Syntymäpäivä merellä

*matkat saatu kaupallisessa yhteistyössä Tallink Siljan kanssa,
ruoat omakustanteiset

Palataan ajassa taaksepäin, sillä syksyllä olimme todella kivalla risteilyllä, joka onkin minulla Instagramissa kohokohdissa (@optimismiakatja). Äitini täytti syksyllä 70 vuotta ja jo keväällä 2024 hän alkoi pohtia, mitä haluaisi tehdä syntymäpäivänään. Äidillä ei ole tapana jättää asioita viime tippaan! Vaatimuksena oli, että juhliin saa mukaan perheemme yhteensä 13 henkilöä ja että kaikki viihtyvät – serkuksilla on suhteellisen isot ikäerot.

Risteily! Sehän se on ratkaisu. Ohjelmaa monen ikäiselle ja sängyt ns. ravintolan vieressä valmiina, kun porukan pienimpiä alkaisi väsyttää. Sovimme siis, että syksyllä suuntaamme risteilylle ja siitä alkoikin lapsien mielestä iäisyydeltä tuntunut odotus. ”Milloin on se mummin synttäriristeily?” ”Milloin päästään serkkujen kanssa risteilemään?”  – näihin kysymyksiin sai vastata useasti!

Loppuun asti jännitti, ovatko kaikki seurueen 13 jäsentä terveinä matkan alkaessa. Kyllä vain, satamassa treffasimme, serkukset halailivat ja nousimme laivan kyytiin. Vaikka oli syyskuun loppu, lämpö oli todella kesäinen eikä takkeja tarvinnut. Laivan irrotessa satamasta olivat kannen ulkopaikat todella täynnä!

Vanhemmillani oli Deluxe-hytti parisängyllä sekä merinäkymällä ja meillä lapsiperheellisillä Muumi-hytit. Promandelle avautuva Muumi-hytti on ehdoton suosikkimme ja lapset menivätkin heti ikkunaan istumaan sekä kurkkimaan kävelykannen tunnelmia. Muumi-hytissä on myös reilummin tilaa ja esimerkiksi jääkaapin juomat (muumikuohuvaa totta kai!) kuuluvat hytin hintaan.

Suunnistusta, tenoreita, Italia-viikkoja ja syntymäpäiväyllätys

Risteilyllä ilahduttaa aina, että teemat vaihtuvat useasti. Niihin myös panostetaan tosissaan. Emme vielä keväällä tienneet, että risteilyn ajankohtana laivalla vietettiin Italia-viikkoja. Se sopi kuin nakutettu äidilleni, joka on vuosikaudet opiskellut italiaa ja matkannut saapasmaassa lukuisia kertoja.

Italia näkyi käytävien koristeluissa, oli sitruunapuita ja polkupyöriä ja tenorit laulamassa. Kuten ajattelimme, laivalla on todellakin jokaiselle jotakin. Pienimmät serkukset liimaantuivat aika tiiviisti leikkipaikkaan (kyllä siellä aikuisetkin viihtyivät) ja neljä pienintä seurueen jäsentä tanssi todella onnellisena Harri-hylje discossa. Fröbelin palikat toimii sukupolvelta toiselle!

Erikseen oli vielä nuorten ohjelmaa ja tyttöni halusivat suorittaa kaksin kuvasuunnistuksen. Ennätysajassa he olivatkin saaneet kasaan kaikki suunnistuksessa vaaditut kuvat ja saivat palkinnot! Myös Italia-aiheisessa bingossa olimme koko konkkaronkka, mutta sieltä ei voittoa herunut. Olimme liian hitaita!

Italialaisten tenorien esitys oli aivan ensiluokkainen ja he esiintyivät laivan Starlight-yökerhossa ensimmäisenä iltana. Toisena matkapäivänämme, eli matkalla Tukholmasta takaisin Helsinkiin oli äitini oikea 70-vuotispäivä. Tenorit esiintyivät hetken laivan käytävällä ja minä onnistuin hipsimään henkilökunnan jäsenen luo ja kertomaan syntymäpäivästä.

Ei olisi uskonut, että kaikki järjestyi lennosta eikä hetkeä oltu suunniteltu etukäteen. Siinä käytävällä kuiskutteluni jälkeen tenorit kajauttivat englanniksi onnittelulaulun äitini nimellä, antoivat hänelle sitruunahuivin ja isälleni hauskan sitruunarusetin. Laivan edustaja antoi puolestaan suklaata. Äitini ilme oli kyllä näkemisen arvoinen, kun  italialaiset miehet lauloivat siinä väkijoukon keskellä upealla äänellään. Hän hymyili kuin Hangon keksi. Kiva pieni yllätys!

Samaisena päivänä vanhempani viettivät 50-vuotiskihlapäiväänsä. Tenorit sattuivat laulamaan aivan sattumalta laulun, jota tanssivat ensimmäisillä treffeillään 1970-luvulla. Molemmat olivat jo ennen onnittelulaulua aivan liikuttuneessa tilassa, tenorit kyllä osuivat nappiin!

Ruokailut Tavolatassa sekä laivan buffetissa

Ensimmäisen illan ruokailun hoidimme laivan buffetissa, josta saimme niin pitkän pöydän, että kaikki mahtuivat saman pöydän ääreen. Buffasta löytyy takuuvarmasti jokaiselle jotakin ja lapsille jälkiruokapöytä karkkeineen sekä suklaasuihkulähteineen oli tietenkin lemppari.

Vanhempani rakastivat eniten kalapöytää, minä kasvisruokia ja Italia-pöytä oli myös hyvä. Paljon Italiassa matkannut äitini sanoi, että munakoisovuoka on samanlaista kuin tutun italialaisen mamman tekemä vuoka. Se oli jo aika hyvä tunnustus! Kaikki tuntuivat olevan tyytyväisiä buffetin ruokailuun ja lähdimmekin perinteiseen tapaan aika ähkyssä ulos.

Juhlapäivän illallisen söimme Tavolatassa, jossa pienten järjestelyjen jälkeen pääsimme onneksi samaan pöytään. Pidin lyhyen puheen äidilleni ja maistelimme italialaisia makuja. Tavolatassa pienet voivat valita seisovan pöydän, joka on todella edullinen. Kaksivuotiaat saivat siis heti syötävää, eikä heidän tarvinnut odotella muiden ruokien valmistumista.

Alkupalaksi jaettiin muun muassa antipastolautanen ja pääruoaksi tilasin rapupastaa. Vaikka meitä oli iso porukka, niin saimme kyllä ruokailla hyvin omassa rauhassa. Aamiaiset söimme myös Tavolatassa, jossa on tarjolla erikoisaamiainen. Meno on yleensä paljon rauhallisempi kuin buffetin puolella ja valikoima vielä vähän runsaampi. Hintaan kuuluu myös lasillinen kuohuvaa ja pöytään tarjoillaan kahvi tai haudutettu tee, mistä iiiiiso plussa! Aivan ehdoton suositus Tavolatan aamiaiselle!

Tukholma eri ikäisten lasten kanssa

Sovimme jo etukäteen, että Tukholmassa emme yritä pysyä kaikki 13 yhdessä läjässä, vaan menemme vähän jokaisen ikäluokan mieltymysten mukaan.

Veljieni perheet päätyivät siis Skansenille, joka on mielestäni aina ihana idea! Täällä postaus, kun olimme äitini ja lasten kanssa Skansenilla. Lapset muistavat reissun ikuisesti, sillä riikinkukko varasti kuopuksen hampurilaisen tuolloin. Onneksi siitä jäi vain hauska muisto. Täällä toinen Skansenin reissumme, jolloin kuopus oli vielä pikkuvauva. Veljien perheillä oli ollut ilmeisen kiva päivä!

Tukholmaan siirryimme satamasta Siljan busseilla, joihin saa etukäteen ostettua liput laivan infosta. Kaksi perhettä meni Junibackenin bussiin ja meidän perhe vanhempieni kanssa keskustan bussiin. Vanhempani suuntasivat museoreissulle ja me… kaupoille toki.

Kävimme Uniqlossa, käsityökaupassa ja Edbladista löytyi kuopukselle salaman muotoiset korvikset, jotka ovat olleet syyskuusta asti korvissa. Mieheni halusi urheilukauppaan ja löysikin alennuksesta tennarit. Tietenkin kävimme Sephorassa, mutta poistuimme tyhjin käsin – laivalla oli edullisemmat Sol de Janeirot!

Lisäksi kävimme Maxissa syömässä. Siis kyllä! Minulle sanottiin syyskuun alussa Ruotsin pressireissulla, että Max-hampurilaisketjua ei voi Ruotsissa ohittaa, en ollut ikinä testannut. Minusta oli aika peruskauraa, mutta onpahan testattu! Plussa jalapenoa sisältäneille ranskalaisille.

Kohokohtana kävelimme TAK:in kattoterassille, josta oli aivan huikeat näkymät Tukholman yli. Sain Instagramiini kehuja myös paikan ruoasta ja hintataso paikassa näytti olevan maltillinen sijaintiin ja näkymiin nähden. Suosittelisin!

Vaikka lähdimme laivasta ulos heti, kun ovet aukesivat, äkkiähän tuo päivä Tukholmassa menee. Ja mikä keli oli sielläkin, emme takkeja tarvinneet!

Kaiken kaikkiaan nautimme kaikki matkasta ja uskon äitini olleen iloinen, kun sain kaikki lapset perheineen matkaansa. Huomasin juuri hänen käydessään meillä, että on teettänyt pienikokoisena kuvan seurueestamme puhelimensa suojakuorien sisään. Kuva otettiin laivan käytävällä sitruunapuun katveessa, harvoin olemme kaikki 13 samassa kuvassa.

Odotettu reissu onnistui, ruoka oli hyvää ja tax freesta löytyi kattava valikoima Sol de Janeiron tuotteita (kaikkien teini-ikään tulevien vanhemmat tietävät ilmiön). Keli oli huippu ja kaikki pysyivät terveinä.

Erittäin onnistunut konsepti siis viettää syntymäpäivää isommalla porukalla, jossa on eri ikäisiä osallistujia. Seuraavaa 70-päivää vietetäänkin tänä keväänä, saa nähdä mitä siihen keksittäisiin!

Milloin puolestaan mennään taas uudelleen laivalle? Itse asiassa vanhempani tekivät jo uuden päivä Tukholmassa-risteilyn tammikuussa ja huhtikuun alussa minä ja lapset hyppäämme taas suosikkilaivallemme Serenadelle (he eivät tiedä tätä, älkää kertoko!). Tähän konseptiin ei kyllästy!

Seuraavaksi pyörähtävät käyntiin koululaisten hiihtolomat, silloinhan on vaikka mitä kivaa laivoilla tiedossa. Risteilyjen suuri plussa onkin, että ne pyörivät ympäri vuoden ja aina on jotain uutta luvassa.

Oletko viettänyt syntymäpäiväjuhlia laivalla? Olisi kivaa kuulla kokemuksia!

Jouluinen risteily ja ihanat Tukholman vinkit

*risteily saatu Silja Line

Joulu on vahvasti läsnä kotonamme, kuusenkin laitoimme jo marraskuun alussa. Ja niin se on läsnä myös Itämerellä, kuten on tullut todettua risteillessä. Osallistuimme itsenäisyyspäivän ympärillä järjestetylle Silja Serenadella Skidit-risteilylle, joka suuntasi päiväksi Tukholmaan. Lempilaivani ja millainen ihana joulufiilis Tukholmassakin on! Laivassa meitä vastassa oli joulupukki, tax freesta matkaamme lähti jouluisia karkkeja ja buffetissa oli huomoitu niin joulu kuin itsenäisyyspäivä. Tervetuloa mukaan laivalle sekä Tukholma-päiväämme!

Tekemistä lapsille ja aikuisille Siljalla

Skidit-risteilyllä on erityisesti ohjelmaa lapsille. On esimerkiksi perhebingoa, lastendiscoa ja iltasatu. Itse asiassa ohjelmapuolella oli suorastaan runsaudenpula. Kaikkea ei voinut millään suorittaa ja lapsilla oli selkeänä mielessään, mitä he haluavat. Väkeä laivalla oli hurjan paljon ja ensimmäisenä iltana disco oli niin täynnä, että käyntimme jäi pikaiseksi.

Ihan mahtava lisä risteilyyn oli FriendSHIP-ranneke, joka sekin sisälsi kivaa tekemistä. Hytissä odotti kapteenin kirje, jossa oli aarrejahdin kartta. Sen suoritimme nelistään, en tiedä kuka mahtoi olla eniten innoissaan, ehkä minä! Lisäksi rannekkeeseen kuului 10 euroa shoppailurahaa, kapteenin yllätyslahja sekä pääsy kylpylään. 6-vuotias liikuttui kyyneliin, kun sai ihan vapaasti valita mitä haluaa tuolla kympillä. Hän mietti tarkkaan ja teki valintansa vasta yön yli harkittuaan. Suositus siis tuolle rannekkeelle, jonka hinta on 18,90 euroa.

Toinen suositus laivan mahtaville Queen- ja Abba-tribuuteille, jotka pyörivät ensi vuoteen asti! Aivan huippuluokan esiintyjiä. Katselimme showt, söimme rauhassa ja Tukholma-päivän päätteeksi kävimme kylpylässä. Loppujen lopuksi emme ehtineet juuri muuta, vaikka minulla oli kova tarkoitus mennä perhebingoon, mutta valitsimme kylpylän. On ihana tapa rentoutua saunassa, kun on tarponut menemään koko päivän Tukholmassa!

Ensiluokkaista ruokaa – joulubuffet ja Bon Vivant

Ensimmäisenä iltana söimme laivan joulubuffetin, josta löytyvät kaikki jouluruoat sillistä laatikoihin ja kinkkuihin. Myös jälkiruokapöytä on ihastuttava kakkutikkareineen. Erityissuositus sienisalaatille sekä vegaaniselle Waldorfin salaatille! Tiesittekö, että Siljan buffetissa on 40 erilaista vaihtoehtoa myös kasvissyöjille, eli kaikille löytyy jotain.

Mutta mikä räjäytti tajunnan oli toisen illan illallinen Bon Vivant-ravintolassa. Syyskuussa uudistunut Menu Nordic vie makumatkalle pohjolaan ja mikä makumatka se olikaan. Menussa on suomalaisia ruokia aasialaisella twistillä, mikä koettiin heti alussa tonnikalan, suppilovahveron ja yuzumajoneesin myötä. Savustettu kuha ja maa-artisokkapyre oli vain yksinkertaisesti täydellistä. Söimme miehen kanssa menun, josta minulle vaihdettiin possu kasvisversioon. Lapsille oli oma lista, he tilasivat alkuruoan ja tietenkin pääruoaksi hampurilaiset. Niihin kaipasimme lisää makua ja täytettä, mutta olipa kokonaisuudessaan ihastuttava illallinen ja ihana rauha istua ikkunapaikalla.

Ja jos jotain suosittelen, niin Tavolatan aamiaista! Ihana tapa aloittaa päivä. Rauhallinen ravintola, erilaiset smoothiet, ravut ja haudutettu tee virittävät hyvin uuteen päivään.

Tukholma – Eataly ja Paradox-museo

Jouluinen Tukholma on kaunis varsinkin iltapäivästä, kun hämärä alkaa laskeutua ja valot loistavat. Aivan ydinkeskustassa pääsee luistelemaan (luistimet voi vuokrata paikan päältä) ja minusta pelkästään kävely ja tunnelman ihastelu toimii näin joulun alla!

Meillä oli suuntana Paradox-museo, josta olin nähnyt somehehkutusta ja halusin itsekin nähdä, mistä on kyse. Google maps vei muuten hyvin perille, mutta pyörimme museon ”päällä” hetken, ennen kuin tajusimme laskeutua alas tunneliin. Museoon siis mennään metron sisäänkäynnistä, mikä hämmensi hetkeksi.

Aistit saavat kyytiä museossa ja siellä viihtyvät niin lapset kuin aikuiset. Otimme kuvia ilman vartaloa, ylösalaisin, leijuen, kävelimme vinossa huoneessa ja vaikka mitä. Todella hauska kokemus! Eikä suuren suuri, eli tunti riittää hyvin visiitille tuolla. Ja mikä kivaa – moni museo on maanantaisin kiinni, Paradox ei!

Museon jälkeen suuntasimme Eatalyyn, jota vanhempani ovat kovasti hehkuttaneet. Italialaista ruokaa tarjoava ravintola sisältää myös puodin, josta ruoan ystävä saa ostettua herkulliset tuliaiset.

Valitsimme lounaaksi pastaa ja pizzaa (yllätys!) ja kaikki oli herkullista. Pizza ehkä ykkösenä! Palvelu oli minusta vähän erikoista, mutta se ei kokonaisuutta pilannut ruoan ollessa niin herkullista. Paikkakin on näkemisen arvoinen! Eataly-ketjun ravintola löytyy muun muassa Lontoosta ja New Yorkista asti!

Viimeisenä tutkimme vielä NK-tavaratalon jouluikkunat, ennen kuin siirryimme kohti laivaa ja poreammetta. Tukholman valot jäivät taakse poreissa istuen ja saunan ikkunasta merelle kurkkien.

Oletko menossa tai käynyt jo jouluisilla laivoilla tai Tukholmassa?

P.S. Seuraava Skidit-risteily järjestetään maaliskuun lopussa!

Viking Line vs. Silja Line lasten kanssa

Kuten aiemmassa postauksessani kerroin, menimme Ahvenanmaalle Viking Linen tämän vuoden uutuuslaivalla, Viking Glorylla. Halusimme nähdä tuon uutuuden ja mitä sieltä löytyisikään. Pääsimme Turusta lähes ensimmäisinä autolla kyytiin ja katselimme lähes tyhjää laivaa aluksi, aika kiva! Katselin laivaa ehkä eniten lasten näkökulmasta, sillä laivamatkathan ovat lapsille iso juttu. Tässä postauksessa siis mietteitä kahden laivayhtiön eroista.

Viking Glory – miksi leikkipaikat olivat niin pienet?

Viking Gloryn puitteethan ovat upeat. Kaikki on hyvin avaraa ja väljää ja suurta. On monenlaisia ruokavaihtoehtoja (tosin onko ihan sellaista todella fine diningia kuin Siljalla?), on aivan upeat aurinkokannet sohvineen. Katettu suuri terassikin oli todella kivan näköinen, siinä on varmasti lämmintä viileälläkin kelillä, kun lasiseinät suojasivat terassia. Sohvat kutsuivat viettämään aurinkoista päivää kannella. Vista Room tarjosi avarat tilat yökerholle ja se lasilattia, jonka varmasti moni on nähnyt somessa oli kyllä hieno!

Buffet oli myös avara ja ruoat kivasti jaoteltu eri osioihin. Me kävimme vain aamiaisella ja siellä kyllä riitti kaikkea mahdollista, mitä kuvitella saattoi kaloista smoothieen ja lasten toivomiin nakkeihin.

Mutta sitten ne kaksi vähän enemmän ihmetyttänyttä asiaa. Leikkipaikat oli tehty todella pieniksi ja ahtaiksi ja pienten puolella oli järisyttävän huono ilma. Isompien puolella (ikärajaksi oli merkitty 10-17, mutta 6-vuotias ei kyllä halunnut pienten puolelle) oli puolestaan jalkapallopeli, Pleikkari ja kiipeilyseinä. Tilat olivat ahtaita ja pimeitä ja tehty ns. keskelle baaria. En oikein ymmärtänyt tätä ratkaisua ollenkaan, kun kyseessä on kuitenkin uusi laiva. Ville Viikinki kävi kyllä tervehtimässä lapsia. Tuntui, kuin lapsimatkustajat olisi unohdettu. Lisäksi myös tax free yllätti koollaan, odotin jotain todella paljon suurempaa!

Spa-puolelle kävimme kurkkaamassa ja sieltä löytyy muuten kuntosalikin. Äkkiseltään tuli fiilis, että Glory on tehty aikuisten hemmottelu/bilepaikaksi, jossa ei niinkään lapsia oteta huomioon. Ohjelmana päiväaikaan oli bingo ja niin kovalla soittanut bändi, että vanhempani juoksivat ulos paikasta. Muuten, kun yritin tilata lasten drinkkiä tuolla Vista baarissa, sain jonottaa vartin muutaman ihmisen kanssa ja sitten niitä ei osattu tehdä.

Silja Line Baltic Princess – lapsia rakastettiin laivalla

Palasimme iltapäivällä Silja Linen vuonna 2008 rakennetulla Baltic Princess-laivalla. Suuntasimme ensimmäisenä buffetiin, joka oli oikeasti aivan mieletön. Pelkästään vege-osasto oli sellainen, että siitä olisi syönyt mahansa täyteen. Oli kaloja, lihoja, kasvissyöjille todella paljon kaikkea. Pieniä erikoisuuksia ja ystävällinen henkilökunta. Tykkäsimme.

Siitä eteenpäin laivan ohjelmahan oli yhtä tykitystä. Oli tietovisa (jee tultiin kolmansiksi, aiheena leffa- ja televisiomusa) ja sen perään bingo. Seuraavaksi alkoi vatsastapuhuja Sari Aallon show. Hauska show ja hyvin sympaattinen esiintyjä. Toiseen ohjelmanumeroonsa hän tarvitsi reippaat vanhemmat ja lapsemme innoissaan ilmoittivat meidät. Minua nauratti touhu tauotta, mutta mieheni taisi traumatisoitua tuosta numerosta. Meidän lempibiisimme oli Pylly vasten pyllyä pum pum show mukaan ja mies heitteli Sarin vatsasta kaksimielisiä juttuja. Hih!

Sen jälkeen yksi lapsi kiljaisi aina meidät nähdessään ”hei nuo olivat lavalla”. Tuolla yökerhossa, jossa ohjelmanumerot oli oli kuusi ihmistä tiskin takana valmiina palvelemaan ja lasten drinkit tehtiin kysellen heidän lempivärejään. Miten valtava ero!

Suuntasimme Siljalandiin, eli lasten leikkihuoneeseen. Sekään ei ole suuren suuri, mutta jotenkin kivemmin toteutettu kuin Viikkarilla. Leikkihuoneen edessä on suunnistus, joka ei sinällään ihmeellinen, lappuja seinässä, mutta lapset innostuivat siitä kovin. Teimme suunnistuksen ja lapulla osallistui arvontaan, joka toteutettiin loppudiscossa yläkannella Harri Hylkeen kanssa. Muutama voittaja, mutta kaikki lapset saivat hakea pussukasta karkin. Todella kivasti aivan koko ajan huomioitu lapset. Kuopus veti hiki päässä discossa Fröbelin palikoita.

En tiedä vaikuttaako ajankohta ohjelmistoon (iltapäivä vs. aamupäivä), mutta Silja Line veti kyllä todella paljon kovemmat pisteet nyt lasten näkökulmasta! Ja siis hurjan kivaa oli molempiin suuntiin, ei siinä mitään, mutta erot olivat mielestäni suuret!

Mitä olette mieltä, onko laivoilla eroja lasten huomioimisessa?