Maaliskuu on jo puolessavälissä ja maaliskuu tarkoittaa meille aina useita syntymäpäiviä. Sekä lasten juhlia, sukulaisten syntymäpäiviä kuin lasten ystävienkin merkkipäiviä. Sehän on ihanaa, että on aihetta juhlia, minä yleensä laitan kutsut jo kuukautta aiemmin. Pääasia, että on päivä varattu niin sanotusta synttärisumasta, loput ehtii suunnitella myöhemmin.
Molempien lasten kaverijuhlat on nyt vietetty ja onnistuin ensi kertaa ikinä olemaan jotenkin hyvin stressittä niistä. Yksinkertaiset tarjoilut, lasten toiveet toteutettuna – kaikki soljui todella omalla painollaan. Paras palaute olikin lapsen halaus ja kiitos järjestelyistä. Itsestäni tuntui, ettei järjestettävää ollut paljoakaan, mutta ihanaa, että kaikki meni putkeen.
Eniten melkein jännittää pysyvätkö sankarit ja vieraat terveenä, alkuvuodesta on aina paljon sairasteluja. Mutta niin kävi, että molempien tyttöjen juhliin pääsivät kaikki kutsutut, mikä oli aivan mahtava juttu!
Yökyläsynttärit pyjamissa
Esikoisella oli selkeät toiveet syntymäpäivänsä suhteen. Hän toivoi, että vieraat saapuvat pyjamissa ja jäävät yökylään. Tämän takia viestittelin vanhemmille jo hyvissä ajoin, sillä tällaiset juhlat oli toki järjestettävä viikonloppuna. Kaikille sopiva lauantai löytyi ja sitä odotettiinkin sitten viisi viikkoa!
Vihdoin lauantai koitti ja toiveena oli nachopelti, jäätelöä, jonkinlainen leffa, tanssia, tietovisa ja yö siskonpedissä. Itse asiassa eniten haastetta tuotti leffan valinta. Kävimme esikoisen kanssa läpi vaihtoehtoja, leffan piti olla jännittävä, ei liian hurja, joku mitä kukaan ei olisi nähnyt ja…
Lopulta leffaksi valikoitui The Portable Door, jonka vuokrasimme Elisa Viihteeltä. Kaikki tuntuivat tykkäävän siitä, eikä kukaan ollut nähnyt kyseistä elokuvaa, jossa ikäraja on K12.
Nachopeltiä tehtiin sekä tulisena että miedompana versiona, aurajuustolla sekä ilman. Jätskiin laitettiin kynttilä ja laulettiin, lisäksi oli perinteiset karkit, kasvistikut dippeineen sekä sipsit.
Sankari itse organisoi tietovisan ja tanssit sekä kattoi pöydän ystäviä varten. Me pysyttelimme vähän sivummalla keittiössä ja paistoimme aamulla mm. croissantteja neideille. Ihania ystäviä, kivat juhlat!
Tankotanssisynttärit Lempäälässä
Toinen neitosemme juhli puolestaan tankotanssisynttärien parissa Lempäälän Liikuntakeskus Parkissa, joka on aivan Ideaparkin vieressä. Sieltä löytyy iso tankosali ja tankotanssiopettaja Henriikka kertoi, että jopa 15 lasta mahtuu saliin. Syntymäpäivissä olikin se kiva, ettei maksu mennyt henkilömäärän vaan tilan perusteella. Monissa paikoissa joutuu tekemään kutsuttavissa karsintaa juuri sen vuoksi, että maksaa täytyy jokaisesta juhlijasta erikseen.
Kutsuimme paikalle yhdeksän kaveria, eli 10 tyttöä opetteli tankotanssin saloja reilun tunnin ajan. Hyvin menivät samassa porukassa niin enemmän lajia kokeilleet kuin ensikertalaiset. Kyselin fiiliksiä tytöiltä ja kaikki tuntuivat tykkäävän.
Lempäälän synttäriaika on vain 1,5 tuntia, jonka vuoksi katoimme pöydän pukuhuoneeseen. Seuraavan tunnin alkaessa sali piti tyhjentää, mutta pukuhuoneeseen pystyi jäämään ns. yliajallekin.
Siellä siis lauloimme, lapsi avasi lahjoja ja porukka söi herkkuja. Jälleen hyvin simppeli linja, koska aikaa herkuille ei ollut valtavasti ja mitään kylmätiloja tms. ei ollut. Nakkeja, sipsejä, viinirypäleitä, karkkia, mehua ja limua. Niistä on lastenjuhlat tehty!
Ihan valtavan iloinen mieli näistä molemmista juhlista jäi myös vanhemmille. Tankotanssisynttärit eivät vaatineet kodin siivousta ja kaupassakin meni vain tovi. Jotenkin molemmat juhlat menivät niin helpolla, että ihan hämmästyin. Olen lähes joka vuosi ostanut esimerkiksi numeropallot lapsille, mutta sekin on alkanut tuntua vähän turhalta. Ehkä ne olivat ihanammat niissä taaperokuvissa.
Katsotaan, mitä sitä keksisi sukulaissynttäreille, vielä olisi tarkoitus juhlia tuplana sellaiset.
Ihania ystäviä ja ihania sankareita!
Millaisia syntymäpäiviä teillä on vietetty? Uskon, että ruudun takaakin löytyy paljon maaliskuisia!