Lastenteatteri joka irrottaa pyllyt penkistä – Suuri KOT-KOT-MIAU!

13.11.2020

*liput saatu

Eilen pääsimme kuopuksen kanssa kaksin teatteriin ja tiesin, että nelivuotiaan voi olla vaikeaa jaksaa arki-iltana päiväkodin ja muun päälle istua paikallaan. Siksi 40 minuuttia kestävä, eilen ensi-iltansa saanut Suuri Kot-Kot-Miau lastenteatteri vaikutti lupaavalta – napakka esitys ja lapsille suunnattu ihanan intiimissä Tampereen Työväen Teatterin Kellariteatterissa, tämä täytyy nähdä! Innoissamme hipsimme marraskuun pimeydessä kohti teatteria, kuopus hämmästeli jo matkalla teatterin määrää kotikaupungissaan. Niinpä, Mansen teatteritarjonta on kyllä vertaansa vailla, aina löytyy jotain kivaa!

pressikuva

Suuri Kot-Kot-Miau päästää Nätyn opiskelijat lavalle

Lavalla nähdään neljä eläinhahmoa kasvimaalla, joita näyttelevät Eero-Heikki Puustinen, Katriina Lilienkampf, Miika Suonperä sekä Vilma Sippola. Täytyy sanoa, että aivan upeat, innostuneet ja elekieleltään upeat roolit jokaiselta nuorelta näyttelijältä! Nelivuotias totesi, että ihan älyttömän hyvin se mies (Suonperä) esitti kanaa. Niin elävästi hänen kaulansa nytkyi ja kanapuku heilui. Täytyy kyllä kunnioittaa opiskelijoiden paneutumista tähän esitykseen, ensi-ilta sujui hienosti!

Näytelmässä on kanalasta karannut kana sekä hylätty kissa (Lilienkampf), joilla on suuri ongelma – kanan kaalit eivät kasva! Ongemaa selvitellään ja sitä ihmetellään ja kuinkas ollakaan, ainakin lapsiyleisö alkaa hihittää, kun paikalle saapuu sittiäinen puhumaan kakan tärkeydestä! Aihe esitetään hauskasti, mutta asiallisesti ja maapallosta sekä eläimistä ja kasvien kasvamisesta tuli paljon ihan oikeaa faktaa, uskon, että koululaisemmekin olisi viihtynyt näytöksessä erittäin hyvin!

Lastenteatterissa saadaan pyllyt ylös penkistä

Vaikka esitys ei ole kuin 40 minuuttia pitkä, on sekin pitkä aika pienille. Esitystä suositellaan yli 3-vuotiaille ja se on hienosti rakennettu lapsiyleisöä ajatellen. Esitykseen saa osallistua soittamalla pieniä pahvisia laatikoita, jotka löytyvät penkeiltä. Nuo pienet mysteerilaatikot saa myös kotiin mukaan ja niistä liittyy esitykseen liittyvä yllätys – mikä, sitä en vielä tässä paljasta. Mutta ilahdutti lapsia kovasti!

Loppuvaiheilla koko yleisön täytyy myös nousta seisomaan ja laittaa vähän lanteita heilumaan, mikä oli erittäin hyvä veto pientä yleisö ajatellen (no miksei myös aikuisia, milloin teatterissa saa nousta ylös heilumaan?). Esitys soljui koko ajan eteenpäin, ei ollut pelottava, mutta vähän jännittävä silti oli kasvimaalla mönkivä asukki lapsen mielestä.

pressikuva

Kysyin nelivuotiaan analyysia näytöksestä ja se kuului näin ”oli tosi kiva, parasta oli se viimeinen laulu kun ne kaikki lauloi yhdessä. Se sittiäinen oli hauska, mutta ihanin oli kyllä se suloinen kissa!”.

Suosittelen lämpimästi menemään lasten kanssa teatteriin, tästä on hyvä aloittaa kulttuurikokemukset, mukavan pituinen, osallistava ja lämminhenkinen teatteriesitys Nätyn opiskelijoilta. Ja lipun hinta 10 euroa ei sekään päätä huimaa. Jos innostuit, kannattaa olla nopea, esitys pyörii vain muutaman viikonlopun ajan! Kiva ohjelmanumero viikonloppuun lapsiperheille!

Miten Hamlet taipuu rock-musikaaliksi? Onko teatterissa turvallista tänä syksynä?

7.9.2020

Vastaa

*liput näytökseen saatu

Olipahan viikonloppu! En tiedä mistä lähtisi tätä purkamaan. Oli puihin kiipeilyä, saunaa, ravintolaa, synttäreitä Helsingissä ja oli rock-musikaali Hamlet. Päätin aloittaa siitä, vaikkakin näkemäänsä on vaikeaa pukea sanoiksi. Lauantaina kävin äitini kanssa ensi-illassa numero 2 (niitä oli tuplana vallitsevan tilanteen vuoksi), enkä oikein osannut etukäteen aavistaa mitä on tulossa. Rockia ja Hamletia? Nolona vielä tunnustan, että en tunne Shakespearen tarinaa Hamletista, Tanskan prinssistä, joten näytelmässä oli valtava määrä elementtejä omaksuttavaksi. Puvustus, musiikki, liike, laulut ja se tarina taustalla. Välillä ei tiennyt mihin suuntaan katselisi, sillä näytteljät liikkuivat niin monessa kerroksessa sulavin liikkein pukujen hulmutessa, että tuntui siltä, kun omien aistien kapasiteetti olisi loppunut!

Hamletin traaginen tarina suomalaisena musikaalina

Hamlet on Shakespearen pisin näytelmä ja alkujaan noin vuodelta 1600. Se kertoo Tanskan prinssistä Hamletista, joka kohtaa isänsä haamun. Haamu kertoo Hamletille veljensä, Hamletin sedän myrkyttäneen tämän päästäkseen valtaistuimelle. Tarina kertoo kostosta ja niistä vaikeista tunteista, joita nuoren prinssin mielessä myllertää.

2020-luvun musikaalin on ohjannut Tampereen Työväen Teatterin johtaja Otso Kautto. Nuorta Hamletia näyttelee Saska Pulkkinen, joka saa koko teatterin haukkomaan henkeään veikkaisin. Niin upeasti hän käyttää kehoaan, seisoo niskaseisonnassa, kiipeilee pitkin Pentti Helinin esittämää Poloniusta ja laulaa mennessään. Vasta kolmekymppinen Pulkkinen on upea roolissaan ja vieressä istuva äitini ei lakkaa kehumasta häntä. Kuinka taitavasti ihminen voi kehoaan käyttää! Silmät eivät kyllä irtoa hänestä! Mietin, että haluan saada hänen joogaopettajansa yhteystiedot, musikaalin liikeidentiteetin takana ovat Tero Saarinen sekä Satu Halttunen.

Toinen silmiinpistävä ja huomion vievä juttu on puvutus. Se väritykittely on upeaa pinkin ja oranssin sävyissä ja mekot taipuvat ihan todella monenlaisiin kohtauksiin. Mielessäni ajattelen alakerrassa sijaitsevaa puvustamoa ja niitä taidokkaita naisia, jotka työskentelevät siellä. Miten vangitsevat asut musikaalissa onkaan!

Entä se laulu? Se on myös upeaa kuultavaa. Mieleeni painuu erityisesti Petra Karjalaisen vahva suoritus kuningattarena, hänen lauluaan olen monesti aiemminkin ihaillut. Räppibiisi jää eniten mieleeni, sillä on niin yllättävä veto 1600-luvun maailmassa. Inke Koskinen laulaa Ofeliana upeasti ja milloin olisi tullut tuijoteltua bändin jäseniä näin tarkkaan! Varsinkin kitaristit Varre Vartiainen sekä Jarmo Saari saavat lavan etuosassa ison roolin ja miekkailevat sekä tanssivat kitaroineen koko pitkän esityksen läpi. Ei muuten mikään helppo rooli! Shakespearen tekstit taipuvat lauluihin ja Lontoossa musiikkiteatteria opiskellut Eeva Kontu on tehnyt huikean työn sävellyksissä.

Mikä Hamletissa oli parasta?

Väliajalla keskustelemme äitini kanssa esityksestä. Molemmat kehuvat Pulkkisen suoritusta sekä puvustusta, mutta molemmilla on vähän hämmennys siitä tykittelystä mitä lavalla tapahtuu. Pari päivää myöhemmin olimme sitä mieltä, että esitys pitäisi nähdä uudelleen. Välillä jäin vain tuijottamaan Jussi-Pekka Parviaisen esittämää Laertesta, Ofelian veljeä. Vaikka hänellä ei repliikkejä ollutkaan tuossa hetkessä, hän liikehti selkä yleisöön päin niin vangitsevasti pitkän aikaa, että tuijotin ja mietin, miten rankka esitys on fyysisestikin näyttelijöille. Siinä meni monta muuta juttuja ohitse. Ehdottomasti esityksen voisi katsoa uudelleen ja saisi taas eri asioita siitä irti!

Teatterissa korona-aikaan

Niin, tämä vähän mietitytti aluksi – kuinka turvallista teatterissa on nyt? Astuimme sisään teatteriin ja ihmismäärästä huomasi heti, että salia ei oteta täyteen. Käytävillä oli väljää, henkilökunnalla oli visiirit kasvoilla, narikka oli suljettu ja samoin puolet väliaikaravintolasta oli kiinni – ennakovaraus siis kannattaa tehdä väliaikatarjoiluihin. Käsidesitelineet olivat vastassa ja ilahduin paikalleni istuessani (lipussa olevat paikat eivät muuten pitäneet paikkaansa), että lähes kaikilla katsomossa näkyi maski. Hautausmaakohtauksessa sellaiset olivat muuten näyttelijöilläkin, mikä jotenkin ilahdutti. Yhtä lailla oli ihan absurdia katsella ympärilleen ja nähdä se maskien kirjo, mutta samalla tuntui turvallisemmalta, ihmiset välittivät toisistaan teatterin seinien sisällä.

Lopulta esityksen päättyessä katson kelloa, joka on 22.15, eli reilut kolme tuntia (normaalia pidemmällä väliajalla tosin) on teatterissa mennyt. Täytyy sanoa, että meinasin lopussa olla jo vähän tuskainen, ei se maski naamalla lämpöisessä teatterissa istuminen herkkua ole, vaikka väliajalla sai riisua ja vaihtaa sen puhtaaseen maskiin. Olisin itse hieman tiivistänyt teatterin kestoa, se jäi ehkä ykkösenä näistä huonoista puolista mieleen.

Ehdottomasti kyllä uskallan suositella teatteriin menoa, muista varautua maskilla ja nauti, aika mieletön tykitys lavalla tämä musikaali pitkän teatteritauon jälkeen!

P.S. Tänään ehdit vielä mukaan arvontaan, klikkaa tästä!

Tästä ei pitänyt kirjoittaa, mutta kun he räjäyttivät pankin!

18.2.2020

On vuosi 1993. Olen nauhoittanut naapurilta hienolla tuplamankallani tyhjälle C-kasetille Dingon Kerjäläisten valtakunta-albumin ja kuuntelen sitä istuskellen vesisängyssäni. Neumannin äänessä on jotain vangitsevaa. Se menee läpi esiteinin sielun ja osuu siellä johonkin syvälle. Istun sängyllä ja kirjoitan – en seiniin autiotalojen vaan päiväkirjaan. Niitä täyttyy teinivuosien aikana loputtoman monta, ne kuulevat teinin sielunmaiseman tuskan ja kasettimankassa Nipa tuntuu ymmärtävän siitä myös paljon.

”Ja kuluneet kulmahampaat loput kynsistä syö….” kajahtaa teatterin lavalla lähes 30 vuotta myöhemmin. Tekee mieli laulaa mukana, osaan kaikki edelleen sanasta sanaan ja teini sisälläni herää. Samaan aikaan lavan täyttää lähes 100 lukioikäistä nuorta. Tuo näky on jo itsessään ihan hurjan vaikuttava, mutta jotain räjähtää sisällä, kun he alkavat laulaa. Siis kuinka hyvin he voivat vetää! Ensimmäisten sekuntien aikana kaikki epäilykseni siitä, ettei näitä biisejä voi tulkita kukaan muu kuin Nipa omintakeisella tyylillään katoavat.

Neumann on tehnyt yllättävänkin iättömiä lauluja, kun niitä kuuntelee 2020-luvun nuorison suusta tulkittuna. Ne kääntyvät muitta mutkitta tähänkin päivään ja niiden ympärille on rakennettu upea ja ammattimainen musikaali, joka kertoo samaistuttavasti lukioikäisten ihmisten rimpuilusta elämässä, kaveruudesta, koulukiusaamisesta sekä muista polttavista aiheista. Kuinka ihanasti rakkaus ja ihastuminen kumpuilee pitkin tarinaa ja kuinka täysillä pystyn eläytymään esimerkiksi hetkeen koulun terveydenhoitajan luona. Kun elämä ei menekään niin helposti ja kipuilua riittää.

Tampereen työväen teatterin lavalla nähtävä Dingo-musikaali, Nahkatakkinen tyttö, on esitys, jota ei voi kuvailla ilman ylityssanoja. Se on hervottoman hyvä. Nuoret ovat lavalla uskomattoman aitoja ja heidän intonsa tehdä tätä musikaalia säteilee aivan varmasti takariviin asti. Heidän äänensä ovat puhtaita ja kuulaita ja kyynel nousee silmään, kun yksi pääosan esittäjistä, Kataa esittävä Helmi Hollstörm avaa suunsa ensi kertaa. Myös ”tätikööri” Sylvi (Sanna Stolberg), Aili (Tinja Taipale) sekä Helmi (Josephne Lenick) on mielettövän hyvä trio. Tuntuu väärältä kyllä nostaa ketään esiin, sillä kaikki on mielettömän hyviä ja ottavat paikkansa lavalla. Puhumattakaan bändistä taustalla, upeaa! Eikö heitä jännitä, mietin? Olisin pyörtynyt lavalle lukioikäisenä, mutta varmasti porukassakin on voimaa!

Ohjaaja Marietta Kunnas on tehnyt tarinasta erilaisen kuin aiemmin esitetyt ja vaikken ole niitä nähnyt, sanon, että tämä tarina toimii ja uppoaa kuin häkä. Surullisten teemojen lisäksi tarina on täynnä hauskoja pieniä vitsejä ja elämäniloa, joka ei tee esityksestä surumielistä. Tampereen yhteiskoulun ilmaisutaidon lukio juhlii 125-vuotista taivaltaan ensi lokakuussa ja juhlavuosi aloitetaan tällä mielettömällä yhteisproduktiolla TTT:n kanssa. Uskomattoman työn ovat tehneet ja saaneet aikaiseksi Suuren näyttämön todellakin täyttävän esityksen.

Lopussa porukka seisoo, hakkaa käsiään yhteen (milloin olisi sattunut käsiin taputtamisesta), laulaa mukana Autiotaloa ja uskon, että joka ikinen salissa ollut nautti täysillä parituntisestaan. Kuin olisi elänyt palan nuoruudestaan uudelleen, niin samaistuttava esitys oli. Ja miksi ihmeessä ajattelin, etten kirjoita tästä mitään? Esityksiä on vain muutama ja nekin loppuunvarattuja, sillä nuorilla on koulu hoidettavanaan. Ajattelin siis, etten voi sanoa, että mene ja koe tämä. Sinun on pakko nähdä tämä. Sitten tulin järkiini ja totesin, että meneehän tämä ainakin kiitoksena tekijöille. Ehkä parasta teatteria, mitä olen aikoihin nähnyt. Kliseistä, mutta sanon tämän silti: näistä nuorista kuullaan vielä. Kun laitoin pätkän loppuaplodeista ja laulusta Instastorien puolelle (@optimismiakatja, näette vielä iltaan asti tuon pätkän), sain viestin, että kylmät väreet meni sen 15 sekuntin aikana, vaikka katsoi ruudun läpi. Ymmärrän hyvin. Kehuimme seurani Annan kanssa esityksen läpi jo väliajalla. Se upposi ja syvälle.

Eilinen ilta oli elämys, jollainen jokaisen tulisi saada kokea teatterissa. Kiitos ja kumarrus, mieletön duuni tyypit!