Thé Hidden – Tampere on saanut uuden täydellisen teehuoneen

Tampereelle on avattu tänä vuonna oikea rauhan tyyssija, jossa teehifistelijä saa nauttia täysillä. Jos miettii perinteistä kahvilaa, niin meteli on monesti aika kova. Musiikki soi, puheensorina ja astioiden kilinä kuuluu. Jos kahvila on kauppakeskuksen sisällä, saa ”nauttia” myös jatkuvista mainoksista kaiuttiminen kautta. Kun astuin ensi kertaa sisälle Thé Hiddeniin, mietin jääväni sinne tunneiksi. Miten hiljainen ja rauhoittava paikka olikaan kyseessä!

Thé Hidden Tampere – kivenheitto Koskikeskuksen vilinästä

Uusi teehuone on suoraan vastapäätä Koskikeskusta, ihmisvilinän vieressä. Sisälle astuessa avautuu vaalea ja valoisa teehuone, jossa on yksinkertainen, mutta selvästi harkittu sisustus. En päässyt juuri oviaukkoa pidemmälle, kun jo tervehdittiin ja kyseltiin tilausta.

Ihana idea paikassa on laittaa jokaista teelaatua pieneen kippoon nähtäville. Siitä näkee selkeästi mitä eroa teelaaduissa on, voi tuoksutella ja tutkia niitä ennen tilaustaan. Asiantuntemus tiskin takana on taattua ja teet tulevat suoraan Kiinasta. Kiinalaisethan eivät juo maustettua teetä, Keisarin morsiamet ja mustaherukkateet ovat suomalaisten juttu. En löytänyt Englannissakaan asuessa ikinä maustettua teetä (poikkeuksena toki legendaarinen Earl Grey) ja itsekin kallistun nykyään yleensä maustamattomiin. Minulle sanottiin, että teehuoneeseen saattaa tulla jatkossa enemmänkin maustettuja teelaatuja, koska suomalaiset niistä pitävät. Maku kuitenkin peittää varsinaisen alkuperäisen teen maun, minkä takia niitä ei niin paljon ole valikoimissa.

Tämän sanottuani maistoin itse Smile of Princessia, joka on kevyesti maustettu, mutta hyvin kevyesti. Oli minusta aika puhtaasti musta tee pienellä vivahteella. Siis aivan täydellinen, en voi muuta sanoa.

Teetä ja sympatiaa – myös kahvinjuojille

Thé Hiddenissa on tarjolla myös kahvia, eli kahvinjuoja voi tulla teenjuojan seuraksi fiilistelemään rauhaa ja hiljaisuutta. Tiskissä on erilaisia herkkuja juustokakusta matchakakkuun. Tee valmistetaan rauhassa ja hyvin oikeaoppisesti ja saatavilla on myös jääteetä.

Minä rakastan mustaa teetä aina vaan, vaikka maistelin kevään aikana ihan hyviäkin vihreitä. Pyysin saada mustaa teetä ja henkilökunta yritti taivutella vihreään. ”Mustaa juodaan talvella, se lämmittää silloin. Nyt on kuuma ja vihreän aika.” En taipunut ja sain mustan teeni, joka oli niin täydellisesti valmistettu, että harvoin saa. Rakastan myös sitä, ettei pöytään tuoda puruja tai pyydetä itse lilluttelemaan pussia missään, vaan tee on täydellisesti valmistettu ja valmis juotavaksi.

Sen lisäksi, että paikasta nauttii teehifistelijä, se on erittäin hyvä paikka testata uusia makuja ja tutustua teehen. Asiantuntemusta henkilökunnalta löytyy ja jos olet juonut pussiteetä aiemmin ja todennut, ettet ole teenjuoja – testaa miten suuri ero on hyvällä, oikein valmistetulla teellä. Kannattaa antaa mahdollisuus! Tai jos olet kahvi-ihmisiä, fiilistele hiljaisuutta ja rauhaa, joka paikassa on.

Toivon kovasti menestystä paikalle, sillä haluan tunnelmoida siellä talven pimeinä ja kylminä hetkinäkin. Ihana uutuus Tampereen kahvilatarjonnassa!

Oletko testannut jo Thé Hiddenia? Jos et, käy pikimmiten!

Thé Hidden Tampere
Hatanpään valtatie 6 B
ma-pe 10-19
la 11-19
su 12-19

Varainhankintaa koululuokille -Teeleidin tee oma tee!

Kaupallinen yhteistyö Teeleidi

Te tiedätte rakkauteni teehen tai ainakin uskoisin niin. Minulla on muutamia asioita, mistä jaksan puhua ihan loputtomiin – liikunta, ruoka, matkailu, lapset, tee, kirjat, yrittäjyys… Oho, on siis aika monta aihetta. Mutta teestä ja teelaaduista sekä mauista jaksan kertoa aina!

Mikä olisikaan ihanampi, kuin oma kustomoitu tee? Teepaketti, jossa on sisällä laadukasta Teeleidin teetä ja paketin tekstin, teen nimen ja maun saat päättää itse. Niin ja tietenkin taustavärin, minun teeni ei voinut olla kuin pinkki ulkonäöltään!

Mutta miten saa tehtyä oman teen, mitä se maksaa ja miksi se on erityisen kiva tapa varainhankinnaksi koululuokille, urheiluseuroille tai muille harrastusseuroille? Minä kerron lisää!

Teeleidi – tee oma tee

Teeleidin pääbisneshän on tietenkin myydä hyvää teetä, myydä ihania tee-elämyksiä kahvilassa paikan päällä herkkujen kera, pitää tastingeja ja antaa ihmisten nauttia teestä. Tämän rinnalle on syntynyt mahdollisuus teettää omia kustomoituja teepaketteja. Aika moni yritys on teettänyt näköisensä Teeleidin teen – esimerkiksi Jyväskylän Sokoksen ruokapuolelta, Mestarin herkusta löytyy tee heidän logollaan, vieressä olevasta hotellista löytyy myös tee omalla ilmeellä, niitä on teetetty eri kaupungeille ja nyt homma on tehty todella helpoksi uuden sivuston myötä, jossa pystyy tekemään oman teen.

Sivuston nimi on www.teeomatee.fi ja ohjelma opastaa sinua eteenpäin. Tässä onnistuvat varmasti kaikki, suurin haaste on osata päättää kaikki – paketin ulkonäkö, nimi, mitä kuvia siihen tulee ja millä väreillä. Valittavissa on 26 erilaista teemakua: ensin valitaan pohja, musta, vihreä vai rooibos ja sen jälkeen saa valita makuja näihin pohjiin. Paketin väriä saa muuttaa ja kuvat voivat olla ihan minkälaisia tahansa – valokuvia tai ehkä skannattu piirustus koululuokan teoksista. Mielikuvitus on rajana! Näin saa teetettyä hyvin oman luokkansa/seuransa tai firmansa näköisen teen. Aika huikea vaikka ihan käyntikorttina! Pakettiin mahtuu yksi pääkuva ja pienempi kuva/logo sivuun. Teet voi noutaa Jyväskylästä tai ne kulkevat postitse, eli sijainti ei ole rajoittava tekijä.

Mitä tämä homma kustantaa? Minitilaus on 100 pakettia teetä ja yksi paketti maksaa 3,50 euroa, eli 350 eurolla saa tuon 100 kappaleen erän. Suosituksena myyntihinnaksi on puolestaan 6 euroa, eli jokaisesta paketista voittoa kertyy 2,50 euroa.

Teen suunnittelu yhdistää eri kouluaineita

Sivustolla on teen suunnitteluohjelman lisäksi teetietoutta, joka on kiinnostavaa faktaa niin aikuisille kuin lapsille. Mistä kaikista maista teetä tulee? Kaikki maat ovat esitetty kivasti maiden lippujen kera, lisäksi on kerrottu erilaiset teelaadut. Teen suunnittelussa saa siis oppia myös maantiedossa.

Ihan huippu on myös tuottolaskuri, josta esimerkiksi koululuokat näkevät, montako pakettia/myyjä pitää myydä ja mikä on tuotto. Kehittää mielestäni yrittäjyydessä tarvittavia ajatusmalleja ja ymmärrystä siitä, mistä hinnat kehittyvät.

Teepaketin suunnittelu haastaa puolestaan äidinkieltä nimeä keksiessä ja kuvituspuoli antaa mahdollisuuksia vaikka mihin – lähteä yhdessä ottamaan valokuva tai tehdä piirtäen joku taideteos. Uskoisin, että lasten on ilo myydä eteenpäinkin tällaista tuotetta, jonka ovat saaneet niin huolella suunnitella ihan itse.

Teeleidi – aina on aikaa hyvälle teelle

Mikä parasta, jos laadukasta teetä haluaa, niin Teeleidiin voi luottaa. Makuja on vaikka minkälaisia ja heillä toimii niin verkkokauppa kuin kivijalkamyymälä/kahvila. Itse asiassa keväällä koronarajoitusten aikaan nousi Pikku Teeleidi Jyväskylän Kauppakadulle aivan kivenheiton päähän ytimestä, Rosson vieressä olevaan liiketilaan. En voi kuin ihailla Teeleidin Annen tarmoa, hän on vaikeina aikoina kehittänyt koko ajan jotain uutta. Viime vuonna alkoi kuukausittainen teelähetys kotiin, tänä keväänä kun kahvila jouduttiin väliaikaisesti sulkemaan, Anne pisti pystyyn teetaksin ja vei teet ihmisille kotiin.

Tässä yrityksessä näkyy intohimo ja palo tehdä täysillä sitä mitä rakastaa, vaikka viime vuosi on laittanut ahkerasti kapuloita rattaisiin. Tämä yrittäjä ei lannistu!

Senkin vuoksi, miten paljon Annea arvostan, oli kunnia päästä teettämään oma tee. Koska itse rakastan mustaa teetä, se tuli omankin teeni pohjaksi ja mauksi vadelma-mustikka. Teeleidin maustetut teet sisältävät aina myös oikeita marjan tai hedelmän paloja, mikä tuo niihin aivan omanlaisensa maun. Lasten mielestä tämä ”äiti-tee” tuoksuu niin hyvälle, että ovat halunneet juoda parina koulu/päikkyaamuna myös teet.

Koska haluan jakaa tätä oman teen ilosanomaa ja teerakkautta eteenpäin, arvon teidän seuraajieni kesken yhteensä 8 pakettia teetä ja loikin tuntureilta teepaketin kyljessä kahvipöytäänne!

Arvontaan pääset mukaan, kun kommentoit tähän postaukseen, mikä olisi oma unelmateesi? Kahdelle vastanneelle lähtee 2 pakettia teetä. Toiset neljä pakettia arvon puolestani Instagrammin (@optimismia_katja) puolella, osallistua saa toki molemmissa! Arvonta on auki aina 25.5.21 klo 12 asti!

Pistä siis vinkki korvan taakse, jos kaipaat ideoita koululaisten tai seurojen varainhankintaan. Ja osallistu ihmeessä arvontaan! Mukavaa alkavaa viikonloppua!

Rakas Teeleidi ja vaikea kevät (sis. arvonnan!)

*postausta vastaan saatu teetilaus

Arvatkaa mitä tein eilen? Poljin 18 kilometriä pyörällä saadakseni teetä. Niin ei mitä tahansa teetä, on meillä toki lähempänäkin kauppoja, mutta halusin nimen omaan Teeleidin teetä. Pirkkalan Citymarketissa on kokonainen hylly Teeleidin tuotteita, joten päätin yhdistää liikunnan ja teen haut ja polkaisin sinne. Kulutan teetä päivittäin aika hurjat määrät ja tänä keväänä on ollut entistä tärkeämpää, että kuka tuotteen takana on – pienyrittäjillä on ollut vaikea kevät. Niin myös Teeleidin Annella joukkoineen, joka ei ole lannistunut vaan kuten moni muukin yrittäjä, innovoinut uutta ja luonut positiivista pöhinää muun muassa someen. Teeleidiltä voi nyt varata esimerkiksi Retkirepun, jossa on viltti, astioita, jääteetä ja suolaista sekä makeaa syötävää. Testiin menee, oli pakko varata sellainen! Lisäksi verkkokauppa pyörii ja sieltä saa tilattua vaikka mitä, kannattaa kurkata!

Teeleidin ja minun tarina

Moni tietää tämän tarinan, mutten kyllästy silti sitä kertomaan. Oli kesä 2014, kun äitini luki Suur-Jyväskylän lehdestä, että Jyväskylän Lutakkoon on avattu teehuone. Mainitsi siitä ääneen, kun tiesi intohimoni. Mehän menimme siltä istumalta katsomaan ja vastassa oli ihana Anne, joka antoi 1-vuotiaalle taaperollemme maatuskan leikkeihin ja jutteli pitkään kanssamme. Saimme siis jo ensimmäisellä kerralla kuulla, mikä ajoi tämän sydämellisen naisen pitämään teehuonetta. Olimme ainoat asiakkaat ja Lutakon tila aika pieni vielä tuolloin. Oli ihanaa höpötellä ja tunnelma oli todella lämmin. Ostin kotiin teetä mukaan ja mietin, että täällä tulen käymään aina kun käymme mummilassa. Ja siellä olen muuten melkein aina käynytkin!

Veljeni hakee aina joululahjan minulle Teeleidistä, äitini olen laittanut hakemaan sieltä teetä ja tuomaan minulle. Nyt koronakeväänä kälyni on hakenut kotiin kellon viiden teet ja ystävät ovat käyneet paikassa suosituksestani. Olen käynyt lasteni kanssa teellä, syntymäpäiväjuhlissa, vappubrunssilla äitini kanssa, vienyt Annelle jouluisin pienen muistamisen, ollut blogitilaisuudessa, teekurssilla ja… No, jo kuuden vuoden ajan Teeleidi on ollut ihan käsite perheessämme. Molemmat tytöt ovat ihastuneet Teeleidi by Emmi-sarjan vihreään teehen, Lady in Greeniin ja olemme pitäneet teekutsuja heidän kanssaan. Ihanaa!

Teeleidin kasvu ja kehitys

Kuten moni tietää, Teeleidi on kuudessa vuodessa kasvanut ja kehittynyt valtavasti. Se pieni Teehuone Lutakossa kasvoi ensiksi kahteen kerrokseen ja kun Lutakosta tuli lähtö, Anne löysi uudet tilat Kramsunkadulta yliopiston läheisyydestä. Ihanalla pihalla varustettu talo on täydellinen paikka juoda teetä ja lapset ovat viihtyneet kesällä loputtomiin pihalla olevassa leikkimökissä. Teen lisäksi tarjolla on vaikka mitä ihanaa syötävää, en oikeasti ole syönyt niin hyviä skonsseja missään, kuin mitä Teeleidistä saa.

Teeleidi on kasvanut myös Vaajakoskelle, josta löytyy Tikkulan tehdas. Tuotteet ovat kehittyneet valtavasti, on ollut ilo seurata sitä intohimoa, millä Anne tekee työtään. Kyllä se kuulkaa näkyy, kun rakastaa sitä mitä tekee. On ilmestynyt vaikka mitä erilaisia sarjoja, joista ehkä yksi suloisimmista on T-Cityn tuotteet. Ihana tuliainen! Teeleidin teetä voi ostaa jo monesta paikasta, olen törmännyt siihen niin siellä Pirkkalassa kuin esimerkiksi Vuokatin lomallamme!

Koronakevät ja Teeleidi

Tiedämme kaikki, että takana on vaikeita aikoja yrittäjillä ja edessäkin vielä paljon epävarmuutta. Annelta on kadonnut asiakkaat teehuoneelta, pienet kädet eivät leiki leikkimökissä, teetä ei myydä messuilla eikä kursseja vedetä. Minusta hän on innovoinut upeasti menemään, vaikka varmasti on pelottanutkin, mihin tämä kaikki johtaa ja kuinka Teeleidi pärjää vaikean ajan yli.

Onneksi me niin vanhat kuin uudet asiakkaat voimme tukea parhaamme mukaan yrittäjiä. Tänä keväänä olen ostanut lapsille vaatteet tamperelaiselta firmalta ja ostanut Teeleidin teet – valinnoillamme on väliä! Tällä hetkellä uutta banneriakin tekee bloggaajakollega Jyväskylästä – on ihanaa jos voi mitenkään auttaa toisia yrittäjiä, sillä hätä on ollut itsellänkin välillä tänä keväänä, vaikkei minulla yrityksestäni juokse esimerkiksi isoja vuokrakuluja.

Yksi ihan huipun kuuloinen uusi innovaatio on kuukauden teeyllätys. Minusta tällainen olisi upea lahja teen rakastajalle! Kerran kuussa laatikkoosi tupsahtaa siis yllätyksenä tee, valittavissa on puolen vuoden tilaus tai koko vuoden tilaus. Valittavissa on haluaako mustaa teetä, vihreää ja valkoista vai kenties yrttiteetä sekä rooibosta. Kuukausi on sen verran pitkä aika, että siinä varmasti jo ”unohtaa” odottaa seuraavaa lähetystä. Ja sitten postilaatikkoosi tupsahtaa paketti rakkaudella pakattua ja mietittyä teetä yllärinä. Arvostaisin esimerkiksi itse tällaista lahjaa kovin, ehkäpä joku teenrakastaja, joka valmistuu tänä keväänä tai muuten juhlii? Nappaa lahjaidea korvan taa (tai tilaa itsellesi, täytyy itseäänkin hemmotella!).

JA HEI! Mitä ihanaa vielä saankaan tehdä! Nimittäin arpoa yhden 6 kk:n teetilauksen yhdelle onnekkaalle! Jotta saisimme mahdollisimman paljon tukea pienyrittäjälle, laitan jakoon tupla-arvat. Eli voit osallistua seuraavasti arvontaan:

  1. Kommentoi tähän postaukseen onko Teeleidi tuttu ja minkä tilauksen ottaisit (rooibokset ja yrtit, vihreät ja valkoiset vai mustat?). Saat yhden arvan.
  2. Käy osallistumassa myös Instagrammin puolella, saat toisen arvan tililläni @optimismiakatja.
  3. Arvonta on auki aina maanantaihin 25.5.2020 klo 18 asti. Onnea matkaan!

Pidetään pienyrittäjät pystyssä eikö! Aina on aikaa hyvälle teelle!

Kirjoituksiani ihanasta Teeleidistä on kertynyt vuosien varrella blogiin, kurkkaa lisää!

SE ENSIMMÄINEN KÄYNTIMME 6V SITTEN
TIKKULAN TEELEIDI
KUN TEELEIDI MUUTTI KRAMSUNKADULLE
UUSIN SARJA
VIIME KESÄN VIERAILU
UPEA VAPPUKATTAUS