Pakko vielä tuoda teille kuvia katsottavaksi eilisestä, vaikka ovatkin nyt poikkeuksellsesti ihan kännykällä kuvattuja, kameraa en ottanut mukaan. Ystävien yritys, Sirkusrakkauspumpum tekee niin hyvää duunia saadakseen kaupunkia värikkäämmäksi, että tulin kertomaan teillekin ilosanomaa. Moni on varmasti bongannut Tampereella maalattuja sähkökaappeja, joissa esiintyy muun muassa erilaisia lintuja. Tänä syksynä ja loppukesästä uutta väriä pintaan ovat saaneet alikulkutunnelit. Sen lisäksi, että niitä ovat ammattilaiset tehneet, ovat lapset päässeet apuriksi mukaan. Katselin jo elokuun lopussa eräänä sunnuntaina Leinolan alikulun maalausta ja mietin, että pitäisi mennä lasten kanssa mukaan, silloin vain pyöräilin ohi viedessäni ja hakiessani lasta kaverisynttäreiltä. Eilen meillä ei ollut mitään suunnitelmia päivässä, joten suuntasimme osallistumaan maalaushommiin. Ja olipa paikalla paljon innokkaita!
Kaupunki värityskirjana – alikulkutunnelitaidetta Tampereella
Muun muassa Kaukajärven saunalle johtava alikulku on saanut uuden ilmeen ja eilen oli vuorossa Messukylän koulun alikulku, ensi sunnuntaina pääsee mukaan maalaamaan Takahuhdissa. Kaupunki värityskirjana on hanke, jossa tavoitteena on saada väriä kaupunkiin betoninharmaan tilalle. Ja miten kaunista jälkeä on tullut! Alikulkua ovat maalanneet sirkusaiheiksiksi ammattilaiset viime viikon ajan ja eilen lapset pääsivät muun muassa värittämään spraypurkein erilaisia kuvioita, joita oli maalattu alikulkuun ja saivat osallistua portaiden maalaamiseen. Viiden lapsen ryppäissä ensiksi harjoiteltiin spraymaalin käyttöä harjoitusseinään ennen tositoimia. Tarjolla oli suojapuvut kenkineen, käsidesiä ja ohjaajilla maskit, eikä mitään pahoja ryysiksiä päässyt syntymään.
Taide tekee hyvää
Sen lisäksi, että lopputulos on upea, vaikutti jokainen paikalla ollut lapsi hyvin innokkaalta osallistumaan maalamiseen. Hymyilytti, kuinka innoissan kuopuksemme oli spraymaalin käyttämisestä, hänen mielestään homma oli superkivaa ja hän näytti ihan Munamieheltä puvussaan! Hellyttävä näky kohtuu suuressa one size fits all-suojapuvussaan hän oli ja kovin tarkkaan keskittyi hommaan. Molemmat lapset olivat hyvin hiljaa ja maalasivat heille osoitettua porrasaskelmaa hiljaisuuden vallitessa. Touhussa huomasi, miten hyvää lapsille tekee päästä tekemään käsillään ja tekemään luovaa hommaa värien keskellä. Paikalla oli iloinen tunnelma ja aurinko paistoi lämmittäen selkää. Minä katselin hymyillen tyttöjen touhua samalla kun kävin ihailemassa sirkusaiheisia kuvia.
Suosittelen lämpimästi osallistumaan ensi sunnuntaina Takahuhdissa, josko mekin menemme uudelleen, sillä kuopus ei olisi halunnut lopettaa hommaa. Toivotaan, että nämä teokset pysyvät kauniina eikä kukaan saa päähänsä töhertää niihin päälle, niin upeasti ne värittävät kaupunkikuvaa.
Onko joku jo bongaillut valmiita alikulkuja?