Edullista ja kivaa puuhaa Tukholmassa!

Terveisiä Tukholmasta, jossa pyrähdimme naisten reissulla. Tähän aikaan risteilemisessä on puolensa – on väljää ja ravintoloissa sekä leikkitilassa helppo liikkua. Toisaalta tytöt kyselivät miksei ole Harri Hyljettä ja muita juttuja kuten kesällä, mutta unohtivat ne, kun pääsivät laivan kylpylään. He olisivat olleet siellä koko risteilyn! Väljään aikaan Muumihyttejäkin oli hyvin vapaana ja siellä oli lasten iloksi liitutaulu mihin piirtää ja Muumitkin näkyivät telkkarista. Puhumattakaan siitä lisätilasta, se kyllä tekee todella paljon hyttiin. Jos vähän myöhemmin olisimme menneet, olisi tiedossa ollut joulubuffaa ja Tukholman joulutoritkin olisivat auenneet. Ne olisi kivaa nähdä! Mutta tämä oli nyt ainoa väli joka kävi kaikille, joten sillä mentiin.

Laivalta mieleen jäi esikoiselle piirrustuskilpailu, jossa voitti ja sai valita Frozen-palkinnon ja meille kaikille se kylpyläreissu. Lisäksi laivalla esiintynyt ryhmä TODES jäi mieleemme. Jotenkin sitä ajattelee, että laivalla on vaan jotain sinnepäin kyhättyjä esityksiä, mutta akrobaattitanssijoista koottu ryhmä vangitsi kyllä todella hyvin. He olivat mielettömän taitavia ja iloksemme esitykset erilaiset eri iltoina, eli kannatti mennä uudelleenkin katsomaan.

Mutta sitten, se Tukholma! Aina ihana Tukholma, jonne oli luvattu kaatosadetta, joten päätimme etsiä sisäaktiviteetin. No, pisaraakaan ei taivaalta tullut koko päivänä, joten helppo oli onneksi sen puolesta liikkua. Suuntasimme Hallwylska Museetin, joka löytyy ihan keskustasta Hamngatanilta. Museossa on yksi todella hieno puoli – siellä käyminen on ilmaista. Audiokierros maksaa, mutta pienten kanssa sitä olisi mahdoton kuunnella, joten menimme vain omin päin tutkimaan.

Hallwyllin perheelle talviasunnoksi vuonna 1898 valmistunut palatsi on jo itsessään upea ja vaikuttava. Se palveli asuntona vain vuoteen 1920 asti, jolloin se luovutettiin Ruotsin valtiolle museokäyttöön. Paikassa on myös sisäpiha ja kahvila, joka on auki keväällä ja kesällä. Lisäksi alakerrasta, narikoiden takaa löytyy leikkipaikka, jossa oli muun muassa suloinen nukkekoti, vanhan ajan puhelin ja muita leikkikaluja, joiden parissa lapset olisivat viihtyneet pitkään.

Me kiersimme kohtuudella vauhdilla saleja ja makuuhuoneita, sillä kaksi pienintä eteni juosten. Palatsin yksi huone oli täynnä posliineja, joista suurinta osaa ei oltu koskaan käytetty! Niitä oli kerätty matkoilta ja yksityiskohtia olisi tutkinut ympäri palatsia vaikka kuinka kauan. Yläkerrasta, makuuhuoneiden viereistä löysimme kuitenkin jotain todella upeaa. Siellä on aina vaihtuva näyttely, joka oli tällä kertaa Krakovan seimentekijöistä. Tuo näyttely oli erikseen ja maksoi aikuisilta 69 kruunua, eli noin seitsemän euroa. Arvoimme menemmekö sinne, mutta kun niin pitkällä oltiin, kävimme hakemassa liput. Ja kannatti. Teokset olivat aivan uskomattomia! Mielenkiintoista muuten, miksi lähes jokaisessa talossa oli jouluseimen rinnalla piru tai luuranko? Minulle tämä ei selvinnyt, kertokaa jos joku tietää tästä perinteestä!

Erilaisissa taloissa on kuvattu Krakowaa pienoiskoossa ja yksityiskohtia piisaa loputtomiin. Monessa on mekanismeja, joten enkelit soittivat trumpettia ja ovet menivät auki ja kiinni. Karusellit pyörivät ja katseltavaa riitti. Jouluseimi-teemalla tehdyt talot voivat olla parhaimmillaan kaksi metriä korkeita ja kolme leveitä. Mies, joka oli tehnyt upean talon, jossa oli 54 trumpettia soittavaa enkeliä on kilpaillut talojen teossa vuodesta 1961 ja täyttää ensi vuonna 79 vuotta. Tähän taloon hänellä meni 3000 työtuntia, mutta upea Krakova inspiroi aina vaan.

Onneksi menimme katsomaan nuo joulutalot, ne olivat ehdottoman upeita ja jotenkin ennen näkemättömiä! Suosittelen lämpimästi kurkkaamaan Hallwylska museon, joulutaloja siellä pääsee ihailemaan aina 21.1.2019 asti! Ja hyvin pärjää paikassa lasten kanssa, tosin kärryt täytyy jättää parkkiin, mutta muuten lapsillekin piisasi ihmeteltävää. Siitä oli hyvä jatkaa nurkan taakse lounaalle yhteen Tukholma-lemppareista, oli Vigårdan salaatille ja hamppareille. Suosittelen! Onko mitään parempaa kuin ilmaiset museot, joissa kaikille riittää katseltavaa? Saimme varmasti paljon enemmän irti kuin mistään shoppailukierroksesta (tosin eksyin vieressä olevaan Sephoraan kuitenkin, mutta ei siitä sen enempää…).

Onko Hallwylska tuttu? Mitä suosittelisit Tukholmasta?

Tukholma – aina hyvä idea?

On, jos minulta kysytään. Tosin niitä Tukholma-tunteja kaipaisi aina enemmän, aina meinaa tulla kiire! Kyselin äidiltäni, lähdetäänkö ex tempore risteilylle ja päätimme sitten lähteä nelistään tyttöporukalla perinteiselle kävelykatulaivalle, eli Silja Symphonylle.

Laivat ovat kyllä kesällä lapsia varten tehty. Tuli ihan hätä ehtiä kaikkia ohjelmia läpi. Oli muumidiscoa, Harri Hylje-discoa, kasvomaalauksia, tietovisaa, suunnistusta ja kannelle 6 rakennettu lasten kesämaailma, jossa oli ihanasti tilaa ja kaikkea uutta, mitä ei perinteisesti Silja Landissa ole. Sieltä löytyi Hop Lop-tyylistä seikkailurataa, pomppulinnaa, potkuautoja, karuselli ja vaikka mitä. Niin ja muumitkin siellä vierailivat! Jos lapsilta kysytään, he olisivat varmaankin olleet tuolla leikkimaailmassa koko risteilyn. Myös aurinkokannelle 12 oli rakennettu kesäksi ”leikkipuisto”, eli lapset on otettu täysillä huomioon Siljan kesässä. Kannen kuusi kesäleikkipaikassa oli tarjolla myös perheaamiainen, jossa oli samat aamiaiset kuin buffassa, ilman ruuhkia ja lapset saivat mennä leikkimään viereen jos (kun) olivat nopeammin valmiita. Suositukseni tällekin!

Miettiessämme miten käyttäisimme Tukholma-päivän, näytti äitini viime viikonlopun Helsingin Sanomissa ollutta artikkelia, jossa kerrottiin ilmaisista leikkipuistoista ja muista halvoista paikoista Tukholmassa. Päätimme kuitenkin suunnistaa Skansenille, sillä edellisestä visiitistämme oli kaksi vuotta ja kuusiviikkoinen kuopus ei siitä silloin paljon saanut irti. Täältä voit lukea tuon reissun fiilikset sekä Skansenin tarkempia tietoja. Äitini edellisestä Skansen-reissusta oli vaikka kuinka kauan, joten kävimme me nyt yhdessä tutkimassa paikan. Siellä pärjää hyvin tuplakärryjenkin kanssa!

Katselin lipunmyynnissä, että siitä saisi yhteislippuja sisälle sekä akvaarioon. No, otimme vain sisäänpääsyt ja kävelimme hetken puhuen tytöille, että mennäänkö akvaarioon, joka tulee lähes ensimmäisenä vastaan. Sytytti sitten vasta sen kohdalla, että sinne maksaa tosiaan erikseen. Esikoinen kustansi 6 euroa, aikuiset 12 ja kuopus meni ilmaiseksi (yli 4-vuotiaat lapset ovat maksullisia). 12 euroa lisää oli niin kova hinta, että tytöt menivät mummin kanssa tutkimaan akvaarion minun odotellessa Skansenin helteessä. Olipa muuten ollut elämys, siellä oli lasten sademetsä ja olisi saanut silittää niin käärmettä kuin hämähäkkiä! Siitä kertoivat aika tohkeissaan kotona isälleen. Minä siinä ulkopuolella odotellessani tuijottelin, kun orava kollasi kaikki lastenvaunut ja kurkin, ettei vain yhdessäkään ole nukkuvaa lasta. Kannattaa olla varovainen tämän kanssa!

Paljon muutakin kivaa lapsille Skansenilla on ja siellä saisi kulumaan aikaa loputtomasti. Tutkimme sudet ja karhut, ihmettelimme vanhoja koteja ja siirtolapuutarhoja, haistelimme yrttitarhaa, tytöt ajelivat sähköautoilla ja halusin näyttää äidilleni ihanan kahvilan ja sen kakkutarjonnan. Olimme niin täynnä, että söimme vain yhden korvapuustin neljään osaan, mutta olipa muuten sekin tuore ja kanelinen! Tuonne pitäisi mennä syömään vain kakkuja!

Lounaan söimme kauniissa ulkoilmassa keskellä Skansenia ja vuohenjuustosalaatti oli hyvä, kuten oli lasten hamppariateriakin, joka kustansi vain reilut 4 euroa ja sisälsi hampurilaisen, ranskalaiset, omenan ja luomumehun. Ainoa vaan, että idyllin rikkoi valtavat lintumäärät ja minä meinasin tartuttaa lapsiin lintukammoni. Pelikaani nokkaisi minua kuusivuotiaana Kyproksella ja se on jäänyt niin takaraivoon, että riikinkukon tuijottaessa tiiviisti ruokiamme kiinni pöydässämme, meinasi mennä juustot väärään kurkkuun. Kuopuksen mielestä tämä kaikki oli niin jännää, että hän pyöri kuin väkkärä hamppari kädessään. Niinhän siinä kävi, että hamppari oli lopulta kanojen, riikinkukkojen, lokkien ja hanhien tappeluissa maassa. Huh! Mutta hei, hyvää oli!

Laivaan palatessamme helteisen päivän ja kuuden tunnin kävelyn jälkeen teimme ehkä parhaan liikkeen aikoihin – menimme kylpylään ylimmälle kannelle. Sehän on pieni, siellä on muutama poreallas ja lastenallas liukumäkineen, mutta minusta oli ihanaa nostaa jalat ylös höyrysaunassa, esikoinen sukelteli porealtaassa hihkuen, että täällä on kivaa ja kuopus olisi laskenut loputtomiin vesiliukumäkeä. Hyvin onnistunut keikaus siis ennen illan buffaa!

Oli kiva pieni piipahdus taas Tukholmassa, joka on kyllä niin lapsiystävällinen paikka kuin voi olla. Kiivetessäni Skansenilla mäkeä tuplakärryjen kanssa tuli joku random setä auttamaan minua työntämisessä. Ihana ele, vaikka sanoin etten tarvitse apuja, tämä on hyvä jumppa. Heh.

Kuka on suuntaamassa Tukholmaan vielä tänä kesänä? Mikä on oma suosikkikohteesi? Ja hei, Desigualilla oli hirveä määrä juttuja -50%, kannattaa käydä kurkkaamassa heidän alemyyntinsä, jos menet lähiaikoina länsinaapuriin!

Jotain uutta lasten kanssa Tukholmassa

Tuntuu siltä, että Tukholman reissusta olisi vaikka kuinka kauan, vaikkei siitä ole kuin pari hassua viikkoa. Niin paljon on taas senkin jälkeen tapahtunut! Tällä kertaa emme halunneet mennä Junibackenille tai keskustakierrokselle, vaan yritimme keksiä jotain erilaista. Heitin ilmaan toiveen Mall of Scandinaviassa sijaitsevasta Disney-kaupasta, kun brändiä rakastavan kälynkin synttärit olivat tulossa. Lapset olivat tietenkin heti mukana, mieskin yllättävän helposti suostui. Tukholman Disney store on avattu pari vuotta sitten ja sijaitsee noin 10 minuutin matkan päässä keskustasta. Valitsimme reitiksi metron satamasta ja vaihdoimme T-Terminaalissa paikallisjunaan. Olipa muuten yllättävän haastavaa löytää oikeaan suuntaan menevä juna ja oikea laituri, jouduimme menemään vähän ylös alas, mutta löytyi. Junamatka T-terminaalista Solnaan kesti reilut 5 minuuttia ja ostoskeskus Mall of Scandinavia on ihan juna-aseman vieressä.

Sieltä siis piti löytyä Disney-store ja löytyikin, mutta voi hurja miten valtava tuo ostoskeskus oli! Siellä menisi varmaan kaksi päivää, jos kaiken kiertäisi. Vessat ja lasten leikkipaikkakin olivat valtavia, ravintoloita oli varmaan kymmeniä. Me kuitenkin kävimme vain sen Disney-storen (kurkkasin sentään Desigualin ja Molon, mutta tyhjin käsin lähdin) ja söimme lounaan Vigårdassa, joka on aiemmin keskustassa hyväksi havaittu hampparipaikka. Ainoa moka oli, että annoimme kuopukselle pöydässä olevassa punaisesta pullosta ketsuppia ja ihmettelimme, kun alkoi itkeä maistaessaan. Olikin sitten chilisoosia, onneksi emme kuorruttaneet koko hampparia sillä. Tämä vinkiksi, jos Vigårdassa syötte.

Ostoskeskuspyörähdyksen jälkeen suuntasimme paikallisjunalla takaisin keskustaan ja kävelimme T-Terminaalista uuteen, viime syksynä avattuun lelumuseoon. Matka oli pari kilometriä ja sen olisi päässyt julkisillakin, mutta lapset nukahtivat kärryihin ja keli oli kiva, niin mikäs siinä oli Tukholman katuja talsiessa. Skeppsholmenissa sijaitseva lelu- ja sarjakuvamuseo Bergrummet on louhittu luolaan mäen alle ja se oli suurempi kuin olisin kuvitellut. Leluja löytyi joka lähtöön Disney-jutuista vanhoihin puuleluihin ja monet jutut olivat kivan osallistavia. Pääsi itse huoneisiin sisälle, pääsi Roope Ankan rahakylpyyn, kävelemään lelujen päällä ja muuta mukavaa. Lapset viihtyivät mainiosti ja kivaa oli vanhemmillakin! Paikassa on pienehkö kahvila, jossa juna kuljetti tilaukset pöytään. Kiva yksityiskohta olisi ollut, minä kuvasin vain jonkun toisen junan, meillä oli jo hoppu laivaan.

Ehdottomasti suosittelen kokeilemaan tämän uuden museon lasten kanssa. Se kustansi 140 kruunua aikuisilta, alle 6-vuotiaat menivät ilmaiseksi. Omituista muuten, paikka on cash free, eli kaikki on pakko maksaa kortilla. Ainoa miinus paikassa oli sen sisäilma, se oli uskomattoman kuuma ja kostea, jotenkaan ilmanvaihto ei toiminut luolassa. Tiistaipäivänä paikka oli kohtuu tyhjä, mutta voisin kuvitella ryysiksessä tämän olevan inhottavaa. Mutta näin arkena ainakin todella kiva paikka!

Lyhyt tuo aika maissa on, vaikka olimme heti ulkona kun laivan ovet aukesivat ja takaisin suunnilleen lähtöaikaan. Noin kuusi tuntia peliaikaa jää ja sen käytimme tehokkaasti, samalla kuitenkin nauttien kauniista naapurimaan pääkaupungista. Skeppsholmenilta kävelimme vajaan kilometrin keskustaan Zaran kulmille ja  hyppäsimme paikallisbussiin numero 76 kyytiin. Siljalta saa ostaa päiväkortteja julkisiin, eli sama lippu kävi niin bussiin, junaan kuin metroon. Kärryjen kanssa pääsee yksi ilmaiseksi busseissa, mutta metroissa ei kukaan, joten päädyimme ostamaan heti laivalta kaksi päivälippua.

Tässäpä meidän vinkit kivaan Tukholma-päivään, oliko matkassa tuttuja juttuja? Mikä on ykkösjuttusi Tukholmassa, suosituksia lasten kanssa puuhaamiseen?