Työ joulutorilla

Ihanaa talvista kolmatta adventtia! Tänään taas olen tonttuna myymässä kello 11-19 Tampereen joulutorilla. Tänä vuonna olen katsonut yhtä lempipaikoistani eri vinkkelistä, sillä olen ollut mökin sisällä kirkkaasta aamupäivästä pimenevään iltaan asti. Ette usko, miten paljon kahdeksan tunnin aikana näkee kaikenlaista. Olen katsellut arkipäivänä iloisia koululais- ja päiväkotiryhmiä. Katsellut viikonlopun ruuhkia ja laskeskellut nähneeni yli 100 samanlaista olkalaukkua. Arvaatteko mallin?

Olen vilkutellut rattaissa oleville taaperoille ja saanut yhden nauramaan ääneen, ilman että vanhempansa huomasivat. Olen tavannut joka päivä joulupukin. Oppinut pitkän soittolistan joululauluja ulkoa ja lauleskellut yksin mökin sisällä. Olen nähnyt karkaavan labradorin metsästyksen ja nähnyt monta erilaista koirien jouluasua. Olen kuullut monenlaisia tarinoita niin minulle kerrottuna, kuin ohikulkijoiden juttelemina. Milloin sitä olisi itseksensä paikallaan kahdeksan tuntia ja katselisi ohikulkijoita? Ei ikinä. Olen ollut iltaisin täynnä tarinoita. Vaikka asiakkaita palvelee ja heille juttelee, päivän aikana tulee myös aika paljon vain ”odoteltua”.

Olen kuullut lauseita ”äiti haluan olla karusellissa loppuelämäni” ja hymyillyt toritontulle, joka kurkkii mökkien takaa. Ihmiset ovat iloisia ja joulutunnelma tarttuu. Mökeistä roikkuvat jääpuikot ihastuttivat kuopustani ja hymyilen jokaisella kerralla, kun lapset hihkuvat komean jääpuikon perään. On niitäkin lähtenyt muistoksi torilta.

Tampereen joulutori ja Luonkos

Minä olen siis myymässä luonnonkosmetiikkaa Luonkoksella ja useampi seuraaja onkin tullut jo moikkaamaan. Luonkoksen tuotteet ovat ihania ja vastuullisia ja niitä onkin ilo myydä. Meitä on kolme myyjää, joista aina yksi kerrallaan paikalla torilla. Sekin tekee sen, ettei mökissä tule juteltua kaverimyyjälle, vaan katseltua asiakkaita.

Tori on muuttunut viime päivinä satumaiseksi lumisateen myötä. Hassua kyllä, kun olen siellä mökissä avaamisesta sulkemiseen, en ole ehtinyt kiertää torilla juuri ollenkaan. Siksi siellä piti käydä vapaapäivänäkin!

Ulkona seisominen on yllättävän rankkaa, sillä kylmyys meinaa väkisin pyrkiä kehoon ja seisominen paikallaan verottaa siihen tottumattoman selkää. Ja vielä ei ole edes kylmä! Sainkin vinkin kokeneemmilta torimyyjiltä miehen kengistä ja testasin eilen. Toimi, sillä ilmatilaa jää enemmän ja saan useammat sukat kenkiin.

Olen hyvin kiitollinen tästä työstä, sillä epävarmat ajat ovat taas saaneet yrittäjän vähän pulaan ja meilläkin sähkölaskut kipuavat pilviin kiitos pörssisähkön ja omakotitalon. Tämä jouluinen työ tuo taas uusia kontakteja, jouluiloa ja pelasti yrittäjän loppuvuoden!

Tampereen joulutorin yhteishenki

Torilla on monia myyjiä, jotka ovat olleet siellä sen 15 vuotisen historian aikana joka kerta. He tuntevat toisensa, auttavat ja vinkkailevat, moikkaavat ja hymyilevät. Minähän olin aivan uusi kasvo joukossa, jonka takia halusin osallistua myyjien tutustumisiltaan tällä viikolla. Kannatti. Sain nimiä ja kasvoja eri mökkien myyjille. Oli ihana fiilis olla eilen torilla, kun useampi myyjä jäi juttelemaan ohi kulkiessaan. Olen osa jotain porukkaa! Se tuntuu hyvältä, kun sitä yksinyrittäjänä puuhailee niin paljon yksikseen.

Tampereen joulutorin takana puuhailee sydämellinen Rami Lehtinen tiimeineen. He ovat kehittäneet joulutoria innolla ja se on vuosi vuodelta parantunut ja kasvanut. Mitä vielä tulevaisuus tuokaan tullessaan. Tampereen joulutorista on tullut yksi Suomen suosituimmista, jos ei suosituin, eikä ihme. Sen yhteishenki, kompakti koko ja mieletön saavutettavuus ovat vertaansa vailla. Yrittäjät tekevät täysillä töitä ja jaksavat hymyillä päivästä toiseen.

Ylpeänä olen osa porukkaa ja suuntaan kohti toria. Yleensä avaamishetkellä soi Britney Spersia tai Haloo Helsinkiä joululistalla, katsotaan näinkö tänäänkin.

Sydämellisesti tervetuloa torille ja tietenkin Luonkokselle!

T: pinkki tonttunne

Ihanin Tampereen joulutori

”Äiti tule jo!”, hoputti lapseni minua bussiin. Hän kiiruhti kohti Koiramäkeä, kun äiti vielä kuvasi innostuksissaan vielä yhtä joulupalloa, jota ei muista aiemmin nähneensä Tampereen Joulutorilla. Viime lauantaina viimeisetkin mökit avasivat ja saammekin nauttia vielä pari viikkoa ihanasta tunnelmasta. Kun torille sukeltaa sisälle, se jotenkin piilottaa ympäröivän keskustan. Tai oikeastaan, näyttää mökkien yli keskustan kauneimmat palat, upeat vanhat rakennukset, kuusen latvan ja kauniit seinille heijastetut valot. Piilottaa liikenteen ja kaiken arkisen. Se takaa, että pääset hetkessä joulun tunnelmaan. Joulun tuoksut, joulumusiikki ja rauha, joka paikasta henkii. Se on kuin toisesta maailmasta, ihan keskellä Tamperetta.

Vuodesta 2008 järjestetty Tampereen Joulutori ja perinteet

En enää muista montako vuotta Joulutorilta on löytynyt kuusi, jonka alla TÄYTYY käydä ottamassa kuva. Ainakin vuodesta 2017 asti itseltäni löytyy kuusesta kuvia. Se kuuluu jo torin vakiokalustoon, siinä missä ne kastanjatkin. Piparipoika Glögiravintolan nurkalla on toinen jo useita vuosia moikattu tyyppi. Hymyilin kuin vanhalle tutulle, kun ensi kerran näin tänä vuonna. Joulu alkaa torilta.

Sieltä saa ihanat puurot, lämpöiset glögit ja monenlaisia herkkuja niin joulupöytään kuin joululahjaksi. On käsitöitä, kauniita koruja, pipoja ja leluja. Pyynikin munkkeja ja tuoretta leipää. Makkaraa hiukopalaksi.

En tiedä kyllä juurikaan mitään ihanampaa, kuin kulkea joka kerta keskustaan osuessa torin läpi. Rakastan sen tunnelmaa vuodesta toiseen!

Varaa iglu Joulutorilta!

Tätä suosittelen ehdottomasti – torilta saa varata tunniksi lämmitetyn iglun. Sinne voi kantaa glögiteltasta puurot ja glögit ja nautiskella tunnelmasta sekä maisemista. Keskellä toria, aivan omassa rauhassa ja ihanien lämpölamppujen alla. Tunnelma on täydellinen! Igluja on kaksi ja niihin mahtuu maksimissaan 10 henkilöä kerrallaan. Iglut ovat maksuttomia arkisin klo 11-17 ja muulloin maksavat 20e/tunti. Varauksia voi tehdä sähköpostilla info(ät)tampereenjoulutori.fi. Toivottavasti vielä tilaa riittää, sillä iglut ovat yksi parhaita juttuja torilla (huomaa koronapassivaatimus, lisää täältä).

Me nautimme puurot sekä glögit kaikessa rauhassa iglun lämmössä. Lapsi halusi ehdottomasti hakea vielä yhden joulutorin pakko saada-jutun, nimittäin suklaalla päällystetyn omenan! Niitä olen hakenut jopa kaverille toiseen kaupunkiin vietäväksi, hän oli sitä mieltä, ettei joulua tule ilman noita suklaaomenoita!

Ota siis hetki arjesta aikaa ja istu rauhassa alas. Kuuntele, haistele, tutkaile ja nauti. Yksi Tampereen parhaista joulujutuista on täällä ja avoinna joka päivä kello 11-19 (Glögiravintola kello 11-20).

Ja hei! Sunnuntaina 12.12.2021 vietetään lasten sunnuntaita, paikalla on muun muassa Muumit ja joulupukki! Silloin kannattaa ainakin piipahtaa torilla!

Joko olet käynyt Joulutorilla tänä vuonna?