Täällä taas! Tovi vierähti reissaillessa ja reissupyykkejä pestessä, mutta tulipahan taas läjä elämyksiä koettua. Aloitetaan Ahvenanmaasta, jossa olimme tehokkaan viikonlopun. Tai oikeastaanhan siinä jää alle kaksi vuorokautta saareen aikaa, kun lähtee perjantaina ja palaa sunnuntaina, mutta paljon ehtii tuossakin. Olimme koko kesän ajatelleet, että elokuun viimeisenä viikonloppuna koittaa niin sanotusti kesänpäätösviikonloppu, kun miehen puolimatkan triathlon kisataan Käringsundissa. No, toisin kävi. Sehän peruttiin vain paria viikkoa ennen. Päätimme kuitenkin lähteä matkaan, sillä lapsille pelkästään laivamatkat ovat elämys. Onneksi lähdimme! Isovanhempien kanssa suuntasimme kohti Turkua ja uutta Viking Glorya, joka starttasi aikaisin perjantaiaamuna.
Käringsund resort & conference
Kisatarjouksesta olimme ottaneet mökin Käringsundin resortista ja sinne mahduimme kaikki kuusi ihan hyvin. Mökissä on kaksi erillistä makuuhuonetta, olohuone, keittiö ja kylpyhuone. Lisäksi löytyy ulkosuihku ja sympaattinen sauna erikseen ovesta ulos astuessa. Terassi on katettu ja ulkokalusteet löytyvät, grilliä ei, sen sai kyllä erillismaksusta vuokralle.
Käringsund on ihastuttava lasten kanssa, siellä riittää hiljaisuutta ja lääniä juoksennella. Mies oli huolissaan, että viihdymmekö ilman kisahommia, mutta toki viihdyimme. Siinä missä ainoa kokonainen päivä, eli lauantai olisi mennyt kisahommia kannustaessa, nyt pääsimme sitten perheenä testaamaan kaikkia lajeja paikassa.
Perjantaina oli niin upea keli, että vuokrasimme rantasaunan. Se maksoi 36 euroa ja kyllähän se kannatti. Viimeisiä upean lämpöisiä kesäpäiviä meren rannalla saunoen ja auringonlaskua katsellen. Aivan mielettömän ihanaa! Ruoat laitoimme itse mökissä perjantaina ja kaikki maistui mielettömän hyvältä. Perunat, kalat, parsat, kaikki olivat tuoretta Ahvenanmaalta. Käringsundin ravintolassa saa aamiaisen 12 euron hintaan, meillä se kuului tuohon kisatarjoukseen.
Käringsundin aktiviteettiranneke
Tämä oli kyllä ihan älyttömän hauska, vaikka ehdimme testata oletettua vähemmän lajeja. Aktiviteettiranneke maksaa 19 euroa/päivä/hlö ja sisältää valtavan määrän lajeja testattavaksi. Minigolfia, frisbeegolfia, polkuveneet, kanootit, sup-laudat… Siinä todellakin saa kulumaan koko päivän, kun näitä testailee. Me pelasimme niin tosissamme 18 reiän minigolfin läpi, että siihenhän kului aikaa vaikka kuinka! Lisäksi ehdimme suppailla, ajaa polkuveneellä, testata vesitrampan ja wibitradan (nämä kyllä kuuluvat kaikille ilmaiseksi). Illansuussa lähdimme vielä kanootilla melomaan iltajätskeille gastropubiin. Kyllä siinä tuli rahalle vastinetta, suosittelen todella lämpimästi näitä rannekkeita päiväksi!
Illan omana aktiviteettina me ajoimme isovanhempien pyörät sauhuten etsimään auringonlaskua, mutta… Emme koskaan löytäneet tuota niemenkärkeä. Isovanhemmat jäivät lähtiessämme vielä Ahvenanmaalle ja ajoivat toiseen suuntaan löytäen aivan heti auringonlaskun. Saimme siis sentään nähdä siitä kuvan. Tulipahan vielä illan pyörälenkki, hah!
Käringsundin ravintolat ja muut aktiviteetit
Muistatte ehkä, että olimme paikassa viime vuonna pressireissulla ja testasimme myös museon sekä riistasafarin? Niistä lisää täällä. Siellä myös useampi kuva miltä mökit näyttävät. Tällä kertaa kävimme lounaalla lauantaina Betty’sissa, joka sijaitsee parin kilometrin päässä mökeistä. Aivan ihastuttava paikka, jossa myytiin liian kauniita teesettejä (en saanut ostolupaa). Mutta paikka oli niin sympaattinen, että sitä kiertäessä tuli hyvä mieli. Olimme aiemmin varanneet paikallaista savustettua kalaa, sillä sitä on aina rajattu määrä. Olipa todella hyvää sekin ja jälkkäriksi jaoimme pari ahvenanmaan pannaria. Nekin olivat ns. oikeat, luumuhillolla ja kaikkea. Perunat olivat yllättäen ruotsalaisia – eikö se siis olekaan vain myytti, että kaikki Ahvenanmaan perunat menevät Taffelille?
Illan jädepaikka on puolestaan Bodegan gastropub, jonka miljöö veden äärellä on äärettömän viehättävä. Kävimme sen pihassa ottamassa pressireissun yhteiskuvia, mutta sisällä emme käyneet. Hyvän näköisiä annoksia ja kiva paikka sekä henkilökunta. Ja ihanaa, kun pääsi vesiteitse.
Näistä ravintoloista se huomio, että sulkivat elokuun viimeisenä viikonloppuna ja avaavat taas uudelleen kesäkaudelle. Kannattaa siis hyödyntää mökin keittiötä tai Käringsund resortin omaa ravintolaa, jos vielä tänä syksynä tänne lähtee. Mutta kirjoitin ylös, sillä ei aikaakaan ja on ensi kesä ja kesälomaideoiden googletteluaika!
Oli aivan ihanaa lipua kanootilla täydellisessä hiljaisuudessa takaisin resortille katsellen pomppivia kaloja veden pinnalla. Se oli hieno elämys ihan koko perheelle aikuisista lapsiin.
Seuraavana yönä tulikin hurja myrsky ja aamulla odotti kova sade. Me pakkasimmekin jo kamoja, kävimme toki aamusaunassa ja kaatosateessa hyppimässä. Ihanaa sekin! Takaisin suuntasimme Siljalla ja meillä oli selkeä mielipide, kummasta laivasta tykkäsimme enemmän. Palaan siihen myöhemmin, mitä veikkaisitte?
Onko sinulla kokemuksia Kärinsundista? Luulen, että miehenikin tykkäsi, kun alkoi helpottaa se pettymys kisasta. Emme olleet ainoita, ketkä tulivat paikalle, vaikka alkuperäinen tarkoitus oli saapua kisaan!
P.S. Ainakin Viikkarilla myytiin näitä karmeita karkkeja, ihan hulvaton karkkipeli mökkiviihteeksi. Ainakin kerran täytyy kokeilla, en tiedä kokeilisinko uudelleen. Kyllä nauratti!