Lauantaita ihmiset! Puuhataanko tänään monessa kodissa jo isänpäiväherkkuja? Minä kysyin mieheltä, sopisiko, että syötäisiin isänpäiväjutut jo tänään, sillä tytöt on kutsuttu kaksin lastensynttäreille ekaa kertaa, eli voisi olla jopa aikaa! Huomenna toivon, että voisimme mennä porukalla esimerkiksi uimaan, sillä se on se paras lahja isälle, yhteinen aika. Ja se on se, mitä itsekin kaipaan – yleensä aina mennään kaksin tai kolmisin kombolla, ihan liian harvoin tehdään mitään nelistään!
Toiveena on myös, että saisin tykitettyä viikonloppuna erinäisen läjän kuvia, jotka ovat aihioina takaraivossa. Tällä hetkellä itseäni vaivaa jotenkin aikamoinen someähky – olen selkeästi roikkunut täällä liikaa viime aikoina. Yrittänyt hampaat irvessä ehtiä vääntää juttuja ja monesti, kun juttuja syntyisi lähes itsestään, ei vain kerta kaikkiaan ole aikaa kirjoittaa, kuvata ja käsitellä kuvia. Valokin ihan olematon tällä hetkellä. Siksi harmittaakin, että joudun välillä päästämään eteenpäin huonompia juttuja kuin mihin kykenisin, sillä jos niitä jäisi hieromaan, en saisi tällä ajalla mikä on bloggaamiseen käytettävissä mitään aikaiseksi. Ja kyllähän se niinkin on, että elämä on valintoja. Minä olen tällä viikolla käyttänyt pari päiväkotipäivää urheiluun, hierontaan ja työhakemuksen hinkkaamiseen (että siihen meneekin aikaa!). Lisäksi luovuin niin sanotusti omasta ajasta parin viikon päästä, sillä sain yhtenä yönä unettomuudesta kärsiessäni hyvän idean. Päätin, että laitan tytöt yhtenä viikkona eri päivinä tarhaan. Se tarkoittaa sitä, että minulla ei ole omaa aikaa, mutta samalla sitä, että saan kokonaisen päivän kaksin molempien tyttöjeni kanssa. Mietin, että ovat ansainneet välillä täyden huomioni, yksi kerrallaan. Koska asioita täytyy priorisoida.
Jotenkin koen, että syksyn myötä kaipaan yhä enemmän kirjojen lukemista, ulkoilua, juoksua ja rakkaiden kanssa olemista. Telkkariakaan ei tee samalla tapaa mieli avata, mutta sen sijaan sauna tekee mieli lämmittää. Juoksun tarpeen huomaa siitä, että tämän viikon juoksukilometrit nousivat reippaasti yli 50 kilsan. Sateisessa ja hapekkaassa ilmassa on ollut todella hyvä mennä!
Ehkä olen ruoskinut itseäni niin pitkään, että jotenkin seinä on tullut vastaan sen suhteen, kuinka paljon jaksaa markkinoida itseään (blogihommat ja työhakemukset, enhän muuta teekään!). Harmittaa, kun asukuvat otetaan aina hirveässä kiireessä jossain ihme kivenkolossa (näihin kuviin olin laittanut tukkani, mutta ennen kuin ne ehdittiin ottaa, olin lasten kanssa Halloween-juhlissa ja kävelin pitkät matkat sateessa, se siitä tukasta). Tällä hetkellä tuntuu, että vaikka kuinka puserran ja kuinka yritän ja ruoskin ja piiskaan, parempaan en pysty monessakaan lajissa. Siksi olen vetänytkin vähän nollalinjaa viime ajat – en ole laittanut tukkaa koko viikolla, en ole pahemmin meikannut, en miettinyt mitä puen. Olen kaivanut lasten kanssa pipo päässä kohmeista leppäkerttua esiin, miettinyt isänpäivän ruokia, myynyt urakalla lastenvaatteita facebookissa, saunonut, juossut ja sitten unettomana yönä tuskaillessani miten voisin olla parempi äiti saanut idean äiti-tytär-päivistä. Toteutetaan ne nyt, kun siihen vielä on mahdollisuus esimerkiksi töiden puolesta.
Sinänsä on tyhmää, että jatkuva markkinointi ja pyrkimys parempaan latistaa oloani, sillä rakastan tätä sometouhua, mutta tällä hetkellä otan nyt liikaa paineita. Antaisi mennä vaan. Millä saisi suljettua silmänsä tilastoilta edes hetkeksi?
Minun piti tulla kertomaan teille vain ja ainoastaan, kuinka innoissani olin tästä kirppislöydöstäni, kolmen euron kääntötakista. Sain siis kolmella eurolla kaksi takkia! Se tuntui kuitenkin niin teennäiseltä höpötellä vain takista, kun oikeasti ahdistaa, että rupesin nyt sitten avautumaan. Kun en osaa esittää. Ahdistaa ilmastonmuutos, ahdistaa etten ikinä saa töitä, ahdistaa pusertaa kun ei tule paremmaksi.
Ja sitten samalla, olen oikeasti iloinen, että löysin kivan takin käytettynä, olen iloinen, kun eiliset joulukorttikuvaukset menivät niin hyvin, olen iloinen, kun on viikonloppu ja olemme yhdessä. Olen iloinen terveydestä ja siitä, että mies jaksoi vääntää noin hienon kurpitsan tytöille edellisenä viikonloppuna. Olen iloinen monesta asiasta, mutta nyt on jonkinlainen markkinointi- ja someähky. Myönnän, että fiilikseen vaikuttaa myös se, että oli viiden vuoden takaisen muuttomme vuosipäivä, kun jouduimme jättämään kotimme ja repimään kaiken auki. Sitä on tullut mietittyä ja itkeskeltyä. Hiton pää, kun ei unohda yhtään päivämäärää, ei hyviä, eikä huonoja.
takki RADIOKIRPPIS/ farkut CUBUS/ rannekoru BY PIA’S/ takki VILA/ hanskat A+ MORE/ kengät PALMROTH (saatu)/ korvikset CORUU (saatu)
Tarkoitus ei siis ollut vain valittaa, mutta en oikeasti osaa olla kuin rehellinen. Nyt oli fiilis tällainen, huomenna taas toinen. Tiedätte. Nautitaan kaikki viikonlopusta ja yhdessä olosta, toivottavasti ehdin postailemaan teille kivoja isänpäiväjuttuja mitä minulla oli mielenpäällä!
Oikein ihanaa viikonloppua! Kumpi puoli takista sinuun iskee enemmän? Mitä fiiliksiä marraskuusta?
P.S. Kiitos lokakuun asuäänestykseen osallistuneille, voittaja-asu oli asu numero 4 ja arpaonni suosi puolestaan Maria! Kivaa kun osallistuitte, luen huolella aina viestinne ja postaustoiveenne!