*kaupallinen yhteistyö Tampere Film Festivalin kanssa

Ilmassa oli oikeaa festarituntua, kun keskiviikkona kävelin kaupungilla. Katukuvaan ilmestyi vielä viimeiset Tampere Film Festivaalien mainokset ja Finlaysonilla, Plevnan edessä oli näkyvillä iso ohjelmakartta. Festivaalien virallinen kahvila, Pala Cafe Siperiassa oli valmiina tekemään ihania salaatteja, kahveja ja leivonnaisia elokuvien ystäville ja sen vieressä oli auennut festivaalishop. Minä kävin hakemassa lippuja näytöksiin ja olin hyvin fiiliksissä. Pääsisin katsomaan ennennäkemättömiä teoksia, nauttimaan leffasta rauhassa ja hei, en ollut ollut leffassa puoliltaöin varmaankaan ikinä!

Odottavin tunnelmin astuin ensimmäiseen valitsemaani näytökseen, kotimaisessa kilpailussa kilpailevaan Virpi Suutarin dokumenttielokuvaan Yrittäjä. Se esitettiin ensimmäistä kertaa keskiviikkona, enkä oikein etukäteen tiennyt, mitä odottaa. Jälkikäteen olin pala kurkussa ja hyvin vaikuttunut. Dokumentti oli huikea. Kuuntelin muiden esityksessä olleiden kommentteja ”Mahtava esitys, voittaa monet Hollywood-pätkät” ”Hyvin vaikuttava” ”Upeita esiintyjiä, voikohan heitä mennä onnittelemaan?”. Niin, paikalla esityksessä istuivat myös sen toiset päätähdet, Laineen pariskunta yhden tyttärensä kanssa. Jo yksinään vaikuttavasta dokkarista sai vielä tuplasti enemmän irti tunnetta, kun penkeistä nousi ylös ihmiset, joita olit katsellut valkokankaalla juuri 75 minuuttia ja ohjaaja tuli kertomaan, kuinka tämä dokumentti syntyi ja miksi juuri nämä ihmiset valikoituivat mukaan.

Yrittäjässä kerrottiin suomalaisten yrittäjien tarinaa. Yläneen perinnelihaa myyvä ja tivolia pyörittävä perhe Laine pyörittävät yrittäjyyttä maaseudulla, nukkuivat matkailuautossa tivolin ollessa pystyssä ja matkasivat asiakkaiden luokse. Samalla pääkaupunkiseudulla Maija Itkonen sekä Reetta Kivelä kehittivät yritysideanaan nyhtökauraa ja veivät sitä vauhdilla Kiinaan. Matkustivat useasti Kiinaan, stressaantuivat, hämmästelivät itsekin kuinka nopeasti yritys lähti kasvamaan.  Kahtiajakoisuus oli hurja, kun Laineet kasasivat kuusihenkisen perheen voimin kaatosateessa tivoliaan maalla ja Itkonen sekä Kivelä taistelivat miljoonista palavereissa kiinalaisten kanssa ja ottivat selfieitä. Silti kaikkia yhdisti ja ajoi eteenpäin yrittäyys ja heissä oli samaa henkeä. Ihmiset esiintyivät ja olivat kuvattu niin luonnollisesti, että oli vaikeaa uskoa katsovansa dokumenttia – he olivat kuin näyttelijöitä. Mielettömiä tyyppejä! Teki kyllä mieli itsekin halata Laineen pariskuntaa Plevnan elokuvasalissa, niin koskettavasti heidän elämäänsä pääsi mukaan. Suosittelen todella lämpimästi katsomaan tämän dokkarin, kun se tulee ensi-iltaan teattereissa 23.3.2018. Trailerin näet täältä.

Hetken nieleskely ja seuraava esitys alkoi, tällä kertaa kisattiin kansainvälisellä puolella ja mukana oli mahtavasti pari suomalaistakin lyhytelokuvaa tässä sarjassa. Nyt edessä oli enemmänkin sellaisia pätkiä, joita olin odottanut lyhytelokuvafestivaaleilta. Pelotti, hämmensi, nauratti, kauhistutti, pala nousi kurkkuun ja leuka loksahti auki, kun 6-15 minuutin mittaisia lyhytelokuvia tuli peräkkäin valkokankaalle. Kerran säpsähdin niin, että pomppasin penkissäni. Vai miltä kuulostaa? Puhuvia luurankoja, jotka kertoivat kipeästi Irlannin historiaa, oopperaa laulava animoitu banaanikärpänen, joka yrittää epätoivoisesti elää vaikka jo puolet ruumiista uupuu, suomalainen mies joka kipuili avioeroaan – kirjo näissä lyhytelokuvissa on hurja ja tuomareiden tehtävä valita voittajat tuntui mahdottomalta! Mielenkiintoisimpia juttuja oli Jonna Kinan teos, jossa näyttelijät tuijottivat kameraan ja ”näyttelivät” pelkästään äänillä Psykon suihkukohtausta. He olivat foley-taiteilijoita, eli äänitehosteammattilaisia ja elokuva oli kuvattu 35-milliselle filmille Pariisissa, joka antoi sille aivan oman ulottuvuutensa. Suosittelen kokemaan tämänkin, vielä tänään ehdit! Jonna Kinan Arr. For a Scene esitetään tänään klo 18.30 Plevnassa Kansainvälinen kilpailu 1-setissä, jossa näet samat teokset kuin mitkä katsoin keskiviikkona. Vaikutut varmasti, sen lupaan. Etkä kadu, että menit ja koit jotain näin erilaista verrattuna perinteiseen Hollywood-pätkään, senkin takaan!

Eilen olin illalla katsomassa taas Kansainvälisessä kilpailussa kilpailevia teoksia otsikolla Herstories. Mukana oli lyhytelokuvia, joissa kaikissa kerrottiin tarinaa naisen (tai enemminkin tytön) näkökulmasa. Jälleen lyhyessä ajassa onnistuttiin kuvaamaan monenlaisia tunteita ja erityisesti Wicked Girl oli lyhyt, 8 minuutin elokuva, mutta jotenkin hurjan ahdistava ja järkyttävä pätkä. Huomenna lauantaina on taas mahdollista katsoa Plevnassa kello 13.30 nämä naisten elämää käsittelevät lyhytelokuvat.

Jos se olisi suinkin mahdollista, olisin istunut jo aamusta iltaan katsomassa näitä teoksia, joita pyörii Plevnassa, Niagarassa ja Pakkahuoneella. Hyvin harvoin olen ollut niin vaikuttunut elokuvissa, kuin näiden pätkien jälkeen. Miten voi kuudessa minuutissa luoda niin monta tunnetilaa ja ajatusta katsojan sisään? Siksipä nämä elokuvat varmasti ovat kilpailussa mukana. Pakko päästä uudelleen ensi vuonna! Ja mahdollisuus nähdä ohjaaja elokuvan jälkeen ja keskustella hänen kanssaan on myös aika ainutlaatuinen juttu!

Tunnustan, että ajattelin lyhytelokuvien olevan ihan ihmeellistä taiteellista kamaa, joista ei tavallinen ihminen saa sanomaa irti. Parissa lyhytelokuvassa näin kävikin, katsoin keskittyneenä elokuvaa ja sen loppuessa jäi häiritsemään, mikä tässä oli se sanoma? Näin kävi esimerkiksi White Trash-elokuvan kohdalla. Pääsääntöisesti fiilis on kuitenkin ollut hyvin innostunut. Olen nähnyt yhden kaikkien aikojen parhaimmista dokkareista, vaikuttunut erilaisista lyhytelokuvista ja mitä vielä loppuviikko pitääkään sisällään! Sunnuntain voisi muuten aloittaa esim. Minikinolla ja ottaa lapsenkin matkaan!

Tällaisia fiiliksiä kahdesta ensimmäisestä festaripäivästä, onko siellä ketään, joka on käynyt katselemassa leffoja? Mitä olet nähnyt, mitä pitänyt? Tai katseletko yleensä lyhytelokuvia? Oletko kuullut Yrittäjä-dokumentista?

Hyvää alkavaa viikonloppua!