Näyttäviä luonnonkosmetiikkauutuuksia

Toukokuun lopussa oli upea hellepäivä ja minä matkustin kuopuksen kanssa kohti Helsinkiä sekä  Norris Cosmeticsin liikettä, jossa esillä oli kosmetiikkauutuuksia. Oli ihanaa käydä pyörähtämässä pääkaupunkiseudulla ja tavata muita bloggareita edes pikaisesti! 

Meille tarjottiin terveellisiä herkkuja ja esiteltiin uudistunutta Greenscape Organic-vartalonhoitosarjaa, jolle on myönnetty  COSMOS Organic-sertifikaatti. Tuotteet on jaettu rauhoittaviin sekä energisoiviin, sarjasta löytyy minttu ja bergamotti, greippi&lime, ruusu sekä laventeli. Tuoksut tuotteisiin on kehitetty eteerisistä öljyistä. Sain mukaani tästä sarjasta minttua ja bergamottia sisältävän käsivoiteen sekä ruusunmarjaöljyä sisältävän käsisaippuan. Nämä ovat olleet ihan ehdottomasti suosikkini kesäkuun aikana ja käsisaippua koko perheen suosikki. Luonnonkosmetiikassa on aina sekin plussapuoli, että sitä annan mielelläni myös lapsen käyttää, sillä kaikki raaka-aineet ovat luonnonmukaisia. Tuoksuna minttu ja bergamottia on ihan paras ja käsirasva imeytyy nopeasti tehden käsistä ihanan pehmeät.

Business Woman piti hetken kuopusta sylissä niin äiti ehti ahmaista tarjoilut.

Pinkkien korkokenkien Maijun upeat kynnet!

Toinen meille esitelty sarja oli Naturally European ja nämä tuotteet löytyvät elokuusta asti Sokokselta. Tässäkin sarjassa on neljä eri tuoksuperhettä: inkivääri & lime, rohtorautayrtti, maito sekä ruusun terälehti. Tuoksuissa ykköseksi nousi aivan ehdottomasti inkivääri ja lime. Testissä ovat olleet sarjan vartaloemulsio sekä suihkugeeli. Maidon tuoksuinen suihkugeeli on aika mieto tuoksu ja tuoksussa eniten tuleekin esiin ihan saippua. Ihoa tämä ei kuivata, eli siinä mielessä olen tykännyt suihkugeelistä. Inkiväärin ja limen tuoksuinen vartaloemulsio on huumaavan tuoksuinen, mutta omaa korppuihoa se ei täysin riitä kosteuttamaan.

Ehdoton plussa näistä tyylikkäistä pakkauksista molemille sarjoille, näitä kehtaa säilyttää näkyvällä paikalla, kun paketit ovat niin kauniita. Myös hinta on tuotteissa kohtuu maltillinen, joten jos innostut jotain testaamaan, Greenscapen käsivoide ja käsisaippua saavat täältä täydet pisteet!

Minä kiitän mukavasta illasta kaikkia asianosaisia!

Ovatko nämä sarjat tuttuja sinulle? Käytätkö yleensä luonnonkosmetiikkaa?

Yövoideuutuus – herää levänneenä (sisältää arvonnan!)

Siinä missä arvostan helposti puettavia koruja ja vaatteita pikkulapsiarjessa, arvostan myös ihonhoitotuotteita, jotka lupaavat tehdä monta asiaa kerralla. Laitan kyllä aina yövoiteen alle seerumin, se on vain tapa (ja taistelu ryppyjä vastaan), mutta tämä testaamani Laveran yövoideuutuus lupaa tehdä monta asiaa kerralla, joten innostuin jo pelkästä ajatuksesta! Sen kanssa ei siis muuta tarvitsisi.

Lavera Re-Energizing tehoyövoide sisältää kallisarvoisia ainesosia, kuten luomumanteli- ja -oliiviöljyä, hyaluronihappoa, luomuviinirypäleöljyä sekä E-vitamiinia, jotka kosteuttavat, silottavat ja elvyttävät ihoa tehokkaasti tehden siitä raikkaan ja säteilevän näköisen. Nukkuessasi solusi uudistuvat täyttä vauhtia. Näin päivän aikana tapahtuneet vahingot saadaan korjattua. Tätä solujen uudistumista ja korjausta tukee Laveran Re-Energizing Sleeping Cream -voide. 



Minä ihastuin välittömästi tähän yövoiteen ja naamion yhdistelmään sekä sen ihanaan tuoksuun. Tuoksu on tuttu muistakin Laveran rasvoista, sanoisin mantelin tuoksuvan siinä päällimmäisenä. Aluksi tuntui, että tuote jää paksuna naamaan eikä imeydy, mutta hetken päästä pintakuiva ihoni oli imaissut kaiken eikä rasvaa kasvoilla enää näkynyt. Toisaalta sen verran ”tykky” tuote on, etten ihan jokainen yö pysty sitä käyttämään, mutta joka toinen on toiminut! Ehdottomasti aamulla herää kosteutetulla iholla, joka on saanut uutta elinvoimaa.


Onko Lavera itsellesi tuttu? Se on luonnonkosmetiikkasarja, jonka tuotteet ovat NaTrue-sertifioitua luonnonkosmetiikkaa. Tuotteissa käytetään yli 300 luomuraaka-aineta, joista yli 200 kasvatetaan laveran omilla viljelmilla. Tuotekehitys ja tuotanto ovat olleet alusta lähtien Saksassa Hannoverin alueella. Tunnisteella Lavera löydät aiemmin merkistä kirjoittamani jutut.


Jos siis kaipaat tehokasta kosteutusta ihollesi ja virkeätä ihoa aamulla (no kukapa ei!), minulla on ilouutinen: yhdelle lukijalle lähtee tämä tuote testiin!

Arvonnan säännöt ovat seuraavat:

1. Jätä kommentti tähän postaukseen ja kerro, onko Lavera sinulle tuttu merkki, saat yhden arvan!

2. Tällä kertaa blogger lukijat saavat toisen arvan, eli olemalla/liittymällä blogger-lukijakseni kaksi arpaa on sinun!

3. Jätä kommenttiisi nimimerkki/yhteystieto, jotta tavoitan sinut mahdollisen voiton osuessa kohdallesi. Kerro oletko mukana yhdellä vai kahdella arvalla!

Arvonta on auki aina tämän kuun loppuun, eli 31.5.2016 klo 18 arvotaan voittaja. Onnea matkaan ja kauniita unia kaikille!

*tuote saatu blogin kautta

Lush – ihastuksia ja epäonnistumisia

Kahden pienen lapsen äitinä suihkuhetki tai saunassa käyminen on monesti se ”hiljainen” hetki päivässä. Sen takia toivoisikin, että noissa hetkissä olisi jotain spesiaalimpaa. Itse koen, että tuo pieni spesiaali suihkureissuun tulee Lushin käsintehdyistä tuotteista, josta ihan ykköseksi on noussut tämä sitruksentuoksuinen saippua. Minä olen vannoutunut suihkugeelien käyttäjä, joten epäilin tykkäisinkö palasaippuasta. Ensi kerta jo lupasi hyvää, tämä ei kuivata ihoa, on todella riittoisa ja tuoksu aivan ihana. Myös tyttäreni innostui tästä, sillä saippuasta on pientä (prinsessa)kimalletta ja näin ollen tämä palasaippua on noussut meidän tyttöjen suosikiksi. 

Monet ovat varmasti törmänneet siihen ongelmaan, että imetys vie niin sanotusti hiukset päästä. Niitä lähtee ja paljon ja olen yrittänyt syödä biotiinia pelastaakseni edes osan ja tätä Lushin hiusjuurille tarkoitettua tuotetta aloin käyttää heti huhtikuun alussa imetyksen alkaessa. Roots sisältää kolmea erilaista minttua, jotka vahvistavat hiusjuuria sekä hunajaa ja oliiviöljyä. Ohjeena tässä tuotteessa on, että sitä tulisi hieroa 20 minuuttia kuivaan päänahkaan ja pestä sitten pois. Minä olen luistanut ohjeesta niin, että olen laittanut tuotteen hiuksiin saunaan mennessä. Minttu on niin vahva, että se hieman höyryää saunassa silmiin, mutta muuten en ole huomannut, että saunassa käyttämisellä olisi suuria haittavaikutuksia. Kun tätä on käyttänyt, ovat hiukset pestessä paksun oloiset ja jälkikäteen kiiltelevät. Päänahka jää mintusta ihanan viileäksi ja tuote hoitaa myös tehokkaasti päänahkaa.

Tiedättekö mikä Lushin tuotteissa on ihanaa, sen lisäksi, että ne ovat eläinkokeettomia, luonnollisia ja käsintehtyjä? Nämä purkit ovat täynnä toinen toistaan mainioimpia tekstejä ja minua hymyilyttää joka kerta, kun tavaan niitä uudestaan läpi suihkussa. Ne siis piristävät monella tapaa! 

Hiuksiani yritin pelastaa myös tällä tehohoidolla, jonka pitäisi vahvistaa hentoa hiusta. Jojobaöljyä, jasmiinia ja oliiviöljyä sisältävä hoito myydään tuollaisena tikkarina ja se sulatetaan pikku hiljaa kuumaan veteen, jolloin siitä tulee hiusnaamio. Vettä lisätään hiljalleen n. 5 minuutin ajan ja sekoitellaan, kunnes jäljelle jää vain tuo tikku. Sen jälkeen hoito laitetaan hiuksiin 20 minuutiksi ja huuhdellaan pois.

Veden määrää oli vaikeaa arvioida ja luulen, että tämä hoito jäi liian paksuksi omalla kohdallani. Sekoitellessani tuotetta totesin, että sitä on ihan hirveästi ja muistelin Lushin myyjän joskus sanoneen, ettei tätä tarvitse sulattaa kaikkea kerralla. No, se oli jo myöhäistä. Tungin kasan naamiota päähäni ja menin istuskelemaan saunaan (varmaan ei olisi pitänyt, mutta kun en jaksa muualla istuskella noin pitkää aikaa). 

Kun tulin ulos saunasta ja aloin huuhtoa naamiota pois, se ei niin vain lähtenytkään. Huuhtelin ja huuhtelin ja pesin shampoolla ja tukkani oli edelleen täynnä pieniä naamiojäämiä, joita lopulta harjailin pois ja pesin vielä kerran uudelleen hiukset.

Lopputuloksena ihailin illalla kiiltelevää tukkaani, joka näytti hyvinvoivalta ja sitä oli helppo harjata. Kyllä tuote siis sinällään toimi, mutta sen pois peseminen oli niin iso vaiva, etten tiedä uskaltaisinko uudelleen kokeilla. Oliko saunalla osansa tässä epäonnistumisessa?

Minttuhoito ja appelsiinisaippua jatkavat suosikkinamme ja täältä postauksesta voit lukea, mitkä muut ihanuudet ovat olleet suosiossani. Tuota hierontapalan laventelituoksua ja ihanuutta en voi kylliksi ylistää, se takaa kyllä ihanat unet. Kokeilkaa huonostinukahtajat!

Onko tässä itsellesi tuttuja juttuja, ovatko muut onnistuneet hiusnaamion kanssa? Onko Lush muuten tuttu?

*tuotteet saatu blogin kautta