Avainsana-arkisto: treeni

Täysin uudenlainen treenikonsepti – innostaisiko heimolaisuus?

21.2.2019
4

Voi että kuulkaa. Olen viime vuosina ollut aika monessa mediatilaisuudessa ja yksi mieleenpainuvimpia on ollut elokuinen Lidlin reissu, jossa trikoot jalassa pyöräiltiin ja melottiin. Että nautin, kun sai juttelun ja kuvailun lisäksi urheilla! Kun sain kutsun Trib3-treenipaikan ennakkotilaisuuteen, olin ihan into piukeana. Pääsisin treenaamaan ja vetämään kovaa! Muutama päivä ennen tuota tilaisuutta ääni lähti. Se oli pitkälti poissa vielä, kun saavuin viime maanantaina avattuun, Töölöntorin vieressä sijaitsevaan rouheaan treenimestaan. Toiveikkaasti vielä vaihdoin treenikamat ja ajattelin, että josko teen rauhaksiin, mutta briefiä kuunnellessani totesin, ettei tule mitään. Tämä on treeni, joka kannattaa tehdä täysillä ja tiedän, etten pysty himmaamaan. Luovuin ajatuksesta treenata niin puolikuntoisena ja tyydyin kuvailemaan ja katselemaan. Oli muuten järkyttävän vaikeaa, pakenin välillä pois salista kun teki niin mieli hikoilla. Kun näin, miten Coaching Kira-blogia pitävä Kira alkoi hikimäärän noustessa laulamaan ääneen ja teki selvästi täysillä, tiesin, että juuri noin minäkin tekisin. Salissa soivat biisit olivat ihan huikeita ja kannustivat tekemään parhaansa.

Mutta peruutetaan hieman. Mikä ihme sitten on Trib3-sali, ihan uusi konsepti Suomessa? Ensimmäinen paikka avattiin nyt Töölöntorin kulmille, entisen elokuvasalin Adlonin tiloihin. Paikkaan oli jätetty industriaalinen sisustus ja hieno henki, lisäksi valot olivat aika hämärällä. Ainoa mikä allekirjoittanutta tökki, oli aulassa soiva musiikki. Se oli liian kovalla ja kun halusin kysellä uudesta konseptista ja ääni oli puoliksi poissa… Tiedätte.

Hipsin tutkimaan pukuhuoneen, joka sekin on hyvin pelkistetty ja jätetty betoniseinälle. Sitten olikin aika kurkkia saliin, olimme ensimmäisiä, jotka sinne astuivat. Komeassa valaistuksessa oli rivissä kahvakuulia, step-lautoja, juoksumattoja ja käsipainoja. Trib3-treenissä tehdään 45 minuutin HIIT-treeni, jossa nostetaan sykettä juoksumatolla ja siirrytään sitten vauhdilla tekemään esimerkiksi punnerruksia, kahvakuulaheilautuksia tai burpeeta. Tämä jo kertoo, että maksimisykkeen treeni on. Treenejä on erilaisia: on alavartalosetti, koko kropan treeni ja niin edelleen. Jokaisella valmentajalla on omat liikkeensä, joten kokovartalotreenikään ei ole aina sama, jonkin konseptin treeni, vaan valmentajat saavat muokata niitä mieleisekseen.

Katselin 20 minuutin näytetuntia, jonka jälkeen näkyi aika punaisia naamoja. Kovaa siis mennään, toki saa itse säätää juoksumaton vauhtia pienemmälle, ottaa pienempiä painoja tai vaihtaa esimerkiksi helpompaan punnerusasentoon, joten mukana pärjää monentasoinen treenaaja. Katsellessani mietin, että ehkä ihan alusta treeninsä aloittava olisi vähän ulkona kuvioista, kun nopealla tahdilla huudetaan seuraava liike. Entä jos ei tiedä mikä on burpee? Minulle jäi epäselväksi, onko mitään opastuksia tiedossa vai täytyykö ihmisillä olla vähän treenitaustaa tietääkseen kaikki liikkeet. Äkkiähän sen kyllä näkee, mitä vierustoveri tekee. Lisäksi kuulin naisihmisiltä kommenttia, että paljon tehdessä vitosen painot olivat vähän liikaa, ne olivat siis pienimmät tarjolla olevat.

Lisäksi treeniin saa sykevyön rintaansa, josta näkee edessä näytöllä kaikkien salissa treenaavien sykkeet. Tämäkin on vähän niin ja näin juttu mielestäni, sillä jokaisen sykealueet ovat niin valtavan erilaiset ja päivät erilaisia. Olen itse vetänyt tismalleen saman juoksutreenin viikosta riippuen sykkeellä 160 tai 142. Kannustaako se siis, että joku vetää hurjilla sykkeillä, jos oma sykealueesi on alhainen? En tiedä, mutta voisin suoraan sanottuna pitää sykkeet itseni tiedossa.

Treenin jälkeen voi aulaan siirtyä vaikka palauttavalle smoothielle, jotka olivat hurjan hyviä ja lisäksi salille on tulossa A-oikeudet, eli halutessaan voi jäädä treenin jälkeen skumpalle. Jännä ajatus, olisi kivaa kuulla tekeekö moni näin. Maistelin treenejä katsellessani ihania Reloven herkkuja, joita muuten suosittelen todella lämmöllä, vastapäätähän löytyy myös Reloven kahvila ja kirppis.

Vaikka julkisista sykkeistä en innostunut, niin itse treenistä innostuin hurjasti. Hyvin perusliikkeillä vedettävä HIIT-treeni, joka on varmasti omiaan vaikka kerran viikossa muiden treenien joukkoon, kun haluaa niistä itsestään kaiken irti! Ihanaa, ettei jokainen tunti ole jonkun konseptin mukainen vaan ohjaajat saavat päättää itse sisällöistä! Ja tiedättekö mitä? Jos ette pääse Helsinkiin treenaamaan niin ei hätää, samanlainen keskus avataan Tampereelle Tampellaan näillä näkymin huhtikuun alussa. Koska saimme treenikortit matkaamme, voit olla varma, että minuun törmää Tampereen treeneissä. Haluan niin kokea tuon fiiliksen, kun mennään kovaa ja ohjaaja sekä musat kannustavat eteenpäin.

Eka kerta on ilmainen, eli kannattaa käydä testaamassa, muuten treeni maksaa 20e/kerta. Treenaajista otetaan polaroid-kuva seinälle, jonka myötä sitä sitten kuuluu heimoon, kenen kanssa hikoilla yhdessä.

Miltä kuulostaa, innostaako heimolaisuus? Oletko törmännyt maailmalla tähän konseptiin?

Aapeli-myrskyn taidetta huurteisena viikonloppuna

8.1.2019
4

Näin on varmasti monessa kodissa arki lähtenyt rullaamaan viimeistään tällä viikolla, kun koulut starttasivat. Meillä oli eilen ensimmäinen päiväkotipäivä lähes kolmen viikon tauon jälkeen. Molemmat tytöt menivät paikalle kohtalaisen mielellään, varsinkin esikoinen moikkaili kavereita innolla, eikä vaikuttanut illalla sen väsyneemmältä. Kuopuksellakin oli mennyt päivä kuulemma loistavasti, mutta kotona hän uuvahti, itki ja halusi olla vain sylissä. Sydämestä otti, kun näin miten koville päivä oli ottanut ja olin kiitollinen, että tänään on kotipäivä ja hengähdystauko hänelle. Vaikka hän on sinällään jo ”iso” ja on aina ollut ulospäinsuuntautunut, olen edelleen kotihoidon kannalla alle 3-vuotiaille. Näin siis tämäkin vuosi starttasi paineessa, että pitäisi olla jo töissä ja samalla haluan tarjota lapsilleni edes osaksi aikaa kotihoidon. Eiköhän arki siitä lähde rullaamaan! Oliko muilla pieniä, joilla arkeen paluu otti lujille?

Entäs sitten se viikonloppu? Bongasin Aamulehdestä lauantaiaamuna, että Koukkuniemen sekä Lapinniemen rantaan on ilmestynyt jääpuisto Aapeli-myrskyn myötä. Näsijärveltä roiskunut vesi on jäätynyt puihin, siltoihin ja kaikkeen mitä rannasta löytyy. Arvatkaa pitikö rynnätä sinne kuvaamaan? Näky oli pysäyttävä. Porukkaa oli paljon rannassa kuvailemassa, minä taisin olla ainoa joka hyppi ilman takkia. Luonnon kauneus oli mahtavaa ja näistä kuvista tuli ehkä omat suosikkini pitkiin aikoihin. Jotenkin tuo tyhjänä avautuva järven selkäkin oli minusta pysäyttävä maisema. Pari tuntia kuvien ottamisen jälkeen, kello 17 Näsijärvi oli virallisesti jäätynyt kokonaan. Hassua, että satuimme järven jäälle juuri sinä päivänä, kun se jäätyi kokonaan umpeen. Jotenkin pysäyttävä päivä, maisema ja luonnon mahti. Mihin se pystyykään.

Jäältä jatkettiin eteenpäin huurteisiin tunnelmiin, nimittäin Frozen-synttäreille. Oli niin kovat hulinat, että pitkästä aikaa taaperon kanssa ei tarvinnut tehdä minkäänlaista nukkumaanmenotaistoa. Sunnuntaina olimmekin sitten täynnä energiaa ja suuntasimme aamupäivästä laskettelemaan ja iltapäivästä kipitin vielä hiihtämään. Sanoisin, että kuopuksella oli intoa laskettelua kohtaan enemmän viime talvena kuin nyt, mutta sinnikkäästi jumppasin tunnin hänen kanssaan miehen ja esikoisen viilettäessä isoja rinteitä. Hiihtäminen oli aivan mahtavaa ja viuhtoessani Kaupin metsissä en voinut uskoa, että vuosi sitten tammikuussa päällä oli edelleen 17 vuoden hiihtotauko! Niin sitä ihminen hurahtaa. Kaveri yllytti lähtemään Pirkan hiihtoon ja vähän yllytyshulluna mietin sitä puolikasta, eli 45 kilometrin lenkkiä, mutta saas nähdä toteutuuko tapahtuma tai oma osallistuminen.


mekko OBJECT/ kengät MUSTANG (Prahasta)/ takki ESPRIT/ korvikset RUNOKKA

Vuoden ensimmäiselle viikolle tuli lopulta kahdeksan tuntia treeniä ja energiaa piisaa. Vasta viikko takana sitä, kun lupasin hiljaa mielessäni tsempata elintapojani parempaan suuntaan ja jo viikon kohdalla lisääntyneet energiatasot näkyivät. Kyllä jaksoi jumpata uhmaikäisen, hanskoja heittelevän muksun kanssa rinteessä, kun Suunto kädessä kertoi, että takana on 9,5 tunnin yöunet. Ei vaadi paljoa tsempata itselleen monipuolisempaa ravintoa, pidempiä yöunia ja muuta, kun se alkaa heti näkyä olossa.

Tällaisilla fiiliksillä täällä siis lähdettiin arkeen ja nautittiin viikonlopusta. Ja hei, olen lukenut arvontapostauksesta postaustoiveitanne ja otin jo parista kopin, toiveita tulossa siis!

Oletko käynyt Koukkuniemessä ihastelemassa Aapelin aikaansaannoksia? Kuinka oma arkesi lähti rullaamaan?

P.S. Huomenna suljen asuäänestyksen ja tuoksuarvonnan, vielä ehdit mukaan, klik!

Miksi lähdin puolimaratonille ja miksi se jäi kesken?

21.5.2018
13

Terveisiä ihanan aurinkoisesta Helsingistä, jossa juostiin kuuman asfaltin hohkatessa lauantaina! Minä olin odottanut tapahtumaa toden teolla ja treenannut siihen läpi kevään. Harvoin juoksi lenkkiä ilman, että mielessä olisi käväissyt toukokuisena lauantaina odottava puolimaraton. Toivon, että pääsisin ajassa alle kahden tunnin, edes sekuntin alle! Sitä silmällä pitäen kipittelin menemään. Ostin uudet ihanat kompressiosukat kisaa varten ja ajoin sisään uusia lenkkareita.

Sitten kahta viikkoa ennen tuli hirveistä hirvein vatsatauti kestäen kahdeksan päivää. Haaveeni kisasta alkoivat hiipua, kun tajusin miten heikkoon kuntoon menen. Yllättäen sainkin voimani heti takaisin, kun ruoka alkoi pysyä sisällä ja oli vielä viikko aikaa – pääsisinkö sittenkin matkaan?

Vatsataudin sivulöydös verikokeista oli sitten huono hemoglobiini ja sen lisäksi täysin tyhjät rautavarastot. Tämä löydös oli aikamoinen onni onnettomuudessa, että osaan lähteä hommaa korjaamaan, mutta sen myötä tuli kielto liian koviin suorituksiin. Matalat sykkeet ja lyhyet lenkit ok, mutta lääkäri kielsi juoksemasta puolikasta. Ja tajusin, että tuo anemia vaikuttaa kyllä jo suorituskykyynkin.

Helsinki City run on tapahtumana aivan huikea. Se on tehty isollaan ja juoksijoita on valtava määrä, sinne on kivaa lähteä yhdessä miehen kanssa. Olimme sopineet menevämme ystävien kanssa syömään kisan jälkeen ja harmitti kaikki siihen liittyvä kivan odotuksen puuttuminen. Kunnes sain pöhkön idean: starttaan, mutten juokse koko matkaa! Näin saan fiilistellä tapahtumaa, juosta paita päällä ja halata miestä maalissa. Rahoja ei saanut kuitenkaan takaisin.

Niin me lähdimme lauantaiaamuna kohti Helsinkiä ja suuntasimme mummolle, joka oli hakenut kisakamppeemme. Häneltä oli kysytty onko hän se juoksija, kovasti mummoa nauratti ajatus. Hän on siis yli 90-vuotias ja ihan virkeä, muttei ehkä nyt juoksukunnossa enää. Mummolta hölköttelimme lähtöpaikoille ja meinasi tulla jo hoppu, eikä mies ehtinyt odottaa vessajonoa. Toivotin onnea matkaan ja hän starttasi toisessa lähdössä.

Minun lähtöni oli 10 minuuttia myöhemmin ja voi mikä fiilis oli juosta! Mummo oli kahden kilometrin kohdalla vilkuttamassa, reitti oli ihan huikean kaunis saaresta toiseen siltoja pitkin ja juoksin mielestäni kivan tasoisessa ryhmässä, oli helppo pitää yllä kutosen vauhtia. Jarrutin välillä laskeakseni sykkeitä ja taas mentiin. Olin ajatellut juosta noin 10 kilometriä ja sen saavutin tunnissa, yhdentoista kilometrin kohdalla sitten pysähdyin.

Ohjeena oli ollut, että jos keskeyttää, se tulee ilmoittaa. Ilmoitin siis huoltopisteelle että en jatka, jolloin he sanoivat, ettei sitä tarvitse mihinkään ilmoittaa. Lisäksi keskeyttäneille oli lupailtu ohjeissa jotain kyytejä, muttei mitään sellaista ollut. Meni aikansa, että löysin Lauttasaaren metroaseman ja sohlasin itseni metrolla keskustaan takaisin ja sanon, ettei keskeyttäminen ole kovin helppoa! Mies oli ennen minua perillä tehden oman uuden ennätysaikansa 1.43.

Metrossa numerolappu rinnassa seistessä itketti. Olo oli niin hyvä, että tuntui todella tyhmältä pysähtyä. Toisaalta tiesin, ettei tämä ole sen arvoista, että riskeeraisin terveyttäni ja kisoja tulee. Pettymystä nieleskellen menin maalilalueelle ja fiilis nousi heti. Proteiinirahkaa nurmikolla syödessä alkoi tuntua siltä, kuin olisin juossut koko matkan ja olin taas ihan fiiliksissä. Jatkoimme suihkuun ja kavereiden kanssa syömään nauttien upeasta kelistä sekä miehen hienon juoksun nostattamista fiiliksistä.

Sen verran jäi sitten kalvamaan tämä juttu, että ilmoittauduimme eilen early bird-hintaan ensi kevään kisaan. Kyllä ne raudat vuodessa saadaan nousemaan ja sitten juostaan kovaa, voi kun reitti olisi sama, oli niin hieno!

Kuka oli juoksemassa lauantaina? Oletko itse jättänyt kisaa joskus kesken?