Valloittava risteily Visavuoren upeisiin maisemiin

Kaupallinen yhteistyö Hopealinjat

Voi miten kaunis kesäaamu eilen olikaan, kun saavuimme Laukontorille perheen kesken. Kello yhdeksän lähti risteilymme kohti Valkeakoskea ja Visavuorta. Oli jotenkin todella kivaa, kun ei ollut varma mitä odottaa. Edessä oli oikea kesäseikkailu ja pilvetön taivas. Ostimme odotellessa torilta mansikoita sekä herneitä ja nousimme Hopealinjojen m/s Silver Moonin kyytiin. Matka kohti uutta ja meille tuntematonta kohdetta alkoi!

Tampereelta Visavuoreen ja takaisin

Olemme risteilleet Pyhäjärvellä useamman kerran ja Näsijärvenkin puolella on tullut koettua Tarjanteen kyyti, mutta näin pitkälle emme olleet aiemmin matkanneet vesiteitse. On suorastaan haasteellista kuvailla sitä tunnelmaa – vesiteitse Lempäälään meno on aivan oma maailmansa. Todellakin erilaista, kuin kurvata moottoritietä pitkin. Siinä on jotenkin niin oma idyllinsä, kun laiva lipuu pitkin järveä, näet laivasta käsin ihania mökkisaaria, upeita rannalle tehtyjä omakotitaloja ja vilkutat takaisin ihmisille, jotka varta vasten tulevat rantaan vilkuttamaan. Eilen lähti kesän ensimmäinen reissu Visavuoreen ja moni tuli katselemaan laivan menoa.

Visavuoreen pääsee Hopealinjojen kyydissä Tampereelta tiistaisin, hinnat ja aikataulut täällä. Ennakkovarauksella pois voi jäädä esimerkiksi Nokialla tai Lempäälässä tai jatkaa Visavuoresta aina Hämeenlinnaan asti.

Lempäälän kanava oli kohokohta

Oli hauskaa jatkaa matkaa siitä, mihin on pisimmillään aiemmin risteillyt. Kaikki oli niin vierasta ja sitten kuitenkaan ei, kun bongasi maamerkkejä kuten Kahvila Siirin rannasta. Aivan sen lähellä on Lempäälän kanava, joka on Pyhäjärven ja Vanajaveden välissä. Kyllä lapsia hämmästytti kapeaan sulkuun lipuminen (oli se aikuisistakin mielenkiintoista). Lokit huusivat, vesi pauhasi ja hitaasti siirryimme kapeaa kanavaa eteenpäin. Erityiskiitos muuten hyvistä selostuksista, laivalla tuli kovaäänisistä faktoja niin Nokian Sotkanvirrasta, Pispalan rakentamisesta kuin Lempäälän kanavastakin sekä suomeksi että englanniksi.

Kanavan jälkeen istahdimme alas lounaalle, joka tarjoiltiin seisovasta pöydästä. Kuopus kehui kovasti sillejä, minä söin aimo kasan mummonkurkkuja ja esikoisen suosikki oli lohi. Matka Tampereelta Visavuoreen kestää noin viitisen tuntia, eli kyllä siinä jo lounasaika tulee vastaan samoin kuin se on hyvä viihdyke matkalle. Ruoka oli hyvää ja syömistä siivitti yllätyksenä kyytiin tullut trubaduuri Henry Kuronen. Hän siis kuulemma on laulanut laivalla jo useampina kesinä, mutta emme tienneet tällaisesta kivasta ohjelmanumerosta. Minä siirryin ihailemaan ulos keulapaikalle maisemia ja juomaan lounaaseen kuuluvaa teetä. Samalla kaiuittimista kuului uloskin trubaduurin laulu. Kuopus innostui peleistä, joita laivalta löytyi ja jäi pelaamaan niitä isänsä kanssa.

Visavuoren historialliset aarteet ja upeat maisemat

Kahden aikaan iltapäivällä olimme perillä Visavuoressa. Samaan aikaan Hämeenlinnasta saapui laiva, jolla pystyi palaamaan tauon jälkeen takaisin Tampereelle. Koska matka on pitkä ja halusimme tutustua kunnolla Visavuoreen, olimme vieneet auton edellisenä iltana Visavuoren parkkiin. Mies sitten polki pyörällä sieltä pois. Tällaisen reissun voisi hyvin tehdä kaksinkin, ottaa pyörät laivaan ja polkea takaisin Tampereelle, mutta matkaa kertyi lähes 50 kilometriä ja ajattelimme sen olevan lapsille liikaa.

Visavuori ihastutti välittömästi. Museon henkilökunta otti vastaan avosylin, opasti ja kertoi historiaa. Järvi kimmelsi alapuolellamme, Visavuori nousee aika korkealle. Rakennukset olivat häkellyttäviä, tuntui siltä, ettemme todellakaan ole enää Suomessa tai Pirkanmaalla!

Visavuori on siis kuvanveistäjä Emil Wikströmin taiteilijakoti ja ateljee. Hän on rakennuttanut talon aivan 1900-luvun alussa perheelleen. Lisäksi paikassa on Kari-paviljonki, jossa on esillä pilapiirtäjä Kari Suomalaisen töitä. Suomalainen oli Wikströmin tyttärenpoika ja vietti paikassa kesiään vielä 1990-luvullakin. Museon hinnat ja aukioloajat voit kurkata täältä.

Emil Wikströmin huikeat työt, tähtitorni ja museokahvila

Täytyy myöntää, että Visavuori ja sen aarteet olivat itselleni täysin uusi juttu. En tiennyt mitä kaikkea mahdollista Emil Wikström on eläessään tehnyt enkä tiennyt Kari Suomalaisen olevan hänen lapsenlapsensa, ennen kuin aloin asiaa tutkia. Visavuori kätkee sisälleen valtavasti historiaa monessa muodossa – Wikströmin kotitalo on hyvin mielenkiintoinen ja perheen läsnäolon voi melkein aistia. Työt Kivimiehistä Tampereen patsaisiin ovat upeita ja mikä tuottavuus Wikströmillä onkaan ollut! Lapsia kiinnosti suuresti taloon rakennettu tähtitorni – kai jokaisella tulee olla kotonaan tähtitorni, miksi ei?

Kari Suomalainen puolestaan oli omassa lapsuudessani suuresti esillä ja hänen poliittiset pilapiirrokset ovat legenda. Oli kivaa lukea niiden synnystä ja aatteita töiden takana.

Kari-ateljeesta sai myös arvoituskartan, joka innosti lapsia suuresti. Noin puoli tuntia meni siinä, kun kiersimme alueella ratkaisemassa arvoitusta. Se toimi vähän kuin pakopeli, eli jos pakopelit ovat juttusi, älä jätä väliin tätä kivaa arvoituspolkua!

Kahvila on suloinen ja pöytiä löytyy myös ulkoa, jotta voi nauttia kelistä. Tarjolla on sosekeittoa, erilaisia leivonnaisia kakuista suolaisiin piirakoihin sekä tietenkin jäätelöä. Suosittelen lämpimästi nauttimaan kesäpäivästä kahvilan antimien kera.

Kaiken kaikkiaan yllätyimme kaikki, miten paljon tekemistä ja näkemistä Visavuoressa oli. Sinne järviteitse lipuminen oli kuin olisi ollut ulkomailla. Ihan mahtavaa, miten paljon Pirkanmaa kätkee sisälleen aarteita.

Hyppää siis Laukontorilta (tai Hämeenlinnasta) Hopealinjojen kyytiin ja lähde nauttimaan maisemista, hyvästä ruoasta ja kivasta tekemisestä Visavuoressa. Oli varmasti kaikkien mieleen painuva seikkailu!

Oletko itse testannut risteilyä Visavuoreen tai käynyt siellä muuten?

*liput museoon ja kahvilatuotteet saatu

 

Los Pollos syntyi uudelleen

*kutsuvierastilaisuus

Tampereen Koskikeskuksen alakerrassa aiemmin sijainnut Los Pollos on luonut nahkansa uudelleen ja tuloksena on suurempi, erittäin tyylikäs ravintola Aleksanterinkadulla. Ravintola on tunnettu avotulella grillatusta kanastaan ja suosituin annos, eli kanatasku on pysynyt menussa mukana. Aitoolaisen Penttilän tilan rieskaan tehtävä tasku on annos, jonka perään kysellään paljon. Muuten lista on kokenut aika suuren uudistuksen ja siihen on tullut mukaan myös espanjalaisia vivahteita muun muassa tapasten myötä.

Täydellinen Mimosa ja mureat lihat

Pääsimme eilen maistelemaan Los Pollosin makuja ja ihastelemaan uutta, Koskikeskusta suurempaa ravintolaa. Sisustus on todella onnistunut ja ravintolan ilme tyylikäs. Myös logo on laitettu hieman uusiksi, vanhaa logoa voi fiilistellä vielä matkalla wc-tiloihin. Ravintolasta löytyy suuri kabinetti esimerkiksi kokouksia varten ja ruokapöytien lisäksi on baarin puoli, johon voi tulla vaikka drinkeille ja tapaksille. Keittiössä tehdään itse appelsiinimehua, joka oli sitruunan ja kuohuviinin kanssa paritettuna aivan täydellinen alkudrinkki nimeltään Mimosa Doble Naranja. Suosittele testaamaan!

Puuhiiliuuni Josper puolestaan kypsentää niin kasvikset kuin lihat täydellisen maistuviksi, en ole kyllä näin mureaa kanaa syönyt naismuistiin. Black Angus-härkäkin sai kovasti kehuja muilta pöydässä istuvilta.

Makuja Espanjasta, Italiasta ja Kreikasta

Yrittäjä Toni Leskinen kertoi meille, että menu uudistuu muutaman kerran vuodessa ja siihen tulee jatkossa mukaan esimerkiksi kala-annos. Sesoingin raaka-aineet näkyvät menussa, nyt käytössä on muun muassa parsaa. Maistelimme muun muassa escalivadaa, jossa on puuhiiliuunissa poltettua paprikaa ja munakoisoa anjoviksen kera. Todella hyvät kasvikset! Myös juustot, joita maistelimme alkupalaksi olivat todella hyviä. Jälkiruokien puolelta löytyykin kolmen juuston lajitelma ja juustot ovat vaihtuvia.

Myös focaccia ansaitsee erityiset kehut, koko pöytäseurueemme kehui miten täydellistä se oli! Jälkiruokana maisteltu päärynä oli sekin juuston ystävän jälkkäri. Punaviinissä haudutettu päärynä maistui ihanalta sinihomejuuston kera!

Näimme myös varsinaiset annoskoot ja sanoisin, että niistä kyllä nälkä lähtee. Annoskoko oli kohdillaan.

Los Pollosin uudistus on mennyt nappiin ihan joka suhteessa – uusi sijainti on keskeinen, sisustus tyylikäs ja menusta löytyy jokaiselle jotakin. Myös baarin puoli on kiva uudistus ja toimii tapasten kanssa loistavasti vaikka after work-paikkana.

Lounasta on tarjolla arkisin kello 11-15 ja sieltäkin löytyy lähes aina rakastettu kanatasku.

Kannattaa käydä testaamassa uudistunut kanaravintola, veikkaan, ettet tule pettymään! Onnea uudelle ravintolalle!

11. äitienpäivä Hopealinjoilla risteillen

Kaupallinen yhteistyö Hopealinjojen kanssa

Kyllä oli onnellinen fiilis sunnuntaina. Jännitetty puolimaraton oli taitettu ja heräsimme sunnuntaihin halien ja korttien saattamana. Myös vanhempani olivat meillä yöpymässä, eli sain onnitella äitiäni kasvotusten. Minä vietin sunnuntaina 11. äitienpäivääni ja äidilläni oli puolestaan 40. juhlapäivä. Mies nosti lipun salkoon täydellisen upeassa kelissä. Lapset halusivat laittaa kauniit mekot päälle päivän kunniaksi ja aamupäivästä suuntasimme kohti Laukontoria. Aurinko lämmitti selkää ja kaikki olivat iloisella tuulella. Missään ei ollut tuulenvirettäkään ja Pyhäjärvi kimmelsi upeana risteilijöitä odottaen.

Äitienpäivänä Hopealinjoilla

Laukontorilta lähtee monenlaisia Hopealinjojen risteilyitä. Sieltä voit hypätä laivan kyytiin ja suunnata päiväksi Viikinsaareen. Hopealinjojen hyvästä ruoasta voi nauttia niin päiväristeilyn merkeissä lounaasta nauttien kuin illallisen merkeissä iltaristeilyllä. Me teimme illallisristeilyn viime kesänä ja se jäi kyllä positiivisesti mieleen! Huomaa muuten, että ennakkoon verkosta ostetut liput ovat hieman edullisemmat.

Kesällä on tiedossa myös erilaisia teemaristeilyjä. Murhamysteeri vesillä kuulostaa todella hauskalta! Me testasimme miehen kanssa talvella murhamysteerin konseptin teatterin puolella ja se oli todella hauskaa. Myös Retroristeily ysärimusin viehättää 1990-luvun teiniä, puhumattakaan Laukon kartanoon suuntaavista risteilyistä, jotka suuntaavat Laukkoon huippuartistien keikalle. Vaihtoehtoja piisaa!

Äitienpäivänä torilta lähti kaksi erillistä risteilyä Pyhäjärvelle. Oli ihanaa päästä valmiiseen pöytään nauttimaan äitienpäiväbrunssista ja upeasta kelistä. Lapsille tuo parin tunnin risteily on juuri sopivan mittainen. Siinä ehtii ihmetellä maisemia, kokeilla ylettääkö koskettamaan siltaa laivan alittaessa sen ja syömään kaikessa rauhassa. Laiva risteilee kohti Rajasalmen siltaa ja palaa samaa reittiä takaisin. Matkalla näkee muun muassa upeat Pispalan ja Pirkkalan maisemat. Myös kesäteatteriin lapset kyselivät, kun näkivät sen vesiltä käsin.

Yksityiskohdat ovat mietitty

Pieni, mutta kuitenkin fiilikseen suuresti vaikuttava asia on Hopealinjojen henkilökunta. Kapteeni ottaa vieraat vastaan, kaikki toivotetaan tervetulleiksi ennen ruokailua. Pöytiin ohjataan istumaan, kaikki on ihanan eleganttia ja hallittua.

Äitienpäivänä meillekin tuttu m/s Silver Sky tulikin täyteen ja ilahduttavasti myös ulkomaalaisia kiekkoturisteja oli löytänyt kyytiin. Ruoka oli jälleen todella hyvää, eikä siitä jäänyt mitään valittamista. Rapuskagen oli ihastuttavan raikas ja pääruoan lisukkeena olleessa riisissä oli ihana pieni chilin potku. En itse syö punaista lihaa ja brunssi oli varmaankin ensimmäisenä ikinä, kun pystyin syömään kaikkea. Tarjolla oli paljon kasvisvaihtoehtoja sekä kanaa ja kalaa. Juomat tarjoillaan pöytään ja vaihtoehtoja on viineistä limuihin ja Hopealinjoille tehtyisiin oluisiin.

Me nautimme ruoasta, juttelimme äitienpäivästä, juoksusta ja elämästä yleensä. Vaikka laiva oli täynnä, pöydässä sai mielestäni hyvän keskustelurauhan. Brunssin jälkeen oli ihanaa siirtyä kannelle nauttimaan maisemista sekä lämmöstä. En kyllä muista noin peilityyntä Pyhäjärveä nähneeni!

Parin tunnin risteily on kiva tapa esitellä Tamperetta kesällä kylään tuleville ulkopaikkakuntalaisille tai juhlistaa esimerkiksi merkkipäivää. Millainen laiva onkaan retromusan soidessa ja ihmisten tanssiessa? Ehkä pakko nähdä sekin tänä kesänä!

Meillä oli hyvin onnistunut äitienpäiväreissu kolmen sukupolven voimin. Kyllä Tampereen suuri vetovoima ovat upeat järvemme, niistä kannattaa nauttia.

Oletko suunnitellut risteilyä Pyhäjärvellä tai Näsijärvellä tälle kesälle?