Muistan kuin eilisen tuon aurinkoisen perjantaisen maaliskuun iltapäivän. Nosturit täryyttivät sairaalan ulkopuolella, kun sain sinut ensi kertaa syliini. Hätkähdin, nappasit vastasyntyneenä niin napakasti kiinni rinnastani ja aloit imeä. Olit tullut vielä pari viikkoa ennen laskettua aikaa ja mietin, jaksatko hyvin. Ei tarvinnut miettiä kauaa. Muistan, kun ajattelin tuolla hetkellä, että sinussapa on voimaa ja tahtoa, mihinköhän me päädymme kanssasi. Olit minuutteja vanha.
Isosisko on tietenkin näyttänyt aina tietä ja olet halunnut pysyä perässä, mutta se tahto näkyi sinussa hyvin pienenä. Olit maailman hellyttävin näky, kun olet omannut vauvasta asti todella tummat ja paksut kulmakarvat. Otsa ja kulmat kurtussa ähersit itsesi liikkeelle. 9 kuukauden iässä päästit irti tuesta ja lähdit kävelemään, muistan sen erittäin päättäväisen katseen, mikä silmissäsi oli. Reilun vuoden iässä aloit sinnikkäästi pukea itse. Halusit aina juoda vain ja ainoastaan mukista, ei mistään pulloista, eikä nokkamukia meillä ollut ikinä. Vaikket osannut paljoa vielä puhua, äänteesi olivat hyvin tiukkoja ja tarkkoja.
Kun alle kaksivuotiaana ilmoitit, että aioit lasketella, sinä menit ja laskettelit. Olet aina tehnyt sen mitä ilmoitat. EI TARTTE AUTTAA on hyvin yleinen lausahdus. Tarhasta on tullut palautetta, että missään ei saa auttaa sielläkään. Vähän aikaa sitten oli yritetty päivän aikana kysellä, mitä leikkejä leikit isosiskon kanssa kotona. Olit kuulemma tokaissut ”EN MÄ SITÄ SULLE KERRO” lastentarhanopettajalle, joka sitten sanoi äidillesi, että se oli oikeastaan lause, joka sopi tämän tahtotappuratytön suuhun täydellisesti. Mistään turhista nyt löpistä kesken leikkien.
Koska olet vahva ja kovin kova tekemään ja menemään itseksesi, unohdamme välillä miten pieni olet. Kun kaksivuotiaasta asti olet täydellisesti puhunutkin, huomaan välillä, että meinaan vanhempana vaatia sinulta liikaa ikääsi nähden. Olet kuitenkin vasta kaksi ja tarvitset vielä paljon syliä, turvaa ja suukkoja. Onneksi monesti intoudut itsekin jakamaan niitä ja äiti, isä ja isosisko ovat minuutin välein ihania ja sitten taas tyhmiä tai tylsiä.
Lausahduksesi saavat kaikki nauramaan. Kun kyselit mummilta, miksei meillä ole mummin tekemää mehua, mummi lupasi auliisti tuoda sitä kun seuraavan kerran tulee kylään. Tokaisit hetkeäkään harkisematta siihen ”VARMAAN”. Ihmettelit, kun koko pöytäseurue ratkesi nauramaan. Kun pyysin autossa, ettet potkisi äitiä selkään, sanoit ettet potki, vaan ”jalkasi tahtoivat tanssia”. Kun tavaroita menee rikki tai tappelette isosiskon kanssa, syytät silmät suurina mielikuvituskaveriasi, VIEMÄRIPUTKEA teoistasi. Mummin kanssa kahdestaan ollessasi olit kertonut pitkät tarinat siitä, että olet lopettanut tarhan ja et enää ikinä näe tarhakavereita. Mummi tuli tenttaamaan äidiltä, miksei hänelle ole kerrottu mitään. Tuli muuten äidillekin yllärinä tämä tarhanlopetus.
Kova tahto, mielikuvitus, liikkuvaisuus ja se, ettet tykkää nukkua (koska se on turhaa, sanot), ovat välillä vieneet vanhemmat jaksamisen äärirajoille. Juuri viime viikolla soitin itkuisen puhelun neuvolaan, etten tiedä mitä tekisin. Tuntuu, ettei mitään auktoriteettia ole. Terveydenhoitaja jutteli pitkään ja ehdotti muun muassa, että hermostuksia voisi purkaa mätkimällä sohvatyynyjä. Seuraavana päivänä kokeilin, hämmennyit niin, että raivari katkesi pari kertaa. Kolmantena päivänä olit innoissasi, että meillä saa nykyään heittää sohvatyynyjä! Se siitä vinkistä sitten.
mekko VILA/ takki DESIGUAL/ kengät SO WHAT/ pipo SILVERJUNGLE/ korvikset UHANA DESIGN
Raskainta on illat, kun virtaa riittää eikä sitten samalla riitä. Olet selkeästi väsynyt, mutta rauhoittuminen on vaikeaa. Kun palautamme sinua kymmeniä kertoja sänkyyn, istumme pimeässä silitämässä, laulamassa ja keksimme milloin mitäkin keinoja, se alkaa väsyttää. Isosisko vieressä saattaa vetää kolmatta tuntia unta palloon, ennen kuin sinä maltat luovuttaa. Niin monet kerrat olemme tiuskineet vanhempina toisillemme, kun keinoja pysäyttää tämä iltashow ei ole löytynyt. Kun luulen, että odottelet peiton alla unta, ilmestyt sieltä alasti. Olet kaikessa hiljaisuudessa riisunut vaatteesi. Nyppinyt ehkä taas jonkun pehmolelun täytteet kasaksi lattialle. Välillä jos poistumme huoneesta, saatat nousta tökkimään nukkuvaa siskoa ja huutaa tämän olevan tylsää seuraa. Joskus yritämme sylinukutusta, vieressä makaamista ja muuta vastaavaa, mutta yleensä hermostut kahta kauheammin.
Rakastamme sinua ja siskoasi enemmän kuin mitään. Olemme joka päivä todella onnellisia siitä, että meillä on kaksi upeaa tytärtä. Mutta väsyneitä olemme olleet monesti. Kun viime toukokuussa päätit nukkumisen olevan tyhmää, toivoin että tämä on lyhyt vaihe. Nyt 10 kuukautta myöhemmin olen vain päättänyt yrittää sopeutua tilanteeseen mahdollisimman hyvin. Tahtotaaperon vanhemmuus on vaihe, vaihe jota vielä ihan varmasti ikävöin. Olet tällä hetkellä niin aito, tahattoman hauska monesti ja valtavan suloinen, kun käperryt syliin pallerokäsinesi. Olet raivostuttava kun spurttaat kaupassa karkuun, heität tavaroita ja revit siskon askartelut. Röhönaurusi on maailman suloisin, et ole mikään kikattaja vaan röhönaurat, eniten omille jutuillesi.
Minä rakastan sinua tahtotaaperoni. Ylpeänä puuhaan sinulle 3-vuotiskemujasi. Ja samalla toivotan ihan hirveästi jaksamista, pitkiä hermoja ja kaikkea mahdollista uhmaikäisten vanhemmille. Vaikka väsyttää, muistakaa nauttia. Kyllä he ovat pieniä niin pienen hetken, sen tajuaa nyt isosiskoa katsellessa. Ja laittakaa viestiä jos kaipaatte vertaistukea vahvatahtoisten lasten kasvattamisesta, keskustelen mielelläni aiheesta! Kiitän kaikista tsempeistä, joita minullekin on Instagrammissa satanut iltanukutusten aikaan.
Nämä kuvat otettiin, kun aurinko paistoi täydeltä terältä ja koko perhe oli hyvällä tuulella. Unohdin jopa hetkeksi illalla odottavan hurjan nukutustaiston (joka muuten kesti eilen 10 minuuttia, kyllä näitäkin päiviä siis tulee!).
Fiiliksiä uhmaiän taltuttamisesta? Aurinkoista keskiviikkoa!