Vuorokauden mittainen irtiotto

Olimme miehen kanssa puhuneet pitkään, että olisi kivaa tehdä jokin kahdenkeskinen reissu ennen joulua. Kun meille tarjoutui tilaisuus lähteä kahdenkeskiselle 23 tunnin risteilylle, täytyy myöntää, että mielessä kyti pieni epäilys. Itselleni nämä ”miniristeilyt” ovat aina olleet bileristeilyitä, joten kuinka kävisi nyt raskausmahan ja -väsymyksen kanssa, keskellä pikkujouluaikaa ja viikonloppuna…? Pysykäähän mukana, kun raportoin vuorokauden mittaisesta minilomastamme Baltic Princessillä!

Deluxe-hytistä löytyy myös minibaari.

 

Pitkästä aikaa lähdimme laivaan Turusta ja 10 euroa kustantava vuorokausiparkki, joka lisäksi löytyi helpolla satamasta, oli aika luksusta verrattuna Helsingin tungokseen. Astuimme lauantai-iltana laivaan ja suuntasimme kohti ysikantta, josta löytyi meidän deluxe-hyttimme ja huokaisimme: wau! Ihanasti tilaa, upea iso ikkuna ja parisänky! Kyllä täällä kelpaisi risteillä vuorokausi!

Kauaa emme ehtineet hyttiä ihastella, sillä meitä odotti pöytä joulubuffetin ensimmäisessä kattauksessa. Olin jo etukäteen ihastellut herkkujen määrää menua lukien ja ihastelin kyllä niitä paikan päälläkin. Vaikka en syö punaista lihaa ja raskaus tiputtaa mm. graavikalat pois, syötävää oli valtavasti. En voi kyllin ylistää, kuinka hyvältä vuoden ensimmäinen rosolli, sienisalaatti ja lanttulaatikko maistuikaan, taivaallista! Mutta on täysin huijausta että voisin syödä nyt kahden edestä, päinvastoin, mahaani mahtuu paljon vähemmän kuin tavallisesti. Mies urakoi alkuruoat, kalat, laatikot ja jälkkärit ja minä maistelin parhaani mukaan niin paljon kuin jaksoin. Erityisesti nostaisin esiin punajuurilasagnen sekä jouluhalon! Tunnelma oli buffassa leppoisa ja joulukoristeet sekä supersöpöt jouluvaahtokarkit toivat joulufiilistä lisää. Sanoin, että näitä jälkkäripöydässä olleita vaahtokarkkeja myydään varmasti tax freessä ja oikeassa olin, arvatkaa oliko pakko ostaa mukaan vaahtoporoja!

 

 

 

Ruoan jälkeen kävimme pikaiseen kuuntelemassa vielä trubaduuria, mutta koska väsymys jo painoi, aika pian ruoan jälkeen päädyimme unille. Alkoi jännittämäni osuus: saako laivassa nukuttua lauantain ja sunnuntain välisenä yönä pikkujouluaikaan? Voi kyllä sai, aamuyöllä oli täysi hiljaisuus ja minä erittäin positiivisesti yllättynyt! Lopulta heräsimme hyttinaapurin kelloon, joka tuntui torkuttavan ja torkuttavan ja totesimme, että olisimme nukkuneet pommiin ilman häntä: kännykkä oli siirtynyt automaattisesti tunnin taaksepäin Ruotsin aikaan ja me olisimme myöhästyneet aamiaiselta ilman hyttinaapurin kelloa. Kiitos siis hytti 9305! :D

Tukholman valot aamukahdeksalta.

 

 

Erikoisaamiainen skumppineen tarjoiltiin Grill Housessa ja samalla ihailimme ikkunasta Ruotsin rannikkoa. Sen jälkeen olikin pitkä päivä aikaa ja mietimme, mistä aloitamme päivän. Päädyimme Fashion Streetille, mutta ei, luulitte väärin: minä en ostanut mitään, mutta miehelle tarttui kolme paitaa matkaan! Fashion Streetiltä löytyi hirmuinen määrä merkkituotteita Desigualista Guessiin hieman huokeampaan hintaan kuin maissa, joten mahdollisuuksia shoppailuun ja esim. joululahjaostoksiin on.

 

 

Toinen meitä puoleensa vetänyt myymälä oli Gifts&Toys-kauppa, sillä tytär odotti tuliaista. Frozen oli löytänyt laivalle, joten ihana villapipo lähti hänelle tuliaiseksi ja laadukkaat, PAINAMISTA kestävät tussit joulupakettiin. Toivottavasti ovat hyvät, hän painaa tussit aina hetkessä entisiksi! Frozen-pipo sai valtavan ihastuneen vastaanoton kotona ja maanantain aamupuuro nautittiin villamyssy päässä.

Tax free-puolelta nappasin mukaani jouluteetä, isovanhemmille kiitokset lapsenvahtimisesta ja vähän ex tempore matkaan lähti maissia sisältävää Tobleronea, aivan ihanaa! Tax freesta saisi niin glögit, joulukalenterit kuin joulusuklaat, kyllä joulu näkyi jokaisessa myymälässä ja ravintolassa.

Päivässä ehkä parasta oli kiireetön aika ja rauhassa jutteleminen. Meillä oli aikaa ihailla maisemia kannella, leikkiä erilaisilla kameran objektiiveilla, nukkua päiväunet hytissä, tehdä ostoksia ja hei, bingota! Kyllä, osallistuimme Iskelmä-baarin bingoon ja jupisin hermostuneena koko bingon ajan, niin paljon se jännitti! Mutta ei, voittoa ei osunut meille. Haluan hei silti uudestaan bingoon!

Iltapäivällä söimme vielä Katarina’s Kitchenissa, jossa on 7.12. asti saatavilla Ludu-menu viinipaketteineen. Vuonna 2013 Turkuun avattu huippuravintola Ludu ”vierailee” Siljalla vielä viikon ajan ja menu sisältää neljä annosta. Mies söi tämän kyseisen menun ja kehui kyllä jokaista ruokalajia kovasti. Hän maistoi ensimmäistä kertaa kateenkorvaa ja kehui possunposken olevan niin pehmeää, että sitä söisi vaikka hampaitta. Minä ruokarajoituksineni en ottanut kyseistä menua, vaan söin listalta lohta – joka sekin sienikastikkeineen oli äärimmäisen hyvää. Ainoa miinus oli, että kohtalaisen tyhjässä ravintolassa unohdettiin miehen jälkiruokaviini ja minä sain väärän jälkkärin, mutta eipä tuo haitannut, maistoin sitten sitä. Muuten kokemus oli todella positiivinen ja paperipussista tarjoiltu lämmin leipä hyvän oliiviöljyn kera kiva plussa!

 

Me lähdimme matkaan hieman epäillen ja palasimme iloisina ja levänneinä, sekä erittäin hyvin syöneinä. Tuntui, kuin olisimme olleet reissussa paljon kauemmin kuin vuorokauden! Kyllä parisuhde tarvitsee lapsiperhearjen keskellä tällaisia irtiottoja, en olisi etukäteen arvannut, kuinka hyvä mieli vuorokaudesta merellä voi tulla. Ja hyvin pärjäsimme pikkujoulukansankin keskellä, eikä yön kanssa ollut ongelmaa. Voin siis oikeasti sanoa reissun olleen positiivinen yllätys kaikin puolin ja bingokuume jäi!

Tykkäätkö sinä risteillä? Onko Baltic Princess tuttu?

*postaus tehty yhteistyössä Tallink Silja Linen kanssa

Mitä tuumasimme Viking ravintoloista?

Kuten aiemmassa postauksessa kommentoin, Viking Mariellalta löytyisi uusi ja kehuttu ravintola Plate, johon emme kuitenkaan viitsineet lapsen kanssa mennä. Sen sijaan valitsimme ”varmat” vaihtoehdot, eli Food Gardenin ja perinteisen buffetin, joissa ei tarvitse odotella ruokaa. Menomatkalla suuntasimme Food Gardeniin illalliselle ja saimme todella kivan ja rauhallisen paikan ikkunan vierestä, joten pystyimme juttelemaan ja katselemaan maisemia, vaikka ravintola oli täynnä.

Food Gardenissa on hinnoiteltu erikseen alkupalapöytä sekä jälkiruokapöytä, jotka molemmat ovat tarjolla buffet-tyyppisesti. Lisäksi ravintolassa on a la carte menu ja juomat tilataan myös erikseen. Me päädyimme valitsemaan alku- ja jälkiruokapöydän sekä pääruoat listalta ja tämä setti kokonaisuudessaan oli niin suuri, että jälkkäriä ei enää paljoa pystynyt syömään. Lapsille oli erikseen lasten buffa, joka sisälsi perinteisesti mm. nakkeja, lihapullia ja kalanuggetteja.

Alkupalapöydässä oli vaikka mitä herkkuja kaloista lihoihin ja salaatteihin. Omaksi suosikikseni nousi savukalamoussenapit sekä kylmä ”snapsikeitto”, joka sisälsi ainakin selleriä ja pähkinää. Myös ”parsashotti” oli tarjolla, hyvää sekin.

Pääruoaksi syömäni kasvisannos oli rehellisesti sanottuna yksi parhaimpia ikinä. Kasvispihvi, kanttarellikastike ja ihanan rapeat bataattilastut olivat suussa sulavia! Myös mies tykkäsi kala-annoksestaan. Lapselle toki maistuivat lihapullat ja nakit, mutta itse kaipasin lastenpöytään enemmän vihanneksia (oli siellä kurkkua ja tomaattia, mutta meidän suosikkivihannes on esimerkiksi parsakaali) sekä paneroimatonta kalaa. Onneksi lapsen lautasta pystyi täydentämään ”aikuisten” puolelta.

Myös ensimmäisen aamiaisen söimme Food Gardenissa ja se kulkee nimen erikoisaamiainen alla. Aamiaiseen kuuluu kuohuviini ja haudutettu tee sekä kahvi tuodaan pöytään. Muuten ruoka haetaan seisovasta pöydästä ja voi sitä ruokien määrää, pelkästään hedelmätarjonta oli valtava! Saimme taas ihanan ikkunapöydän, josta pystyimme ihailemaan Ruotsin saaristoa samalla kun istuimme rauhassa aamiaisella. Palvelu oli äärimmäisen ystävällistä ja tarjoilijalla oli aikaa jutella pitkät pätkät tyttäremme kanssa, joka sosiaalisena tapauksena rakastaa kertoa juttujaan jokaiselle paikalle sattuvalle aikuiselle. :)

Kahden rauhallisen ja mukavan ruokailun jälkeen toisen suunnan illallis- sekä aamupalabuffet olivatkin hienoinen järkytys. Eivät sinällään yllätys, olemmehan risteilleet paljon, mutta aina sen ihmismäärän unohtaa. Pöytämme oli käytävän vieressä, joten koko ajan ohi meni ihmisiä, tarjoilija kärryineen ja juomapiste oli takanamme, joten rauhassa ei tarvinnut istua. Ruoan hakeminen oli haastavaa, sillä kesäloma-aikaan buffet oli täynnä, ihmiset jonottivat eri suunnista, joten oli täysi arvoitus mihin koloon menisi jonottamaan, eikä eteneminen ylitäysillä käytävillä ollut helppoa. Myös ruokalajeista kertovat laput olivat illallisella paikka paikoin sekaisin.

Syötävää kyllä piisasi, kaloista susheihin ja lämpimiin ruokiin, mutta kaikki oli jotenkin hieman mauttomampaa kuin Food Gardenin puolella. Muistan kyllä, kun olimme viime vuonna hiihtoloma-aikaan risteilyllä ja meno oli samanmoinen ja viime tammikuun risteilyllä laivassa oli rauha. Eli toki ajankohtakin vaikuttaa. Myös palvelu superystävällisen Food Gardenin jälkeen oli jotain aivan toista ja tunnelma täysin eri. Jälkkäripöydässä olleet englanninlakut maistuivat muuten niin ihanilta pitkästä aikaa, että piti käydä ostamassa tax freesta niitä iso laatikko matkaan!

 

Aamiaisen kuhina oli niin valtava, etten edes kaivanut kameraa esille. Edellisen aamun haudutettuun teehen ja merimaisemiin verrattuna pussitee ja tarjoilijan kärryt kolisemassa tuoliin olivat keskenään niin eri maailmasta, että jatkossakin meidät löytää kyllä Food Gardenista. Saimme me buffassa mahat täyteen ja erityisesti salaattien puolella makuvalikoima oli hyvä, mutta pientä rauhaa jäimme kaipaamaan.

Tuliko nälkä, tässä oli aika valtava määrä ruokakuvia näin aamuun? ;) Mikä on oma suosikkiravintolasi laivoilla, tykkäätkö käydä buffassa?

Leppoisaa sunnuntaita kaikille!

Muut risteilyyn liittyvät postaukset voit lukea täältä ja täältä.

* risteily ja Food Gardenin ruoat saatu blogin kautta, buffat omakustanteisia.

Symphonyn käytävillä

Reilu viikko takaperin minä ja tyttäreni olimme isovanhempien kanssa risteilemässä. Tukholman piipahduksesta jo kirjoitinkin, muttta pari sanaa vielä laivasta. Kun nämä kävelykansilaivat 1990-luvulla tulivat, ne olivat lapsen näkökulmasta valtavan hienoja. Tykkäsin erityisesti niistä hyteistä, mistä oli näkymä kävelykannelle. Siellä ikkunassa oli tilaa istuskella, syödä karkkia ja katsella ihmisiä. Siellä minä vielä abiristeilylläkin istuin (mutten tainnut syödä karkkia :D).

 

Aikamoinen asukuva. Kaupassa ei ollut ketään klo 22, mutta se täytti kun he
 kuuluttivat kaikkien aletuotteiden olevan -70%. Desigualia -70%…? Apua.
Symphony uudistettiin vuosi sitten ja olimme silloin ”uudistetulla” laivalla äitini ja taaperon kanssa. Lainausmerkeissä siksi, että tax free ja ravintolat olivat kyllä uudistettu, mutta hytit olivat ihan samanmoisia kuin aiemminkin. Nyt kun samassa hytissä meitä oli kolme aikuista, lapsi, matkasänky, kaksi matkalaukkua sekä rattaat, olisinkin toivonut kävelykansinäkymällä olevaa hyttiä. Siitä ikkunalaudasta saa oikeasti lisätilaa. Mutta menihän tuo pari yötä näinkin, olimme siis ikkunallisessa hytissä, josta näkyi merelle.

 

 

Viime keväänä testasimme italialaisen ravintolan Tavolatan, jonne äitini oli nytkin tehnyt varauksen. Totesimme tosin laivan olevan niin tyhjillään, ettei varauksia olisi välttämättä tarvinnut, mutta esim. aamupala on edullisempi, jos sen etukäteen varaa ja maksaa. Tavolatan antimet olivat perushyviä, alkupalasalaattini ja sen homejuustomäärä olivat niin valtavia, että tuli hieman vaikeuksia kasvispastan kanssa. Hyvin selvisin, sillä äitini sanoi ettei ole nähnyt minun aikoihin syövän näin paljon. Jälkkäristä oli turha edes haaveilla!

 

Pieni käsi dippasi reippaasti leipää oliiviöljyyn.
Aamupalan söimme samaisessa italialaisessa ensimmäisenä aamuna ja se kannatti. Hinta etukäteen maksettuna oli 19 euroa (vrt. buffet 12 euroa) ja kyllä tasoeron huomasi. Haudutettu tee kannettiin pöytään, aamupalaan kuului lasi kuohuvaa, oli pannareita, juustoja, monenlaisia konvehteja, hedelmiä, vihanneksia, ihania leipiä, parsakaalipiirakkaa… Lista jatkuu. Yhtään kuvaa en ehtinyt ottamaan, kun hain ruokaa vuoroin itselleni ja lapselle ja yritimme syödä, ennen kuin pienellä loppuu kärsivällisyys. Seuraavana aamuna buffetin antimet tuntuivat aika valjuilta verrattuna tähän. Suosittelen siis aamiaista Tavolatassa!

 

 

 

Toisena iltana menimme testaamaan kävelykannella olevan Habby Lobsterin, joka olikin sitten aika pettymys. Alkuruoka, jonka jaoimme kolmeen pekkaan, sisälsi mm. simpukkaa ja savustettuja rapuja. Kädet haisivat savulle vielä seuraavanakin aamuna, savustuksen kanssa oli lyöty aivan yli. Pääruoan ruijanpallas oli ihan ok, mutta hieman mauton ja parasta olivatkin ehkä jälkkärijuustot.

 

 

Pienen ihmisen näkökulmasta reissu oli varmasti erilainen. Heti laivaan päästessä sai muumeja väritettäväksi. Hytissä pieni veti äidin korkkarit jalkaan ja pyrki ulos juoksemaan 15 kokoa liian isoilla korkkareilla. Tavolatassa hänelle tuotiin värityskyniä ja piirustustehtäviä välittömästi pöytään, sai syödä pastaa ja lihapullia, ihastella maalattuja kiviä ja tax freen valoja. Oli pitkä käytävä jossa sai juosta ja tanssia, leikkipaikka ammotti tyhjyyttään ja siellä oli tilaa leikkiä keittiöllä ja muumeilla ja sukeltaa pallomereen. Mummi osti Niiskuneidinkin, jota on siitä asti raahattu kainalossa. Kyllä Siljalla on otettu pienet matkalaiset ihan joka käänteessä huomioon. Sunnuntain lähdöllä ei ollut isoja muumeja tavattavissa, mutta eipä näin pieni niitä kaivannutkaan. Taaperolle oli niin nyt kuin viime vuonnakin pedattu matkasänky hyttiin valmiiksi, jossa uni maistu ainakin toiseen suuntaan erittäin hyvin. Veikkaan, että seurueen juniorilla ei ollut nokan koputtamista, aamupalapuurotkin olivat herkkua!

 

 

Ja jos saa lisätä maratonpostauksen loppuun palan hattaraa: olen valtavan ylpeä miten hienokäytöksinen ja kaikkiruokainen pieni neiti tyttärestämme on kasvanut. Olemme oppineet tuntemaan parin vuoden aikana toisemme ja monesti jo ymmärrän, mitä hän haluaa tai mikä ottaa päähän. Hän osaa istua kanssamme ravintolassa, seurustella nätisti ja kertoa jo paljon asioita sanoin. Yhtään raivaria ei reissussa nähty, mutta sitä useampi suukko, hali ja kikatus kyllä saatiin. Ihana reipas matkaseuralaiseni. ♥

 

Mitä mieltä sinä olet päivä Tukholmassa-reissuista?