Maistuisiko yöllä snakki?

Tampereelle tulee kyllä niin mahtavia juttuja jatkuvalla syötöllä, ettei tosi. Ravintolatarjontaa on kaupungissa ihan valtavasti ja yksi parhaita juttuja on, miten paljon nykyään on kasvisvaihtoehtoja tarjolla. Loppuvuodesta maistamani Vegemin seitanista tehdyt siivet yllättivät rapeudeullaan ja maukkaudellaan ja ovat saatavissa Siipiweikoista nykyään. Mielettömän hyviä!

Nyt Vegem on tehnyt uuden aluevaltauksen, nimittäin yöpalat. Pakkahuoneella järjestetään jatkuvasti keikkoja ja monesti ihmiset lähtevät keikan jälkeen hakemaan yöpalaa kohti kaupunkia. Klubilla voi kuitenkin jatkaa iltaa ja nyt myös hoitaa tuon nälän samalla, sillä siellä tarjoillaan kasvisyöpalaa. AIka mahtavaa! Eilen pääsin maistelemaan chorizo-hodaria ja Klubi-hodaria, jotka olivat molemmat supermaukkaita. Klubi-hodarissa on Vegemin snakki, eli miedomman makuinen vegeversio nakista. Vegaaninen aioli on herkkua ja itse kallistuin vahvasti mausteisemman chorizon puolelle, kyllä on hodarissa makua vaikka onkin sitä niin sanottua pupunruokaa.

Niin, mites se aspekti, rokkaavat äijät keikan jälkeen pupunruoalla? Se on juuri se kulttuuri, jota Vegemin Santtu Ronkainen kertoi yrittävänsä murtaa. Kasvisruokaan on liitetty kaikenlaisia asenteita siitä, että puput syövät rehuja siihen, ettei se vie nälkää tai ole ravisevaa. Sanon, että paatuneinkin lihansyöjä hämmästyy, kun haukkaa maukasta chorizo-hodaria. Ja mielestäni hinta, 4,50 euroa on niin kohtuullinen, että jos yhdellä ei nälkä lähde, voi ottaa useamman. Ja miksi sitten kasvissyöjän pitäisi saada nakkia? Siinäpä kysymys, mihin törmää aina. Santtu totesi, että snakki on vastaus muun muassa lasten lemppariruokaan, nakkikastikkeeseen, josta saa nyt tehtyä kasvisversion.

Santtu sanoi, että hänen toiveissa on, että kasvisruoka yhdistää. Ruokahommissa pitäisi vastakkainasettelun olla ohi. Niin, että vannoutuneet pihvinpurijat sekä vegaanit voivat istua saman pöydän ääressä syömässä maukasta ruokaa. K-kaupoissa on heidän uutuutensa, kevätpaistikas odottelemassa pääsiäispöytään pääsyä. Huhtikuun lopussa puolestaan S-ryhmän kauppoihin saapuvat muun muassa chorizomakkarat parahiksi grillikauden aloitukseen.

Toissavuonna perustettu Vegem on laajentunut hurjalla tahdilla ja tuotteille riittää kysyntää. He laajenevatkin nyt koko Suomeen ja mielestäni tämä kasvutahti kertoo paljon siitä, kuinka paljon tuotteille on kysyntää. Kasvisruoka on löytänyt paikkansa ja tänä iltana minä ajattelin täyttää tortilloja seitanilla. Siinä missä itse sain kasvissyöjänä 1990-luvulla lämmittää itse kasvisruokani yläasteen koulun keittiössä, on kasvisruoka omille lapsille hyvin maistuva ateria. En muuten saanut toissapäivänä 3-vuotiastani syömään kuin yhden lihapullan, sen sijaan rinnalla olleen ruokaisan salaatin veti viimeistä itua myöden. Aikamoisen murroksen kasvisruoan parissa on saanut nähdä reilun 20 vuoden aikana!

Mutta. Jos mielit maistaa superhyviä valmiiksi tehtyä vegeannoksia, niin jää keikan jälkeen Klubille syömään tai piipahda syömässä muuten vaan. Väitän, ettet pety. Kuukauden myynnissä olleet tuotteet ovat kuulemma saaneet positiivista palautetta ja yllättyneitä ollaan oltu niiden maistuvuudesta.

Kiitos Santtu ja kumppanit kutsusta, oli älyttömän hyvää jälleen!