Niin, sen kun tietäisi. Mutta niin kävi, että kiitos Vuokatin loman ja Wernerin laskettelukoulun, meidän perhe on tällä hetkellä hyvin hurahtanut talviurheilujuttuihin. Ensin motivaattorina toimi se, että käydään kokeilemassa ennen laskettelukoulua onko lapsella yhtään intoa. Oli ja laskettelukoulu oli todella hyvä ja into jäi. Sitten äiti innostui kaivamaan lautansa esiin ja harjoittelemaan taitojaan yli 14 vuoden lautailutauon jälkeen, Vuokatinrinteiden mattohissit auttoivat voittamaan kammon. Hissitouhu on tauon jälkeen melkein pahempaa kuin alastulo, mutta mattohississä seistiin lauta kainalossa – voiko helpompaa olla! Tosin oma laskemiseni oli lastenrinteitä ja hiljaista vauhtia, mutta sain kuitenkin tultua alas. Miehen lautailu olikin sitten aika paljon sujuvampaa.
Mutta sitten. Mikä meidät yllätti täysin, oli 1 v 10kk vanha taapero. Hän karjui vuokraamossa siskonsa lähtiessä laskettelukouluun, että missä minun sukset, missä minun kypärä! Huviksemme kysyimme, kuinka pientä monoa löytyy ja pienin oli koossa 24. Ei olisi tullut mieleenkään viedä pientä rinteeseen, mutta kun hän vaatimalla vaati. Niinpä siskon toisena laskettelupäivänä me veimme alle kaksivuotiaan suksille, mattohissillä ylös ja isänsä mietti, miten sen ikäisen kanssa tullaan alas. Eipä tarvinnut miettiä, sillä hän halusi tulla itse. Käänsi suksensa kuin luontaisesti lopussa auraan ja tuli yksinään alas. Olin totaalisen hämmästynyt. Se tyytyväinen ilme, mikä naamalla oli kun sai sukset ja huuto ”uudestaan”. Olimme ajatelleet lyhyttä könyämistä, sen sijaan taapero laski innoissaan lähes koko tunnin, minkä kamat olivat vuokralla. En edelleenkään pysty tätä hämmästelemättä kertomaan, olimme niin äimänä tästä itsenäisestä laskemisesta.
Joten siinä missä Vuokatinrinteiden testaus jäi viime vuonna yhteen parituntiseen, minkä mies oli yksin rinteessä, tänä vuonna viikossa ehti olla neljä rinnepäivää ja me kaikki tulimme alas. Viimeisellä kerralla pakkasta oli 16 astetta, joten vuorottelimme sen kanssa, kuka oli Hupilassa eli lastenleikkipaikassa rinteen alla. Siellä taapero viihtyi, kun keli meni vähän liian rapeaksi hälle. Hissilippu oli kivasti hinnoiteltu, muutaman helpon rinteen lipun sai 10 eurolla koko päiväksi ja lapset eivät tarvinneet lippua. Nämä rinteet piisasivat meille hyvin!
Viikko 5 on myös ihanteellinen loma-aika ”ruuhkien” puolesta, näette kuvistakin kuinka paljon niitä oli. Tilaa harjoitella ja laskea oli vaikka muille jakaa, enkä lakannut ihastelemasta rinteiden upeaa kuntoa ja rauhaa rinteessä. Hississä olin lähes aina yksin. Matkaa rinteille Katinkullan majoituksesta oli pari kilometriä, joten oli helppo piipahtaa vaikka se tuntikin rinteessä.
No, jos lautailusta oli 14 vuotta aikaa, niin mistä sitten 17 vuotta? Hiihtämisestä! Minä hiihdin aikoinaan ihan hirveästi, niin koulussa kuin vapaa-ajalla. Sitten tuli vain stoppi. Muutto, työt, ulkomailla asuminen, aina joku syy. Lopulta ei ollut suksia. Esikoinen on tänä talvena innostunut hiihdosta tosissaan ja laskettelukoulun myötä myös hiihtomäet luonnistuivat hyvin. Arvaatte, mitä taapero sanoi kun näki siskonsa hiihtävän? MISSÄ MINUN SUKSET kuului taas. Hän sain jalkaansa kenkäsukset ja ensimmäisenä hiihtopäivänään Vuokatissa hiihti vaikka kuinka pitkään. Katinkullan lomalla oli ihanaa juuri se, että ladut lähtivät ovelta, ei tarvinnut kuin laittaa monot jalkaan ja lähteä. Reitit olivat upeassa kunnossa (monesti olen kärsinyt alamäessä rikki olevista laduista, mutta tuolla ei ollut koskaan sitä) ja reitit kylpylän lähellä tasaisia, joten lapset pärjäsivät hyvin.
Lasten myötä siis minä lainasin äidiltäni sukset ja ajattelin kokeilla vähän hiihtoa. Kävi sitten niin, että hiihdin jokaisena lomapäivänä. Koska sukset olivat minulle vääränkokoiset, jouduin hiihtämään hartiavoimin ja kädet täristen, sillä ne menivät lähinnä taaksepäin. Mutta hiihdin silti. Kelit ja upeat ladut kutsuivat puoleensa niin. Lopulta innostuimme niin, että laitoimme lapset pariksi tunniksi Katinkullassa olevaan maksulliseen lastenmaailmaan ja lähdimme miehen kanssa kaksin hiihtämään. Ensimmäistä kertaa ikinä. Oli iltapäivä, pakkasta 15 astetta, maisema oli hurjan kaunis ja me hiihdimme ekaa kertaa yhdessä. Ihana iltapäivä!
Mihin tämä kaikki sitten johti? Siihen, että tänään, laskiaissunnuntaina, olemme lähdössä päiväksi rinteeseen ja hiihtämään. Eilen oli suksitestaus Kaupissa ja minä kokeilin oikeankokoisia suksia – nauratti, kun huomasin miten dramaattinen ero on, kun sukset ovat oikeanlaiset. Päädyin siis suoraan XXL:n hankkimaan Fischerin karvasukset ja tänään toivottavasti niillä hiihtelen, ehkä tulen rinteestä välillä laudalla.
Kiitos siis lasten, mekin pääsimme taas takaisin näiden talviurheilulajien pariin. Kiitos osaksi Vuokatinloman ja mahtavien olosuhteiden, kiitos sen, että Tampereellakin on ollut näin upea talvi. Minä olen aivan into piukeana näistä lajeista, vuonna 1995 ostettu lauta pelittää mainiosti ja suksikaupoilla olin ensimmäistä kertaa yli 20 vuoteen.
Tästä tekstistä tuli ihan huikean pitkä, mutta toivon, että saitte siitä inspiraatiota. Hiihto on aikamoinen välinelaji, mutta huomasin, että vaikka suksi lipsui sataan suuntaan, maisemat ja hyvät ladut sekä into veivät niin mukanaan, että hiihdin siitä huolimatta.
Nyt otetaan kaikki irti lopputalvesta, eikö? Innostaako itseäsi rinnelajit tai hiihto? Suosittelen lämpimästi elvyttämään harrastuksia, jos edelliskerroista on aikaa. Kyllä sitä vielä osaa!
Talvista laskiaissunnuntaita kaikille, pitäkää kivaa!
