Valkoinen Puu Jyväskylä – nyt se aukesi!

Viime keväänä saimme Tampereelle aivan paraatipaikalle, Keskustorille uutuuskahvilan, Kauhajoelta lähtöisin olevan Valkoisen Puun. Kävin siellä ensi kertaa hakemassa opettajille muistamisia keväällä, nappasin samalla paria eri kakkua maistiaiseksi tiskistä ja ihastelin upeita isoja teemukeja, jotka itse asiassa ovat Valkoisen Puun omaa keramiikkaa.

Vuodessa olen ehtinyt tutustua useamman kerran heidän salaatteihinsa (tykkään!). Omaan astiakaappiini on päätynyt nuo kauniit vaaleanpunaiset mukit ja olenpa käynyt Seinäjoenkin pisteellä lounaalla! Eilen aukesi Jyväskylään Valkoisen Puun kahvila, mutta mistä tässä kahvilassa onkaan kyse?

Valkoinen Puu ponnistaa Kauhajoelta

Kahvilan takana on suomalais-amerikkalainen pariskunta Kirsi ja Mark, jotka perustivat ensimmäisen kahvilansa Kauhajoelle vuonna 2011. Siellä toimii leipomo, josta kakkupohjat lähtevät pakasteena kohti muita kahviloita ja täytetään paikan päällä. Kauhajoella syntyy myös keramiikka (ne vaaleanpunaiset mukit muun muassa!) ja yritys käyttää monen lähitilan tuotteita. Kartta toimijoista on kiehtova, täältä pääset lukemaan lisää tarinasta sekä näkemään tuon kartan! Missäpä muualla kuin Kauhajoella toimii myös yritys nimeltään Juhlakukat, joka toimittaa kukat kahviloihin. Saimme eilisistä ennakoavajaisista upeat vappukimput matkaamme, jotka olivat Juhlakukan käsialaa myös!

Mikä on parasta Valkoisessa Puussa?

Rauhallinen tunnelma, seesteinen tila, ne isot teemukit ja… Herkut. Kyllähän paikan ehdoton hitti ovat kakut, palat ovat valtavia! Salaisen puutarhan suklaakakku on varmasti hiteistä hitein, oikein överi ja kostea suklaakakku. Omat suosikkini ovat kesä-brita sekä vadelma-valkosuklaajuustokakku ja Seinäjoella loppuvuodesta löysin ykkössuosikkini: korvapuustijuustokakun! Taisi olla joulun sesonkituote, jota ei nyt ole saatavilla, mutta laita korvan taa!

Itse tykkään ehkä eniten Valkoisen Puun salaateista sekä lounaasta, jota on arkena saatavilla. Jyväskylän pisteeseen on tulossa myös artesaanipizzaa piakkoin! Eilen söin mozzarellasalaattia, jossa oli aivan täydelliset pähkinät. Niin ja sitä vadelmajuustokakkua, josta lapseni tappelivat viime keväänä.

Paikka löytyy varmasti monelle tutulta Toivolan Vanhalta Pihalta, joka sijaitsee Hannikaisenkadun sekä Cygnaeuksenkadun kulmassa. Pihalla on paljon muitakin liikkeitä ja alakerrassa Valkoisen Puun tiloissa on toiminut muitakin kahviloita aiemmin. Paikka on siis juuri avattu ja kakut odottavat vappuherkuttelijoita! Sisäpihalla on iso terassi, jossa voi myös syödä ja lisäksi makasiineista löytyy tilaa.

Menetkö testaamaan? Onko tuttu paikka itsellesi? Nyt kun kaikki kolme uudempaa pistettä on tullut käytyä, täytyy päästä näkemään vielä se Kauhajoen alkuperäinen! Ihanan innokasta ja ystävällistä henkilökuntaa pyöri paikalla eilenkin, tänne on varmasti ilo mennä!

Oikein ihanaa vappuaattoa kaikille, millä teillä herkutellaan?

Kiitos Valkoinen Puu! Ja vitsi oli ihanaa nähdä parit kasvot livenä, vain 13 kuukautta ehti vierähtää siitäkin kun Merin viimeksi kohtasin! <3

Toukokuun luetuimmat postaukset, äänestys ja arvonta!

Alitajunta on kummallinen kaveri. Se ilmeisesti toimii ja kovaa öisin, sillä aamuviideltä heräsin siihen, että a) ihan jäätävä nälkä b) kesäkuu on jo pitkällä enkä ole tainnut laittaa pystyyn toukokuun asuäänestystä ja arvontaa. APUA! Ja mistä se tuli keskellä yötä mieleen, kun nukuin? Meinasin nousta, vilkaisin ranteessa olevasta kellosta aikaa ja koska se näytti 5.20, vedin peiton pään yli ja sinnittelin vielä kellon soittoon, joka soi 7.15. Nukahdin välittömästi takaisin ja mies herätteli 20 minuuttia myöhemmin. Mikä ihme siinä on, että illalla ei väsytä, aamuviideltä ei väsytä, mutta auta armias kun kello on 7 aamulla – voisin vain nukkua!

Joka tapauksessa vauhdissa ollaan ja en unohtanut sitä asuäänestysjuttua vaikka vielä nukahdin. Joskushan sitä ei saa unta, kun jää kelailemaan ideoitaan ja pelkää niiden unohtuvan unessa. Olen jopa nukkunut muistikirja yöpöydällä, sillä kännykällä on täyskielto makkariin.

Toukokuun luetuimmat postaukset

Toukokuuhan oli ihan hervoton kuukausi, koulut aukesivat, oltiin vuoden ekaa kertaa mummilassa, vietettiin 19-vuotispäivää, asennettiin uima-allas pihalle ja mitä kaikkea! Siis aika mahtavia juttuja ja tapahtumia. Luetuimmaksi jutuksi nousi minun ja miehen 19-vuotispäivän eli toukokuisen maanantain pyöräily. Pyhäjärvireitti oli upea, keli oli upea ja tuntui huikealta irrota kotiympyröistä niin kauas kuin pitkälle pyörälenkille! Fiilis oli todella katossa tuon päivän!

Lisäksi toukokuussa sain vihdoin, vihdoin, järjestettyä lapsille synttärijuhlat, joiden piti olla maaliskuussa HopLopissa. Olin siirtänyt ne 20.5. pidettäväksi, mutta HopLopithan olivat edelleen kiinni. En halunnut siirtää enää, sillä kesällä perheet saattavat olla muualla ja elokuussa on eri luokkajaot, samalle luokalle tulee kaksi eskarityttöä nykyisestä ryhmästä. Joten bileet järkättiin ulkona ja Juhlaprinsessa Jasmine saapui paikalle. Tämä postaus oli toiseksi luetuin ja esikoinen tulikin vikana eskaripäivänä kotiin repussaan kolme synttärikutsua, joista heti ensimmäinen oli pihajuhliin ja Juhlaprinsessalla. Mahtavaa jos inspiroin! <3

Kolmanneksi luetuin postaus oli lahjani eskariopeille, hain lahjakortit uutuuskahvila Valkoiseen Puuhun. Siellä on vaikka millaisia kakkuja tarjolla ja kävimme testaamassa miehen kanssa myös lounassalaatit viime viikolla. Kannattaa testata, ehdottomasti!

Nämä olivat siis toukokuun top 3-luetut. Jäikö itsellesi joku erityisesti mieleen?

Toukokuun asut ja arvonta

Edelleen toukokuussa käytetyin asuni on ollut juoksutrikoot sekä Adidaksen verkkatakki, aina vaan. Välillä sentään olen saanut jotain muutakin päälle ja kotimaisuus on ollut toukokuussa ykköskriteeri asuissa. Asuja kertyi 4, mikä on oma ennätykseni – ei koskaan näin vähän! Kun ei käy missään, ei ole mitään intoa laittaa tukkaa, meikata tai pukeutua. Jos sitten kuitenkin päätyy möyrimään puutarhaan tai lasten kanssa puistoon. Mutta hei, kampaaja sanoi hiusteni voivan paremmin, eli ne ovat tykänneet siitä etten kiharra ja runtele. Sentään jotain positiivista verkkarilookissa!

Mikä näistä neljästä on oma suosikkisi? Kerro se kommenttikentässä ja olet mukana arvonassa, jossa voi voittaa kosmetiikkalaukun, The Body Shopin hamppukäsirasvaa ja kaksi Essencen kynsilakkaa. Jätän arvonnan auki loppuviikkoon, eli sunnuntaina 14.6.20 klo 18 arvotaan voittaja!

Onnea arvontaan ja kiitos kun olit toukokuussakin mukana täällä! <3

Mitä lahjaksi opettajalle tai muille juhlijoille? Kurkkaa Valkoinen Puu!

Nyt en malttanut olla kertomatta teille lahjaideaa, jonka itse asiassa itse bongasin somesta tällä viikolla. Tungen nyt siis kaksi postausta samalle päivälle, jos joku sattuu tällä hetkellä pähkäämään vimmatusti lahjaa opettajalle tai muulle viikonlopun juhlijalle. Pakkohan ei ole opettajiakaan millään muistaa, mutta minusta se on ihana tapa, joku pieni kiva juttu. Varsinkin, jos heidän kanssaan ei enää jatketa, niin kuin eskarimme tapauksessa ainakin käy.

Mitä lahjaksi opelle kouluun tai päiväkotiin?

Se teettää aina päänvaivaa. Varsinkin päiväkodissa, jos porukkaa vaihtuu ja on paljon sijaisia tms., olen aina ollut vähän pihalla siitä, kenelle kaikille viedä ja mitä. Sainkin Instagrammissa eilen paljon ideoita tähän liittyen: päiväkotiin on viety muun muassa yhdessä kerättyä herkkukoria, jossa on ollut kesän lämpöisille päiville opettajille vichyä ja muuta kivaa. Myös kannatusta sai saippuakuplat, joista on päiväkodin lapsille yhteistä iloa. Eniten innostuin, kun sain viestin joltain päiväkodin opettajalta – hän oli saanut jätskilahjakortin ja tykännyt paljon. No vien sellaisia! Olen suhtautunut lahjakortteihin vähän kaksijakoisesti, sillä hyvin pienelläkin summalla saattaa keksiä kivan jutun (tai osaa tehdä vaikka itse), mutta lahjakortista näkee aina sen summan. Jouluna vein korealaisia kasvonaamioita, joita ostin laivareissulta. Vitsi että pähkäsin sitäkin, eihän kukaan ota loukkauksena vaan ymmärtää, että ovat joulun hemmotteluhetkiä varten.

Yritin muuten etsiä tänään jätskilahjakortteja, mutta kioskista sanottiin, ettei myydä. Minetti kuulemma myy. Täytyykö vielä siis yrittää uudelleen!

Uutuskahvila Valkoinen Puu Keskustorilla

Valkoinen Puu on yrittäjäpariskunnan, Kirsin ja Markin luoma kahvila. Ensimmäinen kahvila on avannut Kauhajoelle vuonna 2011, seuraavana Seinäjoelle vuonna 2016 ja nyt on Tampereen vuoro. Lukekaa Kirsin ja Markin tarinaa täältä, sehän on kuin sadusta!

Kun vähän tyhjäpäisenä selasin Instagrammia alkuviikosta ja siellä Valkoinen Puu mainosti, että hommaa vaikka lahjakortti lahjaksi, he avaavat pian, lahjaidea opeille loksahti. No siinä! Olin aiemmin lukenut hehkutusta Valkoisen Puun tuotteista somesta, erityisesti niistä kakuista. Janica kehui niitä omassa Instagrammissaan kovasti! Lisäksi Valkoisesta Puusta saa ensi viikosta lähtien lounasta ja muun muassa suolaista piirakkaa ja salaatteja. Eskariopet saavat siis lahjakortit sinne, näin tuetaan yritystä ja uutta kahvilaa Tampereella ja tarjonta on kohtuu laaja, saavat opet sitten käyttää sen miten tykkäävät. Minähän olen esimerkiksi tunnettu teenlitkijä, mutten kestä Clipperin teetä, joita monesti ihmiset tuovat lahjaksi. Näin on helpompi antaa opettajien valita mieleistä, vaikka se summa siinä näkyykin, mitä vähän itse karsastan.

Entä ne Valkoisen Puun kakut?

Otin kotiin palan Britaa ja palan valkosuklaa-vadelma-oreojuustokakkua. Jälkimmäisestä tapeltiin. Katseltiin miehen kanssa hetki ihan hämmentyneinä lapsia, jotka suuttuivat toisilleen kun palat oli tarkoitus jakaa. On niin hyvää, onpa ihanaa! Ei niitä siis selkeästi ole turhaan kehuttu. Oreo-pohja oli mainio ja juustokakku jotenkin jytympää kuin Suomessa yleensä saamani, ehkä siellä maistui myös se amerikkalainen kosketus taustalla!

Ja hei ensi viikon ruokalista näytti todella hyvältä. Keitot kuulostivat täydellisiltä. Pakko päästä testamaan niitä pian! Ihastuin myös teekuppien kokoon – aivan täydellisen suuret!

Mutta sitä ennen, kertokaahan ideoitanne opettajien lahjoista? Laitan korvan taakse jatkoa ajatellen!

Valkoinen Puu
Aleksis Kiven katu 24