Parempaa (täydellistä) pizzaa kotona

Pari viikkoa sitten meille muutti pizzauuni. Kaasulla toimiva pizzauuni oli -50% tarjouksessa ja vinkkasin vähän puolivitsillä miehelleni siitä, mutta hän innostui välittömästi. Uuni siis kotiutui meille ja sillä tehtiin heti ensimmäisenä viikonloppuna pizzaa, tosin pakkasessa kaasu meinasi vähän hyytyä. Jatkamme siis pizzaharjoituksia talven jälkeen. Mutta tiesitkö, että pizzaa voi tehdä paistinpannunkin kautta? Tai pohjan voi tehdä ilman hiivaa? Tiesitkö, että täytteet tulisi laittaa kyytiin mahdollisimman nopeasti? En tiennyt minäkään oikeastaan paljon mitään pizzan tekemisestä, mies on muutenkin ollut meillä se pizzamestari. Ihmettelin, miten hän sai yhden pizzoista syttymään tuleen, kunnes oma pizzani löi liekkiä, kun harjoittelin sen tekoa Slice Mongerin takana olevan Jukka Salmisen uutuuskirjan julkkareissa Pirkkalassa.

Silce Monger – Parempaa pizzaa kotona

Viime aikoina ei mieheni ole ollut ainoa, kuka on innostunut pizzan teosta pitkän kaavan mukaan. Pandemiakin on lisännyt kotikokkausintoa ja mieheni on monesti kylmänostattanut pizzataikinaa, eli se on ollut jääkaapissa. Jukka oli tehnyt meille kirjajulkkareihin valmiiksi pohjataikinasta palloja ja se oli kuulemma noussut huoneenlämmössä. Kirjassa onkin monenlaisia vaihtoehtoja pohjiksi ja ohjeita niin siitä paistinpannupizzasta pizzauunissa paistettuun pizzaan. Jukka on aiemmin työskennellyt muun muassa Oonilla, joka valmistaa pizzauuneja ja oppeja on haettu useammasta maasta pizzantekoon. Hänen tekemänsä taikina olikin ihanan täydellistä, nimittäin pelkäsin, etten onnistu pizzassa ollenkaan. Kokemukseni ovat sellaisesta tahmaisesta taikinasta, joka jää joka sormeen kiinni, miehen tekemiin en ole edes koskenut, vaan keskittynyt täyttämiseen.

Mutta yllättävän hyvin se sujui! Paistelimme illan pimeydessä pizzat ulkona uunissa ja reilussa minuutissahan tulee valmista 400-asteisessa uunissa. Pizzaa piti pyöräyttää välillä, jotta se paistuu tasaisesti ja onnistuin saamaan yhden kulman liekkeihin hetkeksi. Näköjään niin voi käydä, kuten mieheni totesi. Aika ykkössuosikiksi (vaikka kaikki olivat superhyviä) pizzoista nousi valkoinen pizza. Siinä oli oliiviöljyä, mozzarellaa, pecorino-juustoa, rosmariiniperunoita ja salviapestoa. Älyttömän hyvää!

Kirjauutuus pizzafaneille ja workshop kotona

Kirjassa on vaikka mitä. Ihanan herkullisten kuvien lisäksi on monenlaisia ohjeita pohjaan. On täyteideoita ja juurikin sen salviapeston ja rosmariiniperunoiden ohje. KOKEILE, et varmasti pety! On myös drinkkiosio. Eli kyseessä on hyvinkin monipuolinen kirja ja mieletön hittituote esimerkiksi joululahjaksi, väittäisin. Kun kerroin kaikkea illassa oppimaani miehelle, hänellä tuntuivat suorastaan sormet syyhyävän innostuksesta.

Ja! Jukan voi tilata kotiin esimerkiksi joihinkin juhliin pitämään workshopia! Älyttömän kiva idea. Hetkessä oppii ja näkee paljon ja pizzanteko on hurjan kivaa hommaa porukalla. Viimekin viikolla me teimme kaikki haluamillamme täytteillä pizzoja ja laitoimme ne yhteisesti esille. Näin sai maistaa monenlaista ja minä, nolo reunojen jättäjä söin niitäkin, kun siivittämässä oli Poppamiehen sooseja. Savuinen aioli on taivaallista puhumattakaan jalapenoa sisältävästä sweet chili-soosista!

Olipa kyllä mahtavan maukas ilta! Kiitos illasta ja onnea kirjasta Jukka! Onko sinulle Slice Monger tuttu, pizzaahan myytiin muun muassa Laukontorilla kesällä? Tai löytyykö pizzafaneja ruudun takaa?