänen hoksanneen, että aurinkolasimerkki Rayban tulee sanoista aurinkosäde ja esto. Niin. Niin itsestäänselvyys, mutten ollut minäkään ennen oivaltanut tuota! Hah!

Isommissa asioissa oivalsin ehkä ensimmäistä kertaa jotenkin hyvin selvästi, etten voi miellyttää kaikkea. Että olen vain hankala ihminen, jos pyrin jokaisen kohdalla miettimään, mitä tämän ihmisen seurassa saa sanoa, mistä puhua, miten nauraa ja niin edelleen. Olisi paljon helpompaa olla vain oma itsensä ja hyväksyä se, että kaikki eivät tykkää. Olen koko elämäni yrittänyt hakea hyväksyntää muilta ja miellyttää ihmisiä ja se on aiheuttanut vain ahdistusta. Että kun joku ei tykkääkään tai en tule jonkun kanssa toimeen, vika on aina minussa. Sitten kun ei keksi mitä on mokannut, ahdistuu ihan hulluna. Kun vika voi olla vaikka siinä, että toisella oli nälkä ja väsymys ja huono päivä. Ehkä ymmärrätte?

2. Mikä on ollut vuoden positiivisin yllätys?

Me Naiset ehdottaa jotain pientä, kuten sitä, että mies tyhjensi lattiakaivon. Ettei hae yllätyksiä liian kaukaa. Itse sanoisin, että muka inhoamani hiihto ja luistelu (toisesta taukoa 17, toisesta 16 vuotta) olivatkin molemmat oikeastaan todella kivoja. Hiihto varsinkin. Että 14 vuotta tauolla ollut lumilautailu lähti taas sujumaan jollain tapaa. Sytyin ihan uudelleen talvilajeihin, enkä malta odottaa että pääsen hiihtämään! Häh?! Mutta näin kävi!

Toinen kiva ylläri oli äitienpäivälahjaksi isommalta poppoolta lahjaksi saatu läppäri. Vanha ei pysynyt päällä ja päivitysten tekeminen oli aika haasteellista!

Kolmas se, että mies on suunnitellut maalavansa maastopyöräni glitterillä! Hih!

Niin ja neljäs tuli mieleen kuvista! Voitin mm. ne arvonnassa ja lisäksi voitin hampurilaislahjakortin ja illanvieton neljälle tamperelaiseen ravintolaan. Eläköön somekisat!

3. Entä saavutus?

Me Naiset ehdottaa, että vaikka selviäminen pahasta viikosta. Hmm. Tekisi mieli sanoa, että paras saavutus oli oma puolimaratonenkka. Mutta ei se ehkä ollut. Parhaina hetkinä jäi mieleen saavutuksemme nelistään: siinä missä lapset saivat minut luistimille, suksille ja lautailemaan, he yhtä lailla samalla oppivat itse hirveästi. Saavutimme perheenä kivoja asioita. Siinä missä minä elvytin lajeja pitkän tauon jälkeen, kuopus kokeili kaikkea ensi kertaa. Oli hauskaa oppia yhdessä!

4. Paras ostos?

Tämä on paha. Karvasukset? Isoin hankinta oli uusi katto, joka on kyllä kaikessa mielessä paras ”ostos”.

5. Pyysitkö ja saitko apua?

Mieheltä sain vähän joka asiassa apua, oli se sitten kuvausongelma, pyöräasia, lastenhoitoasia tai henkinen ongelma. Hirveän huono olen pyytämään apua, siis ihan tosi surkea. En vain kehtaa vaivata ketään. Vanhemmiltani sain paljon lastenhoitoapua.

6. Mitä hyvää tapahtui ihmissuhderintamalla?

Joulukuussa tuntui, että rakastuin mieheeni vähän kuin uudelleen. Ehkä syksy alkoi helpottaa ja saimme viettää joululomaa yhdessä, joka teki tosi hyvää.

Yleisesti ottaen olen ollut ruuhkavuosina ja väsymyksessä todella huono ihmissuhderintamalla. Olen silti iloinen, että lasten kautta saatuihin kavereihin on pidetty yhteyttä ja olemme käyneet vuoden aikana molemmin puolin esimerkiksi kylässä.

Tutustuin uuteen ihmiseen, kun tulin tädiksi. Aika hieno hyvä asia, elämässäni on uusi lähisukulainen.

7. Mikä hieno henkilökohtainen tavoitteesi jäi saavuttamatta?

No stressata vähemmän. Hidastaa enemmän. En oikein tiedä, voiko sitä ihminen luonteelleen mitään? Jos on vähän hermoheikko ikiliikkuja? En päässyt juoksemaan HRCa loppuun, muttei se kauaa jaksanut harmittaa.

8. Mikä on ahdistanut sinua tänä vuonna eniten?

Ahdistus. Siinäpä olen kuulkaa mestari, jos ei joku ahdista niin minä kyllä ahdistuksen kehitän! Ahdistus siitä, ettei koti ole ikinä siisti. Yritän hyväksyä sen elämänvaiheena, mutta joskus väsyksissä tuskastuttaa, että voisiko edes pari tuntia olla ihanasti siisti asunto. Ja sitten taas – koti on elämistä varten, meillä käy nykyään tosi harvoin vieraita, mitä ihmeen väliä?

Työttömyys ahdisti todella paljon. Sain viimeksi toissapäivänä kiitos, mutta ei kiitos-viestin. Väsyttää tyrkyttää itseään ja masentaa, ettei kelpaa. Hiton maisterinpaperit. Siksi esimerkiksi jokainen kaupallinen yhteistyö, jonka tein blogin kautta piristi hirveästi – minun tekeleeni kelpasi yhteistyöyritykselle, saan jotain järkevää puuhaa päiviini ja nautin suuresti niiden tekemisestä. Jouluviikolla saatu osa-aikatyö piristi myös jollain tapaa, vaikkei nyt ihan alaani olekaan.

Kropan ongelmat ahdistivat myös, vaikka eivät ole kuolemaksi. Niin kuin endometrioosidiagnoosi. Päätin olla ajattelematta, ottaa välillä särkylääkkeen ja olla hyvilläni niin kauan kun pahempaa ei löydy.

Väsymys ahdisti useaankin otteeseen. Edelleen olen vähän surkea nukkuja, vaikka anemian taittumisen myötä mentiin paljon parempaan suuntaan onneksi! Silti herään joka risaukseen, mietin yöllä kaikkia kauhuskenaarioita, kuulen lasten itkevän vaikka eivät itke, en osaa nukkua kuin omassa sängyssä jajaja…

Lasten kasvatus. Tuntuu usein, että olen itskein ihan keskenkasvuinen ja innostun asioista kuin lapsi, onko minusta esimerkiksi. Osaanko tätä? Hoidinko nyt tuonkin tilanteen niin kuin vanhemman kuuluu? Ahdistaa, kun ei tiedä mikä olisi parasta ja päässä vaan huutaa ei saa lahjoja, kiristää tai uhkailla ja mitä näitä nyt olikaan. Vauvalehdessä käskettiin neuvotella lapsen kanssa, minkä värisen pipon haluaisi. Jep. Kokeilin kerran uhmiksen kanssa.

Niin siis sanoinko että ahdistelu on lajini? Jätetään lista tähän!


paita NOSH ORGANICS/ hame KAPPAHL/ kengät DR. MARTENS/ korvikset VIA MINNET/ takki VILA

Näin! Aika pieniä ajatuksia, jotka tulivat ensimmäisinä mieleen. Ehkä jos tekisin tämän viikon kuluttua, mieleen tulisi ihan eri ajatuksia vuodesta 2018. Asu kuvattiin muuten vuoden viimeisenä päivänä, ajatuksenamme oli lähteä Jyväskylään ja nämä vaatteet olin valinnut, kunnes… Jäimme kotiin, saunoimme ja puolilta öin asu oli villasukat ja aamutakki.

Olisiko sinun helppo vastata näihin? Missä onnistuit, mikä ahdisti?