Myyty on! Niin tämä kuvissa näkyvä Noshin Aida-jakkutakki kuin 60 erilaista lastenvaatetta. Huh, sain aikaiseksi viime viikonloppuna vihdoin siivota taas lasten vaatekaapit ja sain kuin sainkin 60 erilaista vaatetta kaupaksi. Muutamia toimitin Helsinkiin serkkutytölle. Kuinka vapauttava tunne on, kun ne lähtevät kiertoon ja käyttöön, eivätkä jää kaapin täytteeksi, kun tiedän, ettei varsinkaan pienille ole enää käyttöä. Isomman vaatteet olen päätynyt kierrättämään, kun samalla viikolla saman kokoisina syntyneet tytöt kasvavat ihan eri kokoisina ja mallisina. Ihana esikoiselta säästämäni kesämekko oli pienemmälle sopiva joulukuussa. Luovuin jo vähän siis tästäkin touhusta että säästän hänelle, onneksi muun muassa pyjamat kiertävät.

Mutta entä tämä Aida? Miksi myin? Rakastin yli kaiken tuota vaaleanpunaista väriä, joka mielestäni on tähän päivään sopiva, mutta vaate ei vain istunut minulle. Se tökötti ja nökötti joka puolelta ja tuntui valtavalta, vaikka oli kokoa XS. Sai siis uuden kodin, onneksi sellainen löytyi.

Mutta entä se ystävyys sitten? Tämä viikko on ollut hyvin herättelevä ystävyyden kannalta. Olimme yötä kylpylässä perheen ja äitini kanssa lehtijuttua varten ja mietin siinä puuhastaessamme, että äitini on myös hyvä ystäväni ja toivottavasti tyttäristäkin tulee sellaisia aikuistuessaan. Toissapäivänä tajusin, miten hirveästi sain voimaa kun yhden yön Helsingin reissulla näin ihan valtavan määrän blogin kautta tulleita tuttuja ja ystäviä. Miten ihania kohtaamiset aina ovatkaan! Ilokseni ehdin myös kylään kuopuksen kummeille ja olin siitä todella iloinen. Kuopuksen kummitäti on varmasti pitkäaikaisin ystäväni, joka on niitä, joiden kanssa juttu todellakin jatkuu siitä mihin se jäi. Vaikka väli venyisi, aina on helppo olla ja jutella.

Miten sitten se Valentine, hän siinä vierellä? Vitsi ollaan nähty tällä viikolla hänen kanssaan vähän, joten odotan todella innolla illan Apulannan keikkaa kaksin. Voisiko olla parempana päivänä! Jollain pienellä olisi kiva muistaa, mutta, ehkä halaus ja kahdenkeskinen aika on parasta.

Ja sitten tuo lasten ihana ystävyys. Miten varauksettomia ja herttaisia ovat. Yhdelle ystävälle on huomiselle lapsilla ystävänpäivädiscon kutsu ja suuri juttu oli eskarille lähettää ensimmäinen oma kirjeposti. Minusta oli ihan ylivetoidea opeilta, että askartelivat kortit, vanhemmat hoitivat kuoren merkkeineen ja osoitteineen reppuun ja kulkivat parijonossa postittamaan korttinsa. Perille oli mennyt lapsen korttikin. Ihana idea. Ja tytöt saivat serkultaankin postissa pienen ystävänpäiväpaketin!

Kyyneliin asti minua liikutti esikoisen eskarissa oppima laulu, joka syystä tai toisesta on itselleni vieras. En tiedä tunnetteko te, mutta näin hän sen pienellä lapsen äänellään laulelee:

Minun ystäväni on kuin villasukka, joka talvella lämmittää.
Minun ystäväni on kuin niitynkukka, joka saa minut hymyilemään.
Ota kädestä kiinni, tule kanssani rantaan, vien sinut katsomaan.
Kuinka aurinko laskee puiden taakse ja saa
taivaan punertamaan.