Paras ravintola-annokseni ikinä ja muita yllätyksiä Tallinnassa!

Pressireissu Storytold + Your Brand Up Studio 

Kahdessa päivässä ehtii nähdä uskomattoman paljon Tallinnaa, se tuli taas todettua viime viikon reissulla. Sen lisäksi, että Tallinnassa on aina kivaa käydä, se hämmästyttää joka kerta. Aina löytyy uusi ravintola tai nähtävyys, tietoa ja paikkoja mistä kertoa eteenpäin. Tallinnaan matkustaminen on vielä superhelppoa – parin tunnin merimatka ja tupsahdat suoraan ytimeen. Monella on varmasti suunniteilla esimerkiksi kesälle reissu aurinkoiseen Tallinnaan, joten nappaa tästä vinkkejä reissullesi!

Tällä kertaa ylitykset sujuivat Eckerö Linella ja Viking Linella. Eckerön keittiömestari Tuomas Sillanpää kertoi meille uutuuksista, joita laivalla on kesän kauttauksissa odotettavissa. Tulossa on muun muassa vain aikuisille tarkoitettu lounge, jossa saa nauttia brunssia kuohuviinillä. Viime kesänä kovin suositut Hangon risteilyt tulevat taas ja niitä järjestetään kahdesti. Niistä pääset lukemaan lisää täältä.

Viking Linella on odotettavissa puolestaan erilaisia erikoisristeilyjä, kuten samppanjaristeily 28.5., tai Rammsteinin keikan aikana 20-21.7.2022 yöpyminen laivassa. Bär Barin smoothiet tulevat myös punaisille laivoille kuten lapsille pomppulinnat ynnä muut aktiviteetit kesäksi. Laivat syttyvät jollain tapaa eloon kesälomilla ja terassitkin avaavat!

Kuva Marina Rotkus

Port of Tallinn & Ocean 11 – nauti maisemasta, urheilusta ja merenelävistä

Vielä viime viikolla meinasi tukka lähteä päästä kylmässä tuulessa Tallinnan satamassa, mutta maisema oli silti upea. Tallinnan satamaan on avattu promenadi, jossa voi kävellä maisemia ihaillen, on leikkipaikkaa ja myös leuanvetotanko. 850 metriä pitkä promenadi sisältää paikkoja, joissa nauttia kesän auringonsäteistä. Promenadin varrella on uusi risteilyterminaali, joka on rakennettu virolaisesta puusta ja varustettu aurinkopaneelein. 2000 henkeä vetävässä terminaalissa voi mm. järjestää yksityistilaisuuksia ja konsertteja.

Promenadi on ilmainen ja sen varrella on myös Ocean 11-ravintola, joka nimensä mukaisesti keskittyy paljon mereneläviin. Kesäksi avataan myös suurehko terassi aivan meren viereen. Voisin niin kuvitella perheemme viihtyvän täällä kesäisin juosten, leikkien ja terassilla istuen. Mieheni on erityisesti merenelävien ystävä ja mietin häntä seafood platteria syödessä. 55 euroa maksava platter on ajateltu kahdelle ja se sisälsi mm. yleisöäänestyksen voittanutta mustekalaa (siis seurueemme suosikki), skagenia, rapuja ja kampasimpukoita. Kannattaa testata, kaunis miljöö ravintolalla! Tämäkin paikka on uusi, nettisivu on valmistumassa juuri tänne. Testaa myös ihanan raikasta paikallista mansikka-raparperilimua täällä!

Viru-hotelli ja KGB-museo

Kaikki varmasti tietävät Viru-hotellin, joka onkin suomalaisten rakentama. Hotelli juhli torstaina 5.5.2022 50-vuotissyntymäpäiväänsä. Juhlajuoman heille on valmistanut Pärnun lähistöllä sijaitseva Jaanihanso. Aivan ihastuttavia juomia, testaa ehdottomasti! Ihana ihminen siellä juomien takanakin, pari vuotta sitten vierailin itse tehtaalla. Viru-hotellin superior-huoneiden käytävällä olivat huoneiden ovet varustettu virolaisilla tietoiskuilla ja meinasin myöhästyä ohjelmasta niitä tankatessa. Todella mielenkiintoisia faktoja, joita en todellakaan tiennyt! Huoneissa on myös erilaisia teemoja.

Mutta se, mikä hotellissa oli jännittävää ja mitä en tiennyt (olen tosin käynyt viimeksi vuonna 2009 kyseisessä hotellissa) on fakta kerroksesta, jota ei ole, eikä löydy esimerkiksi hissistä. Tuo kerros on 23. kerros, missä KGB piti majapaikkaansa. Ylös pääsee opastetuille kierroksilla ja oppaamme Pavel oli aivan huikea. Hänen kierroksensa oli enemmän kuin näytelmä ja suomen kielensä todella sujuvaa. Kuulimme, että erityisen epäilyttäviä hotellivieraita (kuten toimittajia!) salakuunneltiin mm. tuhkakuppiin tai aluslautaseen piiloteltulla mikrofonilla. Mikä tekniikka heillä on ollut käytössään! Ylhäältä aukeaa myös varmasti yksi Tallinnan parhaista näkymistä ja pian sinne aukeaa myös terassi kelien lämmetessä.

Viru-hotellin sijainti on huikea ja Virukeskukseen pääsee suoraan. Sieltä löytyy mm. maailman parhaaksi valittu kirjakauppa Rahva Raamat kahviloineen. Ja olipa kyllä upea, loputon määrä kirjoja, teetarvikkeita, vihkoja, kyniä ja vinyylilevyjä! Kannattaa piipahtaa!

Kuva Alexander Trivedi

Tales of Reval – sukella ilmaiskierrokselle keskiaikaiseen Tallinnaan

Keskellä Raatihuoneen toria meitä vastassa oli jälleen aivan upea opas, jonka englannin kieli oli huikeaa. Hän johdatti meidät vuoteen 1219 ja kuulimme historiaa enemmänkin. Kyseessä on Tales of Reval-kierros Tallinnan keskustassa. Se on 1,2 km pitkä ja kestää 90 minuuttia. Siinä matkataan pitkin Viron historiaa ja ainakin meidän porukka sai osallistuakin näytelmään. Me saimme 30 minuutin mittaisen nopeamman version, mikä ehti jo vakuuttaa. Tiedättekö mikä tässä on huikeinta? Kierros on ILMAINEN. 90 minuuttia todella taidokkaasti vedettynä ja mieletön määrä infoa. Ei kannata missata! Lähtee turisti-infosta Raatihuoneen torin laidalta perjantaista sunnuntaihin klo 13.

Kuulimme myös, että Raatihuoneen torniin pääsee kesäkuusta eteenpäin kiipeämään. Kiivetä voi 34 metrin korkeuteen ja matkaa on 115 askelmaa.  Ulospäinkin näkee, kuinka kapea 64 metriä korkea torni on ja siellä on kuulemma hieman ahdasta ohitella. Huih, omat hermoni eivät kestäisi ahdasta kiipeämistä, mutta jos et kärsi ahtaanpaikankammosta, kiipeä kurkkaamaan legendaarista Tallinnan näkymää ylhäältä päin!

Himahellan Tiina pääsi esittämään Tanskan kuningasta.

Raeapteek eli Raadinapteekki – tee omaa taikasuolaa

Raatihuoneen torin laidalla sijaitsee Euroopan vanhin edelleen toiminnassa oleva apteekki Raeapteek. Vuonna 1422 perustettu apteekki on elämys, jossa on rohtoja seinillä ja käärmeitä purkkiin säilöttynä. Saimme kuulla muun muassa siitä, miten ruttoa on torjuttu yrtein ja maskein, joiden sisälle on laitettu yrttejä. Apteekki on auki muina viikonpäivinä paitsi sunnuntaisin. Siellä toimii museo ja lisäksi järjestetään kierroksia sekä työpajoja ryhmille. Mekin pääsimme kellariin tekemään omat yrttisuolat. Murskasimme merisuolaa morttelissa ja sekoitimme joukkoon yrttejä. Suolan sai matkaansa niin hienossa pullossa, että kun kotona maustoimme grillilohta sillä, lapseni nimesi suolan äidin taikasuolaksi.

Jopa Venäjän tsaari tilasi aikanaan lääkkeensä täältä. Mystinen paikka, sisälle astuessaan pääsee ihan uuteen maailmaan sisälle. Kannattaa vierailla!

Lentosatama ja Viron merimuseo

10 vuotta vanha Lentosatama oli kyllä ihan mieletön. Museo oli suljettu ja meille järjestetty sen yläkertaan illallinen. Paikkaa voi todellakin vuokrata yksityisesti. Minkälaista olikaan illallistaa hiljaisessa museossa katsellen sukellusveneitä. Tarjoilu oli ensiluokkaista, tarjoilija oli oikein vanhan kansan eleetön ja ylväs herra, joka hoiti homman niin nappiin kuin vain voi. Olisipa upeaa järjestää täällä joku synttäri-illallinen! Ruokakin oli hyvää, varsinkin kalainen alkupala vei kielen mennessään.

Kävin kurkkimassa sukellusveneitä, mutta koska museo oli suljettu, emme osallistuneet sen tarkemmin kierroksille. Lisää paikasta ja kierroksista sekä paikan varaamisesta erilaisiin tilaisuuksiin voit lukea täältä.

Olympic Park Casino

Ilta päättyi kuin Amerikassa konsanaan, kun siirryimme Tallinnan ainoassa Hiltonissa sijaitsevaalle Casinolle. Kuhina oli yllättävän suurta arki-iltanakin. Saimme testata pelejä ja ihmetellä ns. suuren maailman menoa. Puitteet ovat ainakin upeat. Jos tänne mielit, ota huomioon, että ajokortti ei riitä henkilöllisyystodistuksesi, vaan täytyy olla virallisempi, esim. passi!

Rotermanni-kortteli

Vaaleiden talojen muodostama Rotermanni-kortteli on ollut jo aiemmilla Tallinnan kerroilla sellainen, että on tehnyt mieli jäädä sinne pidemmäksikin aikaa. Siihen on satamasta noin kilometrin matka. Alueella on vaatekauppoja, kuten Viron oman merkin Ivo Nikkolon lippulaivamyymälä, josta ostin matkaani mustan mekon. On Bershka, ihastuttava kukkakauppa, viinibaari, terasseja, suklaapuoti, vegaaninen ravintola ja on esimerkiksi Lontoosta kehumani BrewDogin ensimmäinen Baltian baari.

Me aloitimme aamumme maistelemalla ehkä parhaita macaronseja ikinä. Ne maksavat 1,80 euroa/kpl ja löytyvät kahvilasta nimeltään Levier. Sen omistaja Angeelika Kang on ollut mukana erilaisissa kahviloissa jo 10 vuoden ajan ja hänen intohimonsa on leipominen. Kaikki macaronsit ovat kahvilassa itse tehtyjä ja huikean kuohkeita. Raadin suosikki oli lime-basilikamacaron, hyvin myyvä yksilö on kuulemma suolakinuski. Äitini on henkeen ja vereen macarons-tyyppi ja jäi harmittamaan, etten ostanut hänelle näitä mukaan. Korjaan asian ensi tilassa! Ihastuttava kahvila ja kortteli ylipäätään, jossa saa kyllä aikaa kulumaan. Lähdin jatkamaan matkaa maailman hienoimmat prinsessatennarit kassissani!

Ravintola 38 ja elämäni paras kala-annos

Lounas nautittiin maaliskuussa avatussa ravintolassa nimeltään 38. Jo tässä ajassa paikka on vakuuttanut ihmiset niin, että sille veikkailtiin jopa Michelin-tähteä! Toukokuun lopulla saapuvat Michelin-tarkastajat paikalle ja Tallinna saa ehkä ensimmäisen tähtensä. Kannattaa siis käydä täällä tai tehdä varaus pian – mahdollinen tähti vaikuttanee varmasti esimerkiksi varausasteeseen!

Miljöö on mietitty tarkkaan ja valtavan kokoinen seinämaalaus kiinnittää ensimmäisenä huomion. Keittiömestari Joonas Koppel bändeineen on keittiössä aivan irti. Maut, ideat, estetiikka, tarjoilu, kaikki on vimpan päälle. Siinä vaiheessa, kun sanottiin, että kynttilä on ruskistettua tryffelivoita, siitä vain leivän päälle olin kirjaimellisesti vähän huuli pyöreänä. Oikeasti? Kyllä! Ja lopuksi luulin, että saamme kauniit valkoiset ruusut pöytään, mutta vielä mitä – ruusun sisus oli juustoa ja se otettiin sieltä lautaselle jälkkäriksi hillon kanssa. Wau! Ihan mielettömän hyvää juustoa olikin. Viskikin sumutettiin drinkin päälle sumutepullosta. Oli muuten hämmentävää ja ihanan erilaista.

Mikään hirveän edullinen paikka ei ole kyseessä, mutta sitä ehkä kukaan ei odotakaan, jos Michelin-tähteä odotellaan. Alkupalamme, kampasimpukat maksaa 19 euroa, pääruokani, joka oli parasta _ikinä_ kustantaa 32 euroa ja esimerkiksi se ruusujuusto 10 euroa. Syömäni kala oli black cod eli ehkäpä mustaa turskaa, joka on syvänmerenkala. Lautasella oli myös mm. savustettua jogurttia. Niinpä, luit oikein. Keittiössä todella revitellään menemään. Kala lohkesi kuin unelma ja suli suussa. Ravintola 38:n tyypit ovat kuulemma valmiita ottamaan riskejä keittiössä ja tekemään asiat toisin, jos ne eivät toimi. Se kyllä huokui paikasta. Ihana ihana kala, jota jäin kaiholla miettimään!

Shishi – sisustajan unelma

Olen aiemminkin käynyt sisustuskauppa Shishissä Noblessnerin alueella, jossa on aivan hervoton määrä joulukoristeita syksyisin. Ajattelin, että hyvä, ettei nyt ole joulusesonki päällä, vaan myymälässä on kevät ja kesä esillä. On kukkia ja monenlaisia kesäisiä koristeita. Mutta apua! Meidät vietiin yläkertaan katsomaan ensi syksyn joulujuttuja. Siellä minä sitten huutelin, saako pinkin donitsikoristeen kuuseen jo ostaa? Vasta syyskuussa kuulemma.

Todellinen sisustajan unelma, norjalais-virolainen, vuonna 1998 perustettu Shishi on kyllä sisustajan unelma, jossa on myös outlet-puoli. Hillitsin itseni, ei lähtenyt tällä kertaa joulukoristeita matkaan (ei niitä taida enää meille mahtuakaan, hah!).

Tallinnassa on tullut nähtyä todella monta paikkaa, mutta niin vain löytyi taas jotain uutta. Kaupunki uudistuu valtavaa vauhtia ja esimerkiksi ravintoloita tulee koko ajan uusia, siksikin aina löytyy jotain testaamisen arvoista.

Kiitos ihana matkaseura ja aurinkoinen Tallinna sekä järjestäjät!

Muita Tallinnan kirjoituksiani löytyy esimerkiksi näillä otsikoilla:

Parhaat tärpit lasten kanssa
Tallinnan paras kylpylä
Uudistettu Tallink City Hotel
Rakkausviikonloppu Tallinnassa
Upea majoitus Tallinnassa
Jouluinen makumatka Tallinnaan
Erityisvinkkejä lapsille Tallinnassa
Lähiruokaa Tallinnassa

Onko itselläsi suunnitteilla reissua Tallinnaan? Tuliko tässä postauksessa uusia vinkkejä? Vinkkaa myös omat suosikkisi kommentteihin!