Ei koskaan lapsia minulle

Nämä leikkipuistossa otetut kuvat saivat minut alkuviikosta mietteisiin, miten paljon elämä onkaan muuttunut viimeisten vuosien aikana. Miten minusta, joka vannoi aina, ettei meille tule lapsia, tuli henkeen ja vereen lasten maailmassa elämä, leikkipuistossa ja perhekerhoissa asuva äiti? Ihmisestä, joka vannoi, ettei ikinä lähetä yhtään kenellekään joulukorttia jossa on lasten kuva, tuli nainen, joka raahaa joka ikinen syksy lapsensa korttikuvaan. Naisesta, joka pyöritteli silmiään äitien ja tyttärien samispukeutumiselle tuli kotirouva, joka rakastaa samistella siskosten vaatteilla. Ehkä vähän joskus omiakin komboon sotkien. Mitä minulle tapahtui?

Tarinasta syntyisi varmaan kirja, jos sille tielle lähtisi, eli mennään mahdollisimman tiivistäen ja niin, että ehkä pysytte kärryillä. Sain kohtalaisen nuorena tuomion siitä, että lapset pitäisi tehdä nuorena jos niikseen ja varmaan apujen kanssa. Kun silloin ei tuntunut siltä, että lapsia haluaisin tai haluaisimme, aloin elää täysillä sitä lapsetonta elämää. Kaikki lapsiin liittyvä oli negatiivista. Varmaan suojelin itseäni tällä ajatusmallilla jollain tapaa, enkä kyllä ollut koskaan mitään vauvakuumettakaan potenut. Olin todella huono olemaan lasten kanssa, pelkäsin pitää vauvoja sylissä ja en tiennyt yhtään, miten kolmivuotiaan kanssa kommunikoidaan. Miten voisin koskaan olla äiti? Ehkä oli tarkoitus, ettei minusta sellaista tulisikaan, ajattelin. Kolmenkympin lähestyessä aika monella ystävällä oli jo lapsia, yritin parhaani mukaan heitä muistaa ja nähdä – tosin se tuntui ihan mahdottomalta, lapsellisilla kavereilla oli yhtäkkiä tiukat päiväuniaikataulut, ruokarytmit ja muut, eihän heitä onnistunut näkemään ikinä! Kun me saimme sunnuntaina laiskan aamupalan syötyä, olivat he jo paahtamassa lounaalle ja päiväunilenkille.

Käänsin siis ajatukset niin, ettei meille lapsia tule, emmekä lähde heitä hankalan kautta yrittämäänkään. Mietin, mistä kaikesta pitäisi luopua lasten myötä. Koskaan ei voisi matkustaa, pitäisi herätä viikonloppuisinkin aikaisin ja jos erehtyisi matkustamaan, koneessa olisi täysi huuto päällä ja kohteena Bamse-hotelli. Joku oksentaisi matkalla ja kaikki mulkoilisivat minua. Matkaopasaikoina mietiskelin, kuka matkaa kahdeksikin viikoksi lapsiperhehotelliin. Hah! Now I know.

Olikohan meillä alitajuisesti menossa joku perheenperustamisvietti, kun otimme koiran? Sitä olen useasti pohtinut. Koirahan ei sido samalla tavalla kuin lapsi ajattelimme ja voimme mennä samalla tavalla. Hah taas! Koirahan sitoo melkein enemmän! Siinä missä lapsen voi viedä kauppaan ja joka kylään, koirasta moni sanoi, että älkää tuoko kotiimme. Se siis rajoitti paljonkin vapaa-aikaa, käytti vapaa-aikamme koirakouluihin ja ulkoiluun ja jouduimme pari kertaa palkkaamaan ”lapsenvahdin” kotiin, jos oli iltameno, jottei koira olisi liian kauaa yksin. Se patisti aamulla aikaisin ylös, oli viikonloppu tai ei ja itki pentuna öisin. Ehkä olimme vähän naiiveja, mutten oikeasti arvannut, kuinka rajoittava tekijä koira on. Siinä missä jokainen mummo mulkoili pahasti innokasta isoa koiraa, ne samat mummot edelleen ihastelevat joka kerta lapsiani kaupassa tai bussissa ja kehuvat, miten reippaita apureita minulla on. Maanantaina olin juuri vastaamassa jotain ”kyseenalaisesta avusta kaupan kassalla”, kun kuopus pyöräytti mandariinipussin joka ikisen mandariinin pitkin lattioita. Mummosta se oli vain hellyttävää. Perus.

Minä olen aina myös ollut aika kapinahenkinen ja inhoan normien mukaan tekemistä. Haluan löytää omat tieni. Siksi koko ajatus lapsiperhe-elämästä tuntui kaukaiselta ja Thaimaassa oli helppo viihtyä, siellähän suurin osa suomipoppoostamme oli lapsetonta. Jaoimme ehkä samoja kauhistuksia lapsiperhe-elämään liittyen. Harmitti, kun lapsista alettiin kysymään heti naimisin menon jälkeen, olimme olleet alle vuoden naimisissa kesällä 2006, kun sain ihan ääneen osakseni ihmettelyä, ”emmekö edes yritä?”. Mikä ihmeen kaava sekin on, että häät ovat yhtä kuin lapsi? Minä nyt vain halusin jakaa loppuelämäni rakastamani miehen kanssa. Suututti.

No, elämä yllättää toisinaan. Meidät se yllätti todenteolla, kun vuosikaudet maailmalla hiihdellyt lapseton pariskunta alkoi totuttautua ajatukseen, etteivät lääkärit kaikkea tiedä ja meistä tulee vanhemmat. Olin suoraan sanottuna kauhuissani. En tiennyt vauvoista mitään, tietoa oli netti pullollaan mutta tuntui, että menen vielä enemmän sekaisin. Mitä vauvalle hommataan, miten sitä hoidetaan, miten me selviämme, apua! Ajattelin tuolloin, etten ikinä ainakaan a) välitä mitä lapselle puetaan b) mene mihinkään vaatekutsuille c) tule puhumaan mistään synnytyksistä tai eritteistä. Ahhah! Pelkäsin siis kauheasti, että minä jotenkin katoan, kun minusta tulee äiti. No, pelkäsin nyt ihan kaikkea mahdollista, kun en ollut ikinä edes pitänyt vastasyntynyttä sylissä!

Sanotaan myös, että elämä opettaa ja niin se tekeekin. Vain parin päivän ikäisenä tuo oma nyytti tuntui tutulta, hänen käsittelynsä ei ollutkaan niin pelottavaa ja minäkin tunnuin jokseenkin minulta. Ainoa mikä kesti, oli totuttautua ajatukseen, että olen äiti. En osannut puhua itsestäni äitinä. Olen saanut monet naurut osakseni, kun olen kertonut, että täytyin neuvolan lomakkeeseen kohtaan ”äidin tiedot” oman äitini tiedot. Isän tietojen kohdalla äkkäsin, että olisi ehkä pitänyt puhua itsestään.

Vauvavuoodestahan voisi kirjoittaa myös kirjan, mutta skippaan sen tässä. Kaikki opettelu vei aikaa, väsytti hirveästi ja mitä kaikkea, mutta elämä tuntui yllättävän ”normaalilta”. Häkeltyneenä ja onnellisena lähdimme opettelemaan uutta elämää, joka tietenkin oli monienkin asioiden vuoksi rankkaa tuolloin, mutta niin meistä pikkuhiljaa hioutui perhe. Kolmikuisen kanssa suuntasimme jo kohti lentokonetta ja Kreikkaa ja totesimme, ettei tyyppi huutanut ollenkaan koneessa. Syksyn myötä innostuin etsimään kaikki mahdolliset harrastukset vauvauinnista isä-lapsisirkukseen ja muskariin. Kaikissa oli hirveän kivaa ja tutustui ihmisiin ja mietin, että on älyttömän kivaa tehdä kolmistaan asioita. Ekan kanssa sain vielä päivisin omaa aikaa hänen nukkuessaan, joten sitäkään ei kaivannut samalla tapaa kuin toisen lapsen kohdalla.

Niin. Käänsin takkini ihan täysin. Vauvan ollessa puolivuotias olin jo hyvin perillä kaikista lastenvaatemerkeistä. Pidin itsekin jo niitä vaatekutsuja, pukeuduimme samiksiin ja kipitimme monissa harrastuksissa. Muistan edelleen päivän, kun esikoinen täytti puoli vuotta – silloin tuli ensimmäistä kertaa olo, että hän on jo ”tyyppi”, oma persoonansa, jota rakastan äärettömästi. Ja miten kiva tyyppi olikaan! Mitä enemmän häneen tutustuin, sitä enemmän hänestä tykkäsin. Hän todellakin muutti minua, joka päivä, mutta monesti hyvällä tavalla. Opetti minua näkemään kauniin lehden maassa, opetti pysäyttämään kaiken ja ottamaan syliin kun hän syliä tarvitsi, opetti, että äiti on ehkä kaunein sana, mikä maailmassa on. Täytti sydämeni sellaisella rakkaudella, jota en voinut etukäteen käsittää. Samalla myös sellaisella määrällä huolta, pelkoa ja vastuuta, että ajattelin räjähtäväni pelkästään sen ajattelusta. Mitä jos…? Yritin työntää nuo ajatukset romukoppaan aina niiden tullessa. Hän opetti myös kohtaamaan itsessäni niitä huonoja puolia, joita en ollut ennen samalla tavalla työstänyt. En ollut valvonut ikinä niin paljon, enkä todellakaan tykännyt siitä väsyneestä tyypistä, mutta jokaisen väsyneen päivän keskellä oli paljon hyvää.

Elämä siunasi meitä toisellakin tyttärellä, enkä hänen kohdallaan pelännyt kaikkea niin paljon. Meillä oli lapsiperhetuttuja, harrastuskuvioita ja vauvanvaatteita. Hän sujahti arkeemme kuin varkain, vaikka mustasukkaisuuden määrä teetti pitkälti töitä. Olin aivan fiiliksissäni kahdesta tytöstä, tyttöjen vaatteista ja no, heistä. Siskoksista. Seuraan suurella mielenkiinnolla heidän kasvuaan ja sitä sidettä, joka heidän välillään jo on. Se on ihan erityinen, se on joku sellainen, mihin vanhemmat eivät pääse käsiksi. Tiistaina kuopus, 2 vuotta vanha, kertoi minulle, että hänestä tulee isona samanlainen kuin isosiskosta. Pala nousi kurkkuun. Samalla mietin, että he ovat luonteiltaan kuin yö ja päivä, että saas nähdä mitä heistä tuleekaan.

Mietin maanantaina juoksulenkillä, millaista elämä olisi ilman lapsia. En tiedä, eikä tiedä kukaan muukaan. Mitä olisimmekaan tehneet? Nyt tuntuu siltä, että olisin jäänyt paljosta paitsi. Samalla olisin myös erittäin valmis luopumaan näistä loputtomista huonoista öistä, josko joskus meilläkin vielä nukutaan? En edelleenkään ihmettele, jos joku haluaa olla vapaaehtoisesti lapseton. Perhe-elämä on sitovaa, se muuttaa parisuhteen, vauva-arki saattaa olla kaoottista, allergiat ja lastentaudit hallitsevat elämää, suunnitelmat muuttuvat ja väsymys sumentaa pään. Ainakin aiemmin näin vain negatiiviset puolet asiasta, enkä edes oikeasti tiennyt lähellekään sitä sairastelun määrää, jota arki on tuonut tullessaan. Mutta samalla se antaa käsittämättömän paljon. Lasten puuhat, kasvu, lausahdukset, ilo, vilpitön ilo, kauneus, rehellisyys, oppiminen, kaikki on jotain sellaista, mistä en suostuisi ikinä luopumaan. Onko päivää, kun heidän tekemisilleen ei naureskele? Onko päivää, kun pää ei sauhua vaikeiden kysymysten edessä. Ei ole yhtään iltaa, etten kävisi katsomassa yölampun valossa nukkuvia lapsiani, ennen kuin menen itse nukkumaan. Katselen heitä ja ajattelen, miten kauniita ja viattomia ovatkaan. Eilen, kun hain kuoopusta päiväkodista, hän huomasi minut kaukaa, lähti juoksuun niin, että lapiot putosivat kädestä, kädet levisivät halaukseen, naama loisti ja suu huusi ”ÄITI!”. Se näky, se ilo ja korvaamattomuus tallentuu kovalevylleni ikuisiksi ajoiksi ja auttaa jaksamaan sillä raivarihetkellä.

Elämä on muuttunut yllättävän paljonkin, on muuttuneet nukkumiset, tekemiset ja ystävät kehen eniten pitää yhteyttä. On muuttunut harrastukset ajanpuutteen myötä, on muuttunut hotellit, joihin reissuilla suunnataan. Mutta sen sijaan, että jäisi miettimään ja haikailemaan sitä, mitä oli, olen kokenut, että arvostan jokaista hetkeä enemmän kuin koskaan. Jokaista päivää, kun lapset ovat iloisia ja terveitä, jokaista ateriaa, joka meni ”kivuitta”, jokaista yksin tehtyä vessareissua ja hyvin nukuttua yötä. Otan päivistä kaiken irti, ihan eri tavalla kuin ennen. Arvostan suuresti sitä, että he ovat täällä ja ovat muuttaneet elämämme.


mekko ESPRIT/ housut KATRI NISKANEN/ kengät DR. MARTENS/ takki VILA/ hanskat A+ MORE/ korvikset RIEMUpuoti

Ja. Kun hetken olin pyristellyt sitä jonkinlaista mammuutta vastaan, annoin mennä täysillä. Totesin, että onni on tässä ja nyt ja siitä pitää nauttia täysillä. Siksi minusta tuli takinkääntäjä tässä lapsiasiassa. Niin totaalinen, että yllätyin ehkä itse eniten. Taaperoimettäjää, perhepedissä nukkujaa tai kantoliinailijaa minusta ei tullut, mutta tuli sen sijaan erilaisista lastentapahtumista nauttiva, metsässä möyryilystä nauttiva, hiekkalaatikolla istuja, joka ottaa teemasynttäreistä kaiken irti. Niin ja niistä täydellisistä lapsistaan, joiden halaus valaisee jokaisen päivän. Äidinrakkauden määrä yllätti minut myös totaalisesti.

Asusta sen verran, että siihen yhdistin Kädentaitomessujen alelaarista löytyneet RIEMUpuodin korvikset. Ihanaa, kun Suomessa tehdään nykyään niin monenlaisia korviksia käsityönä! Ja tuo letti, voi että. Kampaajan mukaan yksinkertainen tavallinen letti, mutta en minä vain osaa, joten nukuin ja urheilin se päässä pari päivää. Mies jo totesi, että kohdalla on vain rasta, kun sen joskus avaan. Mutta kun oli niin kiva!

Ajatuksia perhe-elämästä ja lapsista? Oletko sinä aina tiennyt haluavasi perheen?

Pienen ihmisen koskettava juhlatilaisuus

Vanhemmuus on vaativaa, mutta muistakaa että ette ole yksin. Pitäkää huolta myös keskinäisistä väleistänne, sillä se on se koti, missä tämä pieni kasvaa aikuiseksi”.

Jotenkin näin pappi puhui eilen. Sanon jotenkin näin, sillä hänen puheensa meni niin sanotusti tunteisiin. Vain hetki sitten pidin omia nyyttejäni sylissäni heidän kastetilaisuuksissaan kyyneleitä niellen. Nyt nuo ”isot” tytöt istuivat kauniisti penkeissään ja katselivat, kun serkkutyttö kastettiin. Minä meinasin ihan yks kaks alkaa vollottamaan niin pahasti ääneen, että tuijotin välillä ikkunasta ulos ja mietin niitä näitä, välilä ryystin, välillä valokuvasin ja silitin oman tyttäreni selkää. Hän jännitti hurjasti kunniatehtäväänsä kuivata vauvan pää, mutta upeasti siitäkin selvittiin. Huomasin vasta jälkikäteen, että hänestä tuli eri tyttö kun jännitys laukesi, en tajunnutkaan kuinka paljon hän sitä mietiskeli! Upea persoonallinen lisä tilaisuudessa oli kuorolaulu, joka jäi varmasti kaikkien vieraiden mieleen!

Huomasin myös, että koko penkkirivistömme niiskutti. Siinä vaiheessa, kun pikkuveli edessäni, pieni tyttövauvansa sylissään liikuttui ajattelin etten kestä. Se näky oli pysäyttävä. Ihan juuri hetki sitten laitoin pikkuveljelle pupunkorvat päähän ja käskin pomppia perässä. Yritin kurkkia huoneeseensa, mistä kuului jatkuva autojen pärryytys ja sain aina vastaukseksi ”MEE POIS!”. Jonka kanssa kilpailtiin kumpi on parempi pelaamaan Donkey Kongia. Vain hetki sitten hän hikoili esikoiseni sylikummina jännittäen, miten selviää kirkko-osuudesta. Miten ihmeessä hänestä kasvoi aikuinen mies, joka nyt niin tottuneen näköisesti jo pyöritteli pientä vauvaansa? Meikit oli korjattava koskettavan kastetilaisuuden jälkeen. Itseäni liikutti myös valtavasti nähdä se katse, kun tuoreet vanhemmat katsoivat toisiaan hymyillen. Ja sitten katsoivat tytärtään. Heidän onnensa loisti kilometrin päähän ja mietin, että tuo pieni ihminen on valtavan rakastettu. Hän katseli menoa silmät suurina ja lopulta nukahti, luottaen siihen, että syleissä on hyvä olla. Ja monessa sylissä hän olikin suurena päivänään.

On upeaa, että pieni ihminen kokoaa suvun yhteen ja oli ihanaa nähdä perhettä. Tilaisuus oli kyllä aivan liian pian ohi. On valtava rikkaus, että paikalla oli perhettä neljässä sukupolvessa, ympyrää juokseva ja kimallekenkiä esittelevä 2-vuotiaani, joka ilmoitti päättäväisesti ”ukki mä tulisin nyt sun syliin” kuin 92-vuotias mummoni, jonka reippautta en voi kuin ihmetellä. Sunnuntaisessa iltapäivässä oli valtava tunnelataus, joka oli ensimmäisenä mielessä tänä aamuna. Ja illalla, kun hiivin taskulampun kanssa lastenhuoneeseen heidän nukkuessaan ja nielin kyyneleitäni. He olivat niin täydellisiä siinä nukkuessaan, niin ison lapsen oloisia vastasyntyneen jälkeen, niin rakkaita ja kauniita. Minua itketti vielä illalla pimeässä unta odotellessani, eilen tuntui, että pakahdun rakkaudesta kaikkia lähimmäisiäni kohtaan.

Kyllä perhe on paras. Näissä tunnelmissa kohti uutta viikkoa, vieläkin itkettää, mutta onnesta. Taidan teettää eilen ottamani kuvan täydellisestä pienestä neidistä, joka nukkuu isänsä käsivarsilla.

Onni on tässä ja nyt. Onnellista uutta viikkoa juuri sinulle!

Vauva tulossa

Vauvalle

Vauva sinä olet kovin odotettu
ja jo ennen syntymääsi rakastettu.
Sinä tulet saamaan vanhemmat parhaimmat
joilla on geenit hauskimmat.
Ei tule sinulta rohkeutta puuttumaan
ja urheilua alat varmasti harrastamaan.
Uskon, että omaat naurun raikavan
ja puhetulvan jatkuvan.
Vanhempasi tulet hurmaamaan ja 
heidän elämänsä hyvällä tavalla muuttamaan.
Muista välillä nukkua, muuten voi olla että joudut öisin
katsomaan jalkapalloa.
Saat isovanhemmat ihanat, tädin, sedän, enon ja serkut parhaimmat.
Olen varma, ettei elämästäsi tule rakkautta puuttumaan 
ja syntymäsi myötä tulee monen elämä muuttumaan.
Minusta tulee ensi kertaa täti ja lupaan ja vannon, että tulen 
hemmottelemaan sinua iäti.
Halaan ja pussaan sekä otan yökylään,
jos vanhempasi valittavat väsymystään.
Serkkutyttösi odottavat myös sinua malttamattomana
eikä mene kauaa, kun tiedät keitä ovat Disneyn Merida, Tähkäpää ja Anna.
Isäsi on turha laittaa vastaan, kun serkkutyttösi panevat parastaan.
Toivon vauva sinulle ja vanhemmillesi kaikkea hyvää
ja uuden edessä onnea syvää.
Me kaikki sinua odotamme ja jo nyt rakastamme,
tervetuloa syliimme ja elämäämme.

Tätisi Katja

Yllä olevan runon luin eilen ääneen kälyni baby showereissa ja arvaatte, etten pystynyt siihen ilman pieniä liikutuksen kyyneleitä. Sain luvan julkaista runon, vauvan työnimen vaihdoin nyt ihan vain vauvaksi tähän versioon. Minä olen odottanut häntä niin kovasti, ostellut pieniä vauvanvaatteita ja odottanut, että saan ensimmäistä kertaa tavata hänet. Ja kutsua itseäni virallisesti tädiksi.

Eilen vietettiin lämminhenkisiä babyshowereita ja pöytä notkui vieraiden tekemistä herkuista. Minä itse toin matkassani vauvakakun, sillä omista babyshowereistani jäi mieleen upea kakku ja toiveissa oli yllättää sankari kauniilla kakulla. Annoin Pilvilinnan leipomon Annalle vapaat kädet kakun suhteen ja siitä tuli mielestäni hyvin kaunis, lisäksi vieraat kehuivat kovasti sen makua. Kakussa oli kaakaopohja, välissä tummasuklaamousse vadelmilla ja kuorrutteena marenkivoikreemi. Tykkäsin erityisesti siitä, että kreemi oli ihanan ohut eikä päällä ollut esimerkiksi senttitolkulla sokerimassaa. Aidot kukat tekivät ihana säväyksen koristeluihin.

Söimme siis herkkuja, joita porukka oli tuonut nyyttäriperiaatteella ja juttelimme. Mukana olivat myös mummit. Ohjelmassa oli perinteisesti muun muassa nimen ja syntymäpäivän, painon ja muun veikkailua. Koska minä olen alkuvuodesta asti odottanut sydän syrjälläni tädiksi tuloa, miettinyt milloin hän syntyy, mikä voisi tulla nimeksi ja horoskoopiksi, en paljoa miettinyt kirjoittaessani vastauksia. Saas nähdä menikö yhtään sinnepäin!

Päivänsankari sai ihania lahjoja, joista ehkä hauskin oli tuo jo kaljuuntumassa oleva kylpyankka. Herkkujen lisäksi tuo holiton skumppa oli todella hyvää ja voin sitä lämmöllä suositella, jos alkoholitonta juomaa etsit!

Niin. Lähisukuun on siis tulossa vauva. Asia on ollut minulla mielessä päivittäin koko kevään ja kesän. Kuinka innolla odotan, että saan pitää häntä sylissäni, nyt kun omat lapset ovat jo ”isompia”, mutta vaippatouhut ja vauva-aika on silti kohtalaisen hyvin mielessäni. Kuinka odotan, että saan ottaa hänet yökylään, ostaa joululahjan, viedä Särkänniemeen, viedä serkkutyttöjen kanssa jätskille. Voi kuinka toivon, että asuisimme lähempänä, olisin varmaan päivittäin häntä ihastelemassa.

En oikeasti tiennyt, että muitakin kuin omaa lastaan voi rakastaa ennen kuin hän on edes syntynyt. Tunnen niin suurta kiintymystä jo nyt tuohon pieneen ihmiseen ja tunnen suurta ylpeyttä uuden roolini edessä. Pussaan sinut rikki, kun tähän maailmaan tulet!

Kiitos Annalle kakusta ja ihanalle porukalle vauvajuhlista! Kuinka monta tätiä löytyy ruudun takaa, jaatteko ajatukset tästä, kuinka kovasti toisen vauvaa voi odottaa?

*Kakku yhteistyössä Pilvilinnan leipomon kanssa