Älä lakkaa elämästä tilanteesta huolimatta!

Olen aiemminkin kirjoittanut siitä, miten ihmiset reagoivat poikkeustilanteeseen eri tavalla samoin kuin tähän uuteen normaaliin. Epävarmuuteen, kun ei tiedä mitä ensi viikko tuo tullessaan ja hälyttääkö koronavilkku. Herkkänä ihmisenä minusta tuntui keväällä todella vaikealta, kun kaikki tekeminen piti lopettaa ja olin aika hukassa kaiken suhteen. Eniten ehkä ahdisti se, miten ihmiset alkoivat kyttäämään toisiaan. Ajattelen muutenkin vähän liikaa sitä, mitä muut ajattelevat minusta, mutta auta armias kevään ajan kun viestejä alkoi putoilla ja tuntui että kaikki meni raiteiltaan. Sai todella kieli keskellä suuta miettiä mitä kirjoittaa ja koko ajan pelotti. Kun kieli poskessa kirjoitin, mitä kaipaan ”entisestä” elämästä, sain viestin, että kamalan itsekästä kaivata jotain jumppasalia. Nyt tilanne on rauhoittunut, mutta hämmentävissä vesissä tässä mennään. Miltä tuntuu sinusta? Millä mielin viikonloppuun?

Uusi normaali syksyllä 2020

Yllättävän äkkiä maskien keittelystä on tullut arkea ja ne muistuvat mukaan lähtiessä kauppaan tai bussiin. Käsidesi löytyy niin autosta kuin jokaisesta käsilaukusta, mutta enää en putsaa puhelintani kauppareissujen jälkeen kuten keväällä tai mene kaupassa hanskat kädessä. Silti järkevästi käsiä putsaten ja maskia käyttäen. Ihmisten välttelystä on tullut niin normi, että eräänä päivänä laitoin mietteissäni kuopukselle autossa vyötä kiinni ja mietin, että apua olen ihan kiinni toisessa. Siis oikeasti kävi mielessä, kunnes äkkäsin että lapsessani kiinni. Alitajunnassa ruksuttaa joku ihmisten väistelymoodi.

Ystäviä olen nähnyt muutaman kerran 7 kk:n aikana, olemme hyvin pitkälti olleet perheen kesken. Varmaan ensimmäistä kertaa ikinä myös synttärini vietetään perheen kesken tai ei oikeastaan vietetä, lupasin esikoisellekin, että saa lähteä tänään yökylään kun halusi. Pääasia että ollaan terveitä ja arjen pienet ilot ovat suuria, kuten yökyläily! Mutta kohtuu introvertiksi tässä alkaa kääntyä, kun ensi viikoltakin peruttiin kaikki pressihommat mihin olin menossa.

Eheyttävä lokakuu 2020 – en lakkaa elämästä!

Olen lueskellut lehdistä, somesta ja muualta lukemattoman määrän tarinoita, miten ihmisillä on poikkeusaika mennyt. Toiset juoksivat enemmän kuin ikinä, toiset perustivat uuden verkkokaupan tai yrityksen, toiset puunasivat kaikki kaapit tyhjiksi ja uuteen järjestykseen. Minä itse olen niitä, joka lamaantui jotenkin. Kyllähän me ulkoilimme ja leivoimme ja maalattiin ulko-ovea ja istutettiin kukkia, mutta sain todella vähän päivissä aikaiseksi. Kun ei ollut juoksukisaa mihin tähdätä, juokseminen väheni, kotijumppiin kyllästyin hyvin äkkiä ja pää jotenkin tylsistyi. Kun olisi ollut aikaa puunata se koti. Muttei innostanut.

Syksyn myötä aikatauluja on tullut takaisin, kun ainakin vielä koulu ja päiväkoti ovat normaalisti auki, lapset käyvät harrastuksissa ja itsekin olen käynyt pari kertaa teatterissa. Lokakuussa on kyläilty yhtenä iltana ystävillä ja käyty Rukalla asti. Ihan parhautta. Jotenkin elämänilo ja -halu ovat palanneet ihan eri tavalla. Ehkä sanoin tämän jo, mutta pakko sanoa vielä uudelleen. Ei saisi lakata elämästä vaan elää varovasti asian kanssa, sillä tässä varmasti kestää vielä pitkään.

Heipat loputtomalle jumppatauolle

Tällä viikolla kyllästyin siihen jumppapelkoon, ettei voi salilla ja jumpissa käydä. Olen käynyt noin kerran tai kaksi kuussa viime ajat. Menin kahtena aamuna putkeen jumppaan ja juoksumatolle ja olin kyllä ihan totaalisen liekeissä ja onnessani. Kun on 10 vuotta käynyt samoissa jumpissa viisikin kertaa viikossa, on se niin iso osa elämää, että se tuntuu, kun se viedään pois. Jumppasalissa olen aina ollut aivan liekeissä, on se sitten bodyattack, vauvajumppa tai mikä vain. Se pelkkä haju! Liikutuin kyyneliin, kun lemppariohjaajani kommentoi eilen Instagram-kuvani alle, että oli ilo nähdä minut taas pitkästä aikaa rivissä. Oikeasti! Ilo oli kyllä molemminpuolinen.

Tällä viikolla olen siis kipittänyt maski päässä bussiin ja mennyt jumppaan, käynyt lounaalla Yli pyykkivuorten Hanna Maarian kanssa ja olemme suunnitelleet isompaa juttuja syksylle (toivottavasti toteutuu!) ja olen entistä enemmän tajunnut, miten hirveän tärkeää on se jumppayhteisö ja porukassa treenaaminen. Se on minulle tosi iso juttu. Vaikken edes puhuisi kenellekään tai tuntisi ketään, pääkoppa on kiittänyt.

Koska tilanne on jatkunut ja jatkuu pitkään, ei auta lakata elämästä vaan elää varoen. Niin paljon pienet isot asiat (onko jumpalla käyminen pieni vai iso asia, itsekästä vai ei, en tiedä?) vaikuttavat henkiseen hyvinvointiin, jolla taas kannatellaan koko perhettä. On ihmeellistä tajuta nyt puoli vuotta jälkikäteen, etten keväällä lukenut yhtään kirjaa, siivonnut yhtään kaappia, meikannut tai pukenut trikoita kummempaa. Lokakuussa kirjojakin on mennyt kolme. Kun sitä ahdistuu ja lamaantuu, mistään ei tule mitään. Ja vasta nyt ymmärtää, miten huonosti on voinut, kun pääsee ns. vähän normaaliin, entiseen tavalliseen kiinni. Ei enää itke sitä ettei pääse ulkomaille, vaan ottaa irti kaiken siitä, mitä pystyy tekemään.


toppi VILA/ farkut CUBUS/ villatakki DESIGUAL (second hand)/ korvikset PINJAPUU/ saappaat ANDIAMO/

Ja kun vauhtiin on päästy, täällä siivoiltiin eilen jääkaappi ensi kertaa vuosiin, viikonlopun listalla on kamalan varastomme siivoaminen ja yhden kirjankin lukaisin alkuviikosta kannesta kanteen…! Intoa on, kun on aikataulua ja jotain mihin tähdätä – toiset saattavat taas inspiroitua toimettomuudesta ja vapaa-ajasta. Kumpaan kastiin sinä kuulut?

Ei unohdeta elää tilanteesta huolimatta, vaikka mielessä myllertää ja ala- sekä ylämäkiä on loputtomiin! Miten itse voit, millä mielellä viikonloppuun? Oletko uskaltanut käydä harrastuksissa?

Käytettyjä aarteita tarjolla edullisesti!

*yhteistyössä Miela Prelovedin kanssa

Muistatteko kirjoitukseni Miela Designroomista, joka löytyy Tampereen keskustastasta Kuninkaankadulta (virallinen osoite Hämeenkatu, mutta käynti Kuninkaankadun puolelta)? Nuorten yrittäjien pitämä kauppa on sellainen karkkikauppa, ettei paremmasta väliä. Siellä on kaikki rakastamani suomalaismerkit edustettuna ja myynnissä on vaatteita sekä asusteita. Ovesta sisälle astuessaan henkäisee ihastuksesta! Siellä on myynnissä mm. Aarrekidia, Kaikoa ja Maanantaimallin upeita korviksia. Ihastuttava kauppa ja intohimoiset nuoret yrittäjät sen takana. Kun maailmantilanne on mikä on, voi ostoksia onneksi tehdä myös heidän verkkokaupassaan!

Viime vuonna lanseerattiin kivijalkamyymälään myös Preloved-osasto, eli paikka kirppiskamoille. Sinne voi viedä helposti omia aarteitaan myytäväksi ja ne saa hinnoitella itse tai valita palvelupaketin, jossa vaatteet ja asusteet hinnoitellaankin puolestasi. Myyntijaksot ovat 1 kuukauden mittaisia. Palkkioksi tuotteista menee myyntiprovisio, eli erillistä maksua myyntipaikasta ei mene.

Kun minulla oli sovittu huhtikuulle myyntijakso, ajattelin automaattisesti, että se varmasti peruuntuu. Mutta ei peruuntunutkaan! Sillä myös kirppistuotteet päätyvät nyt verkkomyyntiin, ihan mahtavaa! Olen siis vienyt 15 kappaletta kaappini aarteita myyntiin, joista muutama löytyy jo täältä verkkokaupasta ja loput ovat tulossa pian. Käy klikkailemassa! Sieltä löytyy muun muassa seuraavia mekkoja, hameita tai neuleita, joita blogissa on nähty ja useita vielä tulossa. Näissä kuvissa Marc o’Polon mekko (reilu koko, sopii monen kokoiselle), Noshin mekko, Desigualin mekko ja Oasiksen neule.

Kierrätys on päivän sana, mutta olen ainakin itse todella huono kiertämään kirppiksiä. Niissä on valtava tarjonta ja pitäisi jaksaa tutkia ja kaivella ja kun jotain kivaa löytyy, se on monesti väärää kokoa. Siksi olen aina suosinut nettikirppiksiä, niin omissa kuin lastenvaatteissa. Olen postitellut ja vastaanottanut kymmeniä lastenvaatepaketteja, nekin kiertävät valtavan hyvin. Paras ehkä oli, kun olimme pari vuotta sitten viikon reissussa ja lastenvaatekirppiksellä oli juuri ollut jotkut hulinat ja naapuri järkyttyi postilaatikkoa tyhjentäessään, miksi meille kolisee paketteja joka päivä. Se on niin helppoa, kun koon näkee helposti ja kuntokin vaatteissa on yleensä todella priima, siihen voit luottaa näissä Mielankin kirppiksellä myynnissä olevien vaatteiden kohdalla!

Klikkaa itsesi siis verkko-ostoksille ja käy uudestaan ensi viikolla, silloin tulee lisää omiakin aarteitani myyntiin. Ja apua, piti vain myydä tuotteita, mutta kirppikseltä löytyvä Papun neuletakki alkoi nyt kyllä huudella aika pahasti… Näin siinä aina käy!

Oletko itse kirppistelijä? Mistä teet parhaat löytösi?

Kolmen euron tuplatakki ja someähky

Lauantaita ihmiset! Puuhataanko tänään monessa kodissa jo isänpäiväherkkuja? Minä kysyin mieheltä, sopisiko, että syötäisiin isänpäiväjutut jo tänään, sillä tytöt on kutsuttu kaksin lastensynttäreille ekaa kertaa, eli voisi olla jopa aikaa! Huomenna toivon, että voisimme mennä porukalla esimerkiksi uimaan, sillä se on se paras lahja isälle, yhteinen aika. Ja se on se, mitä itsekin kaipaan – yleensä aina mennään kaksin tai kolmisin kombolla, ihan liian harvoin tehdään mitään nelistään!

Toiveena on myös, että saisin tykitettyä viikonloppuna erinäisen läjän kuvia, jotka ovat aihioina takaraivossa. Tällä hetkellä itseäni vaivaa jotenkin aikamoinen someähky – olen selkeästi roikkunut täällä liikaa viime aikoina. Yrittänyt hampaat irvessä ehtiä vääntää juttuja ja monesti, kun juttuja syntyisi lähes itsestään, ei vain kerta kaikkiaan ole aikaa kirjoittaa, kuvata ja käsitellä kuvia. Valokin ihan olematon tällä hetkellä. Siksi harmittaakin, että joudun välillä päästämään eteenpäin huonompia juttuja kuin mihin kykenisin, sillä jos niitä jäisi hieromaan, en saisi tällä ajalla mikä on bloggaamiseen käytettävissä mitään aikaiseksi. Ja kyllähän se niinkin on, että elämä on valintoja. Minä olen tällä viikolla käyttänyt pari päiväkotipäivää urheiluun, hierontaan ja työhakemuksen hinkkaamiseen (että siihen meneekin aikaa!). Lisäksi luovuin niin sanotusti omasta ajasta parin viikon päästä, sillä sain yhtenä yönä unettomuudesta kärsiessäni hyvän idean. Päätin, että laitan tytöt yhtenä viikkona eri päivinä tarhaan. Se tarkoittaa sitä, että minulla ei ole omaa aikaa, mutta samalla sitä, että saan kokonaisen päivän kaksin molempien tyttöjeni kanssa. Mietin, että ovat ansainneet välillä täyden huomioni, yksi kerrallaan. Koska asioita täytyy priorisoida.

Jotenkin koen, että syksyn myötä kaipaan yhä enemmän kirjojen lukemista, ulkoilua, juoksua ja rakkaiden kanssa olemista. Telkkariakaan ei tee samalla tapaa mieli avata, mutta sen sijaan sauna tekee mieli lämmittää. Juoksun tarpeen huomaa siitä, että tämän viikon juoksukilometrit nousivat reippaasti yli 50 kilsan. Sateisessa ja hapekkaassa ilmassa on ollut todella hyvä mennä!

Ehkä olen ruoskinut itseäni niin pitkään, että jotenkin seinä on tullut vastaan sen suhteen, kuinka paljon jaksaa markkinoida itseään (blogihommat ja työhakemukset, enhän muuta teekään!). Harmittaa, kun asukuvat otetaan aina hirveässä kiireessä jossain ihme kivenkolossa (näihin kuviin olin laittanut tukkani, mutta ennen kuin ne ehdittiin ottaa, olin lasten kanssa Halloween-juhlissa ja kävelin pitkät matkat sateessa, se siitä tukasta). Tällä hetkellä tuntuu, että vaikka kuinka puserran ja kuinka yritän ja ruoskin ja piiskaan, parempaan en pysty monessakaan lajissa. Siksi olen vetänytkin vähän nollalinjaa viime ajat – en ole laittanut tukkaa koko viikolla, en ole pahemmin meikannut, en miettinyt mitä puen. Olen kaivanut lasten kanssa pipo päässä kohmeista leppäkerttua esiin, miettinyt isänpäivän ruokia, myynyt urakalla lastenvaatteita facebookissa, saunonut, juossut ja sitten unettomana yönä tuskaillessani miten voisin olla parempi äiti saanut idean äiti-tytär-päivistä. Toteutetaan ne nyt, kun siihen vielä on mahdollisuus esimerkiksi töiden puolesta.

Sinänsä on tyhmää, että jatkuva markkinointi ja pyrkimys parempaan latistaa oloani, sillä rakastan tätä sometouhua, mutta tällä hetkellä otan nyt liikaa paineita. Antaisi mennä vaan. Millä saisi suljettua silmänsä tilastoilta edes hetkeksi?

Minun piti tulla kertomaan teille vain ja ainoastaan, kuinka innoissani olin tästä kirppislöydöstäni, kolmen euron kääntötakista. Sain siis kolmella eurolla kaksi takkia! Se tuntui kuitenkin niin teennäiseltä höpötellä vain takista, kun oikeasti ahdistaa, että rupesin nyt sitten avautumaan. Kun en osaa esittää. Ahdistaa ilmastonmuutos, ahdistaa etten ikinä saa töitä, ahdistaa pusertaa kun ei tule paremmaksi.

Ja sitten samalla, olen oikeasti iloinen, että löysin kivan takin käytettynä, olen iloinen, kun eiliset joulukorttikuvaukset menivät niin hyvin, olen iloinen, kun on viikonloppu ja olemme yhdessä. Olen iloinen terveydestä ja siitä, että mies jaksoi vääntää noin hienon kurpitsan tytöille edellisenä viikonloppuna. Olen iloinen monesta asiasta, mutta nyt on jonkinlainen markkinointi- ja someähky. Myönnän, että fiilikseen vaikuttaa myös se, että oli viiden vuoden takaisen muuttomme vuosipäivä, kun jouduimme jättämään kotimme ja repimään kaiken auki. Sitä on tullut mietittyä ja itkeskeltyä. Hiton pää, kun ei unohda yhtään päivämäärää, ei hyviä, eikä huonoja.


takki RADIOKIRPPIS/ farkut CUBUS/ rannekoru BY PIA’S/ takki VILA/ hanskat A+ MORE/ kengät PALMROTH (saatu)/ korvikset CORUU (saatu)

Tarkoitus ei siis ollut vain valittaa, mutta en oikeasti osaa olla kuin rehellinen. Nyt oli fiilis tällainen, huomenna taas toinen. Tiedätte. Nautitaan kaikki viikonlopusta ja yhdessä olosta, toivottavasti ehdin postailemaan teille kivoja isänpäiväjuttuja mitä minulla oli mielenpäällä!

Oikein ihanaa viikonloppua! Kumpi puoli takista sinuun iskee enemmän? Mitä fiiliksiä marraskuusta?

P.S. Kiitos lokakuun asuäänestykseen osallistuneille, voittaja-asu oli asu numero 4 ja arpaonni suosi puolestaan Maria! Kivaa kun osallistuitte, luen huolella aina viestinne ja postaustoiveenne!