Olipahan viikonloppu! Mitkä kelit, mitkä tapahtumat! Eilen ilmassa oli suuren urheilujuhlan tuntua, kun starttasimme aamukasilta kohti Kangasalaa. Esikoinen kysyi, olemmeko ikinä lähteneet mihinkään niin aikaisin (vähän hymyilytti kysymys), niin hiljaisia olivat kadut helteisenä sunnuntaiaamuna. Edessä oli triathlon-päivä kaikilla kolmella perheenjäsenellä ja autossa jännittynyt tunnelma.
Kangasala Triathlon
Jo viime kesänä puhuttiin, josko esikoinen tänä kesänä osallistuisi jollekin lastenmatkalle triathloniin. Kuten tiedätte, suurin osa erilaisista tapahtumista on tänä kesänä peruttu, kuten myös monet urheilukisat. Kangasalan kisa totetui viikonloppuna, ilmoittautuneita oli 600 ja tapahtuma oli vielä jaettu kahdelle päivälle, eli lauantaina spurttasivat puolimatkalaiset, sunnuntaina oli sitten vuorossa lyhyemmät matkat sekä lasten matkat. Taso oli huima, kisaan lähti selkeästi myös sellaisia ammattilaisia, jotka olisivat ehkä normaalivuonna isommissa kisoissa. Yritän edelleen ymmärtää miten on mahdollista painaa puolimatka ajassa 3h 50 minuuttia. Huh!
Ryysistä tai ruuhkaa alueella ei ollut, lähdössä vähän, mutta muuten sai olla väljästi, eli toimi sen puolesta. Viimeisenä ilmoittautumispäivänä kävikin niin, että ilmoitimme vielä kuopuksenkin mukaan alle 8-vuotiaiden sarjaan. Epäilin vähän, kuinka nelivuotias pärjää, mutta turhaan epäilin. Hän oli aivan into piukeana!
Lasten triathlon
Alle 8-vuotiaiden sarjassa matkat olivat lyhyitä: 25 metriä uintia, 500 metriä pyöräilyä ja 125 metriä juoksua. Se teki vaihdot aika oleellisiksi, minä olin ainakin todella hidas auttaessani esikoiselle kenkiä jalkaan, siinä meni aikaa. Mutta toisaalta, emme puhuneet ajoista mitään, emme sijoituksista ja alkujaan oli sovittu, että pääasia jos on kivaa ja kaikki maaliin tulleet lapset palkitaan. Kilpailun johtaja Simo Hillo jaksoi olla superkannustava ja palkintojenjaoessa heitettiin nyrkit kaikkien lasten kanssa. Tunnelma oli aivan mahtava ja uskon, että lapset suorastaan unohtivat olevansa kisassa.
Kun äänimerkki tuli ja lapset ryntäsivät veteen hämmästyin sitä paloa, millä kuopus meni. En valitettavasti nähnyt kokonaan uintia, sillä juoksin vaihtopaikalle odottamaan esikoista, jolle autoin kengät ja kypärän ennen pyöräilyä. Sekin vähensi paineita, että vanhemmat saivat olla mukana auttamassa, vaikka aikamoinen kuhina sitten kävikin vaihtopaikoilla, kun aikuisia ja lapsia pörräsi edes takaisin. Mies juoksi vierellä katsomaan miten pyörä sujuu ja auttoikin sitten ylös jonkun kaatuneen kisaajan, jolla oli tankokin mennyt ympäri. Oli kuulemma hetkellisesti ollut vähän lohduton, mutta pääsi hänkin maaliin! Pyörän jälkeen oli vielä juoksu, jonne kuopus lähti kuin pieni tykinkuula. Molemmat tytöt tulivat maaliin hymyillen, mikä oli pääasia. Kivaa pitikin olla ja liikunnan riemu oli havaittavissa! Mitali oli hieno ja lisäksi tuotekassissa oli muun muassa tikkareita! Kyllä kuulemma kannatti osallistua, kun sai mitalin ja tikkareita! Mitali kaulassa on kuljettu tänäänkin.
Kuntosarjassa ensimmäistä kertaa
Pari viikkoa sitten mies totesi yhtäkkiä, että hänkin voisi mennä jonkun lyhyen matkan kisassa. Yllätyin, sillä 1,5 vuotta vihoitellut polvi on estänyt juoksemisen ja treenit ovat olleet vähissä. Uinti ja pyöräily ovat onneksi onnistuneet, mutta korona sotki myös uintiharrastuksen keväällä. Niin mies sitten ilmoittautui kuntosarjaan, jossa uidaan 500 metriä, pyöräosuus on 15 kilometriä ja juoksu 4 kilometriä. Odottelimme paikan päällä muutaman tunnin lasten suorituksen jälkeen miehen starttia ja tuolla olikin kivaa odotella. Oli uimaranta, sup-lautoja vuokrattavana, leikkipaikka, ruokaa ja lettuja ja upea keli. Hellepäivä kului Vesaniemen rannassa mainiosti.
Sitten tuli startti. Koronan takia käytössä oli rolling start yhteislähdön sijaan, eli aina neljä kisaajaa lähti kerrallaan veteen. Katselin miehen menoa, hän lähti kyllä sellaisella raivolla kohti järveä ettei tosi. Meidän perheessä selkeästi tehdään täysillä tai ei ollenkaan. Hymyilytti, olin todella iloinen ja onnellinen, että pääsi matkaan ja toivoin sydämeni pohjasta, että polvi kestää.
Kun siirryimme katsomaan lähemmäs laituria tuleeko mies jo ylös vedestä, näin hänen tulevan aivan eri ”porukassa” ylös vedestä kuin missä lähti veteen. Haukkoi henkeä, oli uinut todella upeasti ja kovaa! Yritin parhaani mukaan kannustaa, mutta minulta sortui ääni ja aloin itkeä, siis oikeasti! Tytöt eivät ymmärtäneet liikutustani ollenkaan, mutta olin jotenkin niin hirveän ylpeä jo ekan osuuden jälkeen, että tuli itku.
Odottelimme lasten kanssa vaihtopaikalla pyöräosuuden jälkeen, ajattelin että saan kuvan kun mies vaihtaa pyörästä juoksuun. Katselin kellosta arviota, milloin saapuisi vaihtoon ja ajattelin, että muutama minuutti menee vielä. Eikä mitä, sieltä hän kurvasikin jo paikalle paljon nopeammin kuin oletin ja kuvat jäivät. Pyöräkin oli mennyt hienosti!
Sitten jäimme odottelemaan viimeistä osuutta, joka oli selkeästi heikoin, juoksutreenit ovat jääneet. Hellekin varmasti painoi, vitsi miten hikinen mies maaliin juoksikaan. Mutta juoksi, oli lopulta sarjansa 4. ja kokonaissijoituksissa 14/90, eli ihan mahtava mahtava suoritus, kun treenit ovat olleet vähissä. Polvi kesti ja mies vaikutti hyvin tyytyväiseltä, tytöt olivat iloisia ja minä itkin.
Olipa kyllä kiva päivä. Se riemun ja urheilun määrä poltteli kyllä itseäänkin osallistumaan, en ole koskaan edes harkinnut triathlonia, sillä en osaa uida kovaa, mutta alkoi oikeasti mietityttää, voisiko itsekin kokeilla vaikka lyhyimmän ”kokeile”-sarjan. Mahtavaa, että on virallisten matkojen lisäksi vaikka mitä muitakin matkoja ja että lapsille on niin monenlaisia sarjoja!
Iso kiitos ja kumarrus järjestäjille suuresta työstä, mielettömästä rennosta ja iloisesta fiiliksistä ja hyvin toimivista puitteista!
Aika fiiliksissä viikonlopusta, vaikken edes kisannut! Oletko itse harrastanut triathlonia tai osallistunut johonkin urheilukisoihin?
