Mahtava luonnonkosmetiikan uutuus Laveralta kotihemmotteluhetkiin!

Pysytään välillä näissä kevyissä aiheissa, kun sitä raskasta puolta luettavaksi riittää. Nimittäin olen löytänyt ihanan uutuuden, josta tuli muutamassa viikossa ihan lemppari. Sen tuoksukin on huumaavan persikkainen!

Lavera on luonnonkosmetiikassa brändi, jota olen käyttänyt ehkä eniten. Sen hinta-laatusuhde on enemmän kuin kohdillaan ja tuotteet ensiluokkaisia. Omassa kestokäytössä on rajauskynä sekä yövoide ja rakastuin myös täysin näihin ampulleihin.  Tuotteet ovat luonnollisesti tehty ja pitkän kehittelyn tulos ja niissä ovat esimerkiksi tuoksut todella kohdallaan. Tiedätte, että osa luonnonkosmetiikasta saattaa haista vähän.. Mudalle.

Muutamia viikkoja sitten sain testiin jo hieman ennen lanseerausta Laveran uudesta hiustenhoitolinjasta Repair shampoon sekä hoitoaineen. Se sisältää viinirypäleensiemenöljyä sekä kvinoaa ja kosteuttaa hiusta tehokkaasti. Tuoksu on aivan ihanan persikkainen ja ylellinen. Hiustuotesarja on Cosmos Ecocert-sertifioitu ja tuotteet vaahtovat runsaasti kun samalla puhdistavat hellävaraisesti. Oma käsitelty ja kuiva hiukseni on tykännyt näistä kovasti, eikä muuten ollut pakkasessakaan yhtään sähköinen hius!

Sarjaan kuuluu erilaisia vaihtoehtoja muun muassa värihiuksille, vaurioituneille hiuksille sekä hennoille hiuksille. Meillä on esikoinenkin käyttänyt tätä sarjaa välillä, sillä hänkin rakastui tuotteet tuoksuun. Vaikkei hänen hiuksensa ole vaurioitunut, luonnonkosmetiikkaa on ihana antaa lastenkin kokeilla.

Tällä hetkellä, kun ei pääse kauneushoitoihin tai hierontoihin on ihanaa kokeilla kotona uusia tuotteita ja hemmotella itseään vaikka kotispan avulla. Laveran shampoot ja hoitoaineet saa tilattua verkosta ja veikkaan, että ihastut sinäkin. Tuote on myös vegaaninen ja pakkaus 99% kierrätettyä materiaalia. Hyvää tekevä tuote monessa mielessä!

Onko Lavera sinulle tuttu merkki? Teetkö tällä hetkellä jotain kotihoitoja piristykseksi? Hyvää alkavaa viikonloppua kaikille tilanteesta huolimatta!

*tuotteet saatu