Hyvää huomenta! Tänään on kulunut tasan 8 vuotta siitä illasta, kun avasin bloggerin, tutkailin miten perustetaan blogi ja naputtelin lennosta ensimmäisen tekstini. Hyppäsin hyvin ummikkona mukaan hommaan, sillä olin lukenut pääasiassa yhtä blogia silloin tällöin, en tiennyt mitä niihin kirjoitellaan ja mistä ottaa kuvia. Sitten vaan yhtenä iltana aloin rustata. Se aika oli muutenkin vielä aivan ihanan rentoa – ei ollut ollenkaan ihmeellistä, että kuvat otettiin peilin kautta tai pokkarilla, ei ollut Instagrammia minkä kuvia miettiä viimeisen päälle, ei filttereitä, harvalla välttämättä edes kuvankäsittelyohjelmia! Bloggaava porukka oli pieni ja tuntui, että kaikki vähän tunsivat toisensa. Kommentoivat ahkerasti toistensa blogeihin ja tilaisuuksissa oli olo, kun olisi luokkakokouksessa – ei vieraita naamoja juuri ollenkaan!
Nopeasti homma lähti muuttumaan, blogien määrät kasvamaan, kamerakalustot muuttumaan, kännykät muuttuivat kaikilla älypuhelimeksi ja kamerat niissä mahtaviksi. Paine luoda uutta on ihan eri kuin 8 vuotta sitten, toisaalta olen päättänyt hiihdellä omia polkujani vertaamatta itseäni tauotta muihin. Jokaisella on omat vahvuutensa!
Tuolloin 8 vuotta sitten olin töissä ja eräs johtajatason ihminen kysyi, pidänkö blogia asuistani, kun ne ovat aina niin kivoja. Häkellyin kysymystä tosissani, miten edes pitää blogia? Ja illalla avasin läppärin ja painoin bloggerista ”julkaise”. Nimeä en pysähtynyt miettimään sen kummemmin ja nappasin sen Desigualin perustajan lauseesta, että hän haluaa luoda ”optimismia ja energiaa vaatteilla ihmisille”. Arvatkaa monta kertaa sen jälkeen olen toivonut, että olisin pysähtynyt miettimään nimeä sekuntia kauemmin, mutta nyt se on niin osa identiteettiäni, etten enää voi vaihtaa. Lisäksi minulla ei ole tapana pohtia asioita pitkään, minä menen ja teen kun jotain päähäni saan.
Eilenkin katsellessani Blacklistia ja kuullessani sanan ”optimism” englanninkielestä, koin pienen hätkähdyksen. Se on kuin toinen nimeni! Aluksihan bloggasin päättömänä nimellä Amanda ja tuolloin telkkarissa pyöri sarja nimeltä Kosto, jossa pääosassa oli Amanda Clarke – silloin muistan tuon Amanda-nimen särähtäneen korvaani. Kyllä sitä personoituu näihin juttuihinsa!
Paljon on tapahtunut kahdeksassa vuodessa. Aloitin blogin lapsettomana ja niin se on vain kulkenut läpi elämän matkassani. Ja mikä parasta: siellä ruudun takana on teitä, jotka olitte matkassa jo vuonna 2012! Aivan mahtavaa! Kiitos teille ja kiitos ihan jokaiselle, joka jaksaa käydä täällä. Ilman teitä blogia ei olisi!
Ajattelin julkaista tähän kuvan jokaiselta vuodelta, joista myös näkee kehityskaaren. Ja hei! Tänä vuonna tuli jotenkin varkain tämä tammikuun loppu, siksi arvontapalkintoni ovat vielä matkalla, mutta järkkään teille vaikka tammikuun asujen yhteydessä vähän isomman arvonnan synttäreiden kunniaksi! Eli tarkkailkaa blogia kun helmikuu vaihtuu!
Sitten ne tammikuiset! Itse asiassa vuoden 2014 on huhtikuinen, talosotkun ja muuttojen ja vauvavuoden keskellä blogi piti tuolloin taukoa.
Se ihan eka kuva. Siitä vaan päättömänä pokkarilla, miksi tuon yöpöydän nyt olisi siivonnut, kun sain sentään aikaiseksi pedata! Bolerot ovat kyllä muuten ihan tippuneet kymmenessä vuodessa muodista! Mekko on Nanson, niitä oli tuolloin monta!
En edes yrittänyt parantaa kuvan sävyä, tällä alkuperäisellä mennään! 2013 viikolla 30 raskaana kuvassa, yksi lemppariäitiysmekkoja! Näin äkkiä blogi saikin sitten vähän toisen suunnan.
Jonkun mielestä olen värikäs pukeutuja nykyään, voi olisittepa nähneet! Vuoden 2014 huhtikuussa tukassa oli lisänä turkoosia. Otin itselaukaisevalla jotain kuvia kampaajan jälkeen (tukan oli tuolloin laittanut juuri nykyään Woodmindia pyörittävä Jenna!) meidän väliaikaisasunnossa keskustassa 1-vuotiaan nukkuessa partsilla.
Tammikuu 2015. Olimme lähdössä laivalle, minä, lapsi ja isovanhemmat, mutta mies oli Helsingissä ja lähti näiden kuvien jälkeen takaisin Tampereelle. Mikäköhän juttu tämä oli, en muista? Olimme olleet Matkamessuilla yhdessä? Joka tapauksessa, loppuvuodesta 2014 kameran taakse siirtyi mies. Miettikää, muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta hän on ottanut kaikki asukuvani yli viiden vuoden ajan. Se tekee noin 500 kuvauskertaa. Eilen kuvatessa hän viimeksi sanoi, että ilo olla avuksi. Siis tyyppi! <3 Sen lisäksi että kiittelen teitä lukijoita, ei tämä pyörisi mihinkään ilman miestäni! Helmikuussa 2015 blogini pääsi osaksi Indiedaysia ja olin ihan superylpeä!
Tämä kuva on mennyt jonkun ihan älyttömän käsittelyn läpi, jotta tausta blurrautuisi. Miksi olen tehnyt jotain näin pöljää, yhtään ei näy! :D
Tammikuu 2016 ja mahapallo viikolla 30 taas. Kyllä, onnistuimme tehtailemaan tytöt parin päivän eroilla lasketussa ajassa. Olin ollut ihan hirveän kipeä pitkään ja tässä kuvassa söin vikoja päiviä antibioottia, mutta silti olo oli kurja. Liekö se hirveä yskiminen ison mahan kanssa tehnyt jotain, sillä viikko tästä kuvasta jouduin sairaalaan vuodelepoon ja sain kortisoneja ja supistuksia estäviä lääkkeitä – kuopus halusi maailmaan pikkukeskosena ja huoli oli ihan hirveä! Sain tammikuussa 2016 blogiin kommentin, että näytän hirveän lihavalta erityisesti livenä, mikä tuntui tietysti kamalalta ja sairaalajutut olivat blogihistorian luetuimpia.
Vuonna 2017 Matkalla Matkamessuille ja Apulannan Areena-keikalle! Usein olemme päätyneet Helsinkiin matkatessa tai muuten Hämeenlinnassa käydessä tämän seinän eteen kuvaamaan. On hieno vai mitä? Kuka tunnistaa paikan? Syksyllä 2016 olin siirtynyt Bella-blogeihin, jonka koin taas yhdeksi rappuseksi ylöspäin omalla ”blogiurallani”.
Oi miten nätti talvikeli, kuva on Koskipuistosta vuodelta 2018! Tyylini ja värien määrä vaatteissa on rauhoittunut hirveästi.
Tässä kuvassa meinasi suu ihan ratketa vuonna 2019. Oli tosi hyvä talvi, olimme lähdössä näiden kuvien jälkeen viikoksi Rukalle, olin tosi onnellinen. Siis melkein mustissa, häh! Loppuvuodesta 2018 olin päässyt Belloilta Suomen Blogimediaan, mikä oli omissa silmissäni ihan tosi kova juttu. Blogimedia vaihtoi nimensä Bableriksi vuonna 2019.
Ei uskoisi, että tämä kuva on tammikuulta, mutta kyllä se on viime viikolla otettu. Edelleen ihmeellisen mustaa, tähän täytyy nyt kiinnittää huomiota apua! Kuvauslokaatiot Tampereella on koluttu moneen kertaan ja monesti aikataulut yms. sanelevat sen, missä kuvat ehtii napata. Jätin muuten tuohon kohtaan huivini ja sitten soittelin kampaamoon minkä edessä kuvasimme, että voitteko poimia talteen. Hah.
Sellainen vuosien kuvamuistelo, kyllä niitä alkaa jo olla monelta vuodelta! Muistatko kaikki nämä? Kiitos kun olette matkassa, arvontaa sitten viimeistään ensi viikolla!
