Ihastuttava Hohde on täällä taas!

Mikäpä piristäisi marraskuun harmautta paremmin kuin kimaltelevat jouluiset koristeet, ihanien kukkien tuoksu ja lämmin tunnelma? Nämä kaikki löytyvät Tallipihan Joulukauppa Hohteesta, jonka avajaisia kuten myös Tallipihan joulun avajaisia vietetään huomenna. Joulukauppaa pitää yksi pihan yrittäjistä, eli Nooran putiikin Noora ja hän on taas loihtinut talliin mitä upeimman tunnelman. Valtava määrä erilaisia ihania koristeita odottaa tutkijaansa ja viereisestä Suklaapuodista saa ihania muistamisia esimerkiksi opettajille näin joulun alla.

Tallipihan joulu

Tallipihan joulu avaa ovensa huomenna lauantaina ja paikan päällä on tavattavissa muun muassa joulupukki. Joulukauppa Hohde aukeaa samassa tohinassa ja sinne kannattaa mennä kurkkimaan. Ihastuttavia muistamisia lahjoiksi tai tyylikkäitä asusteita vaikka itselleen on tarjolla. Lisäksi Hohteesta löytää sellaisia koristeita, joita väittäisin, ettei muualta Tampereella saa. Noora on tilannut suloisia ja vähän erikoisempiakin koristeita. Viime vuonna kotiutin mm. yksisarviskoristeen, ehkä tänäkin vuonna käymme valitsemassa jonkun. Nooralla on nimittäin perinne, missä hänen kummityttönsä saa valita yhden koristeen joka vuosi kaupasta. Niin suloinen idea, että taidan ehkä käydä valitsemassa tyttöjeni kanssa tänäkin vuonna jotkut koristeet.

Hohde on kuin satumaailmasta, sen tunnelma on onnistuttu joka vuosi luomaan täydelliseksi. Tänä vuonna uutuustuotteissa on tarjolla muun muassa makramee sekä tamperelaisen Poikain parhaat-tuotteita, joista glögi on aivan ihanaa. Kannattaa testata!

Joulukauppa Hohde on avoinna aina 23.12.2021 asti ja se on avoinna joka päivä kello 10-19.

Ja hei – Hohteella on myös virtuaalitonttupalvelu! Jos näet esimerkiksi näissä kuvissa jotain ihanaa, laita viestiä esim. IG:ssa (@hohde_joulukauppa) heille ja he postittavat tuotteet haluamaasi osoitteeseen, maksaa viisi euroa ostosten päälle!

Käy ihastumassa, joka vuosi Noora keksii kauppaan jotain uutta! Kiitos kun pääsin tutkailemaan ennakkoon!

Tampereella on ihastuttava joulu! Missä kannattaa käydä ja missä tehdä ostoksia Tampereen joulussa?

Kaupallinen yhteistyö Visit Tampere/Joulu Tampere

Nyt seuraa kattava joulupaketti kaikesta kivasta, mitä Tampereella voi puuhata näin joulun alla turvallisin mielin! Meillä oli ihan hurjan kiva lauantai, jota lapset ovat miettineet alkuviikon ja muistelleet erityisesti ihania makuja, joita saivat ravintolassa maistella sekä upeita jouluikkunoita, joita riittää ihasteltavaksi. Kun on tullut käytyä suhteellisen vähän tänä vuonna keskustassa varsinkaan koko perheenä, olimme oikeasti aivan turisteja omassa kotikaupungissa. Valitsin näitä kuvia postaukseen pienellä haikeudella, sillä päivä oli niin ihana, että haluaisin ottaa sen uusiksi vielä! Napatkaa siis vinkkejä ylös ja menkää ihmeessä ihastelemaan ratikkatyömaasta vapautunutta keskustaa! Tällainen henkeen ja vereen jouluihminen oli aivan onnessaan kiertäessään oman kotikaupungin vakkareita, mutta myös löytäessään paljon uutta.

Tampereen Joulutori Keskustorilla

Tämähän on jo klassikko, tori, jossa pistelin puuroa lounaaksi vähän joka toinen päivä jo aikana ennen lapsia. Tampereen Joulutori on auki aina 22.12.20 asti joka päivä kello 11-19, glögiravintola puolestaan 11-20 ja Munkkikahvila kello 10-19. Onneksi tori aukesi tilanteesta huolimatta, niin upeaan tunnelmaan virittävät joululaulut, koristeet, kuumien pähkinöiden sekä glögin tuoksu. Mökeissä myydään monenlaisia käsitöitä ja jouluherkkuja muistamiseksi, glögiteltassa on tänä vuonna iso terassi, joten puurot ja glögit voi nauttia myös ulkosalla. Vuokrattavissa on myös iglu, tosin se alkaa olla ilmeisen täyteen varattu. Tori on toteutettu väljemmin tänä vuonna ja glögiravintolassa ovat pöydät väljemmin. Jos ruuhkaa meinaa syntyä, laitetaan portteja kiinni ja katsotaan, ettei väkeä ole torilla liikaa.

Innosta puhkuen menimme lauantaina torille – tiedossa olisi kauden ekat riisipuurot rusinasopalla omassa iglussa! Tunnelma iglun sisällä oli aivan ihana. Sieltä löytyi kaiutin, johon yhdistimme omasta puhelimesta joulubiisit ja fiilistelimme perheen kesken lasikuplassamme glögimukit kädessä. Aivan täydellistä joulupuuhaa! Siellä oli todella lämminkin, olisimme herkästi istuneet pitkäänkin. Jälkkäriksi nappasimme vielä suklaaomenan, jotka ovat muuten niin hyviä, että kaveri tilasi niitä Jyväskylään jo viime vuonna ja pyysi samaa nyt! Ihana alku päivälle!

Tampereen kaunein jouluikkuna

Tänä vuonna kauneimmasta jouluikkunasta kisaa ennätysmäärä yrityksiä, mukana on 85 ikkunaa! Huih mikä määrä! Listan ikkunoista sekä niiden sijainneista näkee täältä. Ikkunassa on tarra millä numerolla se kilpailee ja äänestää voi netissä, äänestäjien kesken arvotaan lahjakortteja mukana oleviin liikkeisiin. Tässäpä ihanaa joulunajan tekemistä turvallisesti ulkona, kun kiertää katsomassa ikkunoita! Me katsoimme mahdollisimman monta keskustasta, esimerkiksi Hämeenpuistossa on lähekkäin monta ikkunaa, niitä löytyy Tallipihalta, Keskustorin laidalta, Aleksis Kiven kadulta ja Tammelasta, jopa Muotialan päiväkodilla on ikkuna! Koska emme pystyneet kiertämään edes puolia, mietimme, että kierroksen voisi ottaa uusiksi ja aloittaa vaikka Tammelasta, kun kiersimme Hämeenpuistossa. Ihana juttu ja lapset nauttivat kovasti! Äänestetty on, päädyimme kaikki äänestämään eri ikkunaa.

Joulushoppailu – näe ja koe ehdottomasti Aleksis Kiven katu!

Vain pienen matka Keskustorilta kohti Laukontoria ja päädyt Aleksis Kiven kadulle, jota ei kannata ohittaa, jos lähtee Tampereelle ostoksille. Tänä vuonna meistä moni haluaa suosia kotimaista hankinnoissaan sekä joululahjoissa ja se onnistuu mainiosti tällä kadulla, josta löytyy kotimaisia kivijalkaliikkeitä. On sisustusta, kenkiä, vaatteita, asusteita ja kivoja ravintoloitakin. Astu sisään liikkeisiin ja ihastu!

Puhelimeen saa ladattua Tampere.Finland-mobiilisovelluksen ilmaiseksi, josta löytyy muun muassa Tampere tunnetuksi-passi. Passi sisältää reilut sata tarjousta muun muassa kahviloihin, putiikkeihin ja ravintoloihin, kannattaa ehdottomasti ladata ja hyödyntää edut!

Hämeenpuiston turistikävely ja K5 Living-sisustusliike

Jatkoimme Aleksis Kiven kadulta kohti Hämeenpuistoa, jossa tulee käveltyä aivan liian harvoin. Hämeenpuisto on todella idyllinen, varsinkin jos maahan sataa hieman valkoista. Vieri vieressä on kivoja erikoisliikkeitä, kuten kukkakauppa, räätäli, suutari, vihkokauppa, sisustusliike ja jälleen kivoja ravintoloita! Hämeenpuistoa tutkiessamme olimme aivan turisteja omassa kotikaupungissamme, ihastelimme jouluikkunoita ja juttelimme, miten tuntuu kuin olisi lähtenyt johonkin kauemmaskin viettämään viikonloppua. Ihanaa!

Astuimme sisälle K5 Living-liikkeeseen, joka on ollut nyt kolmisen vuotta Hämeenpuistossa. On muuten aikamoinen sisustajan unelma kyseessä! Itse ihastelin kaikkea jouluista, mies päätyi tutkimaan seinällä olevia kelloja ja lapset laittoivat joululahjatoiveeksi korurasiat, jotka näkivät hyllyssä. Kuin tilauksesta muu perhe meni edeltä ulos, joten äiti-tontulla oli tilaisuus toteuttaa tuo toive välittömästi. K5 Living on auki tiistaista lauantaihin ja liikkeen pitäjältä, Liisa Hietala-Suomiselta, saa tilata myös sisustussuunnittelua.

Vanhanajan joulua Tallipihalla sekä Suklaapuodissa

Hämeenpuistosta ei ole pitkä matka Tallipihalle, missä kävijää tervehtii lumoava joulupiha. Tallipihan joulu on avoinna joka päivä aina aatonaattoon asti.  Sinne astuessaan ei usko olevansa Tampereen ytimessä. Talot ja tunnelma ovat jostain entisajoilta, jouluikkuna on upea pimeydessä ja tähden alla toisiaan rapsuttavat aasi sekä poni. Joulukauppa Hohde on myös ehdottomasti käymisen arvoinen kohde. Tallipihalla voit tunnelmoida terassilla tai ostaa pihalla olevista käsityöpuodeista jotain kivaa ja kestävää. Lapset eivät meinanneet pystyä ohittamaan myynnissä olleita upeita keppihevosia, ”kato äiti, kato miten upea!”.

Tallipihan kestosuosikki on Suklaapuoti, joka erityisesti joulukuussa ihastuttaa erilaisilla suklaaherkuillaan. On poro- ja lumiukkokonvehteja, on suklaatikkareita ja ihania tryffeleitä, joita ostimme ihan itsellemme. Tuliaiskassiin saa paikasta myös teet, kahvit ja glögit, ostin kotiin jouluteetä, täytyyhän sitä viimeistään nyt alkaa hörppiä! Suklaapuodissa sinua odottavat upeat herkut, jotka ovat ihanasti aseteltu esille. Ovessa on ns. liikennevalo, eli sisälle ei päästetä ryysistä, vaan punaisen valon palaessa täytyy odottaa vuoroaan. Jos maski unohtui, niitä on puodin ovella jaossa. Hienosti hoidettu!

Tallipihalta poistuessa on vastassa Finlaysonin kirkko, joka näyttää myös upealta valaistuksessaan! Myös sieltä löytyy yksi kilpailuikkunoista!

Tampereen keskusta ja valoinstallaatiot

Loppuvuoden ajan Tampereen keskustassa on nähtävissä valoinstallaatiot, jotka kannattaa ehdottomasti katsella läpi. Miten voi saada niin kauniin betonisesta Kelan rakennuksesta? Valot näkyvät kauas ja niitä voi ihailla kauempaa tai ihan Keskustorin ytimestä. Muutenkin Tampere on aivan upeasti valaistu ilta-aikaan, suosittelen lämmöllä näyttämään ulkopaikkakuntalaisille valoja. Kyllä, niin upeita ne ovat. Ja jos et ole vielä käynyt ihastelemassa, nyt kannattaa tehdä se!

Ikimuistoinen illallinen Ravintola Tampellassa

Mitä tulee ravintolatarjontaan, on Tampere täynnä vaihtoehtoja. Me päädyimme aikaiselle illalliselle Ravintola Tampellaan, sillä halusin näyttää lapsille jotain uutta, missä eivät ole käyneet. Toivoimme paikan olevan hieno, mutta rento, niin että lasten kanssa olisi helppoa mennä. Näillä spekseillä päädyimme ravintola Tampellaan, jonka ikkunoista avautuu upeat näkymät koskelle ja erilaisiin valaistuksiin. Tytöt olivat niin vakuuttuneita ollessaan pitkästä aikaa illallisella, että kysyivät onko tämä koko Suomen hienoin ravintola? Onhan siellä nättiä ja itsenäisyyspäivä oli ihanasti huomioitu koristelussa!

Minusta on todella kiva, ettei Ravintola Tampellassa ole erikseen lastenlistaa, vaan annokset valmistetaan pienempinä ja puoleen hintaan lapsille. Näin tulee todennäköisemmin maisteltua uusia makuja. Meille kerrottiin, että toki saa tilata lapsille esimerkiksi kanaa ja lohkoperunoita ns. listan ulkopuolelta, mutta hyvin listaltakin löytyi. Kuopus vakuuttui itsenäisyyspäivän kokonaisuudesta, johon kuului Käräjäsalin kasviksia (punajuurijäätelö oli jännä kokemus!), Lapintien poroa sekä piimäpannacottaa puolukoilla ja talkkunakekseillä. Esikoinen oli samoilla linjoilla, mutta vaihtoi jälkkärin uuniomenaan.

Minä päädyin samaan alkupalaan kuin lapset sekä punajuuririsottoon, mies graaviloheen sekä hevosen pihviin pääruoaksi. Alkuruoassa oli montaa jännää makua, joita lapset maistelivat, mutta poro räjäytti pankin. En muista nähneeni heidän syövän noin innolla hetkeen, poro, puolukat ja suppilovahvero-perunapyree hävisivät alta aikayksikön lasten suihin. ”Äiti tämä on älyttömän hyvää, siis tosi hyvää, voidaanko tehdä kotonakin!”. Vähän jännitin heidän valintaansa, mutta turhaan, oli ihan napakymppi sen sijaan, että popsisivat aina burgeria. Lapset otettiin ravintolassa todella hienosti huomioon ja saimme kokonaisvaltaisen elämyksen, josta puhutaan nyt kolmatta päivää, kun se poro oli niin hyvää. Täydellinen päätös pitkälle päivälle, jota voin lämmöllä suositella!

Teatterielämyksiä kotisohvalla – Saiturin joulu

Joulufiilistelymme jatkuu seuraavaksi kotisohvalla jouluisella teatteriesityksellä! Tampereen teatterin tarjonta on vertaansa vailla ja siellä aiemminkin pyörinyt Saiturin joulu on saanut paljon kehuja. Vaikka teatteri on nyt hetkellisesti kiinni, ei hätää – livestriimin voi katsoa kotisohvalla, eli nyt saat helpolla laadukkaan teatteriesityksen kotiisi huolimatta asuinpaikkakunnastasi. Kuinka kivaa, että saavat järjestettyä näitä! Joulufiilistelymme jatkuu siis kotisohvalla, sillä meillä on liput Saiturin joulun esitykseen perjantaina 18.12. Käy kurkkaamassa esityspäivät ja ostamassa liput (katseluoikeus tulee sähköpostiin), niin pääsette katsomaan kehuttua esitystä kotona!

Vaikka ajat ovat poikkeukselliset ja monta asiaa on jouduttu perumaan, on kyllä vaikka kuinka paljon kivoja joulujuttuja, joita Tampereella voi vielä tehdä ja fiilistellä! Täällä on vielä kootusti joulunajan tekemisiä ja esimerkiksi Tampereen ravintolatarjontaa, kannattaa kurkata ja lähteä tunnelmoimaan.

Kuten jo sanoin, tätä oli ihan haikeaa kirjoittaa, meillä oli ihan superkivaa! Toivottavasti tuli uusia juttuja esille ja innostuit ajatuksesta tutkia jouluista Tamperetta! Saitko uusia ideoita matkaasi? Onko suunnitelmissa esimerkiksi tutkia jouluikkunoita tai piipahtaa torilla?

Joulukauppa Hohde avaa huomenna – sukella satumaiseen joulutunnelmaan!

Siis onko tuo, onko? Nyt kuvittelen, ei kyllä ne ovat lumihiutaleita! Suuni vetäytyi hymyyn ja tuijotin illan pimeydessä katulampun valossa heijastuvia lumihiutaleita. Kyynel nousi silmänkulmaan – miten se onkin aina niin taianomaista nähdä ne niin odotetut pienet hiutaleet ilmassa? Kun sydän on täynnä iloa ja riemua ja joulumieltä, sopivat nuo hiutaleet hetkeen täydellisesti.

Olin matkalla kotiin Joulukauppa Hohteen tilaisuudesta. Muistatteko viime vuodelta postaukseni tuosta Tallipihan kaupasta? Tarvitsee siirtyä vain puolisen kilometriä keskustasta Finlaysonin vanhoihin maisemiin ja pääsee astumaan sisälle Tallipihalle. Sen uumenissa unohtuu aika ja paikka, vuosituhat ja kiireet. Siellä vanhan ajan tunnelma kietoo sinut tiiviisti vanhaan aikaan ja johdattaa monet meistä lapsuuden muistoihin. Tallipiha on asia, joka kuuluu ehdottomasti joulun odotukseen, jossa aasi ja poni tervehtivät sinua ja Suklaapuodin antimet saavat huokaisemaan ihastuksesta. Suklaapuodin vierestä löydät tallin ja astu sisään iltahämärässä – olet saapunut joulun satumaahan!

Joulukauppa Hohde pursuaa erilaisia koristeita sekä kotimaista käsityötä

Upeat naiset, Nooran putiikin Noora, Qujeen Outi, Mari Wuoti sekä Seinäruusun Virpi ovat tehneet uskomattoman työn luodessaan joulukauppaa Tallipihalle. Se on niin täynnä yksityiskohtia, että pää menee pyörälle niitä tutkiessa – kaiken haluaisi vaan kuvata! Hohteen sisuksissa pääsee todellakin irtautumaan arjesta ja ihastelemaan porukan kätten jälkiä. Eteinen on pyhitetty erilaisille kukka-asetelmille sekä kransseille, joiden takaa löytyy niin Kukkien Tmi kuin Minna June, kukkakursseja järjestävä yrittäjä. Tästä aulasta olen vienyt tuliaiseksi huumaavan tuoksuisia hyasintteja ja sieltä saa myös persoonallisen kranssin matkaansa. Paikalla oli eilen muuten myös Mimi & Nöden Saara ja totesin hänelle, että kranssit olisivat ihania studiokuvissa. Hetkeä myöhemmin pari kranssia lähti Saaran kanssa ovesta ulos, eli ihanaa taustaa kuviin tiedossa!

Ihmisiä, herkkuja, joulujuttuja ja hei vinkki mistä ostaa joulujuustot!

Oli ehkä maailman parasta nähdä kourallinen ihmisiä. Puhua kasvotusten, kuulla äänenpainot ja ajatukset. Koko vuosi on mennyt pitäen ihmisiin kirjoittaen somessa yhteyttä, joten nautin äärettömän paljon lämpimästä tunnelmasta ja jutustelusta. Putiikin pitäjän Nooran äiti oli tehnyt hurjan työn laittaessaan meille tarjottavat esille tapettitötteröistä, jotta jokainen sai koskea omaan tötteröönsä ja syödä rauhassa. Herkkuja niiden sisään oli lahjoittanut KSM Ratina ja siinä on muuten sellainen kauppa ja kauppias Marko, että käy jos et ole käynyt. Ei mikään tusinakauppa, sieltä löytyy vaikka mitä! Ostin viime jouluna joulujuustomme heidän tiskistään ja yhdessä tötterössä oli niin ihanaa juustoa (tietenkin unohdin mitä, jotain brandy-juustoa!), että pakko saada jouluksi.

Tötteröistä löytyi myös Suklaapuodin suklaita, tällä kertaa ihan ilman arvailuja nautittavana. Viime vuonnahan meillä oli avajaisissa suklaanmaistelukisa, jossa olin ihan fiiliksissä, että nyt osaan ja jossa en oikeasti pärjännyt yhtään! Hah!

Joulupuodista löydät vähän persoonallisemmat joulukoristeet (merihevonen lähti Thaimaan asujan matkaan, en voinut vastustaa!), kauniita koruja, asusteita, joulukoristeita, kukkia, saippuaa ja esimerkiksi Kiedo nahkavöitä, jotka ovat upeita asusteita. Kannattaa ihailla Tuula Pajun koruja, viedä tuliaisiksi Elman kotimaista hunajaa (jos teette yhtä usein tätä inkiväärijuomaa kuin me, niin tiedätte, että hunajaa kuluu!) tai ostaa Valkeakoskelaisen Kirjosillan heijastava koru rakkaalle turvaksi.

Vanhanajan koristeita kaipaavalle löytyy ihania juttuja Taikaviitan puolelta ja Original by Elma-merkin takana on luonnonmukaisia tuotteita kuten soijavahakynttilöitä. Ja tässä oli vain pari esimerkkiä! Käy ihastumassa!

Hohde joulukaupan aukioloajat sekä korona-aika

Hohde joulukauppa aukeaa huomenna eli lauantaina 21.11.2020  ja on avoinna aina aatonaattoon 23.12.20. Kauppa on auki päivittäin kello 10-19, paitsi aatonaattona ovet sulkeutuvat jo kello 17. Maskia on suositeltavaa käyttää samoin kuin käsidesiä ja arkisin päivällä on tietenkin vähemmän ruuhkaa kuin viikonloppuna. Lampaat eivät tällä kertaa ole tallissa poikkeusaikojen vuoksi, mutta aasi ja poni löytyvät pihalta.

Nyt on paras aika tukea kotimaisia yrittäjiä ja käsityötä ja käydä irrottautumassa arjen hulinasta sekä velvollisuuksista joulun satumaassa. Suosittelen lämmöllä, upeaa naiset kun saitte jälleen joulukaupan pystyyn! Ja miten sieltä löytyykin aina uutta sekä ennen näkemätöntä, wau!

Kuuluuko Tallipihan joulu ehdottomasti omaan joulun odotukseesi? Tunnelmallista alkavaa viikonloppua!