Taikoja tekevät kädet – täydellinen spa-kokemus Helkanhelmessä

*kaupallinen yhteistyö Helkanhelmen kanssa

”Sinin kädet tekevät taikoja” luki yksityisviestissä Instagrammin puolella, kun kerroin saapuneeni Valkeakoskelle Helkanhelmeen. Ja niin todellakin tekevät ja Helkanhelmen sijainti Valkeakosken Sääksmäellä Voipaalan kartanon pihapiirissä on upea. Ruska hehkui puissa, ympäristö oli hiljainen ja tunnelmallinen ja rauhoituin jo, kun saavuin paikkaan. Hoitojen päätteeksi kiipesimme vielä Sinin kanssa Rapolanharjulle, josta näkyi upeasti maisemat. Siinäkin harjun päällä voisi vain istua ja hengitellä.

Astuin sisälle Helkanhelmeen, joka sijaitsee tunnelmallisessa Majurskan Pytingissä ja Helkanhelmen omistaja, kosmetologi Sini Kartaslammi-Rantanen otti minut iloisesti vastaan. Huokaisin – hoitolasta näkee vanhojen ikkunoiden kautta suoraan ulos ja maisema oli kuin taulu. Hoitopöytä on asetettu niin, että siinä istuessaan voi katsella suoraan ulos ja ihastella sillä hetkellä vallitsevaa vuodenaikaa. Siinä istuskelin aivan pyörryksissä hoidon jälkeen, hörpin luomuteetä ja tuijotin ruskaa. Samalla sanoin Sinille, että se stressin aiheuttama iso elefantti rinnan päällä oli kadonnut. Saapuessani Helkanhelmeen ahdisti ja hengittäminen oli raskasta, mutta muutaman tunnin jälkeen tuo tunne oli poissa. Olin rentoutunut niin täydellisesti, etten muista tällaista kertaa olleen.

Sini kertoi myös siitä, miten hänestä tuli alanvaihdon kautta kosmetologi ja hektinen työtahti vaihtui hoitolan pitämiseen. Töitä ja hektisyyttä riittää edelleen paljon, sillä Sini toimii Comfort Zone-hoitolasarjan Suomen kouluttajana, mutta kun tekee mitä rakastaa, sitä on ihanaa tehdä täysillä. Joka puolelta aisti ja näki, että paikka on Sinille kuin oma lapsi, jokainen kohta oli harkittu ja sydämellä toteutettu. Sini sanoi hoitojen olevan myös hänelle rentouttavia – näki, että hän nautti homman tekemisestä. Aromaterapeuttiset tuoksut kuuluvat myös vahvasti hoitoon ja veivät ihan johonkin omaan maailmaansa mennessään.

Helkanhelmen arvot – kunnioitus, läsnäolo, ammattitaito ja kiireettömyys vallitsivat hoitolassa täysillä. Sini sanoi tekevänsä minullekin räätälöidyn hoidon, jossa hoidettiin kasvot ja samalla hierottiin koko vartalo. Hoitoon kuului musiikki ja hoitopöytä oli lämmitettävä! Olin niin omissa maailmoissani hoidon ajan, etten tiedä nukuinko vai en. Hämmästys oli suuri, kun huomasin siitä noustessani, että 2,5 tuntia oli kulunut! Ja, kun Sini sanoi hoidon lisäävään luovuutta, niin oikeassa oli. Päähäni pulpahteli niin ihme asioita hoidon aikana, asioita, joita en ollut edes miettinyt ja päätin toteuttaa niitä seuraavana päivänä. Luovuus tosiaan pääsee valloilleen kun täysillä rentoutuu, eikä silloin kun sitä yrittää pakottaa.

Comfort Zone, jonka tuotteita hoitolassa käytetään on italialainen ylellinen hoitolasarja. Lisäksi käytössä on Skin Regimen, joka on ns. Comfort zonen alla ja jonka tuotteilla omakin hoito tehtiin. Olen huomannut, että se sopii iholleni todella hyvin ja iho kirkastui täydellisesti ja oli pehmeä. Skin Regimen on suunnattu kiireisille kaupunkilaisille, joten tuotteet poistavat muun muassa pakokaasuja ja muita ilmasta tarttuvia epäpuhtauksia. Se on on kliinisissä testeissä todistettu vähentävän stressin ja saasteiden vaikutusta iholla. Oma kasvojeni iho on aina todella kuiva ja Skin Regimen night detox-voide on ollut täydellinen yön ajaksi, iho imee siitä valtavasti kosteutta!

Hyvin hoidettu iho on iätön, totesi Sini. Comfort Zonen filosofia pohjaakin ihon hyvinvoinnin lisäksi kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin ja ja ihoa pidetään sen peilinä, kuinka hyvin ihminen ylipäätään voi. Helkanhelmessäkin on nähtävissä tuotteiden takana oleva tieteellisyys erilaisten pullojen myötä ja luonto on lähellä materiaali- ja koristevalintojen myötä. Jäin pitkäksi aikaa tuijottamaan upeaa hyllyä, jonka eteen Sini oli käyttänyt monta tuntia sitä tehdessään. Comfort Zonessa ei käytetä esimerkiksi parabeeneja, silikonia tai keinotekoisia värejä, jotka ovat haitaksi niin iholle kuin ympäristölle. Ne ovat sopivia myös vegaaneille. Yritys on saanut alkunsa vuonna 1996 ja tähtää maailman eettisimmäksi yritykseksi. Aika mieletön tavoite!

Siinä sitten pötköttelin lämmitetyssä tuolissa useamman tunnin testaten Skin Regimen Longevity-facial kasvohoidon ja vartalohieronnan. Mistään ei kuulunut mitään ääniä, paitsi hoitoon kuuluva musiikki. Hoito tehdään verhot kiinni kynttilänvalossa. Missään vaiheessa ei laiteta kirkkaita lamppuja päälle ja nipistellä ihoa niin kuin perinteisessä kasvohoidossa, vaan kaikki tehdään lempeämmin. Kun muun muassa chlorellaa sisältävä naamio vaikutti kasvoillani, Sini hieroi käsiäni. Olin kirjaimellisesti jossain nirvanassa ja liikkeelle lähtö oli haastavaa sen jälkeen. Olisin voinut istuskella loputtomiin siellä! Hävetti, että minulle tuli loppujen lopuksi kiire, sillä hoitolan arvoihin kuuluva kiireettömyys oli niin vahvasti läsnä.

Voipaalan kartanon alue on niin kaunis, että siellä kannattaa kierrellä muutenkin ja mennä vaikka kahvioon hoidon päätteeksi. Sini kertoikin, että monesti äiti tai isä saattaa tulla hänelle hoitoihin ja muu perhe samalla ulkoilee alueella, se on todella kaunis! Olen niin iloinen, että sain kokea täydellisen rentoutuksen Sinin taikoja tekevissä käsissä. Penkistä nousi nainen vailla stressiä kirkkaalla kasvojen iholla. Helkanhelmi on täydellinen lahja ja pysäytys kenelle vain, mutta tällainen suorittajanainen sai siitä hurjasti irti. Sanoinkin, etten tiedä, milloin olisin ollut kolme tuntia aloillani. Hyvä jos edes öisin! Joskus täytyy palautua täysillä ja Sinin penkki oli täydellinen paikka siihen. Luonnon läheisyys ja rauha antoivat täysillä oman lisänsä kokemukselle.

Kenelle paikka tai hoitosarja ovat tuttuja? Kiitos Sini täydellisestä pysäyttämisestäni, tuli tarpeeseen!