Hulinaa ja juhlameikkiä

Täällä ollaan taas! Viimeiset pari viikkoa ovat olleet ihan valtavan täysiä ja vaatineet aivan täydellistä keskittymistä. Vapaa-ajalla on ollut tietenkin pakko päästä lautailemaan ja ensi viikolla jatketaan taas synttärijuttuja. Tällä kertaa tiedossa sekä kuuskymppiset että 1-vuotisbileet.

Uusia töitä helmikuulle

Tammikuussa ahdisti hirveästi työmäärän vähyys ja päätin hakea myös jotain osa-aikaista palkkatyötä yrittäjyyden rinnalle. Samalla, kun sain osa-aikaisen palkkatyön, sain myös uusia asiakkaita yrityspuolella. Lisäksi kirjoitin juuri ensimmäisen artikkelin lehteen, mihin en ole ennen kirjoittanut. Tämähän on vain positiivinen ongelma, mutta sanotaanko, etten ole pariin viikkoon kärsinyt tekemisen puutteesta.

Palkkatyössä täytyy tietenkin oppia hirveästi uutta. Ihmiset nimet, tavat, työntekosysteemit, työajat… Uuden tiedon määrä on suuri. Uusien yrityspuolen asiakkaiden kohdalla tarvitsee myös varata enemmän tunteja, sillä aiheet ovat entuudestaan vieraita ja materiaaliin tutustumiseenkin tulee varata aikaa. Toki myös haastatteluaikojen sopiminen on erilaista, kun tälläkin viikolla neljä päivää olen muissa töissä. Mutta uskon, että saan kombon pyörimään! Lisäksi jokaisessa paikassa on omat laskutussysteeminsä, jos en voi suoraan omasta laskutusjärjestelmästäni laittaa laskua. Kaikki vie aikaa ja kalenteri on täynnä ties mitä ihme merkintöjä, ettei pääsisi mikään unohtumaan.

Nopeasti tulleen juttupyynnön sain onneksi toteutettua viikonloppuna. Minusta ei usein ole väliä, minä päivänä sitä yrittäjänä tekee töitä, jos se vain sopii ns. perheen rytmiin. Ainoa ongelma oli, että minulla ei ollut autoa viikonloppuna ja haastattelupaikkaan oli pitkä matka. Katsoin reittioppaasta, että bussi menee kerran tunnissa perille asti ja olin mielestäni ajoissa pysäkillä. No, pysäkki jo näkyi, kun bussi huristi ohi kuutisen minuuttia etuajassa täysin tyhjänä. Hetken hepuloinnin jälkeen soitto naapureille, joilta sain auton lainaan ja pääsin perille. Palasin nöyrien kiitosten, tulppaanien ja suklaiden kera kotiin. Loppu hyvin, kaikki hyvin, mutta on tässä aika monta lankaa mitkä pitää käsissä.

Juhlameikki Stockmannilla

Tämä oli siis vain tällainen pikainen ”täällä ollaan” tervehdys niille, jotka eivät seuraa Instagrammin puolella. Kun aikaa vapautuu, rustailen taas lisää blogijuttuja, en varmasti katoa blogimaailmasta, en!

Kuvina on muutamat ottamani selfiet illasta, kun kävin Stockamannilla juhlameikissä. Sain lahjakortin meikkiin viime vuonna ja voimassaolopäivä lähestyi. Mitään juhlia ei ollut tiedossa, joten päätin varata ajan ennen Aikakoneen keikkaa ennen. Kivaahan se on nähdä, mitä ammattilainen loihtii. Koska olin menossa suht hämärään tilaan, pyysin tummaa meikkiä.

Meikin teki Stockmannilla Veera. Hän kyseli hyvinkin tarkkaan mistä pidän. Kerroin, että väriä saa olla, mitään tummaa huulipunaa ei ja… Siinäpä se. En koskaan ole tehnyt mitään kulmilleni (no nyppinyt toki), joten niiden meikkaaminen tuntuu vähän oudolta. Silmämeikistä tykkäsin, mutta kommentit olivat monenlaisia. Moni Instassa kehui, bussissa minusta tuntui, että moni muu töistä palaava tuijotti ja kuopus sanoi äidin olevan pelottavan näköinen. Myös Instassa sain kommentin, että olen nätimpi normaalisti.

Älyttömän hauskaa kokeilla kaikenlaista näyttää erilaiselta kuin normaalisti, minä kyllä tykkäsin! Ja Stockmannilla otettiin tosi hyvin huomioon se, meikkaatko normaalisti, haluatko väriä ja Veera kyseli meikin edetessä, että eihän ole liikaa. Eli voin kyllä kokemuksena suositella.

Juuri kun olimme valmiita, joku nainen pysähtyi ihastelemaan lopputulosta ja haki hyllyjen välistä tyttärensä ihastelemaan. ”Katso minkälaisen meikin teki, minäkin varaa, ei voi olla omat ripset kyllä nuo!”. Hymyilytti. Oli ne, lisäripset saa muuten 12 euron lisämaksusta.

Tämä oli 40 vuodessa muistaakseni kolmas kerta ammattilaisen meikissä. Ensimmäinen oli häissä, toinen ollessani mallina muotinäytöksessä ja nyt… Ihanaa olla kyllä laitettavana!

Mitä teille kuuluu ruudun toisella puolen? Oletko itse usein käynyt meikattavana?

*lahjakortti juhlameikkiin saatu

Uusi ihana Relove ja avajaiset Tampereella

Varmasti moni teistä tuntee jo Reloven liikkeet, joita Helsingissä on jo kolmin kappalein. Noora Hautakankaan luotsaama idea lähti nopeasti lentoon, muistan käyneeni Töölöntorin liikkeessä ensi kertaa joskus vuonna 2016. Nyt liikkeitä on jo kolme ja neljäs Helsingin ulkopuolella avasi joulukuussa meille Tampereelle!

Kierrätettyä muotia sekä terveellisiä herkkuja

Reloven ideana on siis myydä laadukkaita second hand-vaatteita ja valittavissa on erilaisia myyntijaksoja, jos haluat viedä vaatteesi myyntiin. Hinnoittelun voi tehdä itse tai antaa henkilökunnan hoitaa kaikki hinnoittelusta esillepanoon. Olen itsekin viemässä vaatetta tammikuussa myyntiin, vähän jännittäen kyllä sitä, sillä kaapistani ei löydy mitään kalliita merkkivaatteita. Mutta huomasin avajaisissa tyllihametta sovittaessani sen olevan ihan Lindexin vaate, eli kyllä muitakin merkkejä mukaan mahtuu. Parhaimman löydön olen tehnyt Töölöntorin Relovesta, josta matkaani lähti edullisesti pitkään haaveissa ollut Desigualin neuletakki!

Sen lisäksi, että jokaisessa liikkeessä on laadukasta kierrätettyä muotia myynnissä, löytyy liikkeistä myös kahvila. Olen somesta usein ihaillut Reloven all day breakfast-kattauksia ja nyt niitä saa meiltäkin! Tampereen Stockmannin yläkerrasta löytyvä Reloven kahvila tarjoilee ihania terveellisiä herkkuja. Olen itse syönyt vasta Boss-aamiaisen (iltapäivällä siis, aamiaissetit ovat saatavilla koko päivän), mutta aion varmasti maistaa ne kaikki läpi. Joku voisi viedä minut myös iltapäiväteelle, ihanan kuuloinen sekin. Täältä voit kurkata Reloven menun. Syömässäni setissä avokadon kypsyys oli täydellinen ja kooltaan setti oli suuri, nälkä ei kyllä jää!

Tampereen Reloven avajaiset

Avajaisia vietettiin marraskuun viimeinen päivä ja tupa oli aivan täysi. Ihmiset olivat pukeutuneet todella upeasti ja vähän nolona pyyhälsin paikalle hupparissa, sillä tulin suoraan HopLopin kuvauksista sinne. No, mahduin joukkoon. Sain vaihtaa parit lauseet muun muassa ihailemani Aira Samulinin kanssa samoin kuin Nooran ja hänen äitinsä kanssa. Tarjolla oli ihania herkkuja, livemusaa ja muotinäytöstä.

Lisäksi Nooran ja hänen miehensä Eeron puhuessa tuli kuulijoillekin tippa linssiin. Upea toisista välittävä pari, joka luotsaa nyt yhdessä ketjua, sillä Eero on siirtynyt toimariksi. Tunnelma oli välitön ja varmasti jokainen paikalla ollut huomasi, että Noora vetää ketjua täydestä sydämestään. Relove on persoonallinen ja kaunis paikka, jonka valikoima on Tampereellakin sellainen, mitä ei muualta löydy. Ihanaa, että saimme oman liikkeen! Sisustus on aivan ihastuttava, tunnelma kotoisa ja herkut vailla vertaansa.

Tervetuloa siis Relove, ainakin viime viikon käynnin perusteella ihmiset ovat löytäneet paikan. Kaikkea hyvää yrittämiseen Mansessa!

Joko olet käynyt ihastelemassa Relovea Stockmannin yläkerrassa?

Wau wau Powau!

Tampereen ravintolaelämä on niin vilkasta ja uusia juttuja tulee jatkuvasti, etten meinaa perässä pysyä! Nyt vinkkaankin teille yhdestä uutuudesta, joka on ainakin itselleni hyvin mieluinen ja joka löytyy ihan paraatipaikalta: Tampereen Stockmannin sisältä, heti pääovien vierestä. Sinne kannattaa löytää tiensä ratikkatyömaan läpi ja käydä testaamassa uutuus nimeltään Powau – ihanaa salaattia, kylmäpuristettuja mehuja, tuorepuuroja, chia-vanukkaita sekä vegaanisia jäätelöitä.

Itse tutustuin Powauhun ensimmäistä kertaa muutama vuosi sitten, kun olin Cargo Coffeen avajaisissa Helsingissä. Siellä oli tarjolla Powaun kylmäpuristettuja mehuja, jotka ovat muuten todella hyviä. Kesällä Turun reissullamme ostin Powausta smoothien ja katselin kaihoten aamiaista harmitellen, että ehdimme jo syödä aamupalan itse. Näytti niin hyvältä! Tampereen pisteeseenkin on kuulemma muuten aamiaista tulossa!

Itse testasin salaattien rakastajana lounassalaatin, jonka hinta on 10,90, mehun kanssa pari euroa enemmän lounastarjouksena. Ensiksi salaattiin valitaan pohja, minä valitsin fresh breezen, jossa oli mangosalsaa, paahdettua cashew-pähkinää, tattaria sekä vihersalaattia. Kastikkeeksi suositeltiin lehtikaalipestoa ja tiedätte lehtikaalirakkauteni – suostuin siis heti tähän kastikkeeseen. Tiskistä valitaan kaksi lisuketta, minä valitsin bataatin sekä fetan ja lisäksi yksi proteiini, itse otin kanan.

Salaatti ei ehkä ole ulkonäöllisesti esteettisin, mutta se oli ihan hirveän hyvää. Mango sekä paahdetut pähkinät olivat ihan mielettömän maukkaita ja salaatti oli juuri sopivan kokoinen, jopa hieman suurempikin olisi saanut olla. Täydet pisteet minulta myös jälkkäriteestä, hymyilen aina, jos saan irtoteetä pannussa pussiteen sijaan. Siltä saa paljon irtopisteitä!

Vaikka Powau sijaitsee tavaratalon sisällä, siinä oli mielestäni hyvinkin rauhaisa tunnelma ja erittäin ystävällinen palvelu. Paikka on somistettu Opuntian hauskoilla kukilla, joita katsellessa unohtui ikkunan takana avautuva ratikkatyömaa.

Powaun tuotteet ovat 90-prosenttisesti maidottomia, gluteenittomia sekä vegaanisia. Ihmettelin jo vuosia sitten, että mehu säilyy vain 48 tuntia – tiedät siis saavasi tuoretta ja hyvää, kun käyt Powaussa syömässä. Ehdoton suosikki itselleni lounassalaattivaihtoehtoihin Tampereella! Että wau-wau Powau, tulen takaisin!

Powau Tampere
ma-pe: 9-20
la: 9-19
su: 11-18

Onko Powau teille tuttu Turusta tai Helsingistä?