Nyt kun painetaan hiki hatussa Black Fridayn keskellä ja kaikki kanavat toitottavat kuluttamista, halusin tuoda teille juuri tänä päivänä pysähtymisen hetken. Ekologisen lahjaidean, kotimaisen jutun ja hetken itselle. Nimittäin kirjasuosituksia! Eikö ole ihan parasta näin pimeänä aikana uppoutua kirjaan tai saada hyvä kirja joululahjaksi? Jos vielä haluaa olla ekologisempi, kuuntelee kirjan toki äänikirjana, minä en vieläkään niihin pysty yrityksestä huolimatta. Kirjan tulee olla kosketeltavissa ja sitä pitää voida kantaa mukana!
Kun edellisen kerran kirjoitin kirjavinkkejä loppukesästä, pyysin, että vinkkaisitte jotain uutta luettavaa minulle. Nämä kaikki kolme kirjaa löytyivät muistaakseni kommenttiboksista (vai oliko niin, että kaksi sieltä ja kolmannen bongasin Aamulehden suosituksista?) ja ilman sen kummempia tutkimisia laitoin ne silloin varaukseen kirjastoon. Parin kuukauden päästä tekstiviestejä kilahteli ja nuo kaikki kolme varausta sapuivat samalla viikolla! Olin hieman hämmentynyt ja varma, etten saa niitä luettua neljässä viikossa, sillä toki ne ovat varauksessa taas. Mutta ehdin, viimeinen näistä oli sen verran ohut, että lukaisin sen kahdessa illassa. Kaikki kirjat olivat kotimaisia, kaikki olivat tyyliltään erilaisia kuin yleensä lukemani jännärit, mutta kaikki tulivat jotenkin iholle. Oliko se sitten suomalaisuus, mikä sai samaistumaan, ikäiseni kirjan päähenkilöt vai mikä, mutta kaikki nämä kolme koskettivat omalla tavallaan, vaikka olivat hyvin erilaisia. Siispä uskallan niitä varauksetta suositella!
SATU VASANTOLA: EN PALAA KOSKAAN LUULEN
Tämä teos vähän junnasi itselläni alussa, kunnes pääsi vauhtiin. En saanut oikein kiinni siitä, mistä kirja kertoo – siinä käsiteltiin niin ysikymppisen mummon, Martan, pojan kuolemaa kuin pakolaisongelmaa, joka sai jonoja aikaan Pasilan poliisiasemalla. Kun kirja pääsi vauhtiin, sitä alkoi päästä paremmin päähenkilöiden elämään sisälle. Kirjassa eniten äänensä sai kuuluviin 1920-luvulla syntyvä Martta ja paljon sivuja annettiin monelle hänen sukulaiselleen, ehkä eniten lapsenlapselle. Kirjassa hypittiin ajassa edestakaisin, mentiin niin nykypäivässä kuin sodanjälkeisissä ajoissa, jolloin Martan mies palasi sodasta.
Kirja sijoittuu Pohjanmaalle sekä Helsinkiin ja koska se on tänä vuonna ilmestynyt, se käsittelee hyvinkin ajankohtaisia asioita niin pakolaiskauhuista kuin ikääntyvästä kansasta. Siinä käsitellään rasismia, alkoholismia ja muita Suomen ”ihanampia” puolia, mutta eniten itseäni vavahdutti se, miten tarkkaan kerrottiin Martan vaiheista ja elämästä. Omat mummoni ovat suunnilleen samaa ikäluokkaa, joten pala kurkussa mietin heitä tätä lukiessani. Kuinka erilainen maailma on ollut kuitenkin niin vähän aikaa sitten, kuinka oikeasti synnytettiin saunassa ja murehdittiin nyt lastenlastenlasten elämää ja koulunkäymistä. Kirja oli suhteellisen melankolinen, mutta silti siinä oli jollain tapaa onnellinen sävy. Vaikuttava kaiken kaikkiaan.
LAURA HONKASALO: VIE MINUT JONNEKIN
Tämän kirjan myötä teki mieli vetää peitto pään yli ja vajota maan sisään, niin paljon nolotti. Kirjan pääosassa on kolmekymppinen Nella, joka kipuilee sen kanssa, haluaako koskaan äidiksi. Tuttu tarina varmasti monelle ikäiselleni ja hyvin samaistuttava kipuilun aihe. Se ei ollut se nolo juttu, vaan sivujuonteena mukana kulkenut Elsa, Nellan pikkusisko ja ammattibloggari. Elsalla on 2- ja 6-vuotiaat lapset, eivätkä vieraat pääse käsiksi lastenjuhlien tarjottaviin, kun Elsa heiluu kameransa kanssa. Elsa varmaan ostaisi vaaleansinistä skumppaakin, jos sitä olisi tarjolla, sopisi koristeluihin. Elsan 6-vuotias tytär kommenteineen oli niin samaistuttava esikoiseeni, että oma tytär sanoi seuraavana päivänä lähes samat sanat vessaseurasta, kuin mitkä olin illalla lukenut kirjasta.
Kirjailija on kuulemma koukussa lifestyle-blogeihin ja se kyllä näkyi. Bloggaamiselle ei suoranaisesti naureskeltu, vaan kerrottiin, miltä se näyttää ulkopuolisen silmillä katsotuna – ja olihan se aika naurettavan oloista. Jotenkin ahdisti kirjoittaa postauksia kirjaa lukiessa! Koska tämäkin kirja on uusi, sieltä oli jopa tunnistettavissa joitakin postauksia, kuten viittaus kristalleilla koristelluista imurista tehtyyn postaukseen. Tämä kirja oli niin omaa elämää kolmekymppisen työttömyys, bloggaus ja muusta kipuilusta, että tätä oli ihan hämmentävää lukea! Joku kirjoitti omasta elämästäni kirjan! Uppoaa varmasti parhaiten ikäiseeni lukijakuntaan, veikkaisin.
VEERA NIEMINEN: EI MUISTETA PAHALLA
Tämän kirjan luin kahdessa illassa. Se oli kevyt ja kohtalaisen ohut. En ole lukenut Veeran edellistä teosta Avioliittosimulaattoria, jota on kuulemma kehuttu paljon. Aloin lukea tätä hieman väsyneenä ja nauroin ääneen, jutut olivat ihan hulvattomia. Kirjassa miesystävänsä jättämä Piiamari lähtee kostoretkelle ja kuviot olivat täysin uskomattomia. Taas samaistuin, voisin kuvitella käyttäytyväni vähän arvaavattomasti yllättäen jätettynä, tosin kirjassa mentiin aika pitkälle. Hihitin illalla yölampun valossa ja luin siltä istumalta ekat 140 sivua.
Lopussa päin mentiin vähän surullisempaan suuntaan ja kirjan loppu oli… Ehkä hämmentävä. Suosittelen silti yllättäväksi, kepeäksi lukemiseksi pimeän keskelle!
Nämä kolme kovaa kotimaista kirjaa luin kuluneen kuukauden aikana ja tykkäsin kovasti! Jos siis kaipaat suosituksia joululahjaksi tai omalle lukulistalle, nappaa vinkit ylös. Itse sain jonottaa pari kuukautta kaikkia, mutta äitini oli saanut saman tien lainattua Jyväskylän kirjastosta keskimmäisen teoksen, eli vaihtelee varmasti kaupungittain.
Edelleen otan mielelläni vinkkejä vastaan hyvistä kirjoista ja kiitän teitä, jotka jätitte edelliseen postaukseen vinkkinne! Minulla oli hulvattomia ja tunteellisia hetkiä näiden kirjojen parissa, taisin itkeä jokaisen kirjan kanssa.
Rauhallista ja aurinkoista, toivottavasti ei kovin mustaa perjantaita!