Iloa ja riemua ja….

rieskapierua! Oikeasti, en tiedä mistä tuo sanonta tulee, mutta mummoltani olen oppinut. Tarkoitus oli kirjoittaa vain iloa ja riemua, mutta en pysty sanomaan niitä enää ilman tuota loppukaneettia!

Joululoma lapsilla on ohi ja arki on alkanut. Tuntui yllättävän hyvältä, joskin vähän kiireiseltä herätä arkiaamuun. Entä siellä? Nyt täytyy laittaa omat hommat ajantasalle ja katsella, mitä onkaan tälle vuodelle luvassa!

Joululoman parhaat muistot syntyivät Himoksella

Kyllähän se on niin, että joululoman parhaat muistot syntyivät Himoksessa ja kerran kävimme Laajavuoressakin. Himokseen ehdittiin kolmesti (mies neljästi) lasten joululoman puitteissa. Toissapäivänä saapui kuopuksen oma lauta postissa, joten pitihän loppiainenkin viettää rinteessä. Isovanhemmatkin tulivat Jyväskylästä sinne, joten pääsimme muutaman mäen jopa kaksin! Laitoin Instagrammiin vielä fiilistelyjä reelsin muodossa, käykää katsomassa (@optimismia_katja). Jaatteko näitä fiiliksiä? Lautailu on yksi harvoja lajeja, missä pääsen täysin flow-tilaan ja unohdan kaiken muun. Lukeminen ja kirjoittaminen toimii myös, mutta harva urheilulaji toimii niin hyvin kuin lautailu. Siihen täytyy vaan niin keskittyä ja unohtaa muu. Käsittämätöntä, että pidin 14 vuotta lajista taukoa!

Himoksen uusi Lumila-alue on ihan mahtava, siellä on niin sompahissi kuin pidempi mattohissikin, laavut puineen, pulkkamäki johon pääsee myös mattohissillä sekä leikkipuisto. Alueelle saa päivälipun hintaan 12 euroa (isovanhemmat ilman suksia pääsivät ilmaiseksi!) ja siellä riittää perheen pienimmille loputtomasti puuhaa. Himoksessa saavat pienet myös tunniksi vuokrata välineet ilmaiseksi, todella kiva etu! Lämmin suositus!

Aivan ihanaa että meillä on talvi, nautitaan siitä nyt täysillä! Mikä oli ihanin muisto itselläsi joulun ajalta? Ovatko talvilajit juttusi?

Ja hei, monta ideaa postauksiin on takaraivossa kun saan arjen tästä taas rullaamaan, mutta mitä mieltä olette asuäänestyksestä ja arvonnasta? Jatketaanko vielä tänä vuonna, joo vai ei?

Iloista torstaita, joka tuntuu aika vahvasti maanantailta!