Avainsana-arkisto: valokuvaus

3 x 10 syksyn parasta juttua!

15.10.2019
2

Monet listaukset ovat mielestäni ihan hirveän kivoja postausaiheita, joita on helppo lukea ja joista tulee itselleenkin hyvä mieli. Kun bongasin Tuulannelin blogista kolmen kohdan listauksen, päätin ex tempore toteuttaa sen sillä hetkellä!

3 asiaa jotka puen mielelläni päälle tällä hetkellä
– Papun ylisuuri hupullinen mekko. On ihan maailman mukavin ja menee niin kotihommissa kuin lasten kanssa puuhatessa.
– Ylipolven saappaat. Kuvissakin näkyvät Palmrohtit ovat olleet talviteloilla, oi miten ihanaa saada ne taas jalkaan. Tulee jotenkin kaunis olo nämä jalassa!
– Lenkkarit. Ihan parhaita juoksukelejä viedään.

3 asiaa, jotka haluaisin hankkia juuri nyt
– Uudet lenkkarit. Kaikissa olemassa olevissa on reikä. Uusimmat kesältä, mutta olivat varmaankin liian napakat (vaikka sama malli ja koko kuin aina!) ja tuloksena yksi musta varpaankynsi puolimaratonin jälkeen ja rikki hiertynyt sisäosa.
– Jonkun kivan joulukalenterin. Kosmetiikkakalentierien roskan ja osaltaan aina turhan kaman määrä ei innosta. Teekalenterin pusseja on vielä viime joululta juomatta, kun olen todella huono juomaan mm.vihreää. Lakukalenteri alkoi tökkiä viime vuonna. Suklaa ei innosta. HELP! Minulla on aina ollut useampi joulukalenteri, mutta nyt ekaa kertaa ahdistaa liikaa se roska ja homman ”turhuus”. Pitäisiköhän sopia miehen kanssa, että joka toinen päivä tehdään toisillemme joku pieni ylläri 24 päivän ajan? :D
– Kameraan uuden putken. Sellaisen oikein kunnon putken, joka muuttaisi kuvauksen uudelle tasolle. Ja kamerakin täyttää keväällä 3 vuotta, edellisellä paukutettiin siinä ajassa 90 000 kuvaa. Kallis vehje uusia, mutta can’t live without!

3 asiaa, joista pidän erityisen paljon juuri nyt
– Lokakuu. Just love it. Tämä väriloisto, kaikki kivat tapahtumat, lokakuu the best! Vaikkakin jurppii, että yrityksistä huolimatta en ole onnistunut järkkäämään mitään synttäriohjelmaa!
– Urheilu. Se on vaan ihan mieletöntä. Kävin viikonloppuna salilla sekä muutamassa jumpassa ja sen tuloksena äsken melkein huusin kun aivastin. Miten kipeät vatsalihakset ihmisellä voi olla!
– Vika on vaikea. Teen tätä postausta Onnibussin etupenkissä ja rakastan katsella läppärin takaa auringonnousua. Ihana lokakuinen aamu! Toisaalta oli aivan ihana päivä eilen ja pidän nyt ihan erityisen paljon perheestäni. Huipputyyppejä meidän tytöt, sanoin miehelle nukkumaanmennessä. Huipputyyppi mieheni, joka heitti minut seiskalta keskustaan, luksusta. Keitti teetkin take away mukiin matkaan. <3

3 asiaa, joista en pidä tällä hetkellä
– VEROTUS! ARGHHHH!!! Luulin saaneni kuntoon, mutta ei, kyllä pitää vielä kerran käydä kaikki läpi. Kysyin jo eilen mieheltä apua, että hinkataan kaikki yhdessä kuntoon, jotten joudu maksamaan ihan älyttömiä ennakkoveroja. Mutta missä välissä? Palkataanko lastenvahti muutamaksi tunniksi?
– Säädön määrä. Jokainen viikko ja päivä on erilainen. Yritän aina muistaa ajoissa pyörittää kuopuksen päiväkotipäivät, omat junaliput, soitin useaan kertaan säätääkseni eskarilaisen hoitoa yms., mutta silti päikyssä ihmeteltiin kun kuopus tuli sinne tänään. Korjasin kyllä tiistain ajoissa hoitopäiväksi, mutta tuntuu että usein tieto ei tavoita kuin johdon. Huoh.
– Hiekka. Sitä saamarin kuraa ja hiekkaa on ihan törkeästi kotona, ensiksi kuistilla, mutta kyllä se sieltä leviää. En käsitä mitä superhiekkaa päikyssä on, se tarttuu ihan joka paikkaan ja kulkeutuu kotiin.

3 asiaa, jotka olen oppinut viime aikoina
– Heh, olen oppinut kyllä niin paljon uutta yrittämisestä ja verotuksesta (ja silti tuntuu etten tiedä mistään mitään)
– Olen oppinut (mielestäni) hidastamaan vähän paremmin
– Kääntämään hiuksia kiharalle ulospäin sen sijaan, että olen aina kääntänyt sisäänpäin. Ne taipuvat paremmin (mikä oppi, mutta kuitenkin!).

3 asiaa, joita en ole oppinut yrityksistä huolimatta
– Kehonhuolto. Sitten jumittaa ja sattuu ja mitä lie.
– Keskittyminen hyvään. Eilinen alkoi hirveällä ahdistuksella siitä, että olen surkea yrittäjä, bloggaaja, valokuvaaja, vaimo ja äiti. Kelkka kääntyi onneksi päivän aikana ja keskityin kaikkeen hyvään.
– Ajoissa nukkumaan meno. Tai mikä on ajoissa, mutta yleensä mennään noin klo 23, välillä menee sen yli. 22.30 olisi aika optimi, mutta lähes aina lipsahtaa!

3 asiaa, jotka haluaisin osata juuri nyt
– Haluaisin osata myydä palvelujani paremmin = saada lisää töitä
– Haluaisin oppia tekemään videoita, tuntuu että aika ajaa blogien ohi (vai ajaako, mitä mieltä? Itse en taas tykkää katsoa juuri ollenkaan videoita)
– Haluaisin olla parempi kuvaaja, mutta tuntuu että minkään uuden opetteluun ei ole aikaa.

3 asiaa, jotka saavat minut rentotumaan tällä hetkellä
– No se järvessä uinti! Ja sitä ennen ollut reissu Valkeakoskelle, oi apua! Siitä lisää myöhemmin!
– Lukeminen. On niin hurja kirja työn alla, että ahdistaa suorastaan, mutta silti lukeminen on parasta aina!
– Jalkapohjien hieronta. Tämä on erityisen jees syksyllä kynttilän valossa, mutta toimii kyllä aina. Kiitos mieheni. <3

3 asiaa, joita tein menneellä viikolla
– Kävin johtoryhmässä yhden työni puolesta ja oli jotenkin tosi hyvä fiilis. Entisessä työpaikassani olin viikoittain johtoryhmässä ja tunsin olevani jotenkin ”back” kotiajoista vuosien, vuosien jälkeen! Vaikka kaupunki oli kyllä eri.
– Leivoin lasten kanssa sämpylöitä ja ystäväperhe tuli iltateelle. Niin parasta arjen katkaisua, miksei tule kutsuttua useammin ystäviä arki-iltana kylään?
– Otin selfien zombien kanssa

3 asiaa, joita odotan innolla lähitulevaisuudessa
– Synttärini. Vaikken saisi aikaiseksi mitään ihme ohjelmaa, niin onnittelut ja pienet juhlallisuudet piristävät aina.
– Koko perheen reissu Tukholmaan. Olemme tehneet kaksi edellistä mummin ja tyttöjen kanssa, todella kivaa saada mies välillä mukaan!
– JOULU! En ole vielä uskaltanut aloittaa glögi- ja piparikautta, koska kyllästyminen tulee ennen joulua. Mutta Kööpenhaminasta ostin pari Disney-prinsessaa lisää kuuseen ja äiti on taas vuokrannut paljun jouluksi. Hänen viime vuoden yllärinsä oli niin iso juttu, että lapseni ilmoittivat, että mummilassa täytyy sitten olla palju tänäkin vuonna!


farkut CUBUS/ takki VILA/ hattu MILLINEERI/ korvikset Cittarista/ poolo ONLY/ kengät PALMROTH (saatu)

Tällaisista listauksista tulee niin hyvä mieli, kun tulee keskityttyä hyvään. Ihania asioita sitä onkin ihan arjessa! Postauksen kuvat otti taitava Saara Studio Mimi & Nödestä. Niistäkin tuli niin hyvä mieli, kiitos Saara! Kuvissa yhdistyy kolme taitavaa suomalaista yritystä, kameran takana Saara, saappaissa manselainen Palmroth ja hatun takana oleva Millineeri, siksikin tykkäsin niistä kovasti.

Olisiko sinun helppo vastata näihin? Mitä odotat lähitulevaisuudelta?

Olenko mä vielä pieni tyttö?

19.3.2019
4

Siinäpä maanantain eniten rintaa puristava kysymys. Olenko mä äiti silti vielä pieni tyttö? Meillä on juhlaviikko ja 3 + 6 veet juhlivat tällä viikolla. Kun onnittelin vähän kiukkuisena herännyttä kolmevuotiastani laulaen, hän hermostui totaalisesti. ”Ei tänään ole mun syntymäpäivä, kun ei ole kakkua!”. Vastasin, että viikonloppuna juhlitaan ja saat kakkua, Peurungassakin sait kakkua. ”Mutta ei tämä ole mikään syntymäpäivä, voisitko äiti leipoa kakun, osaatko sä edes leipoa!” pikkuneiti hermosi. Itseäni alkoi se asian vakavuus naurattaa ja purin huultani ja pyysin, että saan halata. Hän heltyi kiukultaan, tuli syliin ja sanoi ”äiti, mä en halua olla kolme. Olenko mä enää sitten pikkutyttö?”. Oma hihitykseni vaihtui itkun nieleskelemiseksi ja rutistin palleroani vakuuttaen, että hän on ihan aina äidin oma pikkutyttö.

Tällä viikolla kuusi vuotta sitten minusta tuli äiti. Kuusi vuotta ja tuntuu siltä, että on vaikeaa muistaa aikaa ennen äitiyttä. Tai tunteita. Millaista oli, kun ei ollut sitä musertavaa rakkautta, huolta, väsymystä tai hermoraunio-oloa? Tunsinko joskus jotain? Toki rakastin miestäni ja nauroin ja itkin, mutta tunteiden voimakkuus on mennyt äitiyden myötä ihan ihme sfääreihin. Joka ikinen ilta edelleen hiippailen pimeään tökkimään heitä ja katsomaan nukkuvia lapsiani. Miten upeita ja kauniita he ovatkaan. Ja ihan varmasti aina äidin pikkutyttöjä. Vaikka kasvavat liian nopeasti.

Kolmevuotias on nyt yhtä pitkä kuin siskonsa 1,5-vuotiaana, mutta se ei ole hidastanut häntä yhtään. Päinvastoin, tasapaino on hyvä laskettelurinteessä ja sisulla kiivetään ties mihin. Taistelin häntä alas viime viikolla kenkäkaupan kenkälaatikkopinon päältä, minne kiipesi neiti kun sovitin esikoiselle kenkiä. Kun olin saanut hänet alas, alkoi hirveä huuto kun harmitti niin ettei sinne saanut kiivetä. Tässä vaiheessa myyjä tuli luoksemme kyselemään mikä niin harmittaa ja olin ihan hiljaa asiasta, että kenkälaatikot olivat vähän mutrulla.

Pienellä on ollut järjetön vauhti oppimisessa ja tällä hetkellä hän kiipeää ja hyppää ihan hurjan korkealta, jos ei ehdi estää. Siinä ei ole mitään pelkoa. Sen sijaan kun sanoin, että tyttöjen sängyt pitäisi siirtää toisinpäin, pitkä neiti pois vinokaton alta missä lyö päätänsä kattoon meni kolmevuotias aivan jumiin. Ei voi siirtää häntä mihinkään! Saako ottaa edes unilelut mukaan? Yritin selittää, että siirretään koko sänky tuohon metrin päähän siskon sängyn tilalle, mutta hän huolestui niin, etten ole pystynyt tekemään sitä. Tuntuu, että hän on perinyt mieheltä kaiken rämäpäisyyden ja on hyvin liikunnallinen ja vauhdikas, samalla kun hän on ominut panikoivan äitinsä geenejä ja on yllättävän herkkä muutoksille. Hyvin pienillekin sellaisille. On hyvin tärkeää tällä hetkellä, että päällä on aina mekko, joka koskettaa polviin. Ei yläpuolelle, ei nilkkoihin, kun polviin! Huh. Pukeminen on aikamoinen suoritus monesti.

Siinä missä kolmevuotias menee tunteissaan vielä holtitottomasti laidasta laitaan sekunneissa, on minun kuusivuotiaani oikea pikkunainen. Hän piirtelee mekkoja ja miettii yrityksen, oman muotikaupan perustamista. Minä saan hoitaa markkinoinnin kuulemma. Hän haluaa ottaa hassuja kotivideoita heti kun saa puhelimen (isommilla kavereilla on jo!), hänen tyllihamekautensa alkaa olla mennyttä ja päälle on pääasiassa saatava housut ja paita. Siinäpä sitten houkuttelen tunikoihin häntä, ei kelpaa.

Yks kaks hän osaa uida, lasketella ja vaikka mitä muuta. Hän huomioi ja muistaa ihan uskomattomia asioita ja tapahtumia. Kun hän selittää yksityiskohtaisesti jonkin tapahtuman jota en muista, tajuan miten pahalta se tuntuu vieläkin. Että omat vanhemmat eivät muista näin merkityksellistä juttua! Mutta niin me elämmme eri maailmoissa, eivät minunkaan vanhemmat muista montaa pienelle Katjalle tärkeää juttua ja nyt minulta on mennyt moni tyttären isoksi asiaksi kokema asia ohi.

Kuusivuotias on yhtä lailla pikkuneiti kuin vähän jo joku esiteini. Kun isänsä esitteli Laukaassa viikonloppuna koulun, jota kävi vuoden, kuusivuotias totesi ”hohhoijaa, onpa hei tosi mielenkiintoista!”. Apua. Meitä nauratti ja hirvitti yhtä aikaa. Kavereiden kaipuu on suuri ja vanhemmat eivät enää olekaan niin ykkösjuttu. Tai heidän juttunsa. Kuusivuotias jo vähän häpeää, kun pistän kaupassa tanssiksi hyvän biisin soidessa. Kohta hän kävelee 20 metriä jäljessä kaupungilla, muistan vielä kun itse tein niin! Omat vanhemmat olivat maailman noloimpia tietyssä iässä!

Ja ihan vasta äsken hänet nostettiin syliini sunnuntaiaamuna. Siitä alkoi ihan uusi elämänvaihe, se oli täydellinen hyppy tuntemattomaan. Pikkuhiljaa olemme opetelleet tuntemaan toisiamme ja lapsistani on kasvanut reippaita ja itsenäisiä pikkutyttöjä, jotka ovat toisilleen supertärkeitä. Välillä kaduttaa, että olen kannustanut heitä olemaan sosiaalisia ja itsenäisiä, nyt voisin vähän tiukentaa jo talutusnuoraa. He välillä aamuisin leikkivät mieluummin kaksin tai menevät mieluummin kaksin katsomaan Pikku Kakkosta kuin tulevat kainalooni köllimään. Heistä on hienoa osata tehdä se itse. Minusta on kamalaa, etteivät halua kainaloon makoilemaan. Älkää menkö vielä niin kauas! Te olette parasta mitä minulle on tapahtunut ja kyllä, ihan aina aina äidin pikkutyttöjä. Ikävöin varmasti vielä tätä aikaa kun tulivat varauksetta syliin.

Olen kyllä taas käynyt niin suuria tunteita läpi viime aikoina. Näitä synttärikuvia oli yli 50 koevedoskansiossa ja itkin ääneen niitä tutkiessa. Miten ihastuttavia kuvia ja miten hienosti tytöt olivat toimineet kuvaajan kanssa ilman vanhempia, meidät komennettiin oven taa ja hyvä niin. Kuvista kiitän kovasti Saaraa ja Studio Mimi & Nödeä. Niihin tallentui jotenkin älyttömän hyvin tyttöjen persoona, se vaatii oikeaa fiilistä ja otetta, että siihen pystyy.

Huh. Itkin nyt sitten taas tätä kirjoittaessani. Äidin pienet tytöt. Kuinka moni viettää maaliskuussa juhliaan, minusta tuntuu että meillä juhlii koko suku samaan aikaan!

45 261 valokuvaa

6.1.2018
8

Kiitos eiliseen postaukseen kommentoineille, oli tärkeää lukea ajatuksianne! Palaan kommentteihin vielä ajan kanssa!

Nyt sananen projektista, joka on ollut työn alla viimeisen viikon. Puhuin pitkään miehelle, että minun täytyisi tehdä viime vuodesta kuvakirja. Se oli ensimmäinen kokonainen vuosi kahden lapsen kanssa, reissasimme moneen paikkaan ja näimme monia juttuja, kuviakin riittäisi. Mutta missä välissä tekisin sen, se aloittaminen on niin vaikeaa?

Kun huomasin, että Ifolorilla ovat kuvakirjat alessa aina 9.1.2018 asti, päätin tarttua toimeen. Tuo -25 % ale on nimittäin tuntuva, kun tekee paksun kuvakirjan. Ja tulipahan hommalle joku takaraja! Avasin vuoden 2017 kuvat ja… 45 261 tiedostoa, sanoi kone. Nieleskelin, miten saan karsittua ikinä niistä yhden kirjan?

ifolor+kuvakirja kuvakirja+ifolor

Tartuin kuitenkin haasteeseen ja aloin pikku hiljaa latoa kuvia kirjaan. Se auttoi, että kaikki ovat järjestetty kuukausittain. Puhelin kätkee vielä monia monia arkikuvia sisäänsä, mutta en jaksanut enää sitä tyhjentää. Päätin heti, etten tavoittele täydellistä kirjaa, vaan sellaista, mistä jäisi muisto. Tytöt eivät arvostele kuvia katsoessaan, onko jokainen kuva käsitelty ja värivirheet korjattu (ei ole). Tärkeintä on, että heille jää muisto. Koen itse, että valokuvat ovat hirveän tärkeä tuki omille lapsuusmuistoille. En muistaisi puoliakaan jutuista, jos äitini ei olisi niitä kuvannut ja latonut kuvia albumiin. Olemme jo useasti muistelleet menneitä esikoisen kanssa, kun olen voinut näyttää hänelle vanhoja valokuvia.

kuvakirja+ifolor3 kuvakirja+ifolor2 ifolor+kuvakirja2

Halusin siis lapsilleni muiston heidän ensimmäisestä yhteisestä vuodestaan. Tein kirjaa heidän näkökulmastaan ja jätin pois mm. äidin ja isän konserttireissut sekä festarireissut. Toivon, että arvostavat tätä kirjaa joskus.

Kuvakirjat ovat ihanasti kehittyneet vuosien saatossa, sillä niihin saa nykyään lisätä sivuja kesken tekemisen. Joskus muinoin näin ei ollut ja ahdoin kuvia välillä liikaa ja välillä liian vähän. Jouduin pari kertaa lisäämään sivuja ja nyt niitä on 132 lopullisessa versiossa. Vielä niistä viimeiset 30 on asettelematta ja tarkistamatta, mutta kuvat on ladottu. Eli olen todellakin voiton puolella! Lopulliseen versioon päätyi noin 800 kuvaa. Käytin hyväkseni ammattikuvaajien kuvat ja annoin kuville tilaa pitäen tekstit lyhyinä. Lempparikuvat saivat sivun verran tilaa, yksi jopa aukeaman. Valokuvat ovat täynnä ihania muistoja!

Kuka muu harrastaa kuvakirjoja? Tykkäätkö enemmän perinteisistä paperikuvista? Eikö palkitsekin lopputulos, on ihanaa saada valmis kirja käsiinsä! Vielä ehtii hommata kirjan alella!

Ihanaa viikonloppua kaikille!

*sisältää mainoslinkkejä