Kaikkien tarinan osallisten elämä muuttuu silmänräpäyksessä, kun 5-vuotias poika jää auton alle ja kuolee. Kuski pakenee paikalta ja tapaus jää kalvamaan rikoskomisario Ray Stevensiä, joka ryhtyy hakemaan oikeutta jokaisen vanhemman pahinta painajaista elävälle äidille. Hinnalla millä hyvänsä.

Poikansa menettänyt Jenna Gray pakenee suruaan syrjäiseen mökkiin Walesin rannikolla. Hän haluaa epätoivoisesti jättää koko entisen elämänsä taakseen. Mutta menneisyys ja muistot hirvittävästä marraskuisesta illasta palaavat vainoamaan häntä. Järkyttävin seurauksin.

Kolme päivää siinä meni, sitten se oli luettu. Synkähkö ja niin mukaansa tempaava kirja, etten voinut sitä laskea käsistäni, välillä toki oli pakko. Muistatteko, kun suosittelin kesälukemista muistaakseni heinäkuussa? Silloin kommenttikenttään vinkattiin, että kannattaa lukea Clare Mackintoshin Annoin sinun mennä-teos. Otin vinkistä vaarin ja laitoin heti silloin varaukseen ja kurvasin varausjonossa paikalle 690. APUA! No, mikäs siinä, saan kuin saan ajattelin.

Äitini sitten kertoi (lukee varmaan lähes kaikki postaukseni kommentteineen, eli oli lukenut tuon suositus-kommentin), että toinen veljeni oli ostanut kyseisen kirjan toiselle veljelleni lahjaksi. He olivat sen lukeneet, samoin kuin käly, hänen äitinsä ja nyt oli vuorossa oma äitini. Kun hän oli saanut kirjan kahlattua, oli minun vuoroni.

Joten yhtenä iltana Prahassa me palasimme aikasin hotellille ja nautimme siitä, mitä kotona ei pysty tekemään. Luimme pitkään paikallamme kirjoja. Olin aika välittömästi koukussa ja kolme päivää myöhemmin suljin opuksen ajatuksissani. Se tempaisi mielettömän hyvin mukaansa ja sisälsi ennalta arvaamattoman juonenkäänteen (jos joku tämän arvasi etukäteen, niin kertokaa, minä olin ainakin aika yllättynyt!).

Poliisina työskennellyt Mackintosh oli saanut kirjalle innoituksen tositapahtumista, mikä sekin lisää kirjan ahdistavuutta. Eli mikään hyvän mielen romaani ei ole kyseessä, mutta ihan täydet pisteet annan tälle! Ja kiitos vinkkaajalle, mielelläni otan lisää kirjavinkkejä!

Se tunne, kun kirja vie mennessään ja pari tuntia illasta on hurahtanut. Kun ei malta odottaa missä välissä voi jatkaa lukemista. Se on mahtava se.

Kuka on lukenut teoksen? Minä vapautin paikkani nyt muistaessani kirjaston jonossa, olin kuulkaas edennyt jo sijalle 260! Hih!