Kiitos eiliseen postaukseen kommentoineille, oli tärkeää lukea ajatuksianne! Palaan kommentteihin vielä ajan kanssa!
Nyt sananen projektista, joka on ollut työn alla viimeisen viikon. Puhuin pitkään miehelle, että minun täytyisi tehdä viime vuodesta kuvakirja. Se oli ensimmäinen kokonainen vuosi kahden lapsen kanssa, reissasimme moneen paikkaan ja näimme monia juttuja, kuviakin riittäisi. Mutta missä välissä tekisin sen, se aloittaminen on niin vaikeaa?
Kun huomasin, että Ifolorilla ovat kuvakirjat alessa aina 9.1.2018 asti, päätin tarttua toimeen. Tuo -25 % ale on nimittäin tuntuva, kun tekee paksun kuvakirjan. Ja tulipahan hommalle joku takaraja! Avasin vuoden 2017 kuvat ja… 45 261 tiedostoa, sanoi kone. Nieleskelin, miten saan karsittua ikinä niistä yhden kirjan?
Tartuin kuitenkin haasteeseen ja aloin pikku hiljaa latoa kuvia kirjaan. Se auttoi, että kaikki ovat järjestetty kuukausittain. Puhelin kätkee vielä monia monia arkikuvia sisäänsä, mutta en jaksanut enää sitä tyhjentää. Päätin heti, etten tavoittele täydellistä kirjaa, vaan sellaista, mistä jäisi muisto. Tytöt eivät arvostele kuvia katsoessaan, onko jokainen kuva käsitelty ja värivirheet korjattu (ei ole). Tärkeintä on, että heille jää muisto. Koen itse, että valokuvat ovat hirveän tärkeä tuki omille lapsuusmuistoille. En muistaisi puoliakaan jutuista, jos äitini ei olisi niitä kuvannut ja latonut kuvia albumiin. Olemme jo useasti muistelleet menneitä esikoisen kanssa, kun olen voinut näyttää hänelle vanhoja valokuvia.
Halusin siis lapsilleni muiston heidän ensimmäisestä yhteisestä vuodestaan. Tein kirjaa heidän näkökulmastaan ja jätin pois mm. äidin ja isän konserttireissut sekä festarireissut. Toivon, että arvostavat tätä kirjaa joskus.
Kuvakirjat ovat ihanasti kehittyneet vuosien saatossa, sillä niihin saa nykyään lisätä sivuja kesken tekemisen. Joskus muinoin näin ei ollut ja ahdoin kuvia välillä liikaa ja välillä liian vähän. Jouduin pari kertaa lisäämään sivuja ja nyt niitä on 132 lopullisessa versiossa. Vielä niistä viimeiset 30 on asettelematta ja tarkistamatta, mutta kuvat on ladottu. Eli olen todellakin voiton puolella! Lopulliseen versioon päätyi noin 800 kuvaa. Käytin hyväkseni ammattikuvaajien kuvat ja annoin kuville tilaa pitäen tekstit lyhyinä. Lempparikuvat saivat sivun verran tilaa, yksi jopa aukeaman. Valokuvat ovat täynnä ihania muistoja!
Kuka muu harrastaa kuvakirjoja? Tykkäätkö enemmän perinteisistä paperikuvista? Eikö palkitsekin lopputulos, on ihanaa saada valmis kirja käsiinsä! Vielä ehtii hommata kirjan alella!
Ihanaa viikonloppua kaikille!
*sisältää mainoslinkkejä