Arvontalaulun aika!

Terveisiä mummilasta! Onpahan viikko mennyt äkkiä ja lapsille on kertynyt aivan hervoton määrä ulkoilutunteja erilaisilla komboilla kavereiden, vanhempien ja isovanhempien kanssa. Hiihtoa, laskettelua ja lautailua sekä saunaa joka ilta, eikö se kuulosta ihan hiihtolomalta! Ennen Jyväskylän reissumme olivat aikamoisia ryntäilyjä kylästä toiseen, mutta nyt tilanne tietenkin toinen. Isomummoa on tavattu reissuillamme hänen pihallaan ja anoppi tuli eilen juttelemaan laskettelurinteen alle. Ystäviä ei olla Jyväskylässä tavattu aikoihin eikä käyty missään sisällä. Se rauhoittaa näitä reissuja aika paljon ja toisaalta nyt kun mies töissä, hyvä senkin kannalta.

Helmikuu pakettiin

Helmikuu on takanapäin ja sehän oli aivan mieletön kuukausi talvikelien kannalta. Tuli ennätysmäärä rinnetunteja, luistelua ja hiihtoa. Nuorin hylkäsi helmikuun lopulla lastenrinteet ja siirtyi kanssamme ankkuri- sekä tuolihissiin ja isoihin mäkiin. Kehitys kehittyi, kun kelin puolesta oli mahdollisuus mennä usein.

Helmikuun luetuin ja ehkä kivoin tehdä oli tämä postaus, jossa kerroin Tampereen loma-aktiviteeteista. Toivottavasti siitä oli apua teille! Maaliskuu on alkanut samalla tavalla kuin viime vuonna, ihmeellisen epävarmoissa tunnelmissa, epäuskoisissa ja harmillisissa. Töitä on alkanut peruuntua kuten vuosi sitten, edelleen jännitän miten käy lasten kaverisynttäreiden (siirtyivät vuosi sitten toukokuulle lopulta) ja entä mitä tapahtuu meidän talvilomalle?

Helmikuussa älysin jättää myös minua paljon kuormittaneen, mutta erittäin alipalkatun työn. Siinä piti olla saatavilla joka ikisenä arkipäivänä vuodessa ja etenkin kesällä tai jouluna se alkoi rassata. Kun palkka oli vielä minimaalisen pieni, jätin homman ja huomasin, että vaikutti fiilikseen todella paljon näin maaliskuun alussa. Se oli hyvä päätös, vaikka tietenkin pelottaa jättää mitään töitä.

Saaren Taika sekä The Body Shop arvontapalkinnossa

Ja sitten! Neljä asua saatu ulos helmikuussa! Koko viikko on ollut nytkin mielessä kuvata asua, mutta kalsareissa, hiihto- tai lautailukamoissa menty. Ja juoksukamoissa. Tätä tämä elämä herkästi on. On niin kiva asu mielessä, että vielä sen kuvaamme!

Mutta helmikuun neljästä asusta luulisi ainakin olevan helppo tehdä valinta! Siis kerro minulle, mitä sinulle kuuluu nyt tilanteen keskellä (ei pakko tietenkään! <3) ja mikä on suosikkiasusi helmikuulta. Kommentillasi osallistut alla olevan paketin arvontaan, jossa on The Body Shopin hellävarainen meikinpoistoaine, ripsirväri sekä kahvikuorinta ja Saaren Taian karitevoi sekä saippuateline.

Jätä siis kommenttikenttään viestisi ja olet mukana arvonnassa, joka on auki 10.3.21 klo 12 asti. Yhden arvan saat kommentilla blogissa ja arvonta on auki myös IG:n puolella (@optimismia_katja), joten tuplaa mahdollisuutesi ja osallistu myös siellä!

Kaikkea hyvää maaliskuuhunne vaikeasta tilanteesta huolimatta ja onnea arvontaan!

Kolmannen luukun unelmapaketti!

Hyvää kolmatta adventtia ystävät! Tämä viikko on ollut ihmeellinen ja täynnä sellaisia sattumia, että olen ollut niistä aivan huuli pyöreänä. Niistä lisää ensi viikolla, kun ehdin kirjoitella enemmän. Koneen sijaan olen keskittynyt viikonloppuna leipomaan saaristolaisleipää (ekaa kertaa ikinä itse!) ja nyt valmistui juuri riisipuuro ja luumusoppa. Todella usein näinä joulukuun viikonloppuina on käyty Jyväskylässä tai Helsingissä, viime vuonna tähän aikaan oltiin Tukholmassa. Nyt kun ei reissuja ole, on jäänyt todella paljon enemmän aikaa pyöriä esimerkiksi omassa keittiössä!

Kolmannen luukun unelmapaketti: Teeleidi, The Body Shop, Saaren Taika sekä Lina

Mutta pidemmittä puheitta kolmanteen luukkuun! Sieltä paljastuu (ainakin omasta mielestäni) ihan unelmapaketti. Paketissa on Teeleidin vihreä ja musta joulutee sekä herkkuja ja lisänä haudutusmuki, eli irtoteen voi hauduttaa suoraan mukissa! Lisäksi paketissa on Pyyhekauppa Linan smart-kokoinen hamampyyhe, Saaren Taika-kasvovesi sekä saippuateline ja The Body Shopin naamio. Ihana paketti eikö ole!

Arvontaan pääset mukaan, kun kommentoit tähän postaukseen ihan mitä vain. Vaikka mukana riittää, saa myös heittää postaustoiveita tai ihan mitä mieleen juolahtaa! Arvat voi jälleen tuplata osallistumalla myös IGssa tililläni optimismia_katja. Arvonta on auki aina 17.12.20 klo 12 asti!

Onnea matkaan! Edelliseen arvontaan kertyi lähes 600 arpaa ja onni potkaisi blogin puolella nimimerkkiä Anu. Kiitos osallistumisesta!

Ihanaa sunnuntaita ja kolmatta adventtia kaikille!

Vuoden 2020 ensimmäinen joulukalenteriluukku! Käy osallistumassa!

Huh hei! Tiedättekö, piti tehdä eilen postaus ja tämän postauksen piti tulla aamulla julki, mutta olenkin istunut yli tunnin aamupäiväsaunassa. Lapsen kurkkukipu jumitti meidät kotiin ja viikonlopun suunnitelmat muuttuivat. Tällä hetkellä kun tätä kirjoitan, alkaa Pirkanmaalla tiedotustilaisuus siitä, miten toimet kiristyvät. Näyttää siltä, että kaikki menee kiinni ja ensi viikonlopun suunnitelmat muuttuvat myös. Kurkin siis nieleskellen tiedotustilaisuutta ja kirjoitan samalla tätä.

Olemme jumittaneet kotona viikonlopun ja mm. leiponeet pipareita eilen viiden tunnin ajan sekä pelanneet lautapelejä. Ihan mahtavaa olla näin täysillä yhdessä, vaikka syyt ovat masentavat. Koska tämä vuosi ja tilanne on kaikkiaan ihan hirveä, tarvitsee ehdottomasti tänä vuonna saada joulukalenteri kehiin! Samalla tapaa kuin aiemmin, kalenteri aukeaa neljä kertaa, kerran jokaisena adventtina. Osallistua voi niin Instan kuin blogin puolella, molemmista saa yhden arvan.

Arvonnassa Linan pyyhkeitä ja The Body Shopin tuotteita

Ensimmäisestä luukusta aukeaa Pyyhekauppa Linan hamam-pyyhkeitä, sekä käsipyyhkeitä että pienempiä kylpypyyhkeitä koossa 70 x 140 cm.  Lisäksi sieltä löytyy The Body Shopin käsirasva, kasvosuihke, huulipuna sekä kasvojenpesuaine. Paketin arvo on noin 130 euroa. Mukaan pääsee kommentoimalla tähän postaukseen, mitä kuuluu ensimmäiseen adventtiisi? Ja toisen arvan saat tykkäämällä kuvasta Instagrammissa! Arvonta on auki aina 3.12.20 klo 12 asti!

Arvonta on päättynyt ja arpaonni osui arvalle IGssa. Yhteensä arpoja kertyi huimat 712 kappaletta, kiitos osallistuneille! <3

Pidemmittä puheitta, onnea arvontaan! Ensi sunnuntaina sitten seuraavaa luukkua availemaan!