Yritin pari kertaa avata tietokoneen viikonloppuna sillä menestyksellä, että suljin sen saman tien. Oli niin paljon rakkaita ympärillä ja jotenkin irrottauduin täysin kotona vallinneesta stressitilasta, että annoin koneen pysyä kiinni. Viikonloppu toimi monella tapaa ja toi kaivattua perheaikaa sekä aikaa sukulaisten kanssa. Poimin tähän postaukseen vielä muutaman huippujutun erikseen Jyväskylän viikonlopustamme!
1. Teeleidi. Tuo paikka vaan huokuu rauhaa ja hyvää oloa. Omistaja Anne on ihastuttavin persoona ikinä ja löysin uuden teelaadun, Villen Vaniljan, jota oli pakko saada kotiinkin. Tytöt leikkivät ihanassa leikkimökissä ja minä istuskelin ajatuksissani pihalla.

2. Juoksu. Se nyt on aina kivaa, mutta lauantain keli oli todella optimaalinen, oli kivaa päästä miehen kanssa juoksemaan ja aivan parasta oli, että juoksu kulki. Rautakuurin huomaa olossaan ja askel vain rullaa, eikä sellaista uupumusta tai superkorkeita sykkeitä tule, kuin keväällä.

3. Ruoka. Söin viikonloppuna vähän liikaa, mutta joskus täytyy tehdä niin. Konttiravintola Mortonia suljetaan pikkuhiljaa Jyväskylän satamasta, syyskuussa se on auki kelien salliessa viikonloppuisin. Kävimme siis syömässä vielä siellä ja kanasalaatti oli mainio! Sunnuntaina söimme brunssia Vennissä ja teimme supertuhteja lämpöisiä voileipiä kotosalla.

4. Uudet juoksupopot. Hämmästyttävän usein saa juoksulenkkarinsa uusia, sen 800 kilometriä suunnilleen kestävät. Ostan aina vain uudet Niken Vomerot ja ne olivat alessa, josta sai viikonloppuna vielä -20% lisäalen. Tuli siis huima säästö! Värivaihtoehtoja ei ollut, joten nyt olen ensimmäistä kertaa ikinä mustien lenkkareiden omistaja, mutta tykkään kyllä enemmän kuin esimerkiksi viime syksyn värivaihtoehdosta harmaasta.

5. Ihmiset. Äiti, isä, veli, anoppi, mummoni ja oma perheeni. He, jotka ymmärtävät että olen stressannut itseni vähän loppuun ja joiden seurassa voi vaan olla. Seura tekee todella hyvää.
6. Kunnon yöunet. Nukuin jostain syystä mummilassa paljon paremmin kuin viikkoihin kotona. Ensimmäisenä yönä näin unta, että olin työhaastattelussa ja mokailin ja että lähdimme Jyväskylästä näkemättä ketään. Eli stressasin unissanikin. Mutta se helpotti mitä pidemmälle viikonloppu eteni. Mikään ei palauta niin kuin hyvä yöuni! Nukuin vielä päikkärit autossa kotimatkalla ja koin tästä huonoa omatuntoa. Me kaikki kolme naispuolista koisimme ja mies ajoi, hän sanoi että on ihan ok, mutta miten se tuntuu niin nololta nukkua ja laittaa toinen ajamaan. No, teki äärimmäisen hyvää!

Kaiken kaikkiaan hyvin onnistunut viikonloppu ja uudella tarmolla uuteen viikkoon. Olin todella raato perjantaina, mutta nyt tuntuu jo paremmalta. Luulin jo sairastuneeni johonkin masennukseen kun olo oli niin hirveä, mutta se oikea termi taitaa olla uupumus. Oli maailman fiksuinta pitää viime viikolla monta lepopäivää ja tankata unta.
Saitko itse palauduttua viikonloppuna? Mikä oli viikonlopun kohokohta?
P.S. Oletko huomannut Muumin päivä-erikoismukin arvonnan facebookissa? Käy osallistumassa!